Lue keskustelun säännöt.
Elämä ei etene toivomallani tavalla (ja olen masentunut)
15.12.2017 |
En koskaan saa pysyvää parisuhdetta. En koskaan. Se on täysi mahdottomuus. Saan huomiota, olen aina saanut. Aina kehuttu. Mutta aina olen ollut pelkkää pintaa ja hetken huuma.
Ärsyynnyn miehiin. Rakastin ehdoitta ainoastaan kissaani. Ei mitään väliä, vaikka se vei rahani ja tulin hulluksi, kun se huusi yöt eikä antanut nukkua. Vihasin tilannetta, en ikinä kissaa. Ikinä ei käynyt mielessäkään siitä luopuminen.
Miesten kanssa en jaksa olla loputtoman ymmärtäväinen. Viimeisin polttelee kannabista, on matalasti kouluttautunut, määräilevä ja vainoharhaisen mustasukkainen. Toisinaan hänen juttunsa olivat täysin pimeitä. Toivoin aina, että se on vain huonoa huumoria. Kannabis tekee sekopäiseksi.
Omalla tavallaan eksä oli unelma, jos miettii vain hyviä puolia. Olin kuitenkin onneton hänen kanssaan.
Kaikki ikäiseni ex-kaverit ja ex-tutut saavat lapsia. Olen kateellinen siitä huomiosta, jota raskaudella saa. Aina voi vedota kaikissa asioissa lapseen. Aina voi hiljentää veemäiset ihmiset kertomalla lapsesta. Heti muuttuu ääni kellossa. Tuntuu niin oudolta, kun muistaa kaiken sellaisena kuin oltiin teineinä. Nykyään kaikki ovat aivan erilasia.
Minulla on kuusi ex-poikaystävää. Olen pannut lähemmäs viittätoista (en pysy enää laskuissa) miestä. Mukana eksät. En haluaisi tehdä tekemättömäksi mitään. En kadu, päinvastoin.
Mutta miehet määrittelevät mielialaani liikaa (?) Töissä on supertylsää, jos ei ole hyvännäköisiä miehiä. Tulisin varmaan hulluksi sellaisessa työssä.
Koulussa on tylsää, koska siellä on vain rumia miehiä ja loput nuoria naisia ja vanhoja tanttoja.
Lopetin erään miesvaltaisen työn, koska siellä tuli liikaa sählinkiä minusta johtuen. Ei mitään vakavaa, lähinnä nolo juttu, mutta itselleni lähinnä vittumainen. Kaipaan äksöniä, huomiota, kyrpää, tapailua, mitä tahansa. Tuo työ oli ihan lyhytaikainen ja määräaikainen. Määräaikaista työtähän ei saisi lopettaa ennen aikojaan, mutta siellä oli ihan tarpeeksi porukkaa ilman minuakin. Menetin rahaa, mutta en edes jaksa miettiä asiaa. En enää pystynyt siihen. En jaksanut muistoja, en jaksanut niitä porautuvia katseita henkilöiltä, jotka tiesivät mitä olin tehnyt. Toistan, en tehnyt mitään järkyttävää, se oli vain sääntöjen vastaista. Olin kyrvän tarpeessa ja olen edelleen. Viime kerrasta on pari kuukautta.
Mikään ei tuota iloa. Tiedän, ettei elämäni tule tästä muuttumaan. En tule saamaan pysyvää parisuhdetta ikinä. Onhan parisuhde aika ällöttävää hattarapaskaa, mutta kai siihenkin tottuisi ajan kanssa.
Kommentit (15)
Ainakin tiedät tilanteesi. Noin se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun laitonta irtisanoutumistani, mutta sitten muistan ne katseet. Niin moni tiesi teostani, jolla en halunnut mitään pahaa. Siitä tuli vain liian iso juttu, aivan liian iso. Haluaisin sinne töihin, vaikka siellä on maailman tylsintä ja työ on yksitoikkoista sanonko mitä. Minähän itse menin sinne, en siis ole mikään laiskuri. En vain kestänyt sitä tilannetta enää, liian raskasta henkisesti. Eihän kukaan tiedä, että olen täysin, totaalisen yksin. Kukaan ei tiedä, kuinka raastavassa tilanteessa "elän." Kukaan ei tiedä, että halusin vain pois tästä paskasta ja siksi tein mitä tein. Vaikutan varmaan ihmisten ympäröimältä, enkä usko kenenkään edes aavistavan totuutta.
Siitä olisin saanut hetkeksi voimaa elämään, mutta se ei toteutunut. Sentään yritin. Muistan erään mieshenkilön (pikkupomo) katseen ja äänen. Se oli aina niin kiltti. Vaikka hänen piti sanoa ikäviä asioita, hän sanoi ne aina niin empaattisesti. Hän varmasti koki henkilökohtaista myötätuntoa minua kohtaan. Koen vain olevani huono. Parempi niillä on siellä ilman minua. Olen kirjaimellisesti lähtenyt lätkimään töistä laittomasti ja menettänyt paljon rahaa, mutta en vain jaksa miettiä asiaa. Haluaisin vain olla rakastettu kerrankin elämässäni.
Olen tavallaan luovuttanut. En enää välitä isoista asioista eikä ilmeenikään värähdä sanoista, joiden pitäisi kai hätkähdyttää. Minä en vain välitä mistään, kun minun kuuluisi kuolla. Voinko edesauttaa kuolemaani jotenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut jo pitkään yskää, joka ei tunnu loppuvan millään. Olen miettinyt tilannetta, jossa lääkäri kertoisi minulla olevan keuhkosyöpä. Tuskin sekään saisi minua hätkähtämään tai järkyttymään. Silloin tietäisin, että lähtö on lähellä. Olisi mielenkiintoista tietää, saisiko syöpäkään minuun mitään eloa. Sukulaiseni on kuollut rintasyöpään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt tarvitaan oikeasti lääkitystä,sen verran pimeää kamaa suollat.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tarvitaan oikeasti lääkitystä,sen verran pimeää kamaa suollat.
Olen jo lihonut paniikkihäiriölääkkeen aloituksen jälkeen. En uskalla enää kokeilla lääkkeitä, paitsi paniikkihäiriöön tarvitsen valitettavasti tabuja. Aion vaihtaa ne kunhan muistan. Tiedän kyllä etten puhu kovin terveitä juttuja. En olekaan terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen vähän samanlainen. Olen kylläkin ollut koko aikuisikäni pitkässä suhteessa saman miehen kanssa, mutta samalla minulla on koko ajan ollut liki pakkomielteisiä ihastuksia ja ties mitä säätöjä. Olen vain kerran pettänyt ihan loppuun saakka, mutta rimaa hipoen on menty monta kertaa. Minusta tuntuu samalta, en saa oikein otetta elämästä ja ainoa mikä piristää ja on syy olla elossa, on jatkuva vaivihakinen säätäminen ja seksuaalisen huomion hakeminen. Elämä tuntuu tyhjältä kun just nyt ei ole ketään kiikarissa. Onkohan tämmöinen käyttäytyminen oire masennuksesta vai joku persoonallisuushäiriö?
No onpa asiat huonosti, jos on kateellinen huomiosta, jota raskaana saa. Kun nimittäin se lapsi pitää nimittäin hoitaa sen huomiohuoraamisen jälkeen.:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävakaa persoonallisuus. Lisää lääkkeitä ja terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jollain tasolla tajuan sinua. Tuon pinnallisuus-asian ja rakkauden kaipuun. Tulee mieleen eräs kaverini ja osittain oma itseni. Mielestäni sabotoit sen rakkauden mahdollisuutta juurikin sillä että etsit niitä pinnallisia suhteita. Työpaikalla et ajattele ensisijaisesti oman toimeentulon hankkimista kuten useimmat muut todennäköisesti, ja tällä en sano etteikö sosiaalisia suhteita voisi olla. Pidän rakkautta perusjuttuna joka kuuluu kaikille ihmisille. Myös sinä olet ihminen ja voit oikeaa rakkautta löytää. Ole rehellinen itsellesi kun se on kai muutakin kuin pelkkä penis. Ajattele järkevästikin välillä ja joita asettua myös muiden asemaan niin on helpompaa. Uskon että olet oikeasti ihan fiksu ihminen.
Töissä olin miesten ympäröimänä, mutta kotona odotti pelkkä tyhjyys. Ei töissä ollut edes aikaa katsella miehiä, kun koko ajan piti juosta paikasta toiseen tai keskittyä omaan hommaan. Tiedän kyllä, ettei työpaikka ole seuranhakupiste, mutta kyllä ihmisellä on oikeus pitää silmät auki myös töissä. Saa jopa tutustua miehiinkin, aina kun on aikaa ja mahdollisuus. Ja se oli minulle loistava mahdollisuus, koska harvemmin pääsen työpaikkaan, jossa vilisee miehiä pilvin pimein. Sekosin siitä kaikesta.
Minua syytellään pinnalliseksi, mutta mitä muutakaan voin? Voin saada vain tavaraa, vaatteita ja ruokaa, kenkiä, koruja... En voi saada miestä, joka rakastaisi minua. Tietenkin hankin sitä mitä voin saada. Hetkeksi kelpaan miehille, joten sitä sitten myös haen. Tällä hetkellä ei ole ketään, ei missään mielessä. Pääni hajoaa tähän tylsyyteen. Ei ole kavereitakaan. Ei YHTÄKÄÄN. Kaikki kaverit olivat teininä saatuja. Ei meillä ollut myöhemmin enää mitään yhteistä.
Kai minun pitäisi katua, mutta en kadu. En saisi heistä mitään iloa enää, joten välien katkaisu oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka se tarkoittaakin pohjatonta yksinäisyyttä. Ikinä ennen en ole kärsinyt omasta seurastani.
Nyt vasta ensimmäistä kertaa. Onko tämä kausi, joka on pakko käydä läpi jossain vaiheessa elämää? Aina olen saanut helposti kavereita, ei siinä ole ollut ongelmaa.