Lue keskustelun säännöt.
Muita patologisia valehtelijoita?
14.12.2017 |
Asia tuli mieleen tuosta keskustelusta missä joku miettii, että miks mies valehteli sarjan katsomisesta.
Minä olen patologinen valehtelija. Valehtelu alkoi tarhaiässä huonojen kotiolosuhteiden peittelemiseksi. Siitä se jatkui pikkuhiljaa aina pikku valheiksi ja värikynällä värittämiseksi. "Ei kai se haittaa jos mainitsen käyneeni viikonloppuna elokuvissa, vaikka oikeasti olin vain kotona?" Koulussa pääsi helpommalla kun valehteli opettajille. Siitä tuli tapa ja valehtelu kävi yhtä luonnostaan kuin normaalikin puhuminen.
Nykyäänkin valehtelen... Ei ole ketään kenelle en olisi valehdellut. Tänäänkin olen valehdellut jo kerran ainakin. :/ En oikeastaan tiedä miten tästä pääsisi enää eroon. Samaan aikaan nautin ja vihaan valehtelua.
Kommentit (44)
Sori OT avautuminen, kerron vaan omasta ei-patologisesta valehtelusta kun ei ole oman ketjun arvoinen
Ihminen jolla on historiaa mun asioiden levittelystä, joka suuttuu ihan ihme pikkujutuista verisesti ja sen jälkeen on ihan törkeä vihansa kohteelle... hän osaa kyllä olla ihan mukava ja jutella ihmiset pyörryksiin, joten en halua mitään suoraa välienselvittelyä kun menneisyys on näyttänyt että on aika kohtuuton. Loukkaus voi olla vaikapa sairauspoissaoloni, sitten kerrotaankin kaikille poissaolon syy ja haukutaan feikkaajaksi muulle työyhteisölle. Jättää tietoisesti kertomatta juhlista, sitten soittaa minulle hehkuttaakseen ko. juhlia ja toistelee "sun ois pitäny olla siellä!". Normaalissa keskustelussa arvostelee myös ihan helvetin turhista jutuista. Joskus sanoin hänen loukanneen sanomisillaan niin kuittasi naurulla. Anteeksi tuntuu olevan aivan vieras sana. On myös kovin ylpeä siitä ettei välitä ja osaa loukata "kun joku loukkaa häntä ensin" . Sehän ei kokemukseni mukaan paljoa vaadi... Tuntuu että kaikki hänessä ja suhteessamme, jota hän itse kutsuu ystävyydeksi, on valheellista.
En koe enää mahdolliseksi avata elämääni ja tunteitani kun se on monta kertaa kostautunut. On tehnyt pienillä ja isoilla jutuilla selväksi että olen hänen silmissään arvoton ja tarkoitukseni on kai lähinnä pönkittää hänen haurasta egoaan. Joten etäännyn ja saatan laskea valkoisia valheita, mutta en koe syyllisyyttä koska mikään niistä ei mielestäni kilpaile sen kaksinaamaisuuden kanssa jota olen häneltä kestänyt. Osa noista ilkeämmistä jutuista oli jo unohtunut mutta kun hän pitkästä aikaa avautui siitä miten paska olen, muistin ne. Ja olen kovin vihainen itselleni kun päästin tämän ihmisen lähelleni yksinäisyydenpelossani. Siitäkin huolimatta että hänen seuransa on ensitapaamisesta lähtien herättänyt minussa epämääräistä ahdistusta jota on vaikea kuvailla. Toimin itseäni vastaan ja en anna itselleni edes murto-osaa samoista oikeuksista ja vapauksista kuin antaisin muille. Kai tämä on minulle joku välivaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen valitettavasti
Tyttäreni ja sydämeni itkee verta.
Älkääkä suotta syyttäkö kotioloja tai kasvagusta. Kysyin tytöltä onko hän saanut moisen mallin kotoa. Ei kuulemma.
Olen opettanut että valehdella ei pidä. Jos ei voi sanoa totuutta niin sitten pitää olla vaan hiljaa tai vaikka vaihtaa puheenaihetta.
up