Mistä sinä luovuit, kun lapsenne syntyi? Entä miehesi?

Eipä me taidettu luopua oikeastaan muusta kuin kahdenkeskisestä ajasta :)

Lapseni ovat nyt jo aikuisia, mutta tuntuu etten ole luopunut mistään.

Mies luopui urasta, lähdin töihin heti kun pääsin.

Vierailija kirjoitti:

Minä luovuin tyttöjen viikonlopuista, after workeista, kaupunkilomista siskon kanssa, sohvalla makaamisesta, golfista, urasta jne.

Mies tekee kaikkea niinkun ennenkin.

Vai ihan golfista, nyyh.

Kaikestahan sitä luopuu. Harrastuksista, kavereista, vapaudesta, ulkomaan matkoista, hype-elämästä, osittain urasta, koko elämästä periaatteessa. Voi olla, että perheen takia luopuu myös unelmakodista. Kaikista mahdollisista unelmista pitää myös luopua, koska lapsen myötä menettää elämänsä.

Miehillä on vähän helpompaa, mutta ei helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikestahan sitä luopuu. Harrastuksista, kavereista, vapaudesta, ulkomaan matkoista, hype-elämästä, osittain urasta, koko elämästä periaatteessa. Voi olla, että perheen takia luopuu myös unelmakodista. Kaikista mahdollisista unelmista pitää myös luopua, koska lapsen myötä menettää elämänsä.

Miehillä on vähän helpompaa, mutta ei helppoa.

Niin, sekä kahdenkeskisestä ajasta tietenkin, mutta sehän on itsestäänselvyys.

Kokonaan en ole luopunut mistään. Vähentynyt ja suunnittelua vaativampaa on sohvalla makaaminen, baari-illat kavereiden kanssa, yhteiset illanvietot miehen kanssa, ryhmäliikuntatunnit jne. Miehellä samat jutut vähentyneet. Hänelle silti spontaani lähteminen ilmoitusluontoisesti (vaikka töistä suoraan kavereiden kanssa) on jotenkin helpompaa ja luontevampaa.

Mies luopui yhdestä 13-vuotiaasta asti harrastamastaan harrastuksesta, minä luovuin mahdollisuudesta saada olla omissa ajatuksissani olematta vastuussa samaan aikaan kenestäkään.

Miehen ja minun yhteisestä kuntoilusta, spontaanista seksistä, miehen kanssa oltu kahdestaan vain kaksi yötä sitten lasten syntymän. Näistä asioista luovuttu, tosin lapset alkavat olla sen ikäisiä, että nuo kaksi ensimmäistä mahdollistuu taas.

Vierailija kirjoitti:

Kaikestahan sitä luopuu. Harrastuksista, kavereista, vapaudesta, ulkomaan matkoista, hype-elämästä, osittain urasta, koko elämästä periaatteessa. Voi olla, että perheen takia luopuu myös unelmakodista. Kaikista mahdollisista unelmista pitää myös luopua, koska lapsen myötä menettää elämänsä.

Miehillä on vähän helpompaa, mutta ei helppoa.

Mulla on ollut sikäli onnekas elämä etten ole joutunut luopumaan oikein mistään, töitä on kaiken eteen tehty kyllä kovasti.

Hype elämää en kaivannut edes alle 20v:nä joten en ole osannut kaivata sitä sen jälkeenkään. Esikoiseni syntyi kun olin 21v. Tässä vaiheessa jätin koulutussuunnitelmat sivuun ja keskityin lapseen (2. syntyi 2v myöhemmin) ja töissäkäyntiin. Kaunis kotikin saatiin hankittua vaikka elettiin 90 -luvun pahinta lamaa. Asuntolaina ei kyllä lyhentynyt tippaakaan, pelkkiä korkoja (16%). Pari matkaakin tehtiin.

Kolmas lapseni syntyi kun olin 30v. Tuon jälkeen aloin lopulta opiskelemaan ja valmistuin 33v:nä. Vaikka olimme kovin pienituloisia saimme aina raavittua matkarahat kasaan ja matkustimme ympäri Eurooppaa 4 vuotta ennen eroa. Silloin luovuin ydinperheestä mutta se ei ollut tuossa vaiheessa todellakaan mikään suru, päinvastoin.

Yksinhuoltajana luovuin kauniista kodistamme ja muutin vuokralle lasten kanssa. Tosin sain tilalle erossa jääneillä rahoilla kesämökin. Matkustimme joka vuosi lasten kanssa johonkin.

3v myöhemmin tapasin nykyisen mieheni. Hänen vuokseen - ei lasten - luovuin omista "urasuunnitelmistani" (ei mikään iso luopuminen), oli parempi että vain yksi keskittyi uraan ja matkusteli työn takia. Toki sain mahtavia työtarjouksia ja paransin omaa uraputkeani sillätavoin. Kun lapset kasvoivat vuorottelimme työmatkoilla. Nyt asumme jo toisessa itselle rakennetussa upeassa talossa. Kuopus syntyi kun olin 42v. Matkustelemme 2-6 vkoa vuodessa.

Eli summa summarum: en ole joutunut luopumaan kuin biletyksestä (mistä en edes pidä tai kaipaa) lasten ja miehen takia:). Omaa rauhaakin saan aina kun tarvitsen. Kaikki on pienistä tuloista omin käsin hankittua.