Sopiiko psykologin työ sosiaalisia tilanteita välttelevälle?

Ex työpaikkani psykologeista suurin osa oli sisäänpäin kääntyneitä. Hädin tuskin tervehtivät, omissa maailmoissaan haahuilijoita paria tyyppiä lukuun ottamatta.

Eli oman kokemuksen mukaan psykologeina on myös btällaisia joita kiinnostaa vain ihminen anatomisessa mielessä, ei silleen sosiaalisesti. Sellaiset sopii tutkijoiksi.

Osa psykologeista toimii yrittäjinä joten mitään työyhteisöä ei edes ole. Asiakkaita toki tavataan useita päivässä.

Mun käsityksen mukaan psykologeissa on paljon introvertteja, ja työn luonne on sellainen, että sopii hyvin introvertille tai ainakin paremmin kuin moni muu työ. Työssä kumminkin pääsääntöisesti kohtaa ihmisiä vain yksi kerrallaan. Introvertille ryhmätilanteet ovat paljon kuormittavampia. Ja asiakkaiden välillä saa puurtaa itsenäisesti, kun kirjaa asiakkaan tietoja/suunnittelee istuntoa. 

Mutta pelkän työllistävyyden takia psykologiksi ei kannata lukea, sillä työ voi muutoin olla henkisesti todella rankkaa. Eli psykologia (kuten muutkin alat) vaatii ihan aitoa kiinnostusta alaan ja ihmismieleen sekä kykyä rajata työtä ammatillisesti, niin että asiakkaiden ongelmat eivät kovin paljon seuraisi vapaa-ajalle. Tähän toki koulutuksessa kasvetaan, mutta kannattaa tarkastella omaa sisintään, onko liian herkkä vai pystyykö suhtautumaan ihmisiin "vain kliinisinä tapauksina". Kuulostaa ehkä julmalta, mutta ammatillisuuden ja työssä jaksamisen kannalta se on todella olennaista. 

Jälleen yksi tuleva psykologi jonka vastaanotolla on kiusallista käydä kun se itse ei puhu mitään 🙄

Musta psykologien sallitaan paremmin olla vähän outoja kuin muiden. Koko alaan liitetään vähän sellaista outoutta ja mystisyyttä, että ei kukaan ihmettele omissa oloissaan hiippailevaa psykologia toisin kuin vaikka jotain myyntiedustajaa.

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi tuleva psykologi jonka vastaanotolla on kiusallista käydä kun se itse ei puhu mitään 🙄

Ja yksi lisää joka hoitaa itseään ammattinsa kautta ja valintaperuste allaan se ettei "tarvi nähdä montaa ihmistä kerralla ku ahistaa"......

Mä olen psykologi, mutta tutkijana. Tässä työssä, toki riippuen olosuhteista, saa/joutuu tekemään suuren osan ajasta työtä yksin, mutta toisaalta usein työhuoneen joutuu/saa jakaa muiden kanssa. Useimmat tutkijat tekevät kuitenkin töitä isommissa projekteissa, joissa on kokouksia, tapaamisia ja seminaareja, konferensseja missä pitää esitellä omaa työtään.

Mun kokemus on, että psykologeissa on ihan koko ekstraversion kirjo. Ei poikkeuksellisen paljon ubersosiaalisia ihmisiä.

Mä koen olevani enemmän ekstravertti kuin introvertti, mutta ne muutamat pätkät kun olen tehnyt ns. oikeita psykologin töitä, niin olen ollut aivan rättiväsynyt. Johtunee tosin kokemuksen puutteesta. Mutta väsyn myös, kun tapaan koehenkilöitä pitemmän jakson verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi tuleva psykologi jonka vastaanotolla on kiusallista käydä kun se itse ei puhu mitään 🙄

Ja yksi lisää joka hoitaa itseään ammattinsa kautta ja valintaperuste allaan se ettei "tarvi nähdä montaa ihmistä kerralla ku ahistaa"......

Tuo, ettei viihdy ihmisten parissa, on enemmänkin persoonallisuuden piirre kuin sairaus. On hienoa, että ihmiset pohtivat omaa persoonallisuuttaan ja sitä, millaiseen työhön se sopii. Työssä jaksaminen on iso asia. 

Olen psykologi ja melkoinen introvertti. Asiakkaiden kanssa viihdyn, kunhan ei ole päivä ihan tupaten täynnä ja ehtii keskittyä kunnolla jokaiseen. Introverttius ei näy asiakkaille niin, ettenkö puhuisi mitään tai arastelisin heitä. Sen sijaan olen ihan reilusti se outo hiippari, joka on ruokatauolla aina eri aikaan kuin muut ja välttelee täysiä kahvihuoneita. Säästän sosiaaliset paukut asiakkaille ja työtilanteisiin työkavereiden kanssa. 

Psykologian opintoja on mahdollista suorittaa hyvinkin itsenäisesti, mutta on niitä ryhmätöitäkin - ihan niinkuin työelämässäkin. Opinnot sisältävät myös varsin jännittäviä tilanteita jos on sosiaalista jännitystä, mutta toisaalta opintojen aikana saa kyllä reilusti eväitä tällaisten asioiden kanssa pärjäämiseen. En silti lähtisi opiskelemaan alaa sillä periaatteella, että tavoitteena on vältellä muita opiskelijoita mahdollisimman paljon. Ilmiöiden pohdiskelu porukalla tuo kuitenkin enemmän näkökulmaa kuin asioiden pyörittely yksinään.