Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
Kommentit (478)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana. Nuorempikin lapsista on täysi-ikäinen jo kun vanhemmat n. 50-vuotiaita, jonka jälkeen on 20-30 vuotta hyvää aikaa taas matkustella ja istus brunsseilla. Kenelle tuo oikeasti riittää koko pitkän elämän sisällöksi? Kavereilla istuskelu, matkustelu ja brunssit? Ja lisätään vielä, että haastavin pikkulapsiaika ei kestä kuin max. 7 vuotta per lapsi. Ihminen elää nykyään hyvinkin 90-vuotiaaksi, onpa kauheaa uhrata siitä 7 vuotta tylsään pikkulapsiarkeen.
7 vuotta! Päiväkin on liikaa! Ja olen tosissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana. Nuorempikin lapsista on täysi-ikäinen jo kun vanhemmat n. 50-vuotiaita, jonka jälkeen on 20-30 vuotta hyvää aikaa taas matkustella ja istus brunsseilla. Kenelle tuo oikeasti riittää koko pitkän elämän sisällöksi? Kavereilla istuskelu, matkustelu ja brunssit? Ja lisätään vielä, että haastavin pikkulapsiaika ei kestä kuin max. 7 vuotta per lapsi. Ihminen elää nykyään hyvinkin 90-vuotiaaksi, onpa kauheaa uhrata siitä 7 vuotta tylsään pikkulapsiarkeen.
Sinä unohdat erään todella tärkeän seikan: Lapsikin voi syntyä vammaisena tai sairaana tai vammautua tai sairastua myöhemmin, jolloin haastava vaihe vain jatkuu ja jatkuu. Tietenkään näin ei käy suurimmalle osalle, mutta silti joillekin. Suomessa on paljon lastensa omaishoitajina toimivia vanhempia.
Toinen asia on se, että miksi lapseton elämä ajatellaan yhdeksi loputtomaksi brunssiksi, jossa ei ole mitään "oikeaa" sisältöä? Maailman sivu on ollut lapsettomia ihmisiä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen historiaan. Naisista voisi näin nopeasti mainita vaikka Äiti Teresan sekä kirjailijat Jane Austenin ja Karen Blixenin. Toki monia monia muitakin löytyy. Taatusti näiden naisten elämässä on riittänyt sisältöä, vaikka he eivät koskaan omia lapsia synnyttäneetkään.
En tykkää siitä, että lapsettomat kuvittelevat tietävänsä millaista meidän perheen elämä on. Ärsyttää suunnattomasti ajatus, että lapsettomat arvottavat minun valinneen kurahousut, Prisman, Hevisauruksen ja oksennustaudin, ja tekevät päätelmiä minusta sen perusteella.
Elämme hyvin monipuolista elämää, johon sisältyy paljon kulttuuria, keskusteluja, kaikenlaisia ihmisiä, happeningejä, matkoja. Itse teen asiantuntijatyötä ja mies on kulttuurialalla. Asumme kaupungin keskustassa. Seuraamme politiikkaa, käymme museoissa, luemme kirjoja, kokkaamme uusia juttuja. Lasten kanssa tai ilman. Mies osallistuu runsaasti lasten ja kodin hoitoon.
Lapsista voi tulla onnellisia ilman, että niiden kanssa tekee kaikki samat keskiluokkaiset jutut, joista roskalehdissä kirjoitetaan tai joita joidenkin lapsettomien prismaserkut tekevät. Lasten ”ehdoilla” ei ole pakko mennä - oikeastaan päin vastoin; lasten ehdoilla meneminen on mielestäni (ja mm. kaikkien ranskalaisten ja espanjalaisten jne...) sairasta. Meidän perheessä aikuiset päättää ja lapset osallistuu. Onnellisia ovat.
Oma lapsuuteni oli ihana ja haluan ehdottomasti välittää sukuni ja perheeni mahtavat jutut eteenpäin.
Kaikki ei aina ole ruusuista, ja joo, välillä oksennetaan tai katsotaan Muumeja, mutta ei kokoajan. Rahaa menee lapsiin, mutta ei se minua haittaa vaikkei suurituloisia ollakaan.
Kun lapsettomat niin usein valittavat siitä, etä heidät leimataan itsekkäiksi tai että perheelliset kuvittelevat tietävänsä jotain enemmän kuin he (”olen kokenut molemmat elämät” -argumentti), niin olisiko liikaa vaadittu, ettei kukaan kuvittelisi tietävänsä moni prismamammaksi vai siksi, että olen lisääntynyt, aivan kuin jokainen esiäitini kymmenien tuhansien vuosien taakse. Ei se ole sen kummempi elämän- tai arvovalinta, joka kertoisi minusta minut tuntemattomille yhtään mitään.
N36, lapset 4 ja 8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana. Nuorempikin lapsista on täysi-ikäinen jo kun vanhemmat n. 50-vuotiaita, jonka jälkeen on 20-30 vuotta hyvää aikaa taas matkustella ja istus brunsseilla. Kenelle tuo oikeasti riittää koko pitkän elämän sisällöksi? Kavereilla istuskelu, matkustelu ja brunssit? Ja lisätään vielä, että haastavin pikkulapsiaika ei kestä kuin max. 7 vuotta per lapsi. Ihminen elää nykyään hyvinkin 90-vuotiaaksi, onpa kauheaa uhrata siitä 7 vuotta tylsään pikkulapsiarkeen.
Sinä unohdat erään todella tärkeän seikan: Lapsikin voi syntyä vammaisena tai sairaana tai vammautua tai sairastua myöhemmin, jolloin haastava vaihe vain jatkuu ja jatkuu. Tietenkään näin ei käy suurimmalle osalle, mutta silti joillekin. Suomessa on paljon lastensa omaishoitajina toimivia vanhempia.
Toinen asia on se, että miksi lapseton elämä ajatellaan yhdeksi loputtomaksi brunssiksi, jossa ei ole mitään "oikeaa" sisältöä? Maailman sivu on ollut lapsettomia ihmisiä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen historiaan. Naisista voisi näin nopeasti mainita vaikka Äiti Teresan sekä kirjailijat Jane Austenin ja Karen Blixenin. Toki monia monia muitakin löytyy. Taatusti näiden naisten elämässä on riittänyt sisältöä, vaikka he eivät koskaan omia lapsia synnyttäneetkään.
Äiti Teresa oli nunna, Jane Austen vanhapiika ja Karen Blixenillä oli kuppa. Rehellisesti sanottuna olen paljon mieluummin äiti, jos nuo ovat vaihtoehtoja.
Internet on tuonut mahdollisuuden kuulla ihmisten todellisia mielipiteitä. On huomattu, että muutkin ihmiset kammoksuvat näitä perinteisiä malleja. Siten on saatu rohkeutta alkaa vastustamaan niitä ja toimimaan siten kuin itse haluaa toimia.
Se mitä ennen tavoiteltiin ja kadehdittiin on muuttumassa sellaiseksi, jota vältellään ja jolle nauretaan. Yksin elävä nainen ei ole enää surkea vanha piika, vaan itsenäinen ja rohkea nainen.
Miehiä kiinnostaa edelleen se sama asia kuin ennenkin. Nykyään on vapaata seksiä kuitenkin helpommin saatavilla kuin ennen, koska on naisia, jotka eivät halua parisuhteeseen. Siten miehilläkään ei ole enää tarvetta mennä parisuhteeseen. Samoin miehillä ei ole myöskään enää samanlaista yhteiskunnallista painetta pariutua.
Maailma muuttuu. Voit joko hypätä kyytiin katsoen eteenpäin tai voit jäädä perälle roikkumaan raastaen kyntesi verille, kun karavaani jatkaa kulkuaan estelyistäsi huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana. Nuorempikin lapsista on täysi-ikäinen jo kun vanhemmat n. 50-vuotiaita, jonka jälkeen on 20-30 vuotta hyvää aikaa taas matkustella ja istus brunsseilla. Kenelle tuo oikeasti riittää koko pitkän elämän sisällöksi? Kavereilla istuskelu, matkustelu ja brunssit? Ja lisätään vielä, että haastavin pikkulapsiaika ei kestä kuin max. 7 vuotta per lapsi. Ihminen elää nykyään hyvinkin 90-vuotiaaksi, onpa kauheaa uhrata siitä 7 vuotta tylsään pikkulapsiarkeen.
Sinä unohdat erään todella tärkeän seikan: Lapsikin voi syntyä vammaisena tai sairaana tai vammautua tai sairastua myöhemmin, jolloin haastava vaihe vain jatkuu ja jatkuu. Tietenkään näin ei käy suurimmalle osalle, mutta silti joillekin. Suomessa on paljon lastensa omaishoitajina toimivia vanhempia.
Toinen asia on se, että miksi lapseton elämä ajatellaan yhdeksi loputtomaksi brunssiksi, jossa ei ole mitään "oikeaa" sisältöä? Maailman sivu on ollut lapsettomia ihmisiä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen historiaan. Naisista voisi näin nopeasti mainita vaikka Äiti Teresan sekä kirjailijat Jane Austenin ja Karen Blixenin. Toki monia monia muitakin löytyy. Taatusti näiden naisten elämässä on riittänyt sisältöä, vaikka he eivät koskaan omia lapsia synnyttäneetkään.
Äiti Teresa oli nunna, Jane Austen vanhapiika ja Karen Blixenillä oli kuppa. Rehellisesti sanottuna olen paljon mieluummin äiti, jos nuo ovat vaihtoehtoja.
Pointtini oli, että (vaikeuksista huolimatta) näiden naisten elämä tuskin oli pelkkää brunssilla istumista ja bilettämistä vaan hyvinkin rikasta ja merkityksellistä VAIKKA heillä ei ollut omia lapsia. Ei nyt takerruta lillukanvarsiin. En minä sanonut, että sinun pitäisi ryhtyä nunnaksi, vanhaksipiiaksi tai hankkia kuppa. Hienoa, jos tykkäät äitinä olemisesta. Pointtini oli, että elämässä voi olla muutakin merkityksellistä sisältöä ja "perinnöksi" voi jättää muutakin kuin lapset. Ja ettei lapsettoman ihmisen elämä ole automaattisesti ikuista bilettämistä tai matkustelua.
En halunnut itse lapsia ennen kuin vasta 33 vuotiaana ja nyt kun ton yhden olen saanut voin kertoa, että elämä on vaan rutkasti mielekkäämpää kuin ennen lasta. Ei haittaa perheen kanssa Prismassa käynti tipan tippaa, vaikka ymmärrän kyllä kuinka tylsältä se kuulostaa. Sata kertaa ennemmin Prismaan miehen ja lapsen kanssa kuin yksin kotona venaamassa jonkun random-säädön vastausta viestiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana. Nuorempikin lapsista on täysi-ikäinen jo kun vanhemmat n. 50-vuotiaita, jonka jälkeen on 20-30 vuotta hyvää aikaa taas matkustella ja istus brunsseilla. Kenelle tuo oikeasti riittää koko pitkän elämän sisällöksi? Kavereilla istuskelu, matkustelu ja brunssit? Ja lisätään vielä, että haastavin pikkulapsiaika ei kestä kuin max. 7 vuotta per lapsi. Ihminen elää nykyään hyvinkin 90-vuotiaaksi, onpa kauheaa uhrata siitä 7 vuotta tylsään pikkulapsiarkeen.
Sinä unohdat erään todella tärkeän seikan: Lapsikin voi syntyä vammaisena tai sairaana tai vammautua tai sairastua myöhemmin, jolloin haastava vaihe vain jatkuu ja jatkuu. Tietenkään näin ei käy suurimmalle osalle, mutta silti joillekin. Suomessa on paljon lastensa omaishoitajina toimivia vanhempia.
Toinen asia on se, että miksi lapseton elämä ajatellaan yhdeksi loputtomaksi brunssiksi, jossa ei ole mitään "oikeaa" sisältöä? Maailman sivu on ollut lapsettomia ihmisiä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen historiaan. Naisista voisi näin nopeasti mainita vaikka Äiti Teresan sekä kirjailijat Jane Austenin ja Karen Blixenin. Toki monia monia muitakin löytyy. Taatusti näiden naisten elämässä on riittänyt sisältöä, vaikka he eivät koskaan omia lapsia synnyttäneetkään.
Korruptiorahaa kerännyt diktaattorien kanssa veljeillyt äiti Teresa, peräkammarin tyttö Jane ja kroonista kuppaa sairastanut Karen, mahtavia esikuvia. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana.
Lol. Minä olen 32-vuotias, kun valmistun yliopistosta. En ole elänyt vapaata elämää yhtään ainutta vuotta aikuisesta elämästäni. Kun minulla on tutkinto ja kunnolla tuloja, en todellakaan ole heittämässä kaikkea pois jonkin lapsiperhehelvetin kokeakseni. Loppuelämäni keskityn nautiskelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sata kertaa ennemmin Prismaan miehen ja lapsen kanssa kuin yksin kotona venaamassa jonkun random-säädön vastausta viestiin.
Outo ja huono vastakkainasettelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana.
Lol. Minä olen 32-vuotias, kun valmistun yliopistosta. En ole elänyt vapaata elämää yhtään ainutta vuotta aikuisesta elämästäni. Kun minulla on tutkinto ja kunnolla tuloja, en todellakaan ole heittämässä kaikkea pois jonkin lapsiperhehelvetin kokeakseni. Loppuelämäni keskityn nautiskelemaan.
Ihmiselämä on pitkä ja kaikelle on aikansa. Ikävää, että sinulla nuoruuden odottamiseen on mennyt kovin kauan. Kaikilla ei mene. Toiset ovat hyvin inokkaita siirtymään jo eteenpäin iässäsi tai myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana. Nuorempikin lapsista on täysi-ikäinen jo kun vanhemmat n. 50-vuotiaita, jonka jälkeen on 20-30 vuotta hyvää aikaa taas matkustella ja istus brunsseilla. Kenelle tuo oikeasti riittää koko pitkän elämän sisällöksi? Kavereilla istuskelu, matkustelu ja brunssit? Ja lisätään vielä, että haastavin pikkulapsiaika ei kestä kuin max. 7 vuotta per lapsi. Ihminen elää nykyään hyvinkin 90-vuotiaaksi, onpa kauheaa uhrata siitä 7 vuotta tylsään pikkulapsiarkeen.
Elämä on pitkä (joissain tapauksissa) ja se on hienoa, jos ehtii ne lapsetkin tehdä mikäli niin haluaa. Kenenkään elämänsisällöksi tuskin riittää kavereilla istuskelu, matkustelu ja brunssit. Sen sijaan ihmettelen, voiko joku olla oikeasti niin tyhmä, että luulisi tuon kuvaavan lapsettomien ihmisten elämänsisältöä? Lapsettomana erittäin suuret mahdollisuudet tehdä vaikka mitä merkityksellistä eivätkä lapset hidasta vauhtia. Sillä jos haluaa lapsensa kasvattaa kunnolla niin se väkisinkin rajoittaa elämää.
Mä tiedän lapsettoman, joka on kerännyt rahat kehitysmaan kouluun ja näin vaikuttanut satojen lasten elämään. Mä tiedän lapsettoman, jolla on sijaislapsia, kun lasten omat vanhemmat eivät ole olleet kykeneviä lapsistaan huolehtimaan. Oman lapsettomuutensa vuoksi hänellä on ollut siihen aikaa ja mahdollisuus ja jaksaminen. Ja lapsettoman, joka on työssään pelastanut ihmishenkiä.
Vanhempikin voi tehdä merkittäviä asioita elämässään, tai voi olla että ei tee. Voi olla että lapsesta kasvaa sarjamurhaaja tai maailmanparantaja. Ja samoin lapseton voi tehdä mitä huikeimpia keksintoja ja parantaa maailmaa joko suuresti tai ruohonjuuritasolla. Tai sitten voi olla, että hänen paras tekonsa on olla lisääntymättä. Ei vanhemmuus ole ainoa mahdollinen elämänsisältö. Se on harvoin sitä edes niille, joilla on lapsia.
Itselläni suurin perhe-elämää koskeva pelko on se, että koko perhe kulkee jonkun junttimiehen tai sellaiseksi paljastuneen ehdoilla sen jälkeen, kun naiselle on saatu pallo jalkaan lapsen muodossa. Monet miehet paljastavat tuollaisen puoen itsestään vasta kun on jo liian myöhäistä. Lapselle pitää olla sitä puuhamaata, seikkailupuistoa ja ties mitä, ja kaiketi perheen äidin pitäisi revetä kaiken tuollaisen järjestämiseen, jotta holy father eli isukki saisi joskus omaa aikaa. Isä sitten sättii äitiä, jos kaikki mene siten kuin hän toivoo.
Lapsensaannin jälkeen velvollisuudet koskevat vain äitiä, isä voi yhä hurvitella tai uhata voivansa hurvitella samalla tavalla lapsen tulon jälkeenkin, jos jokin koko perhekuviossa menee hänen mielestään ryttyyn. Eikä minua lainkaan kiinnosta olla kaikkien nälvittävänä riistana äitiyden myötä ja samalla kokata jtkn terveydelle haitallista pa*kaa jollekin sovinistiselle miehelle, koska hänen mielestään miehuuteen ja päällikkyyteen liitetään tiivisti kulttuurista syistä lihan syönti ja muutkin veriuhrit, jotka naisen on yhä isännälleen annettava, valmistettava ja kannettava päällikön eteen orjuutensa merkiksi, huolimatta siitä, pitääkö nainen itse siitä. Palstan annin perusteella ei olemassa muita kuin junttimiehiä, jotka jauhavat eläinrasva suupielestä tippuen, kuinka naisen onni tulee muiden palvelemisesta ja miehelle alistumisesta ja jatkuvasta lihan kantamisesta pöytään, jota junttimies säestää korkeintaan piereskelemällä estoitta. Lapsetkin pitäisi kasvattaa junttimiehen tahdon mukaan koulua ja koulutusta halveksiviksi, tytöt miehiä palveleviksi pikku piioiksi ja pojat maailman ruhtinaiksi, joilla on oltava mahdolisimman raaka mielipide kaikesta isänsä surkean miehuuden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että olet vankina 18 vuotta. Lasten ja kiinnelainan ja työpaikkasi vankina. Unohda merikilpikonnien pelastusleirit Tyynellmäerelllä, unohda kahden vuoden reppureissut Aasiassa. Hankit vaan niiden lapsien harrasteisiin rahaa toivot, että ne pääsee nokkimisjärjestyksen päälle eikä alle yhteiskunnassa, ja sydän syrjällään toivot että kaikki käy hyvin.
Miksi lapsellisia ei pelota tällaisten mahdollisuuksien menettäminen?
Itse olen tosi tyytyväinen siihen ettei me koskaan lähdetty tohon putkeen puolison kanssa. Meillä on ehkä sellainen vähän rennompi suhtautumistaan lapsiin: he tulevat osaksi meidän elämää, meidän elämä on juuri meidänlaista ja sitten eletään sen mukaan että me nyt ollaan tälläistä eikä mitään omakotivolvoasujia.
Me ollaan todella vahvalla itsetunnolla varustettuja kriittisiä nuoria ja aikuisia oltu aina, eikä perinteinen elämänkulku ole koskaan sopinut meille. Uskoisin kuitenkin että monet minun tapaa haaveilee perheestä, mutta vain yksi tapa näyttäytyy oikeana tämän hetkisestä yhteiskunnassa eikä uskalleta sitten ottaa niitä lapsia osaksi sitä sinunlaista elämää.
Meillä on lapsiluku täynnä, se on fyysisesti hoidettu niin ettei niitä enää tule. Itse olen 27v ja esikoiseni aloittaa pian koulun. Nuorena äitinä oli niin hauskaa. Nyt kun sain toisen paljon "normaalimmassa" iässä olen ehkä hieman ahdistunut ympäröivistä ihmisistä: miksi kaikki suorittavat asiat samalla tavalla? Miksei kukaan tee valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja lasten kanssa?
Me teemme monesti ja muut ihmettelevät välillä miten uskallamme. Tai sitten salaa paheksuvat, kun toimimme vastavirtaan.
Toivoisin kaikille vanhemmaksi haluaville uskallusta olla oma itsensä. Vanhemmuus on juuri sellaista kuin itse tekee. Jokainen myös määrittää riittävän elintason itse.
Olen itse perheestä jossa pääosaa näyttelivät vanhemman alkoholiongelma, jatkuva riitely, rahapula yms.
Nyt elän aikuisena keskiluokkaista lapsiperhe-elämää ja nautin täysin siemauksin ihan tavallisesta ja turvallisesta elämästä.
Markkinavoimat kiittää tästä trendistä, jossa perhe-elämää kauhisteleva tyyppi kuvittelee olevansa (miljoonan muun samanlaisen kanssa) huippupersoonallinen individualisti, joka tekee spontaaneja päätöksiä elämässään ja elää vapaata elämää = käy brunsseilla ja illanistujaisissa, viettää paljon aikaa ravintoloissa, lentelee ympäri maailman, tekee työstään elämää suuremman asian, maksaa harrastuksistaan hunajaa ja viettää aikaansa tyhjä katse silmissään kierrellen Stockmanin käytäviä.
Tämä on unelmaelämää.
Vierailija kirjoitti:
Markkinavoimat kiittää tästä trendistä, jossa perhe-elämää kauhisteleva tyyppi kuvittelee olevansa (miljoonan muun samanlaisen kanssa) huippupersoonallinen individualisti, joka tekee spontaaneja päätöksiä elämässään ja elää vapaata elämää = käy brunsseilla ja illanistujaisissa, viettää paljon aikaa ravintoloissa, lentelee ympäri maailman, tekee työstään elämää suuremman asian, maksaa harrastuksistaan hunajaa ja viettää aikaansa tyhjä katse silmissään kierrellen Stockmanin käytäviä.
Tämä on unelmaelämää.
Kapitalistihan on jo pitkään ajanut perhesuhteiden ja sukuyhteisöjen voimaa alas kun lapsettomia ja vapaita on niin helppo juoksuttaa palkkatyössä tekemässä tiliä suurkapitalistin pussiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Markkinavoimat kiittää tästä trendistä, jossa perhe-elämää kauhisteleva tyyppi kuvittelee olevansa (miljoonan muun samanlaisen kanssa) huippupersoonallinen individualisti, joka tekee spontaaneja päätöksiä elämässään ja elää vapaata elämää = käy brunsseilla ja illanistujaisissa, viettää paljon aikaa ravintoloissa, lentelee ympäri maailman, tekee työstään elämää suuremman asian, maksaa harrastuksistaan hunajaa ja viettää aikaansa tyhjä katse silmissään kierrellen Stockmanin käytäviä.
Tämä on unelmaelämää.
Kapitalistihan on jo pitkään ajanut perhesuhteiden ja sukuyhteisöjen voimaa alas kun lapsettomia ja vapaita on niin helppo juoksuttaa palkkatyössä tekemässä tiliä suurkapitalistin pussiin
Ylläoleva taisi olla ironinen heitto, mutta ironia on vaikea tunnistaa netissä. Enemmän kai ne lapset pakottavat kuluttamaan.
Alue: Aihe vapaa
Ihmiselämä on pitkä. On mahdollista elää vapaa nuoruus ja keskiaikuisuus ja saada lapsia n. 30-vuotiaana. Sitten toinen lapsi n. 32-vuotiaana. Nuorempikin lapsista on täysi-ikäinen jo kun vanhemmat n. 50-vuotiaita, jonka jälkeen on 20-30 vuotta hyvää aikaa taas matkustella ja istus brunsseilla. Kenelle tuo oikeasti riittää koko pitkän elämän sisällöksi? Kavereilla istuskelu, matkustelu ja brunssit? Ja lisätään vielä, että haastavin pikkulapsiaika ei kestä kuin max. 7 vuotta per lapsi. Ihminen elää nykyään hyvinkin 90-vuotiaaksi, onpa kauheaa uhrata siitä 7 vuotta tylsään pikkulapsiarkeen.