Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
Kommentit (478)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.
Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on.
Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.
Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.
Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...
Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?
Luulisin ettei suurinta osaa kiinnosta tippaakaan teettekö lapsia vai ette. Lähinnä varmaan se perhe-elämän vähättely ja haukkuminen rumin sanoin saa aikaan vastareaktioita. En nyt siis tarkoita nimenomaan sinua, vaan yleisesti.
Ymmärrän tuon. Osa viesteistä on kuitenkin sarjaa "kyllä se mieli muuttuu sitten, kun ikää tulee lisää, kyllä jokainen alkaa viimeistään 40-vuotiaana kaivata elämään muutakin sisältöä kuin yöelämässä riekkumista ja brunsseja". Varmasti jotkut muuttavatkin mieltään lapsista vanhemmiten, mutteivat suinkaan kaikki. Sitä eivät jotkut tunnu millään käsittävän.
Miksi välität tuntemattomien kirjoittelusta? He eivät tunne elämääsi eivätkä sinua.
Mitä tässä iän myötä olen tajunnut, niin ihmiset ovat pääasiassa aivan helvetin tyhmiä, joiden mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Koko elämä ja maailmankatsomus perustuu vain omaan kokemukseen vailla haluakaan yrittää ymmärtää toisten valintoja. Koskee niin lapsettomia kuin lapsellisiakin.
Kai se jonkinlaista maailmantuskaan sekoittuvaa idealismia on. Ihmisten ahdasmielisyys hämmentää ja toisinaan ärsyttääkin. Tiedän, että olisi parempi vaan antaa olla, mutta haluaisin uskoa, että ihmiset kykenevät laajentamaan ymmärrystään asioista oman näkökulmansa ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elin lapsuuden, jossa oltiin laman takia hyvin köyhiä ja käytiin jopa leipäjonossa, kun tilanne meni oikein pahaksi. Elin lapsuuteni rumassa kerrostalolähiössä ja ei paljoa käyty shoppailemassa kaupoissa. Minulle ajatus omakotitalosta, autosta, parista lapsesta, vakaasta toimeentulosta ja koirasta on ajatus, jota en tule saavuttamaan enkä halua lapsilleni yhtä huonoa lapsuutta mitä minulla oli. Köyhänä ja tällä hetkellä sairaanakin en ryhdy lapsentekoon. En siis hanki lapsia sen takia, että menetän hienot viikonloppubrunssit ja matkat jonnekin Keski-Eurooppaan, vaan koska olen ollut pätkätyöviidakossa, en ole saanut aikaan tutkintoa minkä halusin, ei ole omakotitaloa vaan röpöinen kerrostalovuokrakaksio. Ajatus perheestä jonka kanssa käytäisiin Prismasta hakemassa viikonlopun ruoat olisi oikein mukava. En halua hankkia perhettä, jossa rahat on tiukalla, pinna kireällä ja etsitään alelappuruokaa. Minulle lasta korvaa koira, jota hoivata ja johon menee yllättävän paljon rahaa siihenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsiperhe-elämän tarvitse olla prismaperhe-elämää. Meillä on kaksi lasta, asumme kerrostalossa Helsingissä. Marketeissa ei tarvitse käydä koskaan vaan asioimme tavallisimmin halleissa, kesäisin toreilla ja välillä Hakaniemen etnisissä pikkukaupoissa. Lisäksi käytämme hyödyksi ruokapiiriä. Käymme kaupassa silloin, kun on tarve. Tavallisimmin 3-4 kertaa viikossa. Jos jokin tuote unohtuu, vieressä on pikkukauppa, josta saa maidot, kahvit, leivät, vaipat, pesuaineet yms. Siellä käymiseen menee pari minuuttia. En edes haluaisi suunnitella viikon ruokia etukäteen tai säilyttää keittiössäni viikon ruokia. Vaatteet yms tavarat ostetaan joko keskustan tavarataloista, pikkukaupoista tai tilataan netistä.
Käymme uimassa, kirjastossa, elokuvissa, teattereissa, näyttelyissä ja messuilla aivan kuten ennen lapsiakin. Samoin kahviloissa ja ravintoloissa syömässä. Risteilyillä ja ulkomaanmatkoilla. Useimmiten lapset ovat mukana, mutta jos lapsia ei voi ottaa mukaan (taapero ei viihtyisi teatterissa), naapurissa asuu lukiolaistyttö, joka pientä maksua vastaan tulee lapsenvahdiksi.
Autoa meillä ei ole, koska emme tarvitse sitä. Rattaiden kanssa raitiovaunulla, bussilla, metrolla ja junalla pääsee matkustamaan ilmaiseksi. Kauniilla ilmalla on mukava kävellä ydinkeskustaan. Koiraakaan meillä ei ole, kissa on.
Kuulostaa oikein ihanalta elämältä. Tosin itse jotenkin vietän kaupan suhteen mieluummin "Prismaelämää". Lapseni eivät tiedä mitään pahempaa kuin kaupoissa kiertely, joten ruuan hankkiminen useammasta paikasta on oma painajaiseni. Etenkin kun niitä lapsia on ollut pakko useimmiten kuljettaa mukana, koska lasten isä viikot poissa. Sen takia Prisma on toisaalta myös aika näppärä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.
Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on.
Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.
Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.
Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...
Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?
Luulisin ettei suurinta osaa kiinnosta tippaakaan teettekö lapsia vai ette. Lähinnä varmaan se perhe-elämän vähättely ja haukkuminen rumin sanoin saa aikaan vastareaktioita. En nyt siis tarkoita nimenomaan sinua, vaan yleisesti.
Ymmärrän tuon. Osa viesteistä on kuitenkin sarjaa "kyllä se mieli muuttuu sitten, kun ikää tulee lisää, kyllä jokainen alkaa viimeistään 40-vuotiaana kaivata elämään muutakin sisältöä kuin yöelämässä riekkumista ja brunsseja". Varmasti jotkut muuttavatkin mieltään lapsista vanhemmiten, mutteivat suinkaan kaikki. Sitä eivät jotkut tunnu millään käsittävän.
Miksi välität tuntemattomien kirjoittelusta? He eivät tunne elämääsi eivätkä sinua.
Mitä tässä iän myötä olen tajunnut, niin ihmiset ovat pääasiassa aivan helvetin tyhmiä, joiden mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Koko elämä ja maailmankatsomus perustuu vain omaan kokemukseen vailla haluakaan yrittää ymmärtää toisten valintoja. Koskee niin lapsettomia kuin lapsellisiakin.
Tämä. Ihmiset ovat sarjaloukkaantujia, enkä oikein ymmärrä miksi. Ne jotka laukovat tyhmiä kommentteja, ovat luultavasti tyhmempiä kuin itse olet. Miksi siis välittää heidän mielipiteistään. On niin absurdia edes ajatella, että yli seitsemällä miljardilla ihmisellä olisi lähes samankaltainen elämänkulku toisiinsa nähden.
Ohjeeksi kaikille! Mitä valintoja ikinä itse teetkään, älä koskaan arvioi muiden erilaisia valintoja yhtään sen huonommiksi. Arvostakaa ja kunnioittakaa erilaisia valintoja ja erilaisia elämiä. Ja kaikki me ollaan aikuisia ja tiedetään, että maailma on täynnä ilkeitä, tyhmiä ja pahoja ihmisiä, jotka heittelevät ajattelemattomasti ja ehkä pahantahtoisesti ilmoille mitä typerämpiä mielipiteitä ja ajatuksia. Ne voi sivuuttaa olkia kohauttamalla, sillä tällaisten ihmisten mielipiteissä ei ole mitään oikeaa ja viisasta, eikä niille siksi kannata antaa mitään merkitysta ja painoarvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.
Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on.
Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.
Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.
Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...
Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?
Luulisin ettei suurinta osaa kiinnosta tippaakaan teettekö lapsia vai ette. Lähinnä varmaan se perhe-elämän vähättely ja haukkuminen rumin sanoin saa aikaan vastareaktioita. En nyt siis tarkoita nimenomaan sinua, vaan yleisesti.
Ymmärrän tuon. Osa viesteistä on kuitenkin sarjaa "kyllä se mieli muuttuu sitten, kun ikää tulee lisää, kyllä jokainen alkaa viimeistään 40-vuotiaana kaivata elämään muutakin sisältöä kuin yöelämässä riekkumista ja brunsseja". Varmasti jotkut muuttavatkin mieltään lapsista vanhemmiten, mutteivat suinkaan kaikki. Sitä eivät jotkut tunnu millään käsittävän.
Miksi välität tuntemattomien kirjoittelusta? He eivät tunne elämääsi eivätkä sinua.
Mitä tässä iän myötä olen tajunnut, niin ihmiset ovat pääasiassa aivan helvetin tyhmiä, joiden mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Koko elämä ja maailmankatsomus perustuu vain omaan kokemukseen vailla haluakaan yrittää ymmärtää toisten valintoja. Koskee niin lapsettomia kuin lapsellisiakin.
Kai se jonkinlaista maailmantuskaan sekoittuvaa idealismia on. Ihmisten ahdasmielisyys hämmentää ja toisinaan ärsyttääkin. Tiedän, että olisi parempi vaan antaa olla, mutta haluaisin uskoa, että ihmiset kykenevät laajentamaan ymmärrystään asioista oman näkökulmansa ulkopuolelle.
Kyllä he pystyvätkin. Jollakin toisella foorumilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Brunssia en suosittele. Arvatkaa, mitä se pitää sisällään? No, aamiaiselta yli jäänyttä hyytynyttä kuraa, jota pikkasen koristellaan persiljalla ja ehkä mikrotetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.
Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on.
Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.
Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.
Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...
Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?
Luulisin ettei suurinta osaa kiinnosta tippaakaan teettekö lapsia vai ette. Lähinnä varmaan se perhe-elämän vähättely ja haukkuminen rumin sanoin saa aikaan vastareaktioita. En nyt siis tarkoita nimenomaan sinua, vaan yleisesti.
Ymmärrän tuon. Osa viesteistä on kuitenkin sarjaa "kyllä se mieli muuttuu sitten, kun ikää tulee lisää, kyllä jokainen alkaa viimeistään 40-vuotiaana kaivata elämään muutakin sisältöä kuin yöelämässä riekkumista ja brunsseja". Varmasti jotkut muuttavatkin mieltään lapsista vanhemmiten, mutteivat suinkaan kaikki. Sitä eivät jotkut tunnu millään käsittävän.
Ei se mieli kaikilla muutukaan. Veikkaanpa, että se tarvitsee jonkinlaisen sysäyksen. Jos on vaikkapa pariskunta, joka on ollut pitkään yhdessä eikä ole halunnut lasta, niin harvemmin se siitä iän myötä muuttuu. Sen sijaan uusi parisuhde hieman vanhempana voi tuoda tuon muutoksen. Itse olin 15 vuotta naimisissa lapsettomana ja asia oli ok, kummallakaan ei ollut tarvetta lapsiin. Mikäli puolisoni eläisi yhä, en varmastikaan olisi lapsia hankkinut. Löysin kuitenkin leskeydyttyäni uuden parisuhteen ja samalla vauvakuumeen. Uusi puoliso oli innokas perustamaan perheen ja niinpä minustakin tuli äiti.
Näinhän se usein on. Pitkään yhdessä ollut pariskunta voi myös luutua elämäänsä, jolloin vauvan tuoma häiriö ei ole toivottavaa ja jopa johtaa eroon.
Tunnen muutaman pariskunnan, jotka olivat yli kymmen vuotta yhdessä ja lapsen jälkeen tuli ero, kun se arki muuttui niin paljon. Ja sen verran tiedän, ettei sitä lasta tehty liittoa pelastamaan, vaan liitto voi hyvin jne. Tunnen nämä ihmiset niin läheltä, että tiedän asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsiperhe-elämän tarvitse olla prismaperhe-elämää. Meillä on kaksi lasta, asumme kerrostalossa Helsingissä. Marketeissa ei tarvitse käydä koskaan vaan asioimme tavallisimmin halleissa, kesäisin toreilla ja välillä Hakaniemen etnisissä pikkukaupoissa. Lisäksi käytämme hyödyksi ruokapiiriä. Käymme kaupassa silloin, kun on tarve. Tavallisimmin 3-4 kertaa viikossa. Jos jokin tuote unohtuu, vieressä on pikkukauppa, josta saa maidot, kahvit, leivät, vaipat, pesuaineet yms. Siellä käymiseen menee pari minuuttia. En edes haluaisi suunnitella viikon ruokia etukäteen tai säilyttää keittiössäni viikon ruokia. Vaatteet yms tavarat ostetaan joko keskustan tavarataloista, pikkukaupoista tai tilataan netistä.
Käymme uimassa, kirjastossa, elokuvissa, teattereissa, näyttelyissä ja messuilla aivan kuten ennen lapsiakin. Samoin kahviloissa ja ravintoloissa syömässä. Risteilyillä ja ulkomaanmatkoilla. Useimmiten lapset ovat mukana, mutta jos lapsia ei voi ottaa mukaan (taapero ei viihtyisi teatterissa), naapurissa asuu lukiolaistyttö, joka pientä maksua vastaan tulee lapsenvahdiksi.
Autoa meillä ei ole, koska emme tarvitse sitä. Rattaiden kanssa raitiovaunulla, bussilla, metrolla ja junalla pääsee matkustamaan ilmaiseksi. Kauniilla ilmalla on mukava kävellä ydinkeskustaan. Koiraakaan meillä ei ole, kissa on.
Kuulostaa oikein ihanalta elämältä. Tosin itse jotenkin vietän kaupan suhteen mieluummin "Prismaelämää". Lapseni eivät tiedä mitään pahempaa kuin kaupoissa kiertely, joten ruuan hankkiminen useammasta paikasta on oma painajaiseni. Etenkin kun niitä lapsia on ollut pakko useimmiten kuljettaa mukana, koska lasten isä viikot poissa. Sen takia Prisma on toisaalta myös aika näppärä.
Ei meilläkään samalla kauppareissulla käydä useassa eri kaupassa. Lähikauppa on 15 metrin päässä eli viereinen ovi porraskäytävämme ovesta. Siellä asioimiseen lasten kanssa menee max 10 minuuttia ja lapset jaksavat sen kotimatkalla ihan hyvin. Lauantaisin käydään usein hallissa ja kesäisin samalla reissulla torilla, joka sijaitsee hallin vieressä. Torilla on mukava istahtaa myös kahville ja hallistakin löytyy useampi kahvila. Etnisissä kaupoissa käyn yleensä töistä tullessani yksin, samoin hakemassa ruokapiirin toimituksen.
Iso omakotitalo ja volvo ei kyllä ole keskiluokan elämää, vaan ylemmän keskiluokan.
Keskiluokan elämää on rivari tai hyvin tavallinen omakotitalo mondeolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.
Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on.
Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.
Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.
Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...
Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?
No sitten ette tee lapsia, jos siltä tuntuu. Mikä ongelma siinä on? Ei niitä ainakaan muiden odotuksista tai vaatimuksista kannata alkaa väsätä.
Suomessa meillä on onneksi vapaus valita. T.kolmen lapsen äiti, joka ihan oikeasti halusi ne.
Tuon esimerkin mukainen perhe työntää käsittämättömät määrät jätettä peräänsä ja syö uusiutumattomia luonnonvaroja.
Itsellä toi on se, mikä tökkii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005486892.html
Perhe-elämän totalitäärisyys on pelottavaa ja se jos oletetaan resurssit riittävän omakotitaloon, uusiin Volvoihin, lasten kalliisiin harrastuksiin. Lisäksi ei ole selvää, että kaikki jäsenet pysyy terveenä - nyt julkisuudessa on keskusteltu lasten mielenterveyspalveluista.
Jos toiselle vanhemmalle sattuu jotain tai vaikka muuten menisi hyvin, niin jos vanhemmat ei tulekaan seuraavaa pariakymmentä vuotta hyvin toimeen keskenään, voi perheestä huolehtiminen käydä hankalaksi. Ennen lapsista huolehtimiseen on osallistunut myös sukulaiset ja isovanhemmat. Heidänkin kanssa pitäisi siis tulla hyvin toimeen.
Jos mielikuva lapsiperheistä olisi samansuuntainen kuin Tanskalainen maajussi- sarjassa:
https://areena.yle.fi/1-3516778
Silloin lapsiperhe tuntuu lämminhenkiseltä ja paljon elämäniloa sisältävänä.
Kun taas muualta katsoo mallia, lapsiperheet sisältävät valtavan määrään vaatimuksia, unettomia öitä, vaikeita ihmissuhteita ja lyhytkestoisten parisuhteiden takia myös sekavia perhekuvioita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän se lapsiperhe-elämäntavassa pelottaa ettei asiat ole kuin Strömsö:ssä tai Tanskalaisessa maajussissa, vaan pikemminkin jotain tämänsuuntaista:
https://yle.fi/uutiset/3-9945095
"perheen arki lähti luisumaan kohti pohjaa avioeron ja lapsen huostaanoton myötä. Nyt yksinhuoltaja kamppailee tiukan talouden ja vakavan sairauden keskellä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on niin ihanan mustavalkoista. Lapsiperhe = tylsää elämää, pelkkää prismaa, työtä ja lasten harrastuksia. Ei aikaa itselle.
Lapseton = kosmopoliitti uratykki, matkustelua ja bisneslounaita.Tää on hauska. Eipä näin kosmopoliittina uratykkinä ja neljän lapsen äitinä ole juuri sinkkunaisia tullut vastaan. Suurin osa uranaisista on perheellisiä myös ulkomailla:) He eivät ehdi ottaa businesslounas-kuvia instagrammiin tai asukuvia. Taitavat ne instagramin nuoret "businessnaiset" olla ihan muissa busineksissa...
Hienosti sekä vähättelet muita että korostat itseäsi samassa kommentissa.
Eiköhän totuus ole ihan se, että niitä uranaisia on laidasta laitaan, niin lapsettomia kuin äitejäkin. On täysin turha alkaa tekemään yleistyksiä omien subjektiivisten havaintojen pohjalta.
Tosin en kyllä usko, että sinä olet yhtään minkään sortin uranainen. Todellisen "kosmopoliittisen uratykin" pitäisi nimittäin tietää, että se kirjoitetaan Suomessa 'bisnes' eikä 'business.' Miten voi muka olla maailmankansalainen, jos ei osaa edes perusteita omassa äidinkielessään?
Kyllä sinä taidat olla ennemminkin AV-tykki.
Täällä satunnainen "tykki" vilkuilee keskustelua. Käsittämätön dikotomia: tylsä perhe, kaikki mahdollisuudet auki velaelämä. En kyllä itsekään taida perheeni kanssa sopia kovin hyvin tuohon prismakategoriaan, todennäköisesti olen elämässäni kerennyt nähdä ja tehdä paljon enemmän kuin perusvela omassaan kerkeää. No ne kotikaupungin hotellin brunssit ja yökerhot on kyllä kehnosti koluttu, hotelleista ja ravintoloista saa tarpeeksi jo työreissuilla. Tuon uratykin lailla olen itse edennyt urallani. Ulkomaan komennukselle lähdettiin koko perhe. Paikkakunnat on vaihtuneet, palkka yli kolme kertaa suomalaisten normi, ura vai ei mutta ihan mahdollista myös lasten kanssa Skandinaviassa, monet tutut tekevät samoin. Paljon hankalampaa esim. englantilaisilla kollegoilla, mutta niitäkin alkaa olla, perheellisiä lapsellisia. Noissa kuvioissa hauskaa kuinka hierarkisempi yhteiskunta sopeutuu muutokseen: oman alansa huiput kutsutaan "klubeihin" jossa tilaisuuksisa myös puolisot. Voi sitä riemua, kun keski-ikäisten naisten puolisokerho sai jäsenekseen ystäväni nuoren, miellyttävän - ja komean miehen... Tehkää omat valintanne, mutta paasaus, että lasten hankkiminen tappaisi muun osan elämästä tai ura ei ole mahdollinen naisille jolla lapsia - katselkaahan nyt vähän ympärillennen ja lukekaa tilastoja ja tutkimuksia.
En koskaan halunnut lapsia. Menin naimisiin 25-vuotiaana ja parin vuoden kuluttua siitä tuli sellainen pysähtynyt olo, että "elämässä mikään ei johda mihinkään", joten ajatteli(mme), että joko se on nyt sitten sen aika että kuitenkin pukkaisi sitä jälkikasvua. Ilman sen suurempaa intohimoa asiaan jätimme ehkäisyn pois. 1,5 vuoden kuluttua tulin raskaaksi, eikä se puolitoistavuotinen todellakaan ollut mitään tikkuun pissimistä ja itkeskelyä, vaan ihan tavallista elämää ilman sen suurempia haaveita tai ajatuksia yhtään mistään lapsiin liittyvästä. Lähinnä seksi oli normaalia jännempää, kun sillä oli mielihyvän lisäksi toinenkin tarkoitus. Kunnes sitten tuli se positiivinen raskaustesti. Voi. Jumalauta. Mitä. Tuli. Tehtyä. Aargh! Kauhea katumus. Sain keskenmenon 12. viikon kynnyksellä, enkä ollut ehtinyt kiintyä alkioon rahtusenkaan verran. Kun tulin lääkärintarkastuksesta ulos, tuntui kuin maailma olisi ollut valoisampi ja kauniimpi paikka, happi kevyempää ja kuin olisin voittanut lotossa päävoiton. Sainhan elämäni takaisin! Uskon, että jos lapsi olisi kehittynyt normaalisti ja syntynyt, olisin toki häneen kiintynyt ja huolella ja rakkaudellakin hoitanut, mutta jos saisin valita uudelleen miten asiat menisivät, valitsisin juuri näin. Sain 12 viikon ajan miettiä haudanvakavasti asiaa lisääntymisestä ja tulin todella siihen lopputulokseen, että tulella ei kannata leikkiä ja että en olisikaan halunnut koko asiaa (mikä ilmeisesti on myös normaaleja alkuraskauden ajatuksia).
No, tuli ero koko miehestä ja olen nyt kohta kolmenkympin puolessavälissä. Jos jotain tuo raskauskokemus opetti minulle niin sen, että en todellakaan halua lapsia ollenkaan. Läheltä liippasi, mutta huh, voitin sittenkin. En ole muutenkaan mikään perus-Pirkko, olen ongelmainen ja vähävoimainen ihminen.
Mutta sen kultaisen noutajan voisin ottaa heti. Vaikka kaksikin. <3
"I rather ruin my carpet than my life."
Vierailija kirjoitti:
No eikö se sitten ole keskiluokkaista kun vuosikymmen toisensa perään nautitaan niistä vtun brunsseista ja illanistujaisista? Minusta ainakin alkaa olla tosi puuduttavaa ja tylsää ja itseään toistavaa sillai kymmenen vuoden jälkeen. Eletään niinku tosi siistii ja spontaanii elämää. Pyöritään oman navan ympärillä ja loputtomassa elämysten ja hedonismin pyörteessä. Tämähän on just sitä lammasmaista keskiluokkaista elämää jota meille tyrkytetään. Kaikki samanlaisia tylsimyksiä vaikka jokainen esittää olevansa oman elämän supertähtiä. Tämä on massaa nykypäivänä.
Ai mitä? Me käydään lasten kanssa brunsseilla muttei käydä Prismassa eikä ainakaan lasten kanssa eikä viikonloppuisin. Ostetaan miehen kanssa molemmat ruokakaupan ohi kulkiessamme purkki tai pari maitoa ja mitä milloinkin arvellaan ja muistellaan kotona tarvittavan. Jompi kumpi käy kerran tai kahdesti viikossa lähi K-Marketissa autolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon.
Tähän voin vain sanoa, että tehkää lapset nuorina ja mieluiten opiskeluaikana, niin ei pääse edes siihen leppoisan leveän elämän makuun. Tein näin ja muistelen pikkulapsivaiheen olleen elämäni onnellisinta aikaa. Rahat oli tiukilla, mutta niinhän ne olivat olleet koko ajan.
Ei kannata kaikilla aloilla. Ei ainakaan jos aikoo kansainväliseen yritykseen töihin. Pitää hankkia sitä kansainvälisyyskokemusta valmistumisen jälkeiset vuodet. Samoin joissain vaativissa ajatustöissä ei työelämään astuessa ole aikaa ajatuksille muille kuin työlle ja välissä vähän vapaalle ja lisäopiskeluille. Kolmekymppisenä on hyvä aika perustaa perhe.
Kukin tavallaan. Varmaan jollekulle tuo Prisma-perhe kolmekymppisenä on onnen täyttymys. Minulle kohta viisikymppiselle hartiapankkirakennettu omakotitalo, kaksi autoa, kaksi lasta, laskettelua ja noutaja olivat oma lapsuus tosin ilman Prismaa kun sitä ei silloin vielä ollut. Oma elämäni sitten ollut jatkoa tuosta eli opintoja vähän vanhempia pidemmälle, työtä 15-vuotiaasta lähtien osa-aikaisesti ja kesäisin, epävarmoissa oloissa ja varmoissa oloissa kuitenkin koko ajan on ollut työtä vaikkei aina kovin hyväpalkkaista, välillä useampaakin työtä ja yrittäjyyttä rinnakkain vaikka on ollut vakituinen ja täysaikainen työsuhde, asuntolainan maksamista, sijoittamista, vaihtuvia kumppaneita, brunsseja, ulkona syömistä, tietotekniikka ja nykyisin etätöitä läppärillä milloin missäkin, saliliikuntaa, lenkkeilyä, joogaa, edelleen laskettelua, edelleen noutajia, maailman reissaamista vapaa-ajalla ja työssä, lapset 2 kpl nelikymppisenä melko peräkkäin (eli ovat kohta kymmen ikäisiä)ja sen jälkeen downshiftaamista, mies perhevapailla ja välillä lasten (sekä edellisestä suhteestaan olevien lastensa) kanssa ulkomailla töidensä vuoksi, perhe asunut yhdessä ja erikseen ja molemmilla meillä omat asunnot, kenties tulevaisuudessa vielä yhdessäkin, työtä keveämmin ja osa-aikaisemmin kuin nuorempana ja ainakin 70-vuotiaaksi asti. Lasten kanssa ei kovin paljoa ole tullut (vielä) matkusteltua mutta alkavat nyt olla sen ikäisiä että aloitetaan varmaan uudestaan. En kyllä olisi enää toista omakotitalo-elämää halunnutkaan.
Alue: Aihe vapaa
Ei se mieli kaikilla muutukaan. Veikkaanpa, että se tarvitsee jonkinlaisen sysäyksen. Jos on vaikkapa pariskunta, joka on ollut pitkään yhdessä eikä ole halunnut lasta, niin harvemmin se siitä iän myötä muuttuu. Sen sijaan uusi parisuhde hieman vanhempana voi tuoda tuon muutoksen. Itse olin 15 vuotta naimisissa lapsettomana ja asia oli ok, kummallakaan ei ollut tarvetta lapsiin. Mikäli puolisoni eläisi yhä, en varmastikaan olisi lapsia hankkinut. Löysin kuitenkin leskeydyttyäni uuden parisuhteen ja samalla vauvakuumeen. Uusi puoliso oli innokas perustamaan perheen ja niinpä minustakin tuli äiti.