Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?

Kyllä mun valintani perustuu ihan omiin lapsuudenkokemuksiin. Vanhemmat olivta koko ajan toistensa kurkussa, kaamea stressi, mihinkään ei ollut varaa, ei aina edes kunnon ruokaan. He olivat tehneet lapsia heti kun muuttivat yhteen, itse asiassa jo ennen sitä (eli ehkäisyä ei välitetty käyttää). Koko lapsuuden ajan sai kuunnella äidin haikailua, mitä kaikkea hän olisi halunnut tehdä, ellei lapsia olisi "tullut". Isä yritti vältellä kotonaoloa niin paljon kuin mahdollista.

Ja kun päätökseni alkaa horjua, ei tarvitse kuin mennä sinne Prismaan lauantaina ruuhka-aikaan. Jukopliut sitä kirkumisen ja ravaamisen ja määkymisen määrää. Ei semmoisten takia tunne halua herätä joka aamu kukonlaulun aikaan keittämään jotain vtun puuroa. Tehköön lapsia ne, jotka todella sitä haluavat!

Vierailija kirjoitti:

gfhgdfh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maitseena kirjoitti:

Että itse en sillee näe kovin hohdokasta lapsetonta elämää ikäisilläni, mutta kenties mulla on suppea otanta.

Viimeistään nelikymppisenä se tyhjyys iskee, mutta eihän sitä nuorena tajua kun ei kukaan siitä varoita.

Ei varoita ei, tässäkin ketjussa lukuisia kertoja. 

Mistä tämä tarve pelotteluun ja mollaamiseen oikein tulee? Elämän tarkoituksen löytyminen ja ne runsaat mahdollisuudet joita maailma tarjoaa tarvitsevat ennen kaikkea henkistä kehittymistä ja kypsyyttä. Joillekin se kehittyy lasten kautta, joillekin muuta kautta. Tai jää kehittymättä.

Pin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon. 

Elänyt molempia ja ihan rehellisesti sanottuna elämä on paljon parempaa, antoisampaa ja rikkaampaa prismaperheen äitinä. Lastenkin kanssa voi matkustaa ja aikuisten juhlat tuntuvat taas joltakin. Lisänä ihanat, fiksut ja suloiset lapset, jotka toki tuovat sitä huolta, mutta niin paljon enemmän iloa ja naurua.

Näin minäkin ajattelen, koen saavani oikeastaan nyt molemmat puolet elämästä, entisen yhden lisäksi myös perheellisen elämän. Mulla onkin sellainen puoliso, joka oikeasti arvostaa minua naisena ja äitinä erittäin paljon, hänelle on tärkeää, että saan tehdä edelleen myös niitä omia asioitani ja sama tietenkin toiseenkin suuntaan. Jotkut taas istuvat marttyyrina kotona, kun "mies ei kuitenkaan pärjää". Kannattaa miettiä tätä pariutuessa, jos lapsia haluaa... :D Olin tosi tarkka siitä, millaisen elämän haluan, ja puhuttiin nämä arvot puhki ennen lapsia. 

Tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan Pin, vaan olet erinomainen esimerkki kommenttiini. Olen lukenut blogiasi ja nähnyt kuviasi Instassa. Sinulla on kaunis koti ja söpöt lapset, ja näytät todella onnelliselta. Silti pelkkä ajatuskin tuollaisesta elämästä omalla kohdalla pelkästään puistattaa. Tuollainen elämä on kaikkea sitä, mitä itse kammoan. Sanon tämän siksi, että keskustelijat ymmärtäisivät, että emme me lapsettomat ajattele, että kaikkien lapsiperheiden arjen täytyy olla paskaa. Ei se varmastikaan ole. Sen sijaan meille lapsettomille se teille kaikkein paras olisi juurikin sitä -- pahinta painajaista. Vaikka se lapsiperhe-elämä olisi siis sitä maailman ihaninta ja upeinta teille, se ei ole sitä meille, vaikka kuinka kehuisitte sitä. Eivät kaikki sovi samaan muottiin, ja perustelut kumman tahansa valinnan absoluuttisesta paremmuudesta ovat yhtä tyhjän kanssa.

Olet katsonut mun instaa ja blogia xDDD Tajuatko miten paljon sen antamaa kuvaa on muokattu tietynalaiseksi meidän elämästä. :D Me vähän väliä naureskellaan ystävien kanssa sille, miten erilaisen kuvan moni voi meistä saadakin somen perusteella, kuten aika monen muunkin jos somea tuijottaa. Tuo on oikeasti aika karu esimerkki siitä, miten jotkut kuvittelevatkin somen vastaavan niin voimakkaasti totuutta.

No.. itse pääasiaan: En missään nimessä edelleenkään väitä, että oli elämäni minkälaista tahansa, sinun tulisi sitä ihailla ja yrittää saavuttaa. Ymmärrät nyt ihan väärin, mitään absoluuttista paremmuutta ei mielestäni ole, kuten olen tässäkin ketjussa jankuttanut. 

Linkkiä tähän blogiin tai instaan?

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa ja kamalaa...No, en minä ainakaan halua luopua edes harrastuksistani, vaikka olen tosiaan ihan tavisharrastelija, en ollenkaan huippu/tavoitteellinen.

Ja kun naisia aina parjataan niin kuinka moni 20-40-vuotias mieskään on kiinnostunut lopettamaan futiksen/lumilautailun/salilla käymisen/juoksun/golfin/tenniksen ja vaihtamaan tämän päivittäiseen vaunutteluun lähipuistossa? Lauantai-illan leffan/illanistujaisten/keikan/matsin/pelisession/saunomisen tilalle legolinnan rakentaminen ja purku, siivousta ja iltasatua? Töistä pois kotitöitä tekemään vähintään vuodeksi? Oman Spotify-listan vaihtaminen hevisaurukseen ja fröbelin palikoihin? Lomalla Valioliigan matsin tai Malediivien sijaan autoreissu Puuhamaahan ha Muumimaailmaan? Kavereitten synttäreiden ja tupareiden sijaan viikonlopuksi anoppilaan perunamaata kääntämään ja nurmikkoa leikkaamaan ja leikittämään lapsen serkkuja? Kavereiden häihin autolla vaippalaukku kainalossa ja kotiinlähtö viimeistään klo 19? Kesäpäivänä rannan ja terassin sijaan ohjelmassa hiekkalaatikolla istuminen, keinulle vauhdin antaminen ja oksennuksen siivoaminen auton takapenkiltä? Töistä ei lepäämään/harrastuksiin vaan kaasu pohjassa päiväkodille ja kokkaamaan?

Niin, siksipä nämä kaikki edellä luetellut asiat jääkin aina naisen kontolle. Koska miehethän eivät näistä luovu, eivät luovu omasta elämästään isäksi tultua, vaan jatkavat samaan malliin kuin ennen lasta.

Vierailija kirjoitti:

Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.

Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on. 

Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.

Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei ole enää suomalaisesta naisesta parisuhteeseen ja perhettä perustamaan, kaikki haluaa olla nykyään insta superstaroja.

Kyllä mä mieluusti perustaisin perheen, jos löytäisin miehen joka haluaa osallistua lasten kasvattamiseen, kodin hoitamiseen ja talouteen tasapuolisesti 50/50. Ei niin että minä teen työpäivän jälkeen kaiken lapsiin ja kotiin liittyen.

Ps. mulla ei ole instagramia

Tämä. Mun viitekehykseni on akateemisesti koulutetut kaupunkilaisnaiset, eikä yhdessäkään tutussa lapsiperheessä IHAN OIKEASTI vastuu jakaudu 50/50. Kyllä se on äiti joka jää kotiin jos lapsi on vaikeasti vammainen, se on äiti joka saa syyt niskoilleen jos lapsi unohtaa uimapuvun koulu-uinnilta ja se on äiti, joka jatkuvasti kipuilee sitä, onko riittävän hyvä, kun ympärillä kaikki asiantuntijoista kadunmiehiin kertovat, miten niitä lapsia kuuluu kasvattaa. 

Voi olla. Mutta voi olla myös, että mies ei sinänsä nakkaa tuon taivaallista toisten mielipiteistä, joten ei turhia stressaa.

Näin meillä, ja minä hoidan pääasiassa lapset ja niiden touhut.

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokkainen ydinperhe mielletään hyvin usein keski-ikäisten elämäntavaksi. Eivät alle kolmekymppiset halua vielä keski-ikäistyä. He haluavat vielä nauttia elämästään, harrastaa, matkustella, tavata ystäviään jne. Tehdä asioita ex tempore. Sitten, kun he ovat kokeneet asioita tarpeeksi paljon, on aika rauhoittua. Keskiluokkainen ydinperhe alkaa kiinnostaa sitten, kun tullaan keski-ikään. 

Näin juuri. Siksi onkin niin huvittavaa lukea parikymppisten paatosta siitä, miten "mä en ainakaan ikinä..." kun valtaosa todellakin joskus :D

Sitähän se kasvaminen on. Toisaalta hyvä, että nykyään on myös mahdollisuus elää toisin, jos haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei ole enää suomalaisesta naisesta parisuhteeseen ja perhettä perustamaan, kaikki haluaa olla nykyään insta superstaroja.

Kyllä mä mieluusti perustaisin perheen, jos löytäisin miehen joka haluaa osallistua lasten kasvattamiseen, kodin hoitamiseen ja talouteen tasapuolisesti 50/50. Ei niin että minä teen työpäivän jälkeen kaiken lapsiin ja kotiin liittyen.

Ps. mulla ei ole instagramia

Tämä. Mun viitekehykseni on akateemisesti koulutetut kaupunkilaisnaiset, eikä yhdessäkään tutussa lapsiperheessä IHAN OIKEASTI vastuu jakaudu 50/50. Kyllä se on äiti joka jää kotiin jos lapsi on vaikeasti vammainen, se on äiti joka saa syyt niskoilleen jos lapsi unohtaa uimapuvun koulu-uinnilta ja se on äiti, joka jatkuvasti kipuilee sitä, onko riittävän hyvä, kun ympärillä kaikki asiantuntijoista kadunmiehiin kertovat, miten niitä lapsia kuuluu kasvattaa. 

Muuttavaa naiset Norjaan. Norjalaiset miehet osallistuvat perhe-elämään ihan täysillä, eikä se ole täällä mitenkään miehisyyteen negatiivisesti vaikuttava asia. Miehiltä odotetaan panostusta siinä missä naisiltakin. Täällä ei todellakaan ole miehen ryyppyreissut viikonloppuisin ok - viikonloppuisin ulkoilmaan luonnossa perheen kesken. Suomalainen tasa-arvo on valovuosia jäljessä norjalaisesta. Ihan hävettää.

Missä junttilassa sinä oikein elät?

Et kai vertaa jotain Oslon isiä joihinkin Lapuan isiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa ja kamalaa...No, en minä ainakaan halua luopua edes harrastuksistani, vaikka olen tosiaan ihan tavisharrastelija, en ollenkaan huippu/tavoitteellinen.

Ja kun naisia aina parjataan niin kuinka moni 20-40-vuotias mieskään on kiinnostunut lopettamaan futiksen/lumilautailun/salilla käymisen/juoksun/golfin/tenniksen ja vaihtamaan tämän päivittäiseen vaunutteluun lähipuistossa? Lauantai-illan leffan/illanistujaisten/keikan/matsin/pelisession/saunomisen tilalle legolinnan rakentaminen ja purku, siivousta ja iltasatua? Töistä pois kotitöitä tekemään vähintään vuodeksi? Oman Spotify-listan vaihtaminen hevisaurukseen ja fröbelin palikoihin? Lomalla Valioliigan matsin tai Malediivien sijaan autoreissu Puuhamaahan ha Muumimaailmaan? Kavereitten synttäreiden ja tupareiden sijaan viikonlopuksi anoppilaan perunamaata kääntämään ja nurmikkoa leikkaamaan ja leikittämään lapsen serkkuja? Kavereiden häihin autolla vaippalaukku kainalossa ja kotiinlähtö viimeistään klo 19? Kesäpäivänä rannan ja terassin sijaan ohjelmassa hiekkalaatikolla istuminen, keinulle vauhdin antaminen ja oksennuksen siivoaminen auton takapenkiltä? Töistä ei lepäämään/harrastuksiin vaan kaasu pohjassa päiväkodille ja kokkaamaan?

Niin, siksipä nämä kaikki edellä luetellut asiat jääkin aina naisen kontolle. Koska miehethän eivät näistä luovu, eivät luovu omasta elämästään isäksi tultua, vaan jatkavat samaan malliin kuin ennen lasta.

Sehän on ihan kiinni siitä millaisen miehen kanssa sen perheen perustaa. Ei kannata perustaa sitä sellaisen kanssa, joka ei osallistu tasapuolisesti. Oma mieheni osallistuu vähintään 50/50.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun valintani perustuu ihan omiin lapsuudenkokemuksiin. Vanhemmat olivta koko ajan toistensa kurkussa, kaamea stressi, mihinkään ei ollut varaa, ei aina edes kunnon ruokaan. He olivat tehneet lapsia heti kun muuttivat yhteen, itse asiassa jo ennen sitä (eli ehkäisyä ei välitetty käyttää). Koko lapsuuden ajan sai kuunnella äidin haikailua, mitä kaikkea hän olisi halunnut tehdä, ellei lapsia olisi "tullut". Isä yritti vältellä kotonaoloa niin paljon kuin mahdollista.

Ja kun päätökseni alkaa horjua, ei tarvitse kuin mennä sinne Prismaan lauantaina ruuhka-aikaan. Jukopliut sitä kirkumisen ja ravaamisen ja määkymisen määrää. Ei semmoisten takia tunne halua herätä joka aamu kukonlaulun aikaan keittämään jotain vtun puuroa. Tehköön lapsia ne, jotka todella sitä haluavat!

Minunkin valintani perustuvat lapsuuden kokemuksiin. Päätin nimittäin että minun perheeni tulee olemaan erilainen ja onnellisempi. Ja olen tässä päätöksessä pysynyt. Mikään ei pakota onnettomaan perhe-elämään vaikka omilla vanhemmilla näin olisi käynytkin. Töissä käyvät kun joutuvat usein käymään kaupassa vapaa-ajallaan.

---

Asioimme silloin tällöin Kaaren Prismassa, joka on Suomen suurin. Siellä on - yllätys yllätys - tosiaan lauantaina ruuhka-aikaan ruuhakaista, kuten ihan missä tahansa. Itseäni häiritsevät siellä eniten alkoholisoituneet lapsettomat pariskunnat, jotka haahuilevat pitkin käytäviä keskikaljaosastoa etsien. En silti vedä tästä sellaista johtopäätöstä että kaikki lapsettomat ovat alkoholisteja.

Jos suuri ihmismäärä häiritsee, suosittelen käymään Prismassa muulloin kun ruuhka-aikaan. Niin minäkin teen, mutta aina se ei ole mahdollsta.

Vierailija kirjoitti:

Itse jätän perheen tekemättä koska patriarkaalisuus ja se että naisia syrjitään edelleen perheissä. Sori, mutta liitto ei ole tasaveroinen jos perheen yhteinen nimi valitaan aina miehen edun mukaan perinteellä jonka tarkoitus on siirtää nainen miehen holhoukseen ja alaisuuteen.

On meitä jotka eivät halua alistua ja olla alempia omalla reviirillämme jossa teemme miestä enemmän työtä. Naiset ovat aina kannattaneet omaa syrjintäänsä, joten älkää nyt vain yrittäkö selittää miten itse haluatte ja siksi se on hyvä valinta.

Perheet edelleen halveksivat naisia ja pitävät naisia miestä arvottomampana. En oikein ymmärrä miten naiset voivat koulutettuinakin olla näin omanarvontunnottomia. Kuulostatte ihan kehitysmaan naisilta puoltaessanne paskaa asemaanne.

Anna kun arvaan, 19v? Tai ehkä jopa 21v ja naistutkimusta lukemassa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on niin ihanan mustavalkoista. Lapsiperhe = tylsää elämää, pelkkää prismaa, työtä ja lasten harrastuksia. Ei aikaa itselle.

Lapseton = kosmopoliitti uratykki, matkustelua ja bisneslounaita.

Tää on hauska. Eipä näin kosmopoliittina uratykkinä ja neljän lapsen äitinä ole juuri sinkkunaisia tullut vastaan. Suurin osa uranaisista on perheellisiä myös ulkomailla:) He eivät ehdi ottaa businesslounas-kuvia instagrammiin tai asukuvia. Taitavat ne instagramin nuoret "businessnaiset" olla ihan muissa busineksissa...

Hienosti sekä vähättelet muita että korostat itseäsi samassa kommentissa.

Eiköhän totuus ole ihan se, että niitä uranaisia on laidasta laitaan, niin lapsettomia kuin äitejäkin. On täysin turha alkaa tekemään yleistyksiä omien subjektiivisten havaintojen pohjalta.

Tosin en kyllä usko, että sinä olet yhtään minkään sortin uranainen. Todellisen "kosmopoliittisen uratykin" pitäisi nimittäin tietää, että se kirjoitetaan Suomessa 'bisnes' eikä 'business.' Miten voi muka olla maailmankansalainen, jos ei osaa edes perusteita omassa äidinkielessään?

Kyllä sinä taidat olla ennemminkin AV-tykki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.

Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on. 

Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.

Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.

Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...

Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?

Nuoria ymmärrän, sehn on sitä, kun vasta on kasvettu siitä omasta lapsuudenperheestä ulos, niin ei ihan heti viitsi alkaa pyörittää samaa uudestaa, tällä kertaa kapteenina. 

Vanhemmille lapsettomille tapahtuu sama kuin lapsen saaneille: luudutaan siihen omaan arkeen, ja muutokset tuntuvat epämiellyttäviltä. Se mielikuva lapsettomasta ihmisestä jotenkin luovempana ja vapaana ajattelijana on täyttä roskaa. Samanlaisia kaavoihinsa kangistuneita keski-ikäisiä kuin kaikki muutkin. Heidän kaavansa vain ovat erilaisia kuin lapsiperheellä.

Ei lapsiperhe-elämän tarvitse olla prismaperhe-elämää. Meillä on kaksi lasta, asumme kerrostalossa Helsingissä. Marketeissa ei tarvitse käydä koskaan vaan asioimme tavallisimmin halleissa, kesäisin toreilla ja välillä Hakaniemen etnisissä pikkukaupoissa. Lisäksi käytämme hyödyksi ruokapiiriä. Käymme kaupassa silloin, kun on tarve. Tavallisimmin 3-4 kertaa viikossa. Jos jokin tuote unohtuu, vieressä on pikkukauppa, josta saa maidot, kahvit, leivät, vaipat, pesuaineet yms. Siellä käymiseen menee pari minuuttia. En edes haluaisi suunnitella viikon ruokia etukäteen tai säilyttää keittiössäni viikon ruokia. Vaatteet yms tavarat ostetaan joko keskustan tavarataloista, pikkukaupoista tai tilataan netistä. 

Käymme  uimassa, kirjastossa, elokuvissa, teattereissa, näyttelyissä ja messuilla aivan kuten ennen lapsiakin. Samoin kahviloissa ja ravintoloissa syömässä. Risteilyillä ja ulkomaanmatkoilla. Useimmiten lapset ovat mukana, mutta jos lapsia ei voi ottaa mukaan (taapero ei viihtyisi teatterissa), naapurissa asuu lukiolaistyttö, joka pientä maksua vastaan tulee lapsenvahdiksi. 

Autoa meillä ei ole, koska emme tarvitse sitä. Rattaiden kanssa raitiovaunulla, bussilla, metrolla ja junalla pääsee matkustamaan ilmaiseksi. Kauniilla ilmalla on mukava kävellä ydinkeskustaan. Koiraakaan meillä ei ole, kissa on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.

Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on. 

Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.

Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.

Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...

Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?

Luulisin ettei suurinta osaa kiinnosta tippaakaan teettekö lapsia vai ette. Lähinnä varmaan se perhe-elämän vähättely ja haukkuminen rumin sanoin saa aikaan vastareaktioita. En nyt siis tarkoita nimenomaan sinua, vaan yleisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.

jos nyt han tarkkoja ollaan, niin vaatii kumminkin aika hyvää tulotasoa, jos haluaa juurikin vaikka ison omakotitalon, pari kunnon autoa ja rotukoiran. Kunnianhimoa täytyy olla sen verran, että saa hankittua itselleen ja perheelleen elintason, jolla tuo on mahdollista. Itse elän kolmen lapsen, miehen ja koiran kanssa isossa omakotitalossa. Olen rutiköyhistä oloista kotoisin, alkoholistiperheestä. Olen onnellinen ja tyytyväinen, että olen omalla työlläni ja hyvällä tuurilla päässyt tälle tulotasolle, joka mahdollistaa tämän „keskiluokkaisen“elämän. mieluummin tukevasti keskiluokassa kuin sillan alla. Eteenpäin on menty ja mennään, kunnianhimoa on ollut ja on edelleen, etenemme molemmat uralla, pysähtyneisyydestä ei ole tietoakaan. Jos jonkun muun mielikuvissa tällanen elämä vaikuttaa kulahtaneelta ja pysähtyneeltä niin sille en tietenkään mitään voi. Itse olen onnellinen näin.

Juuri näin. Osa noista arvostelijoista ei hanki elämässään kuin maksakirroosin.

Tämäkin on melko ironinen viesti, koska viesti jota komppasit pyrki nimenomaan purkamaan yleistyksiä, kärjistyksiä ja harhaluuloja tuollaisen elämätyylin suhteen. Sitten heitit heti perään oman harhaluuloon pohjautuvan kärjistävän yleistyksen. Siis tuon, että kaikki työttömät on laiskoja ja alkoholisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.

Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on. 

Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.

Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.

Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...

Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?

Luulisin ettei suurinta osaa kiinnosta tippaakaan teettekö lapsia vai ette. Lähinnä varmaan se perhe-elämän vähättely ja haukkuminen rumin sanoin saa aikaan vastareaktioita. En nyt siis tarkoita nimenomaan sinua, vaan yleisesti.

Ymmärrän tuon. Osa viesteistä on kuitenkin sarjaa "kyllä se mieli muuttuu sitten, kun ikää tulee lisää, kyllä jokainen alkaa viimeistään 40-vuotiaana kaivata elämään muutakin sisältöä kuin yöelämässä riekkumista ja brunsseja". Varmasti jotkut muuttavatkin mieltään lapsista vanhemmiten, mutteivat suinkaan kaikki. Sitä eivät jotkut tunnu millään käsittävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomia kohtaan iskevä kritiikki kertoo taas osaltaan yhteiskunnasta. Oli sitten epätäydellinen äiti tai vapaaehtoisen lapsettomuuden valinnut - sinut tullaan tuomitsemaan aina.

En itsekään tiedä väliä missä olisin voinut hankkia lapsen "sosiaalisesti hyväksytyllä" tavalla. .

Mikä on tämä yhteiskunta jonka mielipiteistä sinä niin kauheasti välität? Miten se pakottaa sinut johonkin? Täällä vaikka kuinka moni kommentoija mouruaa siitä, että yhteiskunnan paineet ovat sitä taikka tätä? Miksi ei tehdä elämästään sellaista mitä siitä itse haluaa välittämättä muista. Minulle ei ole koskaan tuottanut ongelmia elää elämää kuten itse haluan välittämättä muiden mielipiteistä. 

Se yhteiskunta, jossa tiedän etten voisi hankkia lasta mikäli minua kiinnostaa uralla eteneminen omalla alallani. Pelkästään jo naiseus (riski potentiaaliseen lisääntymiseen) hankaloittaa tilannetta jo alkujaan.

Ei voi tulla aikuiselle ihmiselle yllätyksenä, että elämässään joutuu tekemään valintoja ns. isojen kysymysten kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta.

Sellaista se elämä valtaosalla aikuisista on. 

Eikä se myöhemmällä iällä enää kuulosta tuolta. Nuorena, menevänä ihmisenä totta kai staattinen elämä kuulostaa kamalalta, ja silloin kannattaakin tehdä ja touhuta.

Itse sain esikoisen kolmekymppisenä, sitä ennen tuli nähtyä ja tehtyä, ja jo suorastaan kaipasin sellaista rauhallista ja ennakoitavaa arkea.

Olen 28 ja mies 31. Ajatus lapsesta on aivan absurdi meille molemmille. Haaveissa on "tehdä ja touhuta" nyt ja jatkossakin, eikä kumpikaan meistä haluaisi jäädä lapsen kanssa kotiin edes väliaikaisesti. Se tuntuisi kohtuuttoman suurelta uhraukselta, sillä kaikki muu tässä maailmassa vain kiinnostaa enemmän. Lapsi olisi ylimääräinen "turhake" ja hidaste. Sitoudu siihen sitten koko loppuelämäksesi...

Miksei voi vaan hyväksyä, että jotkut eivät halua lapsia koskaan?

Luulisin ettei suurinta osaa kiinnosta tippaakaan teettekö lapsia vai ette. Lähinnä varmaan se perhe-elämän vähättely ja haukkuminen rumin sanoin saa aikaan vastareaktioita. En nyt siis tarkoita nimenomaan sinua, vaan yleisesti.

Ymmärrän tuon. Osa viesteistä on kuitenkin sarjaa "kyllä se mieli muuttuu sitten, kun ikää tulee lisää, kyllä jokainen alkaa viimeistään 40-vuotiaana kaivata elämään muutakin sisältöä kuin yöelämässä riekkumista ja brunsseja". Varmasti jotkut muuttavatkin mieltään lapsista vanhemmiten, mutteivat suinkaan kaikki. Sitä eivät jotkut tunnu millään käsittävän.

Miksi välität tuntemattomien kirjoittelusta? He eivät tunne elämääsi eivätkä sinua.

Mitä tässä iän myötä olen tajunnut, niin ihmiset ovat pääasiassa aivan helvetin tyhmiä, joiden mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Koko elämä ja maailmankatsomus perustuu vain omaan kokemukseen vailla haluakaan yrittää ymmärtää toisten valintoja. Koskee niin lapsettomia kuin lapsellisiakin.