Lue keskustelun säännöt.
Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
Kommentit (478)
Vierailija kirjoitti:
Työpaikat meillä on molemmilla ja normaalit työajat riittävät. En suostuisi miksikään soitettaessa työpaikalle roikkumaan tulevaksi enää tässä elämänvaiheessa, joten en näe mitään menetystä siinä, etten sellaiseen voisi suostua.
Piikki sikäli vähän ohi, että kyseisenlainen "roikkuminen" on ihan arkipäivää lukuisille sairaalalääkäreille esim. 1-2 pvänä viikossa, joka ikinen viikko. "Roikkujat" nimenomaan erikoislääkäreitä, spesialisteja.
Kyseessä on VELVOLLISUUS. Jos ei kiinnosta niin voi toki heittää tutkinnollaan vesilintua ja mennä vaikka heselle töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhe-elämä ei vaan nykyisellään ole tavoittelun arvoinen. Minutkin tehtiin 90-luvun lama-aikaan ihan vain lapsilisien vuoksi, kun työ lähti alta. Se perhe-elämä ei ollut auvoisaa, äiti itki ja huusi, isä joi, huusi takaisin ja paiskoi ovia. Rahat oli aina loppu, isä ei osannut rahaa käyttää ja äiti joutui vahtimaan isän rahankäyttöä ja ylipäätään tunnelma oli kireä.
Nyky-yhteiskunnassa työpaikka ei ole itsestäänselvyys ja työpaikka voi karata milloin hyvänsä. Suojatyö ei ole enää suojatyö ja hierarkiassa ei enää voi nousta kokemuksen avulla - duunari on duunari, vaikka tekisit samaa 30 vuotta. Ja työ ei myöskään elätä enää samaan malliin; automekaanikon peruskoulutuksella tienaa vakiduunissa 1 700 euroa. Sillä ei elätetä kahta ihmistä lapsista puhumattakaan, tai ainakaan niin, että voitaisiin puhua keskituloisuudesta. Sitten jos molemmat ovat töissä niin siitä tulee tosi helposti riitaa kuka ne lapset ja kodin hoitaa.
Tiedän tällä hetkellä yhden ainoan toimivan ydinperheen. Muut ovat eronneita tai ovat yhdessä vain lasten takia, vaikka vihaavat toisiaan niin paljon, etteivät voi olla samassa huoneessa. Yleensä mies kyllästyy lapsiarkeen, koska huomaa, että nainen pyörii sataprosenttisesti lapsen tarpeiden ympärillä ja miehestä tulee vain tulonlähde. Kyllähän sen ymmärtää, ettei siinä jaksa aikuista ihmistä huolehtia, kun itse univajeessa yrittää sitä lasta hoitaa. Pahimmillaan nainen sihisee kuin kissa jos mies yrittää lähestyä väsynyttä naista pillu mielessä ja jatkuva torjutuksi tuleminen väkisellä johtaa miettimään, mitä järkeä koko touhussa on.
Lapsista povattiin ennen myös vanhuuden turvaa. No eihän se sitä ole. Eivät lapset käy kouluja ja pyri hyvään työpaikkaan ihan vain siksi, että saisivat aikanaan heittäytyä köyhyyteen omaishoitajaksi. Ei minullakaan ole kiinnostusta yrittää auttaa dementoitunutta 80 kiloista äitiäni pöntölle monta kertaa vuorokaudessa 20 vuoden ajan - vanhukset kun elävät aikaisempaa pidempään vaikka toimintakyky on hävinnyt jo vuosikymmeniä sitten. Omakin mummoni istui yli 15 vuotta pyörätuolissa ja oli täysin kykenemätön tekemään mitään itse.
Perhe-elämässä ei ole järkeä. Siitä seuraa vain stressiä ja taloudellista vahinkoa.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kyse on enemmänkin epäonnistumisen pelosta.
Alisuorittaja ei uskalla ryhtyä perheelliseksi, koska pelkää epäoonistumista.
Lapsiperhe-elämä on mediassa leimattu vaativaksi touhuksi.
Paskaa. Koska muuten tietäisit. Ja niitä lapsia voi hommata kuka vaan, ja valitettavan liian moni alisuorittaja sen tekeekin. Meidän kylälläkin tunnettu narkkari painaa koko ajan maha pystyssä. Tosi hienoa hei kun kaikki osallistuu näihin synnytystalkoisiin. Mulla on käsitys että juurikin moni korkeakoulutettu ja älykkäät ihmiset eivät lisäänny.
Vanhemmuus haastaa ja vastuuttaa ihmisen niin kokonaisvaltaisesti, että sitä ei lapseton voi ymmärtää. Se on yleensä loppuelämän pituinen matka täynnä yllätyksiä jokaiselle päivälle. Se on peiliin katsomista ja kasvamista. Se on tunteita syvästä rakkaudesta ja kiintymyksestä äärimmäiseen suruun ja pelkoon. Se on täysillä elämistä ja rohkeaa riskinottoa. Se on sitä, että niitä brunsseja ja Euroopan viikonloppuja ei oikeasti vanhemmuuteen kasvamisen jälkeen yhtään kaipaa. Kaikki tärkein ja kaikki mitä lopulta tarvitsee ja haluaa vaalia on lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö se sitten ole keskiluokkaista kun vuosikymmen toisensa perään nautitaan niistä vtun brunsseista ja illanistujaisista? Minusta ainakin alkaa olla tosi puuduttavaa ja tylsää ja itseään toistavaa sillai kymmenen vuoden jälkeen. Eletään niinku tosi siistii ja spontaanii elämää. Pyöritään oman navan ympärillä ja loputtomassa elämysten ja hedonismin pyörteessä. Tämähän on just sitä lammasmaista keskiluokkaista elämää jota meille tyrkytetään. Kaikki samanlaisia tylsimyksiä vaikka jokainen esittää olevansa oman elämän supertähtiä. Tämä on massaa nykypäivänä.
Tämä. Kun te puhutte elämästä nauttimisesta, te puhutte todellisuudessa kuluttamisesta. Kuinka monta ulkomaanmatkaa ihminen voi tehdä elämässään? Kuinka monta ihanaa illallista kaverien kesken? Voi olla kiva käydä Levillä ryyppäämässä kavereitten kanssa kun 32-vuotias, mutta teettekö samaa vuodesta toiseen, vielä sitten kun olette 52-vuotiaita? Matkustaminen ja ulkona syöminen ja kuluttaminen on ihan kivaa, mutta se on vain kuluttamista. Ehkäpä kyse on siitä, että lapsista saa jotain paljon syvempää kuin mitä kulutuskeskeisestä elämäntavasta saa.
Ja lapsiperhe-elämäkö ei ole kulutuskeskeistä? Lasten tulon jälkeen tavaramäärä suorastaan räjähtää! Vaippoja, tutteja, pulloja, leluja, muovihärpäkkeitä, vaatteita, polkupyöriä, harrastusvälineitä, pelejä, askartelukrääsää... Bensan, veden ja sähkönkulutus nousee moninkertaiseksi. Lomalla pyöritään huvipuistissa tai ostoskeskuksissa. Kulutusjuhlaa pahimmillaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näillä on maksa, haima ja munuaiset poksahtaneet jo viisikymppisinä brunssien, illanistujaisten ja Levin reissujen seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus haastaa ja vastuuttaa ihmisen niin kokonaisvaltaisesti, että sitä ei lapseton voi ymmärtää. Se on yleensä loppuelämän pituinen matka täynnä yllätyksiä jokaiselle päivälle. Se on peiliin katsomista ja kasvamista. Se on tunteita syvästä rakkaudesta ja kiintymyksestä äärimmäiseen suruun ja pelkoon. Se on täysillä elämistä ja rohkeaa riskinottoa. Se on sitä, että niitä brunsseja ja Euroopan viikonloppuja ei oikeasti vanhemmuuteen kasvamisen jälkeen yhtään kaipaa. Kaikki tärkein ja kaikki mitä lopulta tarvitsee ja haluaa vaalia on lähellä.
Hmm... Valitsen brunssit ja Euroopan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö se sitten ole keskiluokkaista kun vuosikymmen toisensa perään nautitaan niistä vtun brunsseista ja illanistujaisista? Minusta ainakin alkaa olla tosi puuduttavaa ja tylsää ja itseään toistavaa sillai kymmenen vuoden jälkeen. Eletään niinku tosi siistii ja spontaanii elämää. Pyöritään oman navan ympärillä ja loputtomassa elämysten ja hedonismin pyörteessä. Tämähän on just sitä lammasmaista keskiluokkaista elämää jota meille tyrkytetään. Kaikki samanlaisia tylsimyksiä vaikka jokainen esittää olevansa oman elämän supertähtiä. Tämä on massaa nykypäivänä.
Tämä. Kun te puhutte elämästä nauttimisesta, te puhutte todellisuudessa kuluttamisesta. Kuinka monta ulkomaanmatkaa ihminen voi tehdä elämässään? Kuinka monta ihanaa illallista kaverien kesken? Voi olla kiva käydä Levillä ryyppäämässä kavereitten kanssa kun 32-vuotias, mutta teettekö samaa vuodesta toiseen, vielä sitten kun olette 52-vuotiaita? Matkustaminen ja ulkona syöminen ja kuluttaminen on ihan kivaa, mutta se on vain kuluttamista. Ehkäpä kyse on siitä, että lapsista saa jotain paljon syvempää kuin mitä kulutuskeskeisestä elämäntavasta saa.
Me kulutamme kylläkin VÄHEMMÄN kuin lapsiperhe. Harrastamme pyöräilyä kun lapsiperheet suhaavat lapsia harkkoihin. Kiertelemme kirppiksiä ja antiikkiliikkeitä kun lapsiperheet istuvat Mäkkärissä. Teemme reppureissuja kun lapsiperheet lentävät Kanarialle. Leivomme ystäväni kanssa jomman kumman kotona tai teemme itse ruokaa kun lapsiperheet hakevat Prismasta valmisruokia. Kumpikohan elämäntapa siis kuluttaa enemmän luonnonvaroja...
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus haastaa ja vastuuttaa ihmisen niin kokonaisvaltaisesti, että sitä ei lapseton voi ymmärtää. Se on yleensä loppuelämän pituinen matka täynnä yllätyksiä jokaiselle päivälle. Se on peiliin katsomista ja kasvamista. Se on tunteita syvästä rakkaudesta ja kiintymyksestä äärimmäiseen suruun ja pelkoon. Se on täysillä elämistä ja rohkeaa riskinottoa. Se on sitä, että niitä brunsseja ja Euroopan viikonloppuja ei oikeasti vanhemmuuteen kasvamisen jälkeen yhtään kaipaa. Kaikki tärkein ja kaikki mitä lopulta tarvitsee ja haluaa vaalia on lähellä.
Et kai ole tosissasi?
t. Kaksi lasta aikuisiksi kasvattanut äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kyse on enemmänkin epäonnistumisen pelosta.
Alisuorittaja ei uskalla ryhtyä perheelliseksi, koska pelkää epäoonistumista.
Lapsiperhe-elämä on mediassa leimattu vaativaksi touhuksi.
Ei. Kyse ei ole siitä (ainakaan minun kohdallani). Kyse on siitä, että ajatus vanhemmuudesta, siis jonkun äitinä olemisesta, ja sen mukanaan tuomista muutoksista inhottaa.
Tuolle inholle on varmaan olemassa joku tautilukitus? Äitiyden inhoaminen ei ole lajityypillistä käytöstä millekkään lajille, se on sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö se sitten ole keskiluokkaista kun vuosikymmen toisensa perään nautitaan niistä vtun brunsseista ja illanistujaisista? Minusta ainakin alkaa olla tosi puuduttavaa ja tylsää ja itseään toistavaa sillai kymmenen vuoden jälkeen. Eletään niinku tosi siistii ja spontaanii elämää. Pyöritään oman navan ympärillä ja loputtomassa elämysten ja hedonismin pyörteessä. Tämähän on just sitä lammasmaista keskiluokkaista elämää jota meille tyrkytetään. Kaikki samanlaisia tylsimyksiä vaikka jokainen esittää olevansa oman elämän supertähtiä. Tämä on massaa nykypäivänä.
Tämä. Kun te puhutte elämästä nauttimisesta, te puhutte todellisuudessa kuluttamisesta. Kuinka monta ulkomaanmatkaa ihminen voi tehdä elämässään? Kuinka monta ihanaa illallista kaverien kesken? Voi olla kiva käydä Levillä ryyppäämässä kavereitten kanssa kun 32-vuotias, mutta teettekö samaa vuodesta toiseen, vielä sitten kun olette 52-vuotiaita? Matkustaminen ja ulkona syöminen ja kuluttaminen on ihan kivaa, mutta se on vain kuluttamista. Ehkäpä kyse on siitä, että lapsista saa jotain paljon syvempää kuin mitä kulutuskeskeisestä elämäntavasta saa.
Äh. Etköhän sinä perhekeskeisenä ihmisenä parhaiten ymmärrä kulutuksen päälle. Siinä sulle takaisin klisee sun elämästä. Kyllä ne Levi dokaajat kuitenkin taitavat ihan yhtä lailla olla myös niitä naimisissa olevia perheenisejä ja äitejä, eronneita ja sinkkuja. Kaikista ikähaarukoista. Ei toi lapsen kanssa eläminen nyt niin ylevää ole, että ihmiset eläisi oikeasti niin kovin erilaista elämää. Lasten hoidon sijasta huolehdin itsestäni. Ja on enemmän aikaa muillekin läheisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näillä on maksa, haima ja munuaiset poksahtaneet jo viisikymppisinä brunssien, illanistujaisten ja Levin reissujen seurauksena.
Joo, koska kaikki lapsettomat ovat rapajuoppoja, eikä alkoholisteilla tunnetusti voi olla lapsia.
Itse haluaisin lapsia mutta en tiedä haluaako mies. Miehellä ei ainakaan taida olla kiire. Ollaan jo 25 paremmalla puolella eli kohta olisi hyvä lisääntyä koska naisella hedelmällisyys laskee aikaisin... Mutta mies haluaa matkustella. Jotenkin tuntuu että monet miehet ovat nykyään sellaisia että eivät halua ottaa vastuuta lapsesta, vaan mieluummin olla ikuisesti pikkupoikia ja vaimo hoitaa sekä miehen että kotityöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö se sitten ole keskiluokkaista kun vuosikymmen toisensa perään nautitaan niistä vtun brunsseista ja illanistujaisista? Minusta ainakin alkaa olla tosi puuduttavaa ja tylsää ja itseään toistavaa sillai kymmenen vuoden jälkeen. Eletään niinku tosi siistii ja spontaanii elämää. Pyöritään oman navan ympärillä ja loputtomassa elämysten ja hedonismin pyörteessä. Tämähän on just sitä lammasmaista keskiluokkaista elämää jota meille tyrkytetään. Kaikki samanlaisia tylsimyksiä vaikka jokainen esittää olevansa oman elämän supertähtiä. Tämä on massaa nykypäivänä.
Tämä. Kun te puhutte elämästä nauttimisesta, te puhutte todellisuudessa kuluttamisesta. Kuinka monta ulkomaanmatkaa ihminen voi tehdä elämässään? Kuinka monta ihanaa illallista kaverien kesken? Voi olla kiva käydä Levillä ryyppäämässä kavereitten kanssa kun 32-vuotias, mutta teettekö samaa vuodesta toiseen, vielä sitten kun olette 52-vuotiaita? Matkustaminen ja ulkona syöminen ja kuluttaminen on ihan kivaa, mutta se on vain kuluttamista. Ehkäpä kyse on siitä, että lapsista saa jotain paljon syvempää kuin mitä kulutuskeskeisestä elämäntavasta saa.
Me kulutamme kylläkin VÄHEMMÄN kuin lapsiperhe. Harrastamme pyöräilyä kun lapsiperheet suhaavat lapsia harkkoihin. Kiertelemme kirppiksiä ja antiikkiliikkeitä kun lapsiperheet istuvat Mäkkärissä. Teemme reppureissuja kun lapsiperheet lentävät Kanarialle. Leivomme ystäväni kanssa jomman kumman kotona tai teemme itse ruokaa kun lapsiperheet hakevat Prismasta valmisruokia. Kumpikohan elämäntapa siis kuluttaa enemmän luonnonvaroja...
Suurin osa palkansaajista kuluttaa rahansa mitä tienaa, oli perhettä tai ei. Köyhyys on ekologista.
Vierailija kirjoitti:
Itse haluaisin lapsia mutta en tiedä haluaako mies. Miehellä ei ainakaan taida olla kiire. Ollaan jo 25 paremmalla puolella eli kohta olisi hyvä lisääntyä koska naisella hedelmällisyys laskee aikaisin... Mutta mies haluaa matkustella. Jotenkin tuntuu että monet miehet ovat nykyään sellaisia että eivät halua ottaa vastuuta lapsesta, vaan mieluummin olla ikuisesti pikkupoikia ja vaimo hoitaa sekä miehen että kotityöt.
Siis mitä nuorempi sitä parempi. Ymmärtääkseni siis olette 25 ikävuoden huonommalla puoella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kyse on enemmänkin epäonnistumisen pelosta.
Alisuorittaja ei uskalla ryhtyä perheelliseksi, koska pelkää epäoonistumista.
Lapsiperhe-elämä on mediassa leimattu vaativaksi touhuksi.
Ei. Kyse ei ole siitä (ainakaan minun kohdallani). Kyse on siitä, että ajatus vanhemmuudesta, siis jonkun äitinä olemisesta, ja sen mukanaan tuomista muutoksista inhottaa.
Tuolle inholle on varmaan olemassa joku tautilukitus? Äitiyden inhoaminen ei ole lajityypillistä käytöstä millekkään lajille, se on sairaus.
En inhoa äitiyttä yleensä. Ajatus itsestäni äitinä on inhottava, koska en halua lapsia. Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että kaikki eivät vain halua olla jonkun vanhempia? Että jollekin vanhemmuus näyttäytyy muutoksena huonompaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mua ainakin hirvittää ajatus, että minä ja mieheni ajauduttaisiin lasten hankinnan takia erillemme. Nyt ollaan tosi läheisiä, puhutaan kaikesta ja seksiä on oikeastaan päivittäin. Entä lasten jälkeen? Monta vuotta putkeen yövalvomista. Kämppä ihan sotkussa, vaikka kuinka yrittäisi pitää sen siistinä. Kumpikin oltais koko ajan kireitä, väsyneitä ja kiukkuisia, ei puhuta enää toisillemme (paitsi lastenhoitoon liittyvistä asioista) eikä kumpaakaan haluta. Ja sitten vielä ne helvetilliset kauppareissut lasten kanssa. Kaveritkin kaikkoaa.
Enkä tosiaan keksi tätä omasta päästäni, vaan olen nähnyt esimerkkejä ihan kavereissa ja lähisuvussa. Ja lähes jokaisella kauppareissulla. Ehkä mekin vielä joku päivä päädytään hankkimaan lapsia, mutta mieluummin kolmenkympin tuolla puolen. Kumpikaan meistä ei ole vielä läheskään valmis.
Kumpi kiinnostaa enemmän romanttinen parisuhde vai lisääntyminen?
Kun ympärilleen katsoo niin tuntuu vähän niinkuin joko tai valinnalta. Ainakin omassa ystäväpiirissä suurimman osan romanttinen parisuhde on kuollut lapsen tulon myötä ja suurin osa onkin päätynyt eroon n. 4n vuoden sisällä syntymästä. Niin tavallinen ja harmittava näky, kun entiset rakastavaiset ovat muuttuneet lähinnä riiteleviksi työkavereiksi univajeen ja lisääntyneen stressin myötä.
Aika yleinen harha.
Parisuhde kuolee ajan kanssa siksi että se ei kehity.
Omassa tuttavapiirissä on aika paljon niitä jotka ovat eläneet 10 vuotta lapsetonta "parisuhdeunelmaa", sitten tulee ero ja uusissa suhteissa kumpikin yllättäen hankkii muutamassa vuodessa pari lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kyse on enemmänkin epäonnistumisen pelosta.
Alisuorittaja ei uskalla ryhtyä perheelliseksi, koska pelkää epäoonistumista.
Lapsiperhe-elämä on mediassa leimattu vaativaksi touhuksi.
Ei. Kyse ei ole siitä (ainakaan minun kohdallani). Kyse on siitä, että ajatus vanhemmuudesta, siis jonkun äitinä olemisesta, ja sen mukanaan tuomista muutoksista inhottaa.
Tuolle inholle on varmaan olemassa joku tautilukitus? Äitiyden inhoaminen ei ole lajityypillistä käytöstä millekkään lajille, se on sairaus.
Ihminenhän onkin ihan perus laji vaan muiden joukossa :D Ensinnäkin meidän (nykyihminen) tiedon määrällä ja sivistyksen tasolla lisääntyminen tiedostetaan maapallon tulevaisuuden uhkakuvana, jolloin lajityypillisintä suojelua olisi kyllä lakata se siementen suihkiminen joka suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kyse on enemmänkin epäonnistumisen pelosta.
Alisuorittaja ei uskalla ryhtyä perheelliseksi, koska pelkää epäoonistumista.
Lapsiperhe-elämä on mediassa leimattu vaativaksi touhuksi.
Ei. Kyse ei ole siitä (ainakaan minun kohdallani). Kyse on siitä, että ajatus vanhemmuudesta, siis jonkun äitinä olemisesta, ja sen mukanaan tuomista muutoksista inhottaa.
Tuolle inholle on varmaan olemassa joku tautilukitus? Äitiyden inhoaminen ei ole lajityypillistä käytöstä millekkään lajille, se on sairaus.
En inhoa äitiyttä yleensä. Ajatus itsestäni äitinä on inhottava, koska en halua lapsia. Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että kaikki eivät vain halua olla jonkun vanhempia? Että jollekin vanhemmuus näyttäytyy muutoksena huonompaan.
En inhoa kaalisoppaa, inhottaa vain ajatus että minun pitäisi syödä sitä.
Et taida vielä tietää mitä mieltä olet äitiydestä. Olet varmaan joku 40v teini?
Ei. Kyse ei ole siitä (ainakaan minun kohdallani). Kyse on siitä, että ajatus vanhemmuudesta, siis jonkun äitinä olemisesta, ja sen mukanaan tuomista muutoksista inhottaa.