Olen mielettömän kateellinen!

Jokaisella ihmisellä/parilla on omat vaikeutensa.

auttavat he kyllä. Ihan varmasti. Keksi jotain muuta vastalahjaksi kuin hoitoapua. Puhu heille.

Jokainen varmasti lapsia tehdessään tietää tilanteensa isovanhempien suhteen: ovat usean sadan kilsan päässä, ovat heikkokuntoisia, iäkkäitä, tms., jolloin on jokseenkin turha odottaa lapsenhoitoapua. Ihan turha narista, jos on näillä spekseillä lapset tehty.

Meillä oli noin 60v virkeät isovanhemmat kun lapset syntyivät, toinen kuoli kun kuopus oli 2v ja kahden vuoden kuluttua kuoli toinenkin!

Nyt ei ole enää yhtään jäljellä:(

Lähtökohta teillä oli kuitenkin parempi kuin monella muulla, jolla isovanhemmat voivat olla sairaita jo valmiiksi.

Siis autatteko te ystäviänne vain sellaisissa asioissa, joissa itsekin tarvitsette apua? todelliset ystävät auttavat niissä, joissa apua tarvitaan :-) Voihan se vastapalvelus olla sitten jotain aivan muuta, ei lastenhoitoa.



Ihme ystäviä teillä - tai ehkä ihmeellinen käsitys ystävyydestä!

Minusta on hienoa että ap tunnistaa ja tunnustaa kateutensa. Se on suorastaan kadehdittavaa!



Väitän että lähes kaikki ihmiset kadehtivat jotakuta joskus. Miksi pitää kieltää tunteensa ja moittia toista niistä? Miksei saisi vain tunnustaa olevansa kateellinen?

Joku lastenhoitoalan opiskelija esimerkiksi. Ensin voisi hoitaa muutaman tunnin päivällä, sitten illan ja myöhemmin pidempään. Tutustuisitte ihmiseen pikkuhiljaa.

Minusta on hienoa että ap tunnistaa ja tunnustaa kateutensa. Se on suorastaan kadehdittavaa!

Väitän että lähes kaikki ihmiset kadehtivat jotakuta joskus. Miksi pitää kieltää tunteensa ja moittia toista niistä? Miksei saisi vain tunnustaa olevansa kateellinen?

Mutta etenkin tässä asiassa vain pyritään kääntämään asia toisinpäin. Vanhemmat, jotka haluavat kahdenkeskistä aikaa ja vievät lapset hoitoon, leimataan huonoiksi vanhemmiksi. Jos on oikeasti kateellinen, niin tunnustaisi sen, eikä yrittäisi peitellä kateuttaan säälittävillä defensseillä.

Täytyy vaan nostaa esille vielä viesti tuolta ekalta sivulta. Jos esim. tämän sivuston "etsin ystävää" (vai mikä se nyt olikaan) -kohdasta saisi kiinni jonkun tuollaisen perheen samalta seudulta, sehän olis tooodella arvokas tuollaisessa tilanteessa, vai...?

Ettekö voisi tehdä sopimuksen jonkun sellaisen perheen kanssa, joka on samassa tilanteessa. Tyyliin, meidän muksut tulee teille kolmeksi päiväksi ja sitten teidän muksut tulee meille?

Minun vanhempani muuttivat toiseen kaupunkiin auttaakseen meitä ja veljeäni lasten kanssa. Tosi kiva ja onhan se mukavaa, kun lapsilla on loistava ja rakastava hoitopaikka aina tarjolla, kun tarvitsee. Oikein pyytävät välillä ja uuteen asuntoon sisustivat vielä viimeisen päälle mukavan lastenhuoneen, josta löytyy ihanat sängyt, leluja jne. Järjestely on kätevä nyt ja tietysti jatkossakin vanhempien ikäännyttyä, kun alkavat tarvitsemaan apua. MUTTA: samalla alkoi sörkkiminen ja tunkeilu. Viikkoa ei voi olla rauhassa, kun maristaan käymään, äiti käy vähän väliä tuossa ovella kiikuttamassa jotain ja tuntuu, että on palannut nuoruuden jälkeen takaisin vanhempien liekaan. Ehdin jo tottua omaan elämään ja itsenäisyyteen kotoa muutettuani, mutta taas olen pikkutyttö, joka selvittää jokaisen menemisen ja tulemisen vanhemmille...

Jokainen varmasti lapsia tehdessään tietää tilanteensa isovanhempien suhteen: ovat usean sadan kilsan päässä, ovat heikkokuntoisia, iäkkäitä, tms., jolloin on jokseenkin turha odottaa lapsenhoitoapua. Ihan turha narista, jos on näillä spekseillä lapset tehty.

Meillä kyllä tulevat isovanhemmat odottivat kieli pitkällä mummokuumeen vallassa jälkikasvua. Mutta kuinkas kävikään kun lapsia tuli - yhtään ei voida auttaa eikä hoitaa. Ei ehditä eikä haluta. En olisi kuuna päivänä aavistanut että tilanne olisi tällainen kun lapsia on tullut.

Ymmärrän ap:ta oikein hyvin. Minuakin kadettaa. Kadehdin naapurin pariskuntaa, jotka vievät lapset joka viikonloppu mummolaan yökylään. Meillä ei ole mitään paikkaa mihin lapset saisi, paitsi kaverille 1-2 tunniksi joskus harvoin.

me ollaan lapseton pariskunta, tilaa on, lastenhoitokokemusta on, ruokarahaa ei tarvi antaa, mutta silti kukaan meidän oman ajan puutettava valittavista ei kuitenkaan oikeasti anna kenenkään muun hoitaa lapsiaan. Ap:lla varmaan toinen tilanne, mutta joskus ihmiset ovat niin ihastuneita hankalaan tilanteeseensa, etteivät haluakaan siihen mitään ratkaisua tai helpotusta.

Ei meillä ole ketään kuka lapset ottaisi yökylään, kavereilla on kaikilla liuta pieniä lapsia ja harva haluaa kolmea siihen lisää. Vaikea kuvitella että itsekään jaksaisin kolme pientä tähän meidän omien päälle, kyse on kuitenkin reilusti alle kouluikäisistä lapsista. Kaikilla kavereilla on isovanhemmat lähellä, kyllä olen kateellinen siitä helppoudesta millä lapset voi kiikuttaa sinne että saa vaikka siivottua, käytyä kampaajalla tai sitten lähdettyä miehen kanssa kaksin johonkin. Meillä kaikki nämä vaativat suurta ponnistelua ja suunnittelua etukäteen, tyytyväinen saa olla jos pääsee tunniksi tai pariksi johonkin.



Niin, oli mullakin joskus äiti joka ei mitään muuta toivonutkaan kuin että saisi olla apunani ja touhuta omien lastenlastensa kanssa. Vaan kukapa olisi arvannut että haimasyöpä kaataa terveen, hyväkuntoisen naisen vuodessa.