Naisen euro on enään vain kolme senttiä
Näin sanoo tuorein suomalais tutkimus. Vielä takavuosina, naisen euro oli ensin vahän päälle 80 senttiä ja vuosikymmenen vaihteessa noussut noin 97 senttiin. Nyt naisen euro on romahtanut enään kolmeen senttiin.
yle.fi/urheilu/3-9967439
Kommentit (16)
Tuoreen tutkimuksen mukaan enää kirjoitetaan edelleen enää, ei enään.
Mitä kieltä on "enään" ? Suomessa on kyllä sana "enää", mutta ei varmaankaan tästä ollut nyt kyse?
Se on äkkiä korjattu, kun naiset vain menevät NHL:ään pelaamaan. Suomalaimem nainenhan pystyy kaikkeen mihin mieskin.
Siihen on helppo ratkaisu. Alkakaa innostamaan niitä naisia sinne naisotteluiden yleisöön. Mitä enemmän katsojia sen enemmän sponsorirahaa. Ja lopuksi, lakatkaa ruikuttamasta siitä naisen eurosta ja alkakaa naiset itse tehdä sen eteen jotain.
Meinataanko nyt pakottaa ihmiset sitten seuraamaan naisten urheilua?
Itse ehdotan, että poistetaan kokonaan naisten sarjat ja naiset voivat pyrkiä miesten kisoihin. Silloin heidän näkyvyytensäkin kohenee ja saavat varmasti samaa liksaa.
Eli sen lisäksi, että miesten pitäisi luovuttaa omat, itse rakentamansa firmat naisten johdettaviksi niin nyt pitäisi myös alkaa maksaa epäkiinnostavista ja heikkotasoista urheilusuoritteista yhtä paljon kuin hyvistä ja kiinnostavista?
Samalla logiikalla tulee lopettaa kehitysvammaisten työpaja-toiminnat yms. ja pakottaa työnantajat ottamaan kehitysvammaisia töihin normaalin palkalla.
Haha, ei ihme että Kiina vie duunit. Me ollaan oikeasti tuhon tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Meinataanko nyt pakottaa ihmiset sitten seuraamaan naisten urheilua?
Itse ehdotan, että poistetaan kokonaan naisten sarjat ja naiset voivat pyrkiä miesten kisoihin. Silloin heidän näkyvyytensäkin kohenee ja saavat varmasti samaa liksaa.
Naiset voivat jo nykyisellään pelata vaikka NHL:ssä, jos vain kyvyt riittää. Sinne vain rahaa takomaan kaikki Ritvat ja Jessicat.
Vierailija kirjoitti:
Siihen on helppo ratkaisu. Alkakaa innostamaan niitä naisia sinne naisotteluiden yleisöön. Mitä enemmän katsojia sen enemmän sponsorirahaa. Ja lopuksi, lakatkaa ruikuttamasta siitä naisen eurosta ja alkakaa naiset itse tehdä sen eteen jotain.
Tätä on pakko jatkaa vielä. Ei tarvi olla kovinkaan nero huomatakseen, että miesten koulutustaso on pudonnut naisiin nähden. Se on fakta, joka runnoon väkisin tuossa eurovertailussa 20 vuoden sisään ohi. Todennäköisimmin vuoden 2037 av palstalla aikaansa viettävä mies ruikuttaa kun miesten euro on 50 senttiä.
-mies-
Kielioppi on asia erikseen. Kaikki eivät sitä hallitse ja annettakoon lapsukset anteeksi!
Ilmeisesti joku "mies" taas yrittää harhauttaa ja tehdä tikusta asiaa, jotta OIKEAA ASIAA ei tajuttaisi... Sodankäynnin perusasioita on tämä.
Tosiasiat ovat tosiasioita, eikä mikään miesparka enää(!!!!) siihen voisanoa juuta eikä jaata.
Veikkaus ja muut peleillä ja vedonlyönnillä rahaa tekevät voisivat nyt ottaa kantaa, ja VIHDOIN ottaa listoilleen mm ringeten, naisten jääkiekon, naisten jalkapallon jne. Alkaisiko kiinnostaa äijiäkin, kun raha alkaisi liikkumaan?
Suomen ringettejoukkueelle onnea neljännestä peräkkäisestä maailmanmestaruudesta! Kiitos! (Yle voisi pelejä näyttää edes jälkilähetyksenä kun on kerran niin tasa-arvon kannalla!!!!)
Kielioppi on asia erikseen. Kaikki eivät sitä hallitse ja annettakoon lapsukset anteeksi!
Ilmeisesti joku "mies" taas yrittää harhauttaa ja tehdä tikusta asiaa, jotta OIKEAA ASIAA ei tajuttaisi... Sodankäynnin perusasioita on tämä.
Tosiasiat ovat tosiasioita, eikä mikään miesparka enää(!!!!) siihen voi sanoa juuta eikä jaata.
Veikkaus ja muut peleillä ja vedonlyönnillä rahaa tekevät voisivat nyt ottaa kantaa, ja VIHDOIN ottaa listoilleen mm. ringeten, naisten jääkiekon, naisten jalkapallon jne. Alkaisiko kiinnostaa äijiäkin, kun raha alkaisi liikkumaan?
Suomen ringettejoukkueelle onnea neljännestä peräkkäisestä maailmanmestaruudesta! Kiitos! (Yle voisi pelejä näyttää edes jälkilähetyksenä kun on kerran niin tasa-arvon kannalla!!!!)
Oikeastaan tämä asia on hyvä nostaa julkisuuteen koska se alleviivaa niin kivasti sitä miten älytön koko naisen euro -meemi on. Eli vaikka puhutaan mistä tahansa ammatista ja puhutaan vaikka siitä 97 sentistä, niin ihan samasta asiasta on kyse. Kun asiat eivät ole yhteismitallisia, niin ne eivät ole yhteismitallisia. Ja sillä selvä. Mieshoitaja saa saman verran palkkaa kuin naishoitaja ja nainen saisi NHL:ssä saman verran palkkaa kuin mies, jos siellä pelaisi. Palkkaerot eivät ole eroja sukupuolten välillä, vaan eroja ammateissa ja aloissa ja ylityömäärissä.
Se mikä tässä on ongelmallista on, että naiset tienasivat enemmän painissa, ampumahiihdossa ja lumilautailussa. Siinä on kiistatta maksettu enemmän huonommalle työntekijälle. Petra Olli ei voittaisi painiottelussa yhtään edes vakavasti lajia harrastavaa miestä kilpaurheilijoista puhumattakaan. Kaisa Mäkäräinen hiihtää hitaammin ja ampuu huonommin kuin miehet. Enni Rukajärven ponnistusvoima ei riitä edes sellaisiin hyppyihin, joita teini-ikäiset pojat tekevät huvikseen. Se että näille naisille maksetaan miehiä enemmän on sama kuin liukuhihnalla palkittaisiin sellainen duunari, joka tekee viisi tuotetta samassa ajassa kuin toinen tekee kymmenen.
Tässä olisi kyllä aihetta urheilun uudistamiseen. Nyt pitää heti lopettaa miesten ja naisten sarjat lajista riippumatta. Alkaa uusi aikakausi, vain yksi sarja/ikäluokka ja parhaat pelaa systeemillä. Näin jyvät erottuu akanoista ja kaikki saa palkkansa kykynsä mukaan.
Jos kukaan ei mene katsomaan naisten urheilua, eikä ainakaan suostu maksamaan sen katselusta, niin ei siitä taida kertyä huimia summia pääsylippu- tai mainostuloja? Ja niistä rahoista maksetaan urheilijoiden palkat ja palkkiot.
Jos haluatte naisurheilijoille samat tulot kuin miesurheilijoille, niin menkää katsomaan niitä naisia sinne kisoihin. Mutta kun urheilu noin yleisesti ei tunnu kiinnostavan naisia, niin silloin on aivan turhaa tulla itkemää, ettei ole samoja tuloja kuin miehillä.
Se on sosialismia, että jokaiselle taataan samat tulot, huolimatta heidän panoksestaan tai tuottavuudestaan. Ja urheilijat on viihdyttäjiä, aivan kuin laulajat ja esiintyjät. Jos ei ole katsojia, ei ole tuloja, ja silloin ei palkkaakaan
Oikein.