Lue keskustelun säännöt.
Mitä tarkoittaa, kun mies sanoo, että pitää minua vaan kaverina?
09.12.2017 |
Halusi lopettaa 3 kk tapailun, kun kysyin missä mennään. Sanoi, että pitää minusta vaan kaverina ja pitäisi varmaan lopettaa tämä tapailu. Itse oli aktiivisena näkemässä ja todellakin antoi ymmärtää olevansa aika paljon enemmän, kuin vain kaveri. Enkä usko, että hän pelkän seksinkään takia roikkui noin pitkään. Olen todella hämilläni.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli aiemmin useitakin tuollaisia. Olen sellainen , että ihastun ja jopa rakastun helposti jos mies on kiva. Nykyään en katso enää sekuntiakaan jos alkaa kaverivihjailut. Tämä on myös syy miksi minulla ei ole perhettä. Jostain syystä en ole ns. vaimomatskua. Olen ihan tavallinen ja muuten minulla on kavereita. Ei pitäisi olla mitään syytä että en löytäisi kumppania. Näin vain on käynyt. Vituttaa kuunnella näitä, että naiset ovat nirsoja ym. Näyttävät miehetkin olevan. Jotkut jopa ehdottavat, että oltaisiin kavereita. Siihen en suostu, en halua olla kaveri jos minut hylätään naisena. Eihän sille mitään voi, rakkautta ei voi pakottaa mutta olen vähän kateellinen naisille, joita halutaan parisuhteeseen ja vaimoksi, kaveruudesta ei puhuta mitään.
Minäkin olen kamppaillut saman asian kanssa. Minussa on vaan joku juttu, joka ei sitten riitä sinne parisuhteeseen asti. Paljon saan treffipyyntöjä ja minun kanssani halutaan viettää aikaa ja tapailla ja jopa esitellä perheelle, mutta se tökkää yleensä siihen noin 3 kk kohdalle. Olen kysynyt yhdeltä mieheltä syytä, josta oikeasti jäikin minulle ihan hyvä kaveri, niin ei hän osannut sanoa. Olen kuulemma todella kaunis ja mukava nainen, mutta joku sitten vaan ei napannut, että olisi parisuhteeseen kelvannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika kauan ja tiiviisti hän kyllä halusi tapailla minua, jos nyt ihan kaverina vain pitää. Useita kertoja viikossa nähtiin eikä edes joka kerta ollut seksiä. Vei syömään, leffaan ja halusi tehdä kanssani asioita. Ehkä sitten olin vaan kiva kaveri... Ap
Mutta näinhän se menee: ensin tutustutaan, ehkä ilmassa on ihastustakin - tästä sitten suhde etenee tai ei etene.
Se 2-3 kk on hyvin tavallinen aika minkä alkuvaiheen ihastus, suurikin, kestää. Yhteydenpito on jatkuvaa, tuntuu ettei toisesta kestäisi olla lainkaan erossa, seksikin on intohimoista.
Ja sitten... joskus se vain loppuu. Mitään kipinää ei enää löydy.
Eikä nämä fiilikset kulje suinkaan aina käsi kädessä; toisen tunteet voivat hyvinkin olla edelleen voimakkaat - ja silloin voi olla vaikea ymmärtää että mitä tapahtui?
Ripustaudutaan niihin toisen sanomisiin ja tekemisiin, että "aivan varmasti ne olivat totta", taikka "ei kukaan voisi teeskennellä sellaisia tunteita"... käsittämättä että tosiaan ne sanat ja tunteet olivatkin - sillä hetkellä. Mutta ne eivät vaan kestäneet.
Parisuhteissa kokemattomamman voi olla vaikea ymmärtää tätä alkuhuuman/ ihastumisen/jopa rakastumisen käsitettä.
Se on kuitenkin fakta jonka olemassaolo tunnetaan ja tunnustetaan.
Lyhimmillään se kestää siis tuon pari kolme kuukautta - ellei löydy mitään konkreettisempaa kiinnostuspohjaa sen alun hormonimyrskyn aikana/jälkeen - pisimmillään kesto voi olla pari kolme vuotta. (Jos niitä yhteenliimaavia tekijöitä kuitenkin löytyy, ja/tai tahtoa jatkaa yhdessäoloa, tuon alun kiihkon laskuvaiheen yli päästään.)
[Usein ensimmäinen riita syntyy juuri tuossa vaiheessa, kun kyseenalaistetaan toisen tunteet, että etkö sä välitäkään musta?
Seuraava pysähtymis-/arviointipaikka on sitten sen parin vuoden jälkeen kun suhteesta on jo tullut arkipäivää, ehkä saavutettu ne tavoitteet jotka alussa asetettiin (asunto, lapsi, suhteen vakinaistaminen avioitumalla, työelämään kiinnipääsy etc) ja pysähdytään miettimään että tässäkö tämä nyt oli? - ohis]
Jokainen meistä, jotka olemme edes kerran kokeneet (molemminpuolisen) ihastumisen toiseen ihmiseen, aloitelleet suhdetta, tai toivoneet sitä satunnaisten tapailujen sijaan, on törmännyt siihen hetkeen jolloin se eilen vielä niin innokkaasti seuraavaa tapaamista suunnitellut tyyppi yllättäen katoaa. Joko konkreettisesti feidaamalla - tyypistä ei vain enää kuulu mitään - tai muuttumalla tyystin erilaiseksi.
Ei enää yhteydenottoja monta kertaa päivässä, edes viestiin ei enää kuulu vastausta kuin pitkällä viiveellä, sovittuja menoja perustellaan, yllättäen tulee kovasti työkiireitä, kuulet ensimmäistä kertaa sukulaisesta joka tarvitsee kiireellistä apua tai kaverista jonka erokriisi vie toisen kaiken ajan.... onhan näitä.
Mutta hei, et ole tilanteessasi yksin tai ainut sen kokenut - meitä kohtalotovereita riittää! Hyvä kun otit asian täällä esiin, ehkä nyt ymmärrät miten tavallista tuo kokemasi on.
Ota kokemuksesi opin kannalta; sen opin, että tuossa tilanteessa kukaan ei ole tehnyt mitään väärin.
Me ihmiset vain toimimme näin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on "antaa ymmärtää liikaa"? Ettei saa ketään tapailla ja sitten todeta, ettei tästä tule mitään. Eiköhän tapailun/seurustelun idea ole katsoa, lähteekö homma ottamaan tulta alleen vai ei. Aina ei ota ja siitä on turha sitä jättänyttä soimata. Kyllä elämä vaikeaksi menisi, jos toista ei saisi enää jättää edes lyhyen suhteen jälkeen ilman, että on tunteeton sika, antaa ymmärtää liikaa, huijari, vonkaaja jne. Seurustelussa on usein vietetään lämpimissä tunnelmissa yhdessä aikaa, mutta silti se ei tarkoita, että se johtaa automaattisesti elinikäiseen suhteeseen. Tottakai jätetylle se on inhottavaa, mutta ei siinä kukaan ole ketään huonosti silti kohdellut. Tunteet vaihtelee. Voihan sitä olla hetken tosi rakastunutkin, mutta syystä tai toisesta se laantuu.
Vai tunteet vaihtelee? Jos oikeasti on johonkin todella ihastunut, niin ei ne ihan noin vaan katoa ilman, että toinen sanoo/tekee jotain mistä ei pidä yhtään. Jos toinen on ihan tasainen omaitsensä ilman, että olisi tehnyt jotain typerää, niin ei ne tunteet katoa. Ehkä joku ensimmäinen kuukausi voi olla sellaista arpomista, mutta kyllä useamman kuukauden tapailussa pitäisi jo tietää onko oikeasti ihastunut vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kauan ja tiiviisti hän kyllä halusi tapailla minua, jos nyt ihan kaverina vain pitää. Useita kertoja viikossa nähtiin eikä edes joka kerta ollut seksiä. Vei syömään, leffaan ja halusi tehdä kanssani asioita. Ehkä sitten olin vaan kiva kaveri... Ap
Mutta näinhän se menee: ensin tutustutaan, ehkä ilmassa on ihastustakin - tästä sitten suhde etenee tai ei etene.
Se 2-3 kk on hyvin tavallinen aika minkä alkuvaiheen ihastus, suurikin, kestää. Yhteydenpito on jatkuvaa, tuntuu ettei toisesta kestäisi olla lainkaan erossa, seksikin on intohimoista.
Ja sitten... joskus se vain loppuu. Mitään kipinää ei enää löydy.Eikä nämä fiilikset kulje suinkaan aina käsi kädessä; toisen tunteet voivat hyvinkin olla edelleen voimakkaat - ja silloin voi olla vaikea ymmärtää että mitä tapahtui?
Ripustaudutaan niihin toisen sanomisiin ja tekemisiin, että "aivan varmasti ne olivat totta", taikka "ei kukaan voisi teeskennellä sellaisia tunteita"... käsittämättä että tosiaan ne sanat ja tunteet olivatkin - sillä hetkellä. Mutta ne eivät vaan kestäneet.Parisuhteissa kokemattomamman voi olla vaikea ymmärtää tätä alkuhuuman/ ihastumisen/jopa rakastumisen käsitettä.
Se on kuitenkin fakta jonka olemassaolo tunnetaan ja tunnustetaan.Lyhimmillään se kestää siis tuon pari kolme kuukautta - ellei löydy mitään konkreettisempaa kiinnostuspohjaa sen alun hormonimyrskyn aikana/jälkeen - pisimmillään kesto voi olla pari kolme vuotta. (Jos niitä yhteenliimaavia tekijöitä kuitenkin löytyy, ja/tai tahtoa jatkaa yhdessäoloa, tuon alun kiihkon laskuvaiheen yli päästään.)
[Usein ensimmäinen riita syntyy juuri tuossa vaiheessa, kun kyseenalaistetaan toisen tunteet, että etkö sä välitäkään musta?
Seuraava pysähtymis-/arviointipaikka on sitten sen parin vuoden jälkeen kun suhteesta on jo tullut arkipäivää, ehkä saavutettu ne tavoitteet jotka alussa asetettiin (asunto, lapsi, suhteen vakinaistaminen avioitumalla, työelämään kiinnipääsy etc) ja pysähdytään miettimään että tässäkö tämä nyt oli? - ohis]Jokainen meistä, jotka olemme edes kerran kokeneet (molemminpuolisen) ihastumisen toiseen ihmiseen, aloitelleet suhdetta, tai toivoneet sitä satunnaisten tapailujen sijaan, on törmännyt siihen hetkeen jolloin se eilen vielä niin innokkaasti seuraavaa tapaamista suunnitellut tyyppi yllättäen katoaa. Joko konkreettisesti feidaamalla - tyypistä ei vain enää kuulu mitään - tai muuttumalla tyystin erilaiseksi.
Ei enää yhteydenottoja monta kertaa päivässä, edes viestiin ei enää kuulu vastausta kuin pitkällä viiveellä, sovittuja menoja perustellaan, yllättäen tulee kovasti työkiireitä, kuulet ensimmäistä kertaa sukulaisesta joka tarvitsee kiireellistä apua tai kaverista jonka erokriisi vie toisen kaiken ajan.... onhan näitä.Mutta hei, et ole tilanteessasi yksin tai ainut sen kokenut - meitä kohtalotovereita riittää! Hyvä kun otit asian täällä esiin, ehkä nyt ymmärrät miten tavallista tuo kokemasi on.
Ota kokemuksesi opin kannalta; sen opin, että tuossa tilanteessa kukaan ei ole tehnyt mitään väärin.
Me ihmiset vain toimimme näin.
Tämä oli loistava kirjoitus!
Truth hurts kirjoitti:
Olet liian ärsyttävä / et tarpeeksi hyvännäköinen / jotain muuta vikaa kun ei jaksa antaa enemmän aikaa.
Jos tapailu etenee noin pitkälle, niin ei se nyt niin ole, että toisessa olisi mitään vikaa. Tunteita vaan ei tule, piste. Tuskin kukaan haluaa tiiviisti tapailla ihmistä, joka on ärsyttävä ja ruma! Kyllä nämä asiat yleensä huomataan ihan ensimmäisillä näkemiskerroilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli aiemmin useitakin tuollaisia. Olen sellainen , että ihastun ja jopa rakastun helposti jos mies on kiva. Nykyään en katso enää sekuntiakaan jos alkaa kaverivihjailut. Tämä on myös syy miksi minulla ei ole perhettä. Jostain syystä en ole ns. vaimomatskua. Olen ihan tavallinen ja muuten minulla on kavereita. Ei pitäisi olla mitään syytä että en löytäisi kumppania. Näin vain on käynyt. Vituttaa kuunnella näitä, että naiset ovat nirsoja ym. Näyttävät miehetkin olevan. Jotkut jopa ehdottavat, että oltaisiin kavereita. Siihen en suostu, en halua olla kaveri jos minut hylätään naisena. Eihän sille mitään voi, rakkautta ei voi pakottaa mutta olen vähän kateellinen naisille, joita halutaan parisuhteeseen ja vaimoksi, kaveruudesta ei puhuta mitään.
Tätä minäkin olen joutunut välillä haikeana seuraamaan vierestä miten jotkut naiset saa ihan sormia napsauttamalla miehiä parisuhteeseen. Eivätkä kaikki edes ole kovin hyvännäköisiä tai mukavia luonteeltaan. Ehkä se on vain tuurista kiinni, että löytää sellaisen miehen, joka haluaa kanssasi samaa.
Vierailija kirjoitti:
Truth hurts kirjoitti:
Olet liian ärsyttävä / et tarpeeksi hyvännäköinen / jotain muuta vikaa kun ei jaksa antaa enemmän aikaa.
Jos tapailu etenee noin pitkälle, niin ei se nyt niin ole, että toisessa olisi mitään vikaa. Tunteita vaan ei tule, piste. Tuskin kukaan haluaa tiiviisti tapailla ihmistä, joka on ärsyttävä ja ruma! Kyllä nämä asiat yleensä huomataan ihan ensimmäisillä näkemiskerroilla.
Ja kyllä miehissä (ja naisissakin) on niitä, jotka haluavat aina lopettaa suhteen alkuhuuman haihduttua. Hakevat suhteesta vain sitä alun euforiaa ja kun se katoaa, ei suhdetta enää haluta jatkaa, vaan etsiä uusi ja kokea se huuma uudelleen.
Antaa ymmärtää liikaa on sitä, että käyttäytyy, kuin olisi oikeasti ihastunut. Sanoo ja tekee juttuja, joita tehdään ihmiselle, johon on ihastunut. Jos/kun toinen osapuoli ottaa asian puheeksi tyyliin, että aloitetaanko parisuhde, niin toinen vetää ihan kylmäksi, että ei halua, että ollaan vaan kavereita.
Juurikin on ok sanoa, jos vaan ei kiinnosta enää eikä nappaa, mutta mielestäni sitä ei kerrota vasta siinä vaiheessa, kun toinen onkin ihastunut vähän enemmän ja haluaisi suhteen.
Ei ne tunteet yhdestä kysymisestä katoa, kyllä ne tunteet ovat olleet jo kauan poissa, mutta ei ole vaan saanut suuta auki.