Lue keskustelun säännöt.
Perheen takia pitäisi jaksaa, vaikka oikeasti ei enää jaksaisi yhtään :(
04.12.2017 |
Olen suht vaativassa työssä, päivien jälkeen energiaa mihinkään ei oikein ole. Lapsista toisella krooninen sairaus, mikä vaatii jokapäiväisiä hoitotoimenpiteitä. Mukana kuvioissa myös aviomies, joka on ulkoistanut itsensä lähes kaikista vastuista. Onneksi lapset ovat jo teinejä, että osaavat kyllä huolehtia muuten itsestään, paitsi siis se sairausasia.
Olen ihan loppu. Töihin on pakko panostaa ison vastuun takia. Haluaisin keventää työtaakkaani tekemällä osa-aikaista, mutta työn luonne on sellainen ettei se onnistu. Näillä vuosirenkailla ja kapean sektorin osaamisella vaihtamisen mahdollisuutta ei oikeastaan ole.
Kotona väännän teinien kanssa ja huolehdin heidän tarpeistaan, koulunkäynneistään, ruuista jne. Mies on takavasemmalla satunnaisena "apupoikana".
Haluaisin vaan paeta kaikesta tästä, häipyä yksin pois myös kotoa. En jaksa olla kaikesta koko ajan vastuussa, huolehtia ja tehdä ja toimittaa :( Nyt on joulukin vielä tulossa, evvk! Mutta perheen takia on kai vaan pakko yrittää jaksaa :(
Mielessä siintää aika, jolloin lapset lähtevät opiskelemaan. Haaveilen muuttavani yksin mummonmökkiin...
Onko kenelläkään muulla samankaltaista tilannetta?
Kommentit (16)
Lapseni ovat nuorempia, mutta samanlaisia fiiliksiä on minullakin. En vain jaksa sitä jatkuvaa arjen pyörittämistä. Samat rutiinit toistuvat joka päivä, mikä ei sovi omalle luonteelleni lainkaan. Viikonloput haluaisin vain olla rauhassa ja omissa oloissani palautuen raskaasta viikosta. Usein vanhemmat kertovat, miten vain viettävät aikaa perheen kanssa ja saavat siitä voimaa, mutta minä saan voimaa yksinolosta. En oikein tiedä mitään sellaista, mistä lasten kanssa tehdystä asiasta saisin voimaa tai voisin aidosti nauttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän samantapainen tilanne. Haluaisin vaan lähteä kauas, mutta en voi. Enkä tiedä voiko mikään auttaa. Mutta ehkä jonkun ajan kuluttua kaikki on taas helpompaa.
Joo on. Voisi olla muuten mun näppikseltäni paitsi että haluan tehdä työni. Mutta perhe ja teinit on ihan samassa jamassa. Mutta kun oon jaksanut 16 vuotta niin jaksan vielä 5-7lisää (siinä vaiheessa kuopuskin on 20 ja toivottavasti kotoa lähtenyt)
Jos silloin tuntuu samalle, niin lähden itsekin omilleni.
Sulle neuvoksi, miten olisi joulu reissussa jossain täysihoidolla? Tai lähdet yksiksesi, kyllä ne loput pärjää keskenäänkin. Käyhän sulla siivooja. Voitko ostaa lisää apua kotiin?
Se aika tulee sitten ihan äkkiä ja puskista, vaikka kuinka sitä odottaisi. Että lapset muuttavat kotoa. Eikä se heistä huolehtiminen (ainakin ajatuksen tasolla) todellakaan lopu siihen, että he asuvat jossain toisaalla. Hyviä puolia on paljon kahdestaan jäämisessä, mutta kyllä sitä perhe-elämää sitten kaipaakin, vaikka muutama vuosi aikaisemmin odotti sen loppumista. Ei se sittenkään ole kaikinpuolin ihanaa ja autuaaksi tekevää. Ihmettelen itseäni, miten tavallaan kylmästi sitä ajatteli teinien ollessa 14-17-vuotiaita, että "kun he muuttavat pois". Kun se tapahtui, oli se kyllä aika suuri asia. Ei mikään jihuu-jippii-juttu.
Vierailija kirjoitti:
Tota sanotaan oravanpyöräksi ja voihan siitä hypätä poiskin. Elämä on valintoja täynnä. Vaihda kokonaan työtä, jos tossa ei onnistu osa-aikaisuus. Jos taas juuri tuo työ on se, mitä haluat tehdä, niin sekin on valintasi.
Uskon, että aika moni nainen on samassa tilanteessa kuin sinä. Mitä, jos ottaisit kunnon jutteluhetken rakkaan aviomiehesi kanssa tilanteesta ja tuntemuksistasi? Ehkä hän voisikin ottaa enemmän vastuuta, jos vähän avaisit sydäntäsi...
Näillä avioliittovuosilla on keskustelu käyty jos toinenkin. Vastuunotto toimii "keskustelujen" jälkeen parista päivästä viikkoon, pysyvää muutosta ei tapahdu. Olen jo sisäistänyt sen, ettei toista voi muuttaa, jos toinen ei itse sitä halua. Aviomieheni ei halua. Siksi tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan ex aviomies. Tällä hetkellä en vaan jaksa edes erota, sekin vaatii voimia. Ero tulee heti, kun jostain kohdasta saan helpotusta :( Ja varmaan tulee täytenä yllärinä miehelle!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No vanha juttu taas kerran, mutta onko mies ulkoistanut itsenstä vai oletko sinä ulkoistanut hänet? Teetkö kaiken paremmin tai ainoalla oikealla tavalla? Meneekö aikataulut niin kuin sinä ne määräät ja jos ei muille tämä sovi, teet taas kerran itse? Suunnitteletko sinä kaiken ja jos muille ei sovi, suutut, kun muut ei osallistu? Teet kaiken itse, koska teet kaiken täydellisesti ja muiden työ ei kelpaa? Vai säälitkö teinejä niin paljon, ettet vaadi heiltä mitään?
Esim. joulun valmisteluun voi tasan tarkkaan osallistua teinit ja mieskin. Siivoukset ja järjestelyt (ne pakolliset mitä täytyy tehdä eli aika vähän) voi jakaa monelle päivälle ja antaa kaikille omat vastuualueet. Ruokalistaa voi suunnitella yhdessä. Se mummon perusjoulu laatikoineen ja pipareineen ja torttuineen ei välttämättä edes ole se, mitä esim. teinit joululta toivoo. Kaiken mahdollisen saa nykyään valmiina tai puolivalmiina itse tuunaten. Kaupassa käynnit voi jakaa useammalle päivälle ja teinit ja mies kyllä osaa valmiin listan mukaan tuoda tavaraa, ei tarvi itse olla kiertämässä ostoshelvetissä. Lasten kanssa voi sopia etukäteen, mitä haluavat lahjaksi, kaikkea mahdollista kivaa mutta turhaa yllärikrääsää ei tarvita. Joskus voisi joulunkin ulkoistaa eli lähdette vaikka kylpylään tai laskettelulomalle tai maatilalomalle tms. jouluksi, ruuat valmiina, ei tarvi siivota, nautitaan yhdessäolosta eikä pakkotekemisestä.
Pyydä miestäsi hankkimaan teille kaikille koulu jossain hotellissa/ kylpylässä myyyssa reissussa. Pyydä miestäsi tilaamaan teille joulusiivous.
Se mies osaa varmasti hoitaa asioita. Anna vastuuta.
Kerro, että toivot kevyen joulun, että alat olla niin uupunut.
Lapsillekin voi kertoa ja pyytää heitä apuun.
Tuota ulkoisten palvelujen hyödyntämistä suosittelen myös vuoden mutaan muissa sioissa. Ukolle vastuuta...omanlaistaan.
Ja malta sitten hirveästi olla puuttumatta, jos saa hommattua. .. tai miten teillä on....Ehkä niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No vanha juttu taas kerran, mutta onko mies ulkoistanut itsenstä vai oletko sinä ulkoistanut hänet? Teetkö kaiken paremmin tai ainoalla oikealla tavalla? Meneekö aikataulut niin kuin sinä ne määräät ja jos ei muille tämä sovi, teet taas kerran itse? Suunnitteletko sinä kaiken ja jos muille ei sovi, suutut, kun muut ei osallistu? Teet kaiken itse, koska teet kaiken täydellisesti ja muiden työ ei kelpaa? Vai säälitkö teinejä niin paljon, ettet vaadi heiltä mitään?
Esim. joulun valmisteluun voi tasan tarkkaan osallistua teinit ja mieskin. Siivoukset ja järjestelyt (ne pakolliset mitä täytyy tehdä eli aika vähän) voi jakaa monelle päivälle ja antaa kaikille omat vastuualueet. Ruokalistaa voi suunnitella yhdessä. Se mummon perusjoulu laatikoineen ja pipareineen ja torttuineen ei välttämättä edes ole se, mitä esim. teinit joululta toivoo. Kaiken mahdollisen saa nykyään valmiina tai puolivalmiina itse tuunaten. Kaupassa käynnit voi jakaa useammalle päivälle ja teinit ja mies kyllä osaa valmiin listan mukaan tuoda tavaraa, ei tarvi itse olla kiertämässä ostoshelvetissä. Lasten kanssa voi sopia etukäteen, mitä haluavat lahjaksi, kaikkea mahdollista kivaa mutta turhaa yllärikrääsää ei tarvita. Joskus voisi joulunkin ulkoistaa eli lähdette vaikka kylpylään tai laskettelulomalle tai maatilalomalle tms. jouluksi, ruuat valmiina, ei tarvi siivota, nautitaan yhdessäolosta eikä pakkotekemisestä.
Joulujen suhteen rima on laskettu jo useampi vuosi sitten melko alas, mutta tähänkin kuvioon kuuluu muutama vanhempi sukulainen, joista on huolehdittava (he eivät itse pysty).
En ole pirttihirmu, toki ymmärrän ettei mitään "oikeita" tapoja/aikoja kotihommien tekemiseen ole. En kyllä sääli teinejäkään, mutta ovat näköjään ottaneet isänsä roolimalliksi. Olenkin sitten jäänyt talon ainoaksi piiaksi. Siksi haaveilen pois lähtemisestä, kun en näe enää muuta ratkaisua tähän tilanteeseen.
Ap
Tilaa siivooja ja maksakaa ne kulut sitten viihdemenoista ym. hömpästä. Netflixit, Spotifyt ym. pois, vaatemenot pienemmiksi, kielikurssit ja lomareissut jää väliin, jos ei kotihommatkaan kiinnosta. Pese vaan omat vaatteesi, jos ei mies ja teinit kiinnostu koneen käytöstä, on vähän aikaan kuteet aika vähissä. Neuvot kyllä, kun kysytään, mutta enää et kaikkea tee yksin. Ruuanlaitossa sama juttu. Sinä käyt kaupassa ja teet ruuat tiettyinä päivinä, teineille ja miehelle omat ruuanlaittovuorot.
Tough love.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No vanha juttu taas kerran, mutta onko mies ulkoistanut itsenstä vai oletko sinä ulkoistanut hänet? Teetkö kaiken paremmin tai ainoalla oikealla tavalla? Meneekö aikataulut niin kuin sinä ne määräät ja jos ei muille tämä sovi, teet taas kerran itse? Suunnitteletko sinä kaiken ja jos muille ei sovi, suutut, kun muut ei osallistu? Teet kaiken itse, koska teet kaiken täydellisesti ja muiden työ ei kelpaa? Vai säälitkö teinejä niin paljon, ettet vaadi heiltä mitään?
No täältä sivusta vastaan vaikken ole ap mutta samankaltaisessa tilanteessa: En omasta mielestäni ole ulkoistanut miestä (tai lapsia) kotihommista mutta kun MIKÄÄN tai MITÄÄN ei tapahdu ilman järjetöntä raivoamista. Teinipojan likaset pyykit ei liiku pyykkikoriin ilman että seisoo vieressä ja valvoo. Astiat ei liiku koneeseen ilman että seisoo vieressä. Pyykit ei liiku koneesta narulle tai narulla kaappeihin ilman että erikseen määrää kuka tekee minkäkin osuuden. MIHINKÄÄN ei ole oma-aloitteisuutta. Roskapussi ei liiku pihalle jos et erikseen anna käteen ja sano "vie roskat". Astianpesukone ei tyhjene jos ei määrää "tyhjennä kone" Villakoriai ei nähdä ellei määrää "imuroi nyt heti" jne. jne. jne Itse osaan luetella unissani seuraavaksi vuodeksi joka minuttille ja sekunnille kotihommia; mies ja poika ei näe eikä koe tarpeelliseksi. Teinityttö kyllä tekee ja ottaa jatkuvan raivoamisen asiasta raskaaksi ja tekee liikaakin. Olen vain kertakaikkisen kypsä tilanteeseen. Ja yli 25 vuoden yhdessäolon aikana tästä on väännetty, riidelty ja keskusteltu. Sama kuin joku ylempi vastaaja; homma paranee aina pariksi päiväksi (ehkä jopa viikoksi) ja sitten hiipuu alkutilanteeseen. Kun toista osapuolta ei vaan siisteys ja siivoaminen kiinnosta pätkän vertaa ja maksimissaan huolehtii tasan ja vain omat jälkensä, ei ikinä kenenkään muun. Olen kertakaikkisen välillä raivoissani ja välissä ajattelen että "ihan sama; jaksan vielä 5 vuotta ja sitten lähden omilleni" Kun ei tämä muuksi millään muutu. Ja aikuista poikaani suostu tapaamaan vain ja ainoastaan oman kotinsa ulkopuolella + mies eläköön just sellaisessa sekamelskassa kuin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vanha juttu taas kerran, mutta onko mies ulkoistanut itsenstä vai oletko sinä ulkoistanut hänet? Teetkö kaiken paremmin tai ainoalla oikealla tavalla? Meneekö aikataulut niin kuin sinä ne määräät ja jos ei muille tämä sovi, teet taas kerran itse? Suunnitteletko sinä kaiken ja jos muille ei sovi, suutut, kun muut ei osallistu? Teet kaiken itse, koska teet kaiken täydellisesti ja muiden työ ei kelpaa? Vai säälitkö teinejä niin paljon, ettet vaadi heiltä mitään?
No täältä sivusta vastaan vaikken ole ap mutta samankaltaisessa tilanteessa: En omasta mielestäni ole ulkoistanut miestä (tai lapsia) kotihommista mutta kun MIKÄÄN tai MITÄÄN ei tapahdu ilman järjetöntä raivoamista. Teinipojan likaset pyykit ei liiku pyykkikoriin ilman että seisoo vieressä ja valvoo. Astiat ei liiku koneeseen ilman että seisoo vieressä. Pyykit ei liiku koneesta narulle tai narulla kaappeihin ilman että erikseen määrää kuka tekee minkäkin osuuden. MIHINKÄÄN ei ole oma-aloitteisuutta. Roskapussi ei liiku pihalle jos et erikseen anna käteen ja sano "vie roskat". Astianpesukone ei tyhjene jos ei määrää "tyhjennä kone" Villakoriai ei nähdä ellei määrää "imuroi nyt heti" jne. jne. jne Itse osaan luetella unissani seuraavaksi vuodeksi joka minuttille ja sekunnille kotihommia; mies ja poika ei näe eikä koe tarpeelliseksi. Teinityttö kyllä tekee ja ottaa jatkuvan raivoamisen asiasta raskaaksi ja tekee liikaakin. Olen vain kertakaikkisen kypsä tilanteeseen. Ja yli 25 vuoden yhdessäolon aikana tästä on väännetty, riidelty ja keskusteltu. Sama kuin joku ylempi vastaaja; homma paranee aina pariksi päiväksi (ehkä jopa viikoksi) ja sitten hiipuu alkutilanteeseen. Kun toista osapuolta ei vaan siisteys ja siivoaminen kiinnosta pätkän vertaa ja maksimissaan huolehtii tasan ja vain omat jälkensä, ei ikinä kenenkään muun. Olen kertakaikkisen välillä raivoissani ja välissä ajattelen että "ihan sama; jaksan vielä 5 vuotta ja sitten lähden omilleni" Kun ei tämä muuksi millään muutu. Ja aikuista poikaani suostu tapaamaan vain ja ainoastaan oman kotinsa ulkopuolella + mies eläköön just sellaisessa sekamelskassa kuin haluaa.
No voi hyvä ihme.
Onpa rankkaa jos joutuu sanomaan "vie roskat' tai "tyhjennä pesukone". Kahden sanan lauseita. Rankkaa. Ymmärrän jos mitään ei tapahdu koskaan, mutta jopa joudut sanomaa ....
Villakoirien imurointimmääräykset "nyt ja heti" eli se klassinen tyrannin uhriutumista että juuri kun se tulee itselle mieleen vaikka unissaan, niin muiden pitäisi reagoida nyt ja heti samalla sekunnilla.
Jos teini ei saa vaatteita pyykkikoriin, niin senku heität ne sen huoneen lattialle ja annat olla. Kyllä se ennemmin tai myöhemmin huomaa että ei ole mitään päälle pantavaa.
Oikeasti luettelet niin paljon turhia ja vääriä toimintoja joista repiä hermoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on rankkaa kun mitään ei tapahtu ilman sitä sanomista? Eikö se nyt ole päivän selvää että kaikki kotityöt tehdään, huvitti tai ei? Ja että tavoitetila on siisti koti 24/7? Miksi yhden perheessä pitää sanoa joka asiasta koko ajan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sielusisko täällä. Lasken vuosia (enää alle 5) kun pääsen ”omilleni”. Mies tietyllä tavalla tajuaa sen mutta ei jotenkin pysty muuttumaan, menee aina sieltä missä aita on matalin. Surullisinta on se että lapset ovat niin isoja javälkkyjä että näkevät sen, heittävät välillä terävästi isälleen mikä ei tietty ole hyvä juttu. Ja en ole marttyyri ja en uhriudu mutta kyllä se on h e l v e t i n raskasta jos toinen perheen aikuinen vetäytyy vastuusta joka asiassa. En nipota, en nalkuta, yritän keskustella asioista mutta jos ne ei merkitse toiselle mitään niin mitäs teet?!? Hän kyllä valtavasti nauttii kun on tehty ja laitettu ja (kumma kyllä) postailee ylpeänä tehdyistä jutuista ihan kuin olisi omia tekosiaan.
Ap, en tiedä auttaako tämä vuodatus sinua mitenkäänmutta itse olen päättänyt että olen itsekkäämpi ja tulen olemaan itsekäs tulevsisuudessa. Lasten jutut hoidan, ne tuottavat myös minulle iloa mutta miehen suhteen olen itsekäs. Kuullostaa pahalta ja omapa on vikani mutta pääasia on että ei katkeroitu.
Tota sanotaan oravanpyöräksi ja voihan siitä hypätä poiskin. Elämä on valintoja täynnä. Vaihda kokonaan työtä, jos tossa ei onnistu osa-aikaisuus. Jos taas juuri tuo työ on se, mitä haluat tehdä, niin sekin on valintasi.
Uskon, että aika moni nainen on samassa tilanteessa kuin sinä. Mitä, jos ottaisit kunnon jutteluhetken rakkaan aviomiehesi kanssa tilanteesta ja tuntemuksistasi? Ehkä hän voisikin ottaa enemmän vastuuta, jos vähän avaisit sydäntäsi...