Lue keskustelun säännöt.
Introverttina ahdistaa tämä nykymeno
03.12.2017 |
Onko muita joita ahdistaa tämä suoritusyhteiskunta? Olen nuorempana kokenut burn outin pari kertaa. Olin joutunut väärään seuraan ja vääriin työpaikkoihin. Lähipiiristä tuli paineita, piti olla korkeasti koulutettu, hyvin tienaava ja omistaa asunto ja auto, lapsiakin piti exän ja oman äitini mukaan olla 3 ja meillä molemmilla auto jotta voisi niitä lapsia kuskata harrastuksiin. Kuitenkin ex myös syytteli mua etten lasten kanssa tule pärjäämään. Stressasin kauheasti autolla ajelua mutta exän pakottamana jouduin sitä harjoittelee, kun pitäähän sitä aikuisen ihmisen osata ajaa autoa! Nykyään oon helpottunut kun sitä ei tarvitse enää tehdä. Mulle tuli valtavat paineet ja koin elämää kovin ahdistavaksi ja synkäksi. Pidin itseäni huonompana kun en omistanut joitain asioita, nykyään ymmärrän ettei ne edes ole itseäni varten enkä niitä kaipaakaan.
Onneks erottiin ja tapasin erilaisen miehen joka hyväksyy mua sellaisena kuin oon eikä vaadi mitään. Työelämässäkin oon pärjännyt hyvin ja löytänyt työpaikan jossa on suht leppoisa ilmapiiri. Ymmärsin myös olevani introvertti ja rasitun paljon ärsykkeistä. Ihmetyttää miten ihmisiltä vaaditaan asioita, lastenteko on velvollisuus ja nyt kun ikääkin alkaa olemaan niin kuulemma on kohta kiire, lapsiakin pitää olla vähintään 2, että niillä on sisarukset, harrastuksiakin pitää niillä olla jne. Itse olin ainoa lapsi ja harrastin pari kertaa jotain mistä en tykännyt joten lopetin eikä mihinkään enää pakotettu.
Perheen haluaisin, mutta uskon että yksi lapsi riittää. Pyrin elämään mahdollisimman yksinkertaista elämää, tarviin paljon omaa aikaa ja esim vkl:sin ahdistun jos on paljon menoja enkä saa rauhassa olla kotona puuhailemassa omia juttuja. Nautin yksinkertaisista asioista.
Joskus joltain kavereilta/työkavereilta kuullut arvostelua itseäni tai muita kohtaan joilla "ei ole elämää" kun ei ole koko ajan menossa ja ihmisiä tapaamassa. Oon karsinut sellaisia "kavereita" jotka vaatii ja painostaa elämästäni ja työkavereillekin nykyään kerron hyvin vähän yksityiselämästäni ja vain valituille. Ystäviä mulla enää vaan 2, sekä muutama tuttu. Ystäviä näen nykyään ehkä kerran 2-3kk:ssa, muuten pidetään silloin tällöin yhteyttä puhelimitse/whatsupilla. Sukulaisia näen n. kerran kuussa.
Ihmisille ei tunnu mikään riittävän nykypäivänä. Koko ajan pitää olla menossa. Uusia tavaroitakin pitää koko ajan hankkia ja olla esim. uus puhelin, mun parin vuoden vanhaa puhelintakin ihmetelty ja suurin piirtein naureskeltu, aikuiset ihmiset!
Maailmassa on aivan liikaa ihmisiä ja luonnonvarat hupenee, silti on joku elämässään onnistuneen ihmisen merkki että on hankkinut pari lasta ja omaisuutta. Onko muita jotka ihmettelee tätä nykymenoa?
Kommentit (22)
Tänne on näköjään tullut lisää vastauksia! Mä siis kirjoitin sen kommentin siitä että esitin reipasta työhaastattelussa. Olen kyllä ihan ystävystynyt parin tyypin kanssa meidän yksiköstä ja muutaman muunkin kanssa käydään lounaalla ja kerron jonkin verran myös omia yksityisasioita. Tuntuu vaan täällä olevan yleinen asenne että kaikki ollaan kavereita ja pitäisi raportoida mitä on tullut tehtyä lomilla/vkl:na ja käydä kahvilla jne, nyt nämä muutamat hapannaamat kattoo mua pahasti aina kun tulee jossain vastaan, kun en niille oikein juttele koskaan mitään ja moikkaan vaan, hyvä kun moikkaavat takaisin, työasioitakin tulee niiden kanssa hoidettua ehkä kerran vuodessa, joten en vaan koe tarvetta tutustua sellaisiin melkein eläkeiässä oleviin täteihin, joiden kanssa ei vaan ole mitään yhteistä. Nämä muutkin on 15-30v vanhempia.
Syy miksi lopetin kahvitaolla käymisen oli juurikin tuo oletus että kaikki haluaa jakaa koko kerrokselle omia yksitysiasioita, asioita udeltiin, jne. En myöskään vaan yksinkertaisesti jaksaa muiden seuraa koko ajan, Välillä tulee nukuttua huonosti, oon myös tosi herkkäuninen, ja silloin en jaksaisi jutella kenellekään ja menisin mielelläni syömäänkin yksin, muttei se ole aina mahdollista. Virkistyspäivät on aina mulle myös pakkopullaa, vaikka välillä on ollut oikeasti ihan hauskaakin tekemistä ja alkoholi on auttanut asiaa. En ole kuitenkaan halunnut niiden kanssa lähteä mökille tai Tallinnan kylpylään, yksi Ruotsin risteilykin ja yksi toinen 3 pvän ulkomaan reissu riitti mulle enkä kaipaa enempää reissuja(ryyppyreissuja) sen porukan kanssa ja yksi ilta riittää mulle.
Viimeksi jatkoilla yksi tyyppi tuli sanomaan että haluaa tutustua muhun lisää ja että kävisin siellä kahvitauoilla, koin sen vähän ahdistavaksi, ei kukaan vapaa-aikanakaan tuuppaudu seuraani, miksi töissä tämä olisi ok. Sanoi että ymmärtää että oon ujo, sanoin ihan suoraan ettei johdu siitä vaan että olen introvertti enkä kaipaa niin paljon muiden ihmisten seuraa työpäivän aikana, en tiiä muistaako enää tätä, oli aika humalassa, on myös töissä käynyt sanomassa mulle että eristäydyn porukasta kun en käy kahvilla?! Ja että tämä on myös työturvallisuusriski. Olen kertonut tästä esimiehelle ja se sanoi että kahvitauko on vapaaehtoista ja pitäisi saada myös tehdä töitä ilman häiriöitä. Ihme porukkaa...
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei haittaa nuo tavisten mielipiteet ollenkaan, koska en yleensäkään harrasta minkään laisia ihmissuhteita, joten en edes kuule niitä missään :D Ihan sama mitä minusta ajattelevat.
Mutta tuo työelämän sosiaalisuus- ja ryhmätyöpakko ahdistaa ihan hitosti. Sosiaalisesta elämästä yksityisaikana voin kieltäytyä ja niin teenkin, mutta töissä pitäisi kuitenkin käydä ja se on nykyään tosi tosi ahdistavaa vaikka itse työ olisi kivaa ilman kaikkea keinotekoista verkostoitumis- ,tiimiytymis yms paskaa.