Voiko muka yliopistotasoisella ihmisellä olla ollut vaikea lapsuus?

UP

Vanhempani olivat korkeasti koulutettuja, hyvin toimeentulevia ja arvostetuissa ammateissa. Silti henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta oli jatkuvaa. Isä teki, äiti hyväksyi ja peitteli isän jälkiä. Meistä lapsista tuli myös akateemisia ja toimimme ns. hyvissä ammateissa, mutta sisältä olemme rikki.

Jotkut olettavat, että tuollaisen lapsuuden voi kokea vain sossun asiakasperheissä, mutta todellisuudessa kaikkein pahimpia ovat "yhteiskunnan tukipilarit", joiden lapsia ei auta kukaan.

Vierailija kirjoitti:

No jos on kuitenkin selviytynyt opinnoista hyvin ja pääsyt hyvään työpaikkaan, niin eivät ne vaikeat lapsuusolosuhteet ole ainakaan käytännön elämässä paljon näkyneet. Monella nousee seinä pystyyn paljon aikaisemmin.

Huoh. Joo olen selvinnyt opinnoista ja päässyt työpaikkaan, mutta on se paljon vaatinut ja näkynyt se oma tausta. Jos olisit käynyt yliopiston, ehkä ymmärtäisit lukea tutkimuksia aiheesta - paljon esim. lapsuudessa koettu stressi vaikuttaa aikuisellakin iällä masennuksen, ahdistuksen, burn outin, ylipainon ja jopa sydänsairauksien syntyyn. Mullakin on varmasti ulospäin kaikki hyvin, mutta oon kyllä viimeiset 10 vuotta kamppaillut vakavan, ajoittain täysin lamaannuttavan ahdistuksen ja post-traumaattisen stressireaktion kanssa (ne traumat tulee sieltä lapsuudesta). Kuten täällä jo joku sanoi, monesti se koulu on traumatisoituneelle lapselle ainoa pakopaikka ja myöhemmin aikuisiällä hyvä työpaikka tuo sitä turvaa, mitä lapsuudessa ei ollut. 

Opiskelu voi olla keino hallita elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat korkeasti koulutettuja, hyvin toimeentulevia ja arvostetuissa ammateissa. Silti henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta oli jatkuvaa. Isä teki, äiti hyväksyi ja peitteli isän jälkiä. Meistä lapsista tuli myös akateemisia ja toimimme ns. hyvissä ammateissa, mutta sisältä olemme rikki.

Jotkut olettavat, että tuollaisen lapsuuden voi kokea vain sossun asiakasperheissä, mutta todellisuudessa kaikkein pahimpia ovat "yhteiskunnan tukipilarit", joiden lapsia ei auta kukaan.

Näinpä! Samaa kokemusta, meillä isä oli hyvätuloinen ja asuttiin hienossa omakotitalossa. Isäni oli myös kaikesta raivostuva ja itserakas paskiainen, joka käytti fyysistä ja henkistä väkivaltaa meihin lapsiin ja äiti jo lapsena oman isänsä alistama lapanen, joka vain hyssytteli asiaa. Teininä tajusin vanhemmille ittsekin huutaa ja sanoa, että jos mun pahoinpitely ei lopu, menen itse poliisin puheille. Loppui, koska isä varmasti kaikkein eniten pelkäsi sitä että "kasvot menee" muiden silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaikea lapsuus älykkyyteen vaikuta, ellei sitten äiti ole juonut raskausaikana tms. Ja lisäksi jotkut ihmiset selviytyvät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset.

Kyllä vaikea lapsuus oikeasti voi laskea älykkyystestin tulosta paljonkin normaalitasoon verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaikea lapsuus älykkyyteen vaikuta, ellei sitten äiti ole juonut raskausaikana tms. Ja lisäksi jotkut ihmiset selviytyvät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset.

Kyllä vaikea lapsuus oikeasti voi laskea älykkyystestin tulosta paljonkin normaalitasoon verrattuna.

Totta. Kuitenkin älykkyys on suurilta osin kovaa työtä ja lapsena monet pakenevat väkivaltaa esim. opiskeluun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani olivat korkeasti koulutettuja, hyvin toimeentulevia ja arvostetuissa ammateissa. Silti henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta oli jatkuvaa. Isä teki, äiti hyväksyi ja peitteli isän jälkiä. Meistä lapsista tuli myös akateemisia ja toimimme ns. hyvissä ammateissa, mutta sisältä olemme rikki.

Jotkut olettavat, että tuollaisen lapsuuden voi kokea vain sossun asiakasperheissä, mutta todellisuudessa kaikkein pahimpia ovat "yhteiskunnan tukipilarit", joiden lapsia ei auta kukaan.

Näinpä! Samaa kokemusta, meillä isä oli hyvätuloinen ja asuttiin hienossa omakotitalossa. Isäni oli myös kaikesta raivostuva ja itserakas paskiainen, joka käytti fyysistä ja henkistä väkivaltaa meihin lapsiin ja äiti jo lapsena oman isänsä alistama lapanen, joka vain hyssytteli asiaa. Teininä tajusin vanhemmille ittsekin huutaa ja sanoa, että jos mun pahoinpitely ei lopu, menen itse poliisin puheille. Loppui, koska isä varmasti kaikkein eniten pelkäsi sitä että "kasvot menee" muiden silmissä.

Meillä kaksi lapsista yritti pitkään jatkuneen hyväksikäytön jälkeen itsemurhaa teini-iässä siinä kuitenkaan onnistumatta. Senkin isämme sai jotenkin käännettyä meidän syyksemme ja esiintyi kaltoin kohdeltuna uhrina, jolla oli "mielenvikaiset" lapset. Loppujen lopuksi kukaan ei uskonut minua ja siskoani. Äiti tuki isää ja syytti meitä valehtelusta, mikä varmasti auttoi asiaa.

Yliopistolla on itseasiassa hyvin paljon lapsena traumatisoituneita nuoria. Se on tosi sääli että valtio ja yliopisto eivät ole panostaneet ennaltaehkäisevään mielentaitojen ja stressinhallinnan opettamiseen yliopistolla. Nopeuttaisi valmistumista monella, sillä lapsuuden traumat iskevät yleensä pahiten päälle juuri opintojen aikana. Ne tyypit, jotka ei suoriudu tenteistä ja joutuu uusimaan kursseja ja joiden opinnot venyy - ei heistä suurinosa ole vain laiskoja tai saamattomia tahalleen, vaan taustalla on käsittelemättömiä traumoja. 

UP

Vierailija kirjoitti:

UP

Miks uppailet, kun keskustelu käy muutenkin kuumana? Ei tää oo mikään nettikirppis. 

Ihan kauheita kokemuksia monella. En olisi varmasti niistä selviytynyt.

Vierailija kirjoitti:

No jos on kuitenkin selviytynyt opinnoista hyvin ja pääsyt hyvään työpaikkaan, niin eivät ne vaikeat lapsuusolosuhteet ole ainakaan käytännön elämässä paljon näkyneet. Monella nousee seinä pystyyn paljon aikaisemmin.

miten niiden lapsuuden vaikeiden kokemusten pitäisi näkyä käytännön elämässä?

Oma lapsuuteni ja nuoruuteni olivat kauheita. Minulla on maisteritason tutkinto, hyvä työpaikka, ihan kunnollinen palkka jne. Olen käynyt vuosia terapiassa työstämässä lapsuuttani ja kärsinyt masennuksesta, joka pysyy hyvin kurissa kunnollisen lääkityksen ja läpikäymäni terapian ansiosta. Nämä asiat eivät kuitenkaan näy mitenkään päälle päin. Lisäksi olen pitkään ollut ylisuorittaja ja hakenut hyväksyntää ja itsetuntoa juurikin kovasta työskentelystä, hyvistä arvosanoista jne. Tämän asian kanssa painin edelleen. Vähempikin suorittaminen varmaan riittäisi.

Jotkut sortuu vähemmästäkin, jotkut kestää vaikka mitä vaikeuksia ja pystyy porskuttamaan eteenpäin.

Kyllä ihmiset ainakin osa, Onneksi. Voivat olla melkoisen yksinkertaisia ja tyhmiä.

Ei voi olla, Kyllä ihmisten taustat tarkistetaan niin tarkkaan nykyään.

Joo voi. Itse kotona asuessani fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä kesti 10 vuotta. 20 -vuotiaana sairastuin vakavaan masennukseen, syömishäiriöön ja ahdistuneisuushäiriöön. Nyt kolme vuotta takana terapiaa, lääkäreita, tutkimuksia, hoitoja. Suunta on ylöspäin.

Mutta samalla olen tehnyt huikealla tuloksella maisteriopintoja. Olen päässyt kaksi kertaa oman alan (lakioppi) kesätöihin, valmistun vuoden päästä erinomaisella keskiarvolla. Kaikesta huolimatta. Saakelin rankkaa ollut, mutta opiskelu on ollut kanava päästä irti pahasta olosta ja tuntea itsensä hyödylliseksi. Ilman opiskelua en ehkä enää olisi tässä.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi olla, Kyllä ihmisten taustat tarkistetaan niin tarkkaan nykyään.

Yliopistoon on pääsykoe rai sinne pääsee tarpeeksi hyvillä papereilla. Mitähän tarkoitat taustojen tarkistamisella? Naapurien vai vanhempien vai kavereitten haastatteluja. Rikosrekisterin tarkistamista?

Eivät kaikki akateemisesti sivistyneet ole syntyneet kultalusikka suussa, ei edes hopealusikka. Meikäläiselläkin oli lähinnä kulunut alumiinilusikka, mutta niin vain räpiköin koulut ja yliopistot läpi ja pääsin vakivirkaan, josta nyt kylläkin jo eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Eivät kaikki akateemisesti sivistyneet ole syntyneet kultalusikka suussa, ei edes hopealusikka. Meikäläiselläkin oli lähinnä kulunut alumiinilusikka, mutta niin vain räpiköin koulut ja yliopistot läpi ja pääsin vakivirkaan, josta nyt kylläkin jo eläkkeellä.

Opiskelu tarjoaakin hyvän mahdollisuuden päästä pois lapsuuden kurjuudesta ja parantaa asemaansa kaikin puolin. Vanhemmat, sisarukset, muu suku ja vanhat kaverit saattavat tosin vaatia päästä osingolle menestyksestä tai vittuilla nousukkaalle. Erityisesti "akateeminen" on heille punainen vaate ja osaavat puhuessaankin laittaa sen lainausmerkkehin.

Paljon vaikeampaa oli opiskelu mm. keskittymisvaikeuksien takia. Sisukkuus ja älykkyys kompensoivat. Silti mahdollista. (Äitini tosin väitti, ettei toisen luokan kansalaisia yliopistoon tai akateemisiin ammatteihin huolittaisi. Oli tosi katkera sisäänpääsystäni.)