Mikä saa ihmiset tekemään useamman lapsen?

Sitä mä en ymmärrä itsekkään. Vauvakuumeella ei asiaa voi selittää, koska ei ne lapset pitkään vauvana kestä.

Tai jos joku kertoo syyksi vauvakuumeen, että juuri siksi kun se lapsi kasvaa niin nopeasti ja on ikävä sitä vauva-ikää ja siksi pykää lisää lapsia maailmaan, että saa elää sen vauva-vaiheen uudelleen ja uudelleen, ihmettelen kyllä syvästi.

Mulle riitti kyllä yksikin vauva-vaihe tarpeeksi hyvin.

Koska meillä ei ole mitään helvettiä vaan oikeasti nautimme tästä lasten kanssa olemisesta. Retket ym on ihan parhautta.

Ap jatkaa: Toisaalta haluaisin tyttärelleni sisaruksen, koska heistä olisi sitten seuraa toisilleen ja ei tarvitsisi 24/7 viihdyttää sitä ainoaa lasta, ja olisihan se hieman sääli, jos tyttö olisi ihan yksin. Toisaalta en todellakaan ole varma, olenko valmis tähän vauvahommaan enää uudestaan. En muista enää millaista on juoda kahvi lämpimänä.

Samaa tuuminut. Ja yleensä vielä kauhea marina päällä sen ensimmäisenkin kanssa....itse jäin myöskin siihen yhteen lapseen, on paljon mukavampaa! En jaksa myöskään kyläillä paikoissa joissa lapsia on enemmän kuin yksi, se on uuvuttavaa.

Meille syntyy jouluna neljäs, vaikka opiskeluaikojeni loppuun saakka olin melkein lastenvihaaja ja tiesin eläväni ja kuolevani lapsettomana. Sitten kävi huolimattomuuttani ”vahinko” ja hurahdin tähän lapsiarkeen. Lapset ovat osa elämäämme, mutta on siinä onneksi muitakin osa-alueita.

Sitten joillekin käy toisinpäin, lasta halutaan mutta vauva-arki ei sitten olekaan sitä mitä odotettiin. Siinä ei ole mitään väärää, kunhan lapsi ei siitä kärsi.

Onneksi saa itse valita!

Koska plussat päihittää miinukset?

Harmi kun sinusta esikoisesi on niin raskas ihminen, että uuvut hänestä. Voimia.

Sinähän ap sen jo kirjoitit. Toinen piti tehdä ekalle kaveriksi. Ei enää seksiä ettei vahingossakaan plussaa. Nim. Helvettiä todellakin!

Vierailija kirjoitti:

Koska meillä ei ole mitään helvettiä vaan oikeasti nautimme tästä lasten kanssa olemisesta. Retket ym on ihan parhautta.

Pääsisinkin retkille ja tekemäänkin jotain lapsen kanssa, mutta tämä tosiaan on vielä niin pieni, ettei edes tajua olevansa olemassa eikä millään tavalla ole vuorovaikutuksessa kuin ehkä aamulla ihan vähän aikaa.

Ap

No eihän se "vauvakuume" yleensä tarkoita että haluaisi nimenomaan vaan vauvan, vaan sen lapsen, jokaisessa iässä. On toki niitäkin jotka vaan rakastaa vauvoja ja vauvojen hoitamista, siinä taas ikävästi unohtuu se että se koko katras pitää hoitaa sitten isompanakin.

Mutta olen huomannut että biologinen systeemi on sellainen, että kun se esikoinen ei ole enää "pieni" vauva, tulee se "vauvakuume" ja jos siinä hetken huumassa jättää ehkäisemättä niin siinä sitä sitten ollaan ja kaikille sanotaan selitykseksi että haluttiin kaveri esikoiselle, vaikka hyvin tiedetään että tappelua se suurimmaksi osaksi on. Moni luulee että toinen menee siinä samalla kuin yksikin, eivät tajua että kaksi vaippapyllyä eri kehitysvaiheissa on pahin mahdollinen. Ja nykyään kun vielä puhutaan että lasta pitäisi viihdyttää jos ei ole sitä leikkikaveria... pahin mahdollinen hulluus.

Silloin kun esikoinen on n. yksivuotias, pitää sitä vauvakuumetta vastustaa ainakin pari vuotta, ja sitten miettiä tarkkaan, haluaako toista lasta. Esikoisellakin pitää olla oikeus olla tarpeeksi kauan perheen "vauva", ainakin 3-4 vuotiaaksi, jotta on siinä iässä kun uusi vauva tulee ettei koe että hänen huomionsa on riistetty, vaan alkaa muutenkin jo irtaantua vanhemmista ja on valmis "isoksi"sisarukseksi.

Ei sitä monilapsisuutta voi kyllä mitenkään ymmärtää. Miksi kukaan lähtisi sellaiseen? Yhden lapsen kanssa voi juuri ja juuri joskus lähteä jonnekin, vaikka sekin kahlitsee vanhemmat loppuiäksi. Mutta että niitä olisi enemmän, siis pitäisi pukea useammalle, kun lähdetään ulos, ja siellä ulkona suunnilleen yhdet rattaissa ja toinen vieressä kävelemässä ja se kävelijä menisi hirveän hitaasti ja pitäisi pelätä, ettei se juokse minnekään, ja entä jos juokseekin, pitää jättää rattaat ja juosta perään? Ihan sairasta.

Mitään niin sairasta kuin nämä monen lapsen karavaanit en voi keksiä. Äidit näyttävät aina maansa myyneiltä, vielä enemmän kuin yksilapsisten perheiden äidit. Karavaaniäidit ovat suunnilleen harmaita kasvoiltaan. Siinä ne pienet sitten taapertavat vieressä, ei se ole ihmisen elämää.

Minulla on seitsemän lasta ja koskaan he eivät ole menemistäni estäneet. Olen saanut elää hyvän ja tasapainoisen elämän. Lapsista suurin osa jo aikuisia, mutta minulla on omaa aikaakin ihan mukavasti ja voin mennä kun siltä tuntuu. Ainoa rasite elämässä oli loppujen lopuksi entinen puoliso. Hän teki elämästäni vaikeaa ja hankalaa, mutta ei lapset. Nyt hän elää omaa elämäänsä yksinään ja minä lapsien kanssa. Tämä toimii..  Niin, olen aina ollut yrittäjä ja lapset eivät ole koskaan olleet hoidossa. Nyt opiskelen uutta tutkintoa ja lapset ovat koulussa. Aikaa riittää meille yhteisesti ja erikseen. Se on vain järjestely kysymys. Myös mummot ja paapat ovat meillä saaneet olla rauhassa, kun sattuivat kuolemaan ennen lasten syntymää. 

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä monilapsisuutta voi kyllä mitenkään ymmärtää. Miksi kukaan lähtisi sellaiseen? Yhden lapsen kanssa voi juuri ja juuri joskus lähteä jonnekin, vaikka sekin kahlitsee vanhemmat loppuiäksi. Mutta että niitä olisi enemmän, siis pitäisi pukea useammalle, kun lähdetään ulos, ja siellä ulkona suunnilleen yhdet rattaissa ja toinen vieressä kävelemässä ja se kävelijä menisi hirveän hitaasti ja pitäisi pelätä, ettei se juokse minnekään, ja entä jos juokseekin, pitää jättää rattaat ja juosta perään? Ihan sairasta.

Mitään niin sairasta kuin nämä monen lapsen karavaanit en voi keksiä. Äidit näyttävät aina maansa myyneiltä, vielä enemmän kuin yksilapsisten perheiden äidit. Karavaaniäidit ovat suunnilleen harmaita kasvoiltaan. Siinä ne pienet sitten taapertavat vieressä, ei se ole ihmisen elämää.

Kuulostat uusavuttomalta.

Koska sen vauva-ajan paskuuden unohtaa nopeasti heti, kun helpottaa. Ja kun se toinen vauva on pieni, se paskuus ei tunnu niin pahalta, koska kokemuksesta tietää, että ihan kohta on jo tosi kivaa. Ekan kanssa on aluksi varma, että elämä on pilalla ja eikö tää lopu ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa: Toisaalta haluaisin tyttärelleni sisaruksen, koska heistä olisi sitten seuraa toisilleen ja ei tarvitsisi 24/7 viihdyttää sitä ainoaa lasta, ja olisihan se hieman sääli, jos tyttö olisi ihan yksin. Toisaalta en todellakaan ole varma, olenko valmis tähän vauvahommaan enää uudestaan. En muista enää millaista on juoda kahvi lämpimänä.

Tai sit se on vain taidoista kiinni. Mä juon kahvini lämpimänä vaikka lapsia on neljä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska meillä ei ole mitään helvettiä vaan oikeasti nautimme tästä lasten kanssa olemisesta. Retket ym on ihan parhautta.

Pääsisinkin retkille ja tekemäänkin jotain lapsen kanssa, mutta tämä tosiaan on vielä niin pieni, ettei edes tajua olevansa olemassa eikä millään tavalla ole vuorovaikutuksessa kuin ehkä aamulla ihan vähän aikaa.

Ap

Minusta tuokin aika oli ihanaa. Ei vielä osanneet kärttyillä ja sai pukea lapsen päälle mitä otse tahtoi. Olla vain sen pienen nyytin kanssa. Itse tykkään hirveästi olla isojen kanssa, mutta oma ihanuutensa oli vauvojenkin kanssa. Se kun ne pian oppii uusia taitoja ja saa vain katsella sen oman lapsen kehitystä, opettaa uusia asioita jne. Odottaa milloin oppivat kääntymään, tarttumaan esineisiin ym. Se on todella lyhyt aika. Ja meillä ainakin nuoremmat ovat oppineet vielä nopeammin kaikki kuin esikoinen, sillä siinä ollut mallina joku toinen heille.

Koska haluavat tuoda lapsensa tähän kiduttavaan maailmaan.

Panetus.

Vierailija kirjoitti:

No eihän se "vauvakuume" yleensä tarkoita että haluaisi nimenomaan vaan vauvan, vaan sen lapsen, jokaisessa iässä. On toki niitäkin jotka vaan rakastaa vauvoja ja vauvojen hoitamista, siinä taas ikävästi unohtuu se että se koko katras pitää hoitaa sitten isompanakin.

Mutta olen huomannut että biologinen systeemi on sellainen, että kun se esikoinen ei ole enää "pieni" vauva, tulee se "vauvakuume" ja jos siinä hetken huumassa jättää ehkäisemättä niin siinä sitä sitten ollaan ja kaikille sanotaan selitykseksi että haluttiin kaveri esikoiselle, vaikka hyvin tiedetään että tappelua se suurimmaksi osaksi on. Moni luulee että toinen menee siinä samalla kuin yksikin, eivät tajua että kaksi vaippapyllyä eri kehitysvaiheissa on pahin mahdollinen. Ja nykyään kun vielä puhutaan että lasta pitäisi viihdyttää jos ei ole sitä leikkikaveria... pahin mahdollinen hulluus.

Silloin kun esikoinen on n. yksivuotias, pitää sitä vauvakuumetta vastustaa ainakin pari vuotta, ja sitten miettiä tarkkaan, haluaako toista lasta. Esikoisellakin pitää olla oikeus olla tarpeeksi kauan perheen "vauva", ainakin 3-4 vuotiaaksi, jotta on siinä iässä kun uusi vauva tulee ettei koe että hänen huomionsa on riistetty, vaan alkaa muutenkin jo irtaantua vanhemmista ja on valmis "isoksi"sisarukseksi.

Meillä kyllä on toinen mennyt siinä samassa kuin ensimmäinenkin. Esikoinen oli reilu 2v kun nuorempi syntyi. Ikinä ei ole ollut mitään mustasukkaisuutta. Tietysti välillä riitelevät, mutta suurimmaksi osaksi ovat kuin paita ja peppu.

Meillä esikoisen ei tarvinnut muuttua sen isommaksi nuoremman syntyessä. Sai ihan samat palvelut pukemisessa, auttamisessa jne kuin sai ennen vauvan syntymääkin. Ehkä sekin on kiinni taidoista. Lähdetään pukemaan tarpeeksi ajoissa, että kerkeää auttamaan myös sitä esikoista, eikä oleta hänen kasvaneen vauvan myötä, eihän se niin mene! Ja vauvan päikkäreiden aikaan oltiin esikoisen kanssa kahdestaam, laatuaikaa. Myös imettäessä pystyin lukemaan kirjaa, pelaamaan peliä toisella kädellä jne.

Tuttavapiirissä taas juuri pahin ikäero on ollut se 4vuotta. Hirveän mustasukkainen se 4v vauvasta. Ja taantui vauvaksi ja puettavaksi tämä isompikin.

Ja sen huomion tein, että vauvasta oli eniten mustasukkaisia ne lapset, ketkä eivät saaneet köllötellä vauvan vieressä, eivätkä edes mennä lähelle. Meillä sai esikoinen halia, suukotella ja köllötellä vauvan viltillä valvotusti vieressä.