Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaako aikuisen ADD:n hakea diagnoosi vai ei? Kokemuksia, pyydän
29.11.2017 |
Olen todella varma, että minulla on ADD. Olen vuosia asiaa miettinyt ja aina saanut kaikista mahdollisista netin testeistä sen tuloksen, että takuulla minulla se on. Esim. tänään tein taas testin, jossa yli 70 pistettä tarkoittaa, että henkilöllä tod.näk. on ADD. Minä sain 110. Mielestäni tämä on siis hyvinkin selvää. Oikeastaan kaikki ADD:n piirteet ja oireet osuvat minuun ja vaikeuttavat todella paljon arkielämääni. Olen siis jo vuosia pohdiskellut tämän asian kanssa, että pitäisikö minun hakeutua asiasta lääkärille.
Eli onko täällä ADD-ihmisiä, jotka ovat aikuisiällä hakeneet diagnoosin? Onko teillä lääkitystä siihen? Kannattiko mielestänne teidän hakea se diagnoosi vai olisiko ollut parempi pysytellä ilman ADD-diagnoosia?
Alan olla todella epätoivoinen tämän asian kanssa, koska vuosi vuodelta saan aina vaan yhä huonommin elämäni langoista kiinni. Asiat vaan liukuvat hallitsemattomiksi. En suoriudu enää oikein mistään. Kaikki on yhtä kaaosta. En koe olevani masentunut. Minä vaan en kykene suoriutumaan arjen haasteista vaikka elämänhaluni kova onkin.
Kommentit (4)
Ainahan lääkkeitä annattaa kokeilla jos arki on noin kaaoottista. Joillekin käy hyvin ja joillekin ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunpa tietäsi. Minulle kävi niin, että ensimmäisellä kerralla, muun kuntoutuksen ohessa vuonna 2004, testien ja keskustelujemme perusteella psykologi päätteli, että minulla on lievä add, mutta suositteli, että otan itse (kotipaikkakunnalleni päästyäni) selvää mitä terapiaa voisin saada. Luin itse noista terapioista, enkä silloin oikein vakuuttunut, että niistä olisi minulle apua ja toisaalta vähän pelästyin lääkkeitä, joten jätin asian. Noihin aikoihin jo sillä, että hankin tietoa add:stä auttoi minua aivan uudella tavalla ymmärtämään itseäni, samoin läheisimmät, niin lähisuku kuin töissä esimies, työnantaja ja lähimmät työkaverini tietävät asian ja ymmärtävät minua paremmin, mikä on jo paljon auttanut elämässäni.
Olin välillä kauan työttömänä (myös fyysisiä rajoitteita), joten pääsin uudestaan psykologille v. 2012, tuloksena ettei minulla kuulemma olekaan add:tä, vaikka jotain siihen viittaavia piirteitä kyllä (en muista enään tarkkaan sanoja, enkä huomannut pyytää itselleni mitään kirjallisena). Toki ymmärrän, ettei mahdollinen add:ni ole läheskään vaikeimmasta päästä, mutta kyllä "oireeni" sen verran elämääni vaikeuttavat, että olen harkinnut lääkärille hakeutumista ja mahdollisesti lääkkeiden kokeilemista.
Minulle kaikkein hankalinta on minkä tahansa aloittaminen, toisaalta kaikki ja mikä tahansa häiritsee kohtuuttomasti keskittymistäni. Lopettaminenkin on vaikeaa (mitä onnistunkin aloittamaan), teen helposti aivan uupumiseen asti. Valitettavan usein en oikein saa mitään kunnollista aikaiseksi, koska hypin ajatuksesta ja työstä/tehtävästä toiseen, olenpa töissä tai kotona. Minulla pitäsi kai koko ajan olla joku katsomassa perääni, että toimin/teen järkevästi. Minulla on siis käsittääkseni ainakin lievä add, ei adhd:n impulssiivisuutta eikä levottomuutta (muuten kuin päässäni!)
Ap, kerro kuinka kävi, ehkä minäkin saan aikaiseksi hankkia vanhat psykologien paperit ja varattua lääkärinajan!
Alue: Aihe vapaa
Täällä on jatkuvasti todella paljon keskusteluja aiheesta. Niin ehkä kannattaa niitä lueskella. Mutta ehkä suurin kysymys on, että mitä oireita mahdollinen ADD aiheuttaa sinulle? Aikuisiällähän suurin apu on lääkehoito, joka ei kaikille sovi. Uskotko lääkkeistä olevan apua ongelmiisi? Lääkkeetkään eivät korjaa mitään, vaan ovat tukena. Mutta ne voivat parhaimmassa tapauksessa auttaa alkuun myös, että itsekin havaitsee "vääriä toimintamalleja."