Ero vai ei?

En tiedä mitä tehdä. Pitkä parisude takana, teinistä asti yhdessä. Kaksi pientä lastakin siunaantunut. Meillä oli aina selvä visio siitä mitä elämältä halutaan. Ei osattu odottaa, että mies sairastuisi masennukseen ja koko perheen pyörittäminen jäisikin minun vastuulleni. Olen väsynyt, turhautunut ja poden jatkuvasti paskamutsi-fiilistä.
Meillä on avoin suhde ollut kesästä asti. Olen tavannut yhden vanhan tuttavan pari kertaa ja huomasin, millaista sen läheisyyden pitäisi olla(ei olla harrastettu seksiä vielä). Tämä ihminen ei minua kiinnosta muussa kuin seksi mielessä, ihan erilaiset arvot kun minulla. Mieheni tietää kaikesta ja se, että tapaan tätä miestä välillä on hänelle ok.
Olen laihtunut huomattavasti ja alkanut pitää ulkonäöstäni huolta, minulla on parempi itsetunto kuin koskaan aiemmin. Mieheni ei tätä huomaa, eikä näe minua naisena (On panseksuaali, löysi seksuaalisuutensa vasta aikuisena). Hän ei siis vain kykene näkemään minua niinkuin minä kaipaan puolisolta.
Nyt viimeaikoina mies on herännyt siihen, että ehkä meidän suhde ei olekkaan niin vakaalla pohjalla kuin hän ajatteli. Mies on jatkuvasti kimpussani, halailee, pussailee, kyselee työpäivän aikana minun vointiani jne. Itse tarvitsen aikaa ja omaa tilaa, tuollainen vain ahdistaa kun lapset jo itsessään vaatii jatkuvaa huomiota ja läsnäoloa, nyt sitä pitäisi miehellekkin antaa tauotta. Sittenhän loukkaantuu jos sanon, että en pysty nyt huomiomaan häntä kun omat ajatukset on kaikessa muussa.
Todella ristiriitaista, miksi se toisen miehen huomio on ihanaa, mutta oman tuntuu lähinnä vastenmieliseltä? Olen jo useita vuosia järjestänyt kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, silloinkin se some vei voiton ja jäin huomiotta. Jossain vaiheessa luovutin ja annoin olla.
Meillä on häät ensi kesänä ja sekin ajatus ahdistaa aivan järkyttävän paljon. En halua mennä naimisiin, kun olo on jo valmiiksi erossa. Mies halusi prinsessahäät, minulle olisi riittänyt vihkiminen maistraatissa. Tikkua ristiin häiden eteen hän ei ole tehnyt, olen kaasojen kanssa hoitanut kaiken. Tuntuu tosi inhottavalta, jos tässä vaiheessa peräännytään kun kaikki on jo sovittu ja ostettu ja varattu..
Onko tässä enää mitään pelastettavaa? Onko kukaan saanut apua pariterapiasta?