Ateisti ei voi olla kokonaisvaltaisesti älykäs
Ateistit käyttää vain toista puolta aivoistaan. Fundamentalistiuskis käyttää vain sitä toista vastakkaista puolta. Älykäs uskovainen käyttää molempia puoliskoja. Tunnetta ja järkeä.
Kommentit (28)
Uuden, laajan yli 60 tieteellisen tutkimuksen laajuisen yhteenvedon mukaan uskonnolliset ihmiset ovat vähemmän älykkäitä kuin ateistit.
Onko uskovaisia enää olemassa muualla kuin elokuvissa tai kirjoissa? Onko kukaan koskaan tavannut uskovaista?
Meinasin jo vastata mutta en viitsi alkaa pulushakkiin ap:n kanssa. Ainuttakaan kunnon perustelua hänen puoleltaan en löytänyt väitteensa tueksi.
noitapaavi kirjoitti:
näin on ateistit eivät halua usein ajatella koko totuutta, vaan kieltää osa aina ettei mikään muuttaisi maailmankuvaa
Pitäiskö sun lukea linkkisi, ennen kuin jaat sitä eteenpäin?
Selvästikään et ole lukenut, koska linkissäsi esimerkiksi väitetään, ettei A. afarensis ja H. habilis olisi millään tavalla yhteydessä ihmisiin. Annetaan oikein ymmärtää, että olisi oikeasti joku havainnut kyseiset lajit pelkästään irrallisiksi apinalajeiksi. Vaikka ei todellakaan ole, vaan moderni tiede pitää niitä edelleenkin nykyihmisen lähisukulaisina. Katso vaikka Wikipediasta, niin loppuu toi pelleily.
Samoin typerä linkkisi väittää, että simpanssin ja ihmisen genomien eroavaisuudet olisivat isommat kuin 98-99 %, muttei anna mitään lukua tilalle. Geenien erot ovat keskimäärin 98.7% luokkaa, edelleenkin. Geenien ulkopuolisten genomin yhtäläisyys on varmasti paljon vähemmän, koska valtaosa siitä on roskaDNA:ta, ja siten se on luonnonvalinnan osalta vapaa mutatoitumaan miten haluaa.
Typerä linkkisi ei myöskään ole tajunnut, mitä tarkoitetaan, kun evoluutiota todistellaan samankaltaisuudella. Kyse ei suinkaan ole siitä, että olisi kaksi kättä ja kaksi silmää, vaan siitä, että nekin asiat, joilla ei ole mitään funktiota, ovat samanlaisia. Esimerkiksi ihmisellä ja simpanssilla (samoin kuin muillakin sadoilla apinalajeilla) on C-vitamiinin tuottamiseen vaadittava koneisto rikki samalla tavalla, samat mutaatiot kyseessä, vaikka tähän ei ole mitään tarpeellista syytä, eikä minkäänlaista selitystä, mikäli kyse ei olisi evoluutiosta. Hamsterilla se samainen geenistö on rikki eri tavalla, koska se ei ole lähisukua.
Aivopuoliskot eivät ole eriytyneet sillä tavalla kuin aloittaja olettaa.
Onhan ateismi monella tavalla kehittyneempää ajattelua.
Mielikuvitusolentoon uskova aikuinen nyt tuskin on kovinkaan älykäs. Kaikki uskonnot pohjautuvat vain ja ainoastaan ihmisen kuolemanpelkoon, jota uskovaiset eivät pysty käsittelemään rationaalisesti.