Millainen on perhe, jossa itsenäisyyspäivän juhlapukeutuminen koululla aiheuttaa uusien vaatteiden ostamista?
Miten tuollaisen perheen lapset viettävät juhlia? Joulua? Osallistuvat häihin, ristiäisiin, hautajaisiin, kevätjuhliin, kaverin synttäreille..?
En ymmärrä, miten jollain lapsella ei yksinkertaisesti ole MITÄÄN juhlavaa. On vain verkkareita ja t-paitoja. En käsitä.
Eikä tämä ole mikään rahakysymys, kun juhlavaatteita saa kaikilta kirppareilta erittäin edullisesti.
Kommentit (114)
Olen ihmetellyt samaa ja huomannut, että koskee etenkin poikia, joilta järjestäen näkee päiväkodin ja koulun juhlissa puuttuvan kaikki siistit vaatteet. Tytöille sentään on mekko saatu hankittua, mutta ilmeisesti kamelin selkä on katkennut siinä kohtaa ja poika menkööt hupparissa ja farkuissa.
Onko joku ihme ettei suomalaiset osaa pukeutua kun edes juhliin ei saada päälle arkivaatteita kummoisempaa? Monessa muussa maassa kouluakin käydään kauluspaidat päällä, täällä kitistään ja nikotellaan kun pitäisi juhliin sellainen laittaa.
Kummit hoi! Tuntuu olevan niin perustavanlaatuinen ongelma puolelle kansakuntaa, että jospa osallistuisitte lapsen kasvatukseen aloittamalla tilanteenmukaisen pukeutumisen opettamisesta ja mahdollistamisesta? Ristiäislahjaksi kolmeksi vuodeksi kauluspaidat ja kraka. Sitten siitä säännöllisesti pakettiin parit paidat joka toinen joulu. Joka koossa keräätte koko sarjan. Ikävää lapselle, mutta minkäs teet kun ei vanhemmat hoida hommiaan. Ei tarvitse av-mamman täällä sen koomin itkeä kun on niin kauheaa joutua lapselle siistit vaatteet ostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaisen perheen lapset viettävät juhlia? Joulua? Osallistuvat häihin, ristiäisiin, hautajaisiin, kevätjuhliin, kaverin synttäreille..?
En ymmärrä, miten jollain lapsella ei yksinkertaisesti ole MITÄÄN juhlavaa. On vain verkkareita ja t-paitoja. En käsitä.
Eikä tämä ole mikään rahakysymys, kun juhlavaatteita saa kaikilta kirppareilta erittäin edullisesti.
On juhlavaa vaatetta, mutta mä olen ymmärtänyt, että itsenäisyyspäivän juhlaan pitäisi pojalle olla puku. Mun poika on nyt 9-vuotiaana 157cm pitkä. On kasvanut ihan hillitöntä tahtia koko ikänsä. Sen takia en todellakaan osta pukua joka koossa kaappiin odottamaan, vaan vasta sitten kun käyttötarve on erittäin lähellä.
Lähipiiri meni suurimmaksi osaksi naimisiin ennen lastemme syntymää, ja myöhemmät häät ovat olleet lapsettomia, joten puvulle ei ole ollut tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien tuttavapiiriin välttämättä ole sattunut ihan viimevuosina jotain isompaa, virallista juhlaa tai tilaisuutta. Lapset kasvavat, joten edellisen vuoden kesähäiden puku tai mekko tuskin enää lapselle mahtuu, ja voi olla se viimejouluinenkin siisti asu jo aika lailla pieni. Eli ei ole mikään ihme, jos jossain perheessä pitää ostoksille lähteä, kun ei Elma-tätikään tajunnut kuolla juuri parahiksi, että olisi hautajaisvaatteet odottamassa seuraavaa juhlaa.
Jep, meilläkin alakoululainen on viimiset 3 vuotta viilettänyt joulun tonttupuvussa.... ei ehkä sopivin koulun itsenäisyyspäivän juhlaan.
Millainen on ison perheen äiti joka ei ymmrrä että lapset tarvitsevat kasvaessaan uudet vaatteet?
Vierailija kirjoitti:
Ei minullakaan juuri ole juhlia, mutta ihan normi/työvaatteista saan tehtyä juhlavan kokonaisuuden. Eihän sen "juhlapuvun" tarvitse olla mikään röyhelöpaljettiviritys. Tyylikäs mekko ja korkkarit sekä sopivat korut.
Mun työvaatteista ei kyllä, anteeks nyt vaan, muokata mitään juhlaviritystä. Vai mitä tykkään navettahaalareista ja kumppareista juhlissa? En omista mekkoa enkä korkkareita, koruja on sentään. Arkivaatteet on mulla farkkuja ja t-paitoja. Revi siitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt samaa ja huomannut, että koskee etenkin poikia, joilta järjestäen näkee päiväkodin ja koulun juhlissa puuttuvan kaikki siistit vaatteet. Tytöille sentään on mekko saatu hankittua, mutta ilmeisesti kamelin selkä on katkennut siinä kohtaa ja poika menkööt hupparissa ja farkuissa.
Onko joku ihme ettei suomalaiset osaa pukeutua kun edes juhliin ei saada päälle arkivaatteita kummoisempaa? Monessa muussa maassa kouluakin käydään kauluspaidat päällä, täällä kitistään ja nikotellaan kun pitäisi juhliin sellainen laittaa.
Säähän pitää osata pukeutua. Samoin tiettyihin töihin, jos käytännöllisyys tai turvallisuus niin vaatii.
Juhlapukeutumisen säännöt ovat täysin tuulesta temmattuja ja jos jotakuta etiketin särkyminen häiritsee, on ongelma vain ja ainoastaa tämän itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Millainen on ison perheen äiti joka ei ymmrrä että lapset tarvitsevat kasvaessaan uudet vaatteet?
Penninvenyttäjä parasta laatua. Kyllä ymmärrän että kasvavat lapset tarvitsevat kasvaessaan vaatteita, en kai sentään tyhmä ole. Mutta ei niitä juhlavaatteita turhaan osteta, vaan tarpeen mukaan. Mun mielestä joku koulun kissanristiäinen ei ole niin iso juhla, että sitä varten tarvitsee ostaa juhlavaatteita, kirpputoriltakaan. Jos ei kouluun saa mennä tavallisissa vaatteissa, niin se on sitten jo syrjintää. Koulu ei voi edellyttää vanhempia ostamaan vaatteita, joita tarvitaan vain sen yhden päivän takia. Enkä todellakaan osta vaatteita vain sen takia, että joku kaltaisesi hienopieru ei pahoittaisi mieltään.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaisen perheen lapset viettävät juhlia? Joulua? Osallistuvat häihin, ristiäisiin, hautajaisiin, kevätjuhliin, kaverin synttäreille..?
En ymmärrä, miten jollain lapsella ei yksinkertaisesti ole MITÄÄN juhlavaa. On vain verkkareita ja t-paitoja. En käsitä.
Eikä tämä ole mikään rahakysymys, kun juhlavaatteita saa kaikilta kirppareilta erittäin edullisesti.
Sun käsitys vaatteista on siis: on vain verkkareita tai on juhlavaatteita.
Meilläpä on enimmäkseen kaikenlaisia vaatteita tuosta väliltä. Äsken oli luokkakuva ja siihen puettiin vaate, jota muulloin ei käytetä, mutta ei sekään mikään juhlavaate ole.
Ei ole muuten ollut häitä tai hautajaisia vuosikausiin. Ja mitä sitten, vaikka kasvavalla lapsella olisikin ollut juhlavaatteet tarve vuosi sitten, ei se tänä vuonna niihin enää mahdu.
Niin, joskushan se juhlavaate on ostettava. Mitä väliä, minkä juhlan ajankohtaan se ostopakko tulee vai onko niin että itsenäisyyspäiväjuhlaan sitä nimenomaan ei saisi ostaa?
Jos pitää ostaa uusi puku tai mekko, se ostetaan. Meillä on rahaa säästössä ja katetta Visalla aina yllättäviä menoja varten ja sitten puku/mekko kirpparille myyntiin jos ei ole käyttöä. Häpeäisin silmät päästäni jos lapseni ei olisi tarpeeksi juhlavasti pukeutunut.
Meidän perheessä piti lähteä ostoksille. Toinen vanhemmista virkamies, toinen erikoislääkäri.
Lapsilta puuttui tummansiniset juhla-asut. En halunnut pukea arvokkaaseen päivään pinkkejä tai luumun värisiä juhlamekkoja, jotka sopisivat kyllä hyvin muihin juhliin. Sukkahousut olivat lisäksi kesäjuhlista liian pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Ok. Kiitos vastauksista. Meillä on iso perhe ja suku ja vähintään kerran kuussa jotkut isommat juhlat. Siksi juhlavaatteita on useampia joka lapselle, ei mitään yhtä juhlamekkoa tai kauluspaitaa per lapsi.
Hämmennyin, kun kuulin, ettei joissain perheissä siis todellakaan juhlita koskaan mitään. Siis juhlavaatteissa. Mielestäni todella outoa.
ap
Otahan katse pois siitä omasta navasta niin ei tarvitse jatkossa hämmentyä. Kaikilla ei ole isoa perhettä ja sukua, ehkä yksi sisarus, jos sitäkään. Mun lapset eivät ole ikinä olleet kenenkään häissä, toinen kerran hautajaisissa ja sama lapsi veljensä ristiäisissä. Että revi siitä, ei kaikissa perheissä juhlita kerran kuussa, ehkä kerran viidessä vuodessa jos sitäkään. Meillä nekin taitaa useimmin olla hautajaiset. Todella outoa, eikö vain? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minullakaan juuri ole juhlia, mutta ihan normi/työvaatteista saan tehtyä juhlavan kokonaisuuden. Eihän sen "juhlapuvun" tarvitse olla mikään röyhelöpaljettiviritys. Tyylikäs mekko ja korkkarit sekä sopivat korut.
Mun työvaatteista ei kyllä, anteeks nyt vaan, muokata mitään juhlaviritystä. Vai mitä tykkään navettahaalareista ja kumppareista juhlissa? En omista mekkoa enkä korkkareita, koruja on sentään. Arkivaatteet on mulla farkkuja ja t-paitoja. Revi siitä.
Ei ollut minun kommenttini mutta minusta siinä kerrottiin kuinka ko kommetoija itse on "ongelman" ratkaissut ja annettiin vinkkiä muillekin, ei oletettu että kaikkien työvaatteet soveltuisivat juhlapukeutumiseen vaan että suht tavallisesta mekosta saa helpolla juhliin sopivan asun.
Vaikka joku ei omistaisi mekkoja niin kai yhden voi hankkia?
Lukutaito ja luetun ymärtäminen on monesti melko heikkoa tällä palstalla. Vaikka usein tulee olo että väärinymmärrys on tahallista ja halutaan päästä nolaamaan toinen tyyliin "anteeksi vaan" ja "revi siitä".
Eikä tajuta että nolataan vain itsensä.
En yhtään voi ymmärtää tätä ininää, että kun lapset kasvaa ja ei viitsi ostaa mitään ennen rippikouluikää kun silloin on se puku pakko ostaa, blaa blaa, valivali.
Mitä jos tekisitte niin monta lasta kuin säädyllisesti pystytte kasvattamaan, ruokkimaan ja vaatettamaan? Juhlia tulee lapsuuden aikana, miten tämä voi olla yllätys joka vuosi? Tai ylipäätään yllätys, että kasvavaKIN lapsi tarvitsee tilanteeseen sopivat vaatteet? Ei ole 18 vuoden aikana kovin mittava satsaus vuositasolla jos perheeseen ostaa kauluspaidat vaikka joka toisessa koossa. Aina on kaapissa sopiva tai lähes sopiva pienellä kasvuvaralla.
Jos talous kaatuu siihen, että ostaa silloin tällöin kauluspaidan H&M:ltä niin olisitte jättäneet lapsenteon sellaisille, jotka viitsivät heistä myös asianmukaisesti huolehtia ja heille opettaa tapoja. Tilaisuutta ja sen luonnetta kunnioittava pukeutuminen on ihan oleellinen asia oppia. Jos juhlia on harvoin, kannattaisi sitä suuremmalla syyllä käyttää jokainen tilaisuus hyödyksi, eikä siirtää omia moukkamaisia tapoja opittuna tapana myös lapselle.
Ai kaikilla kirppareilla? Miksi sitten en löytänyt yhtään juhlavaatetta kun voimeksi kävin läheisellä isolla kirpparilla?

Paljonko vetoa, että tämän höperyyden kirjoittaja on just sitä "parempaa ja suvaitsevampaa" kansanosaa, joka avustaa innokkaasti kehitysmaita ja edistää niiden väestöräjähdystä? Niin epäloogista suttua tuottaa, että hirvittää.

Älä viitsi. Ymmärsit varmaan pointin kyllä. Jos et, niin en ihmettele, että et ymmärrä myöskään mihin niitä juhlavaatteita lapsi tarvitsee.
Muille vinkiksi: fb:ssa on kirppiksiä, joissa on juhlavaatteita, tori.fi, huuto.net ja livekirput. Sukulaisilta ja kavereiltakin varmasti liikenee lainaan tai ostettavaksi ja ihan voi itsensä varmaan alnenusmyynteihinkin joskus raahata. Mikäli siis se h&m:n hinta uusista vaatteista on liikaa (nytkin myynnissä paita, rusetti ja housut 24,99€, kauluspaidat 9,99€)
Jos kerran käyt kirpparilla, et löydä ja vedät siitä johtopäätökset ettei juhlavaatteita ole, olet kyllä tavattoman avuton. Vai oliko tämä onneton yritys perustella ja selitellä miksi poikasi on juhlissa collarit jalassa ja t-paita päällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään voi ymmärtää tätä ininää, että kun lapset kasvaa ja ei viitsi ostaa mitään ennen rippikouluikää kun silloin on se puku pakko ostaa, blaa blaa, valivali.
Mitä jos tekisitte niin monta lasta kuin säädyllisesti pystytte kasvattamaan, ruokkimaan ja vaatettamaan? Juhlia tulee lapsuuden aikana, miten tämä voi olla yllätys joka vuosi? Tai ylipäätään yllätys, että kasvavaKIN lapsi tarvitsee tilanteeseen sopivat vaatteet? Ei ole 18 vuoden aikana kovin mittava satsaus vuositasolla jos perheeseen ostaa kauluspaidat vaikka joka toisessa koossa. Aina on kaapissa sopiva tai lähes sopiva pienellä kasvuvaralla.
Jos talous kaatuu siihen, että ostaa silloin tällöin kauluspaidan H&M:ltä niin olisitte jättäneet lapsenteon sellaisille, jotka viitsivät heistä myös asianmukaisesti huolehtia ja heille opettaa tapoja. Tilaisuutta ja sen luonnetta kunnioittava pukeutuminen on ihan oleellinen asia oppia. Jos juhlia on harvoin, kannattaisi sitä suuremmalla syyllä käyttää jokainen tilaisuus hyödyksi, eikä siirtää omia moukkamaisia tapoja opittuna tapana myös lapselle.
Paljonko vetoa, että tämän höperyyden kirjoittaja on just sitä "parempaa ja suvaitsevampaa" kansanosaa, joka avustaa innokkaasti kehitysmaita ja edistää niiden väestöräjähdystä? Niin epäloogista suttua tuottaa, että hirvittää.
Maksan veroja niin isolla prosentilla, että en tee muuta hyväntekeväisyyttä. Satunnaisesti kyllä tuen tyttöjen koulutusta kehitysmaissa. Mieluummin annan rahani sinne, kuin tuen suomalaisia "vähävaraisia", heidän 3 koiraa, 4 marsua, 2 ponia ja 8 lastaan, joista 4 täysi-ikäistä asuu vielä kotona.Tämäkin keskustelu tukee päätöstäni hyvin.
Lapset kasvavat vuoden mittaan, niin minäkin aikanaan eli muutaman vuoden välein oleviin isompiin juhliin piti ostaa aina jotain uutta.