Monesti kuulee että nuoret (aikuiset) ovat "mustavalkoisia" mielipiteissään. Mutta mistä se johtuu että ovat? Ja miksi siitä kasvetaan sitten pois?

Nuorena ollaan mustavalkoisia siksi, että on vielä varaa patsastella korkealla heposella ja paheksua väärinä pitämiään asioita. Toisaalta vielä riittää energiaa ihannoida niitä hyvinä pitämiään asioita. Siitä kasvetaan yli sillä tavalla että elämä tiputtaa muutaman kerran persiilleen siltä korkealta heposelta, eikä energiaa ole enää muuta kuin omista asioista huolehtimiseen (jos siihenkään). Kun on itse mokaillut tarpeeksi, niin ei enää kehtaa olla ensimmäisenä kivittämässä. Toisaalta ymmärtää paremmin kuinka mielipiteet voi muuttua ajan mittaan, kun on takkeja tullut käänneltyä ja vaihdettua moneen otteeseen. Eli elämä opettaa.

Itse koen, että vanhempani ovat "mustavalkoisempia" kuin mä itse. Mutta ehkä sekin kuuluu nuoruuteen

M30

Vierailija kirjoitti:

Nuorena ollaan mustavalkoisia siksi, että on vielä varaa patsastella korkealla heposella ja paheksua väärinä pitämiään asioita. Toisaalta vielä riittää energiaa ihannoida niitä hyvinä pitämiään asioita. Siitä kasvetaan yli sillä tavalla että elämä tiputtaa muutaman kerran persiilleen siltä korkealta heposelta, eikä energiaa ole enää muuta kuin omista asioista huolehtimiseen (jos siihenkään). Kun on itse mokaillut tarpeeksi, niin ei enää kehtaa olla ensimmäisenä kivittämässä. Toisaalta ymmärtää paremmin kuinka mielipiteet voi muuttua ajan mittaan, kun on takkeja tullut käänneltyä ja vaihdettua moneen otteeseen. Eli elämä opettaa.

Juuri näin! Elämä pakottaa luopumaan yhdestä periaatteesta toisensa jälkeen, ja siinä samalla maailma saa lisää harmaan sävyjä.

Nuorilla ei ole vielä niin laajaa yleissivistystä ja tietomäärää kuin vanhemmilla niin on helppo kuvitella asiat yksiselitteisimmiksi kuin ne usein ovatkaan.

Tietämättömyyttähän se on. Elämän myötä näkee asiat laajemmasta perspektiivistä. Onneksi me pystytään oppimaan koko ajan.

Juurikin se, että nuorena kuvittelin olevani kuolematon ja koko maailma oli avoin. Olisi pystynyt mihin tahansa. Ainakin kuvittelin niin.

Pikku hiljaa on huomannut kuinka niitä vaihtoehtoja on yhä vähemmän. Enää ei voi valita kuin yhden tai kahden suunnan. 

Törmää vastoinkäymisiin, kohtaa surua. Ehkä itsekin sairastuu tai kokee jonkin vakavan sairauden ja parantuu. Tai sitten ei parannu koskaan vaan kantaa sairautta aina vaan mukanaan. 

Välillä epäonnistuu. Välillä kohtaa omia ennakkoluuloja, jotka osoittautuu vääräksi. 

Huomaa, että ei aina ole oikeassa. Tekee virheitä. 

Siitä syntyy ne harmaan sävyt.