Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä äitini tarkoittaa kun haluaa hoitaa lastani mutta valittaa joka kerta kiireitään kun kysyn?
Äidit ja tyttäret...
28.11.2017 |
Minulla on alle vuoden ikäinen vauva joka on rauhallinen ja helppo lapsi.
Välillä äitini sanoo että hänen mielestään hänen pitäisi tavata vauvaa useammin, jopa kerran päivässä tai muutamia kertoja viikossa. Hän sanoo, että hänen pitäisi auttaa mua arjessa enemmän. Sanon ettei tarvitse ja että jos haluaa nähdä niin voi viedä vauvan vaikka joka päivä vaunulenkille. Ei ole käynyt. On välillä hoitanut vauvaa kun olen käynyt mm. lääkärissä.
Kun hän sanoo että pitäisi nähdä vauvaa useammin, mulle tulee tunne että hänen mielestään mun pitäis kysyä enemmän häntä hoitamaan. Olen sellainen että en halua olla kiitollisuudenvelassa, en halua vaivata ja mun on vaikeaa pyytää apua.
Ennen kuin joku alkaa kysellä lapsen isän perään, niin hän on usein pitkillä työmatkoilla ja lapsenvahtia tarvitaan myös meidän treffejä varten.
Kysyn äitiäni lapsenvahdiksi vain kun on pakko ja nyt mulla on hänen kanssaan sovittuna 3 muutaman tunnin lapsenvahtikeikkaa joulukuulle. Olen sopinut asioista sähköpostilla heti kun tiedän menojani ja järjestän että on ruokaa. Olen myös antanut kahvipaketteja ja muutenkin pyrin kiittämään vaikka isoäidin ja lapsenlapsen nyt kuuluukin tutustua ja viettää aikaa.
Mielestäni minulle ei kuulu se, miksi äidilleni ei joskus sovi. En halua että kumpikaan meistä menettää yksityisyyttään ja yritän olla hienotunteinen. Jos hänelle ei sovi, riittää että hän sanoo ettei nyt sovi. En itsekään haluaisi selitellä mihin menoon tarvitsen hoitoapua koska siitä tulee tunne että olen teini joka kysyy äidiltään lupaa. Tähän asti olen selittänyt kyllä.
Nyt kun olen pyytänyt hoitoapua tai yhdessä tapauksessa mietin vasta tarvitsenko, on äitini vastannut että " Mä en ikinä saa mun töitä tehtyä!!! " tyylisesti. Huutomerkeistä tulee tunne niin kuin olisin koko ajan pyytämässä ja häiritsemässä enkä tajua lopettaa.
Noihin kolmeen joulukuun menoon suostui ja samalla valitteli työkiireitään. Sanoin että jos et ehdi niin ei voi mitään. Haluaisin suoraa puhetta ja yksinkertaista kommunikointia. Hän vastasi että ehtii kyllä, joulukuu on vain niin tiukkaa aikaa. Jäi tunne että vaivaan. Yksi meno on pikkujoulut, joten tulee tunne että pitää tuntea syyllisyyttä että menen. Mietin, pitäiskö jäädä kotiin, mutta sanoin itselleni että äitini on aikuinen jonka tehtävä on järjestellä oma ajankäyttönsä ja kieltäytyä jos lapsenvahtikeikka on liikaa. Koen että on sekä lapselleni että minulle terveellistä että käyn välillä jossain.
Tuntuu että jos mainitsen kommunikaatio-ongelmista, vastaus on että " Älä nyt hermostu. " tai loukkaantumista siitä ettei mulle saa kertoa omasta stressistään. Juttu vain on niin, että en itse pääse vapautumaan omastani jos vapaa-ajan hintana on syyllisyyden, toisen kuormittamisen ja stressaavien asioiden kuuntelemisen tuntu.
Luonnollisesti samaan aikaan äitini on sitä mieltä ainakin edessäpäin että mun pitää välillä päästä irtautumaan vauva-arjestani. Hän on myös vaikuttanut viihtyneen meillä.
Hänen työnsä on projektiluonteista jota tekee kotona. En vähättele sen vaativuutta mutta olen miettinyt, voisiko hänellä olla jokin ajanhallinnan, stressinsietokyvyn ja elämänhallinnan ongelma jonka muistaa kun kysyn lapsenvahdiksi? Ei voi olla niin, että työprojekti on kiinni niistä tunneista jotka viettäisi lapsenlasta hoitamassa.
Ajatuksia miten voisin parantaa tätä kommunikaatiota ja välttää ylimääräisen stressin?
Kommentit (16)
Syy voi löytyä tavastanne olla yhteydessä, eli ette juttele, vaan kirjoittelette...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani mutta nyt kuulostaa kuin olisit yliherkkä ihminen, joka lukee kaikkea rivien välistä.
Samassa viestissä kuulutat, että haluat kommunikointia, ja silti itse haluat pantata asioitasi, että yksityisyytesi säilyy. Haluat apua, mutta et halua pyytää sitä etkä ottaa sitä vastaan, ettet vaan joudu kiitollisuuden velkaan.
Mistä kenenkään pitäisi tietää mitä haluat ja tarvitset tai ylipäätään mitä päässäsi liikkuu, jos olet jo yhdessä viestissä noin valtavan pidättyvä, torjuva ja ristiriitainen.
Yleensä helpottaa kun juttelee ihmisen kanssa muutakin kuin välttämättömän, kyselee, kertoo itsestään, on suora.
Jos haluat äitiäsi lapsenvahdiksi, puhu siitä hänelle.
Ei sähköpostilla, herrajumala, soita.
Puhelette ensin jonkun aikaa hänen kiireistään. Sitten pyydät lapsenvahtia. Jos hän taas päivittelee kiireitä, kysy että tarkoittaako tuo että hän ei nyt ehdi ollenkaan lapsenvahdiksi. Siinähän kuulet eikä tarvi arvailla.
Yleensä helpottaa myös jo kun suunnitelmia tehdessä kysyt häneltä, että jos meen tuonne, saanko susta lapsenvahtia.
Lapsi rakas, onko sinulla joku asperger -syndrooma? Muuten en ymmärrä miksi normaali kommunikointi ja sosiaalisuus on sinulle tuollainen mörkö.
Ihmiset haluaa auttaa toisiaan, ei se ole mikään debet-kredit balanssi, se on ihmisenä olemista. Erityisestikin äitinä olemista. Äiditkin haluaa antaa lapsilleen, heille vaan pitää saada kerrottua, mitä lapset toivoo että he antaa.
Onko sinulla vaikeutta soittaa puhelimella? Liittyy aspergeriin. On hyvä jos tunnistaa itsessään haasteita niin voi kouluttaa itseään yli mukavuusrajojen.
Pitkä kirjoituksesi oli vähän rasittava ja sekava, kahtiajakoinen. Käytä jatkossa enemmän keskustelua äitisi kanssa kirjoittelun sijaan. Sillä tavalla kommukaatio sujuu varmasti paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla, että nämä asiat eivät äitisi päässä yhdisty toisiinsa? Siis että hän mielellään lupautuu lapsenvahdiksi, mutta haluaa myös jakaa sinun kanssasi sen, että on kiireinen. Pohdit ehkä asiaa liikaa. Toimit mielestäni tosi sensitiivisesti ja äitiäsi ajatellen, jos hän ei pysty sanomaan ei, on se hänen haasteensa. Ja kolme menoa kuussa ei kuulosta mielestäni kohtuuttomalta.
Hän jakaa jatkuvasti sitä kuinka on kiire joka kerta kun tapaamme. Hän myös jakaa kaikki muutkin asiat, nekin joista en haluaisi kuulla ja jotka ei minulle kuulu. Ihmettelen, miten ei yhdisty kun vastaa nimenomaan siihen lapsenvahtikyselyyn/pohdintaan menisinkö jonnekin esim. näin: " Mulla on kyl liikaa duunii!!! " ja siihen perään selostusta niistä töistä. Ei auta vaikka kuinka sanon ettei se ole mulle tilivelvollinen. Tulee kiusaantunut tunne. Jos sanon siitä, kuulemma ylireagoin.
Mulle jää siitä ikävä fiilis. Luonnollisesti tuohon purkaukseen vastasin, että ei hätää, en mene eikä se haittaa.
Pohdin liikaa tai en, asian voisi mielestäni esittää rauhallisemmin tai ottaa aikalisän muusta kuin työstä kunnes jaksaa taas esittää asiat kohteliaammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syy voi löytyä tavastanne olla yhteydessä, eli ette juttele, vaan kirjoittelette...
Lapsenvahtikeikat on pakko sopia sähköpostilla koska muuten äitini ei muista niitä. Niihin keskusteluketjuihin tulee myös mahdolliset muutokset kellonajoissa. Tämä ei tarkoita ettemmekö juttelisi. Tapaamme ihan kasvotusten usein ja juttelemme.
Minusta kuulostaa kamalan paljolta, että alle vuoden ikäinen vauva on yhden kuukauden aikana kolme kertaa monta tuntia hoidossa mummollaan. Pikkujoulut nyt ainakin voisit jättää väliin. Niille omille menoille löytyy aikaa sitten, kun lapsi kasvaa ja voi olla jo itsekseen kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla vaikeutta soittaa puhelimella? Liittyy aspergeriin. On hyvä jos tunnistaa itsessään haasteita niin voi kouluttaa itseään yli mukavuusrajojen.
Yritän säästää puhelinkuluissa mutta lisäksi näemme äitini kanssa usein ja juttelemme myös tulevista menoista molemmin puolin. Olen pyytänyt äitiäni laittamaan kalenteriinsa ylös jos olemme sopineet jotain suullisesti, mutta hän ei muista. Koska näitä haasteita on, sovimme lapsenvahtikeikat sähköpostilla. Sieltä on helppo molempien tarkastaa sovitut asiat ja muuttaa niitä tarvittaessa. Äitini vastaa myös suullisesti samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani mutta nyt kuulostaa kuin olisit yliherkkä ihminen, joka lukee kaikkea rivien välistä.
- Olen väsynyt.
Samassa viestissä kuulutat, että haluat kommunikointia, ja silti itse haluat pantata asioitasi, että yksityisyytesi säilyy.
- En pidä siitä tunteesta, että joku muu päättää mikä menoni on riittävän tärkeä ja siitä että joudun selittelemään ja kysymään kuin teini. Kommunikoida voi muissa yhteyksissä ja kertoa vaikka jälkikäteen. Haluan asiallista kommunikointia.
Haluat apua, mutta et halua pyytää sitä etkä ottaa sitä vastaan, ettet vaan joudu kiitollisuuden velkaan.
- Silti pyydän sitä ja otan vastaan. Riippuu kommunikaatiosta sen ympärillä tuleeko tunne että jää velkaa.
Mistä kenenkään pitäisi tietää mitä haluat ja tarvitset tai ylipäätään mitä päässäsi liikkuu, jos olet jo yhdessä viestissä noin valtavan pidättyvä, torjuva ja ristiriitainen.
- Mielestäni selitin tarkasti mitä haluan. Haluan sopia asioista näin: Voitko olla lapsenvahtina päivämäärä ja kellonaika? Sopii/ei sovi. Mitä ruokaa haluat? jne.
Joko mummo haluaa viettää aikaa lapsenlapsen kanssa tai ei.Yleensä helpottaa kun juttelee ihmisen kanssa muutakin kuin välttämättömän, kyselee, kertoo itsestään, on suora.
- Kyllä juttelemmekin. Ei näytä auttavan.
Jos haluat äitiäsi lapsenvahdiksi, puhu siitä hänelle.
Ei sähköpostilla, herrajumala, soita.
Puhelette ensin jonkun aikaa hänen kiireistään.- Pakko sähköpostilla, muuten ei muista.
Sitten pyydät lapsenvahtia. Jos hän taas päivittelee kiireitä, kysy että tarkoittaako tuo että hän ei nyt ehdi ollenkaan lapsenvahdiksi. Siinähän kuulet eikä tarvi arvailla.
- Aivan saman saa juteltua Facebookin pikaviesteillä ja samat keskustelut käydään myös kasvotusten ja puhelimitse. Onko todella niin, että on liikaa vaadittu että vastaa käykö vai ei ilman purkauksia?
Yleensä helpottaa myös jo kun suunnitelmia tehdessä kysyt häneltä, että jos meen tuonne, saanko susta lapsenvahtia.
- Näin olen tehnyt.
Lapsi rakas, onko sinulla joku asperger -syndrooma? Muuten en ymmärrä miksi normaali kommunikointi ja sosiaalisuus on sinulle tuollainen mörkö.
- Heti on joku diagnoosi jos ei jaksa toisen olettamisten aiheuttamaa tiuskimista? Onko itselläsi tapana ajatella ensin että toisella on varmasti jokin diagnoosi ennen kuin että olet itse tehnyt virhepäätelmiä? Esim. tuo että emme puhuisi äitini kanssa kuin sähköpostilla vaikka kerroin, että sillä sovimme lapsenvahtikeikat enkä puhunut muusta kommunikoinnista mitään.
Sama kuin sanoisin että kun otamme kalenterit esiin laittaaksemme suullisesti sovittuja asioita ylös, saa äitini kohtauksen jossa valittaa kiireitään jolloin mulle tulee tunne että ei ole rehellisesti sanonut että sopii olla lapsen kanssa.
Ihmiset haluaa auttaa toisiaan, ei se ole mikään debet-kredit balanssi, se on ihmisenä olemista. Erityisestikin äitinä olemista. Äiditkin haluaa antaa lapsilleen, heille vaan pitää saada kerrottua, mitä lapset toivoo että he antaa.
- Kyllä, olen kertonut hänelle sekä suullisesti että kirjallisesti. Savumerkeilläkö vielä pitäisi?
Äitini itse aiheuttaa tunteen että olen velkaa sillä valituksellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa kamalan paljolta, että alle vuoden ikäinen vauva on yhden kuukauden aikana kolme kertaa monta tuntia hoidossa mummollaan. Pikkujoulut nyt ainakin voisit jättää väliin. Niille omille menoille löytyy aikaa sitten, kun lapsi kasvaa ja voi olla jo itsekseen kotona.
Tästä aiheesta voit vaikka tehdä oman keskusteluketjun ja niitä myös löytyy jo eri teorioineen kuinka kauan minkäkin ikäinen lapsi voi olla hoidossa. Yksi teoria on että yksi tunti per ikäkuukausi. Vauvani ei vielä vierasta ja hänen mummonsa tulee meille joten saa olla kotonaan. Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin ja mielestäni jokainen tuntee itse vauvansa. Jos hän itkisi hädissään, en menisi mutta näin ei ole ollut. Otan hänen kehitysvaiheensa huomioon. Koen järkevänä ajatuksena että lapsi tottuu jo varhain olemaan hoidossa niin, ettei yhtäkkiä vanhempana tule shokkina äidin työhön paluu. Varmasti tästä on monia mielipiteitä mutta ne eivät nyt kiinnosta minua vaan mietin itse omat menoni ja vauvanhoitoni. Äidin hyvinvointi on myös osa vauvan hyvinvointia. Lisäksi on tärkeää vaalia myös lasten muita ihmissuhteita.
Tarkoitin, että pyydän häntä lapsenvahdiksi vain kun on pakko koska hän vaikuttaa kuormittuneelta ja yritin ilmaista että en ole mielestäni osallinen kuormitukseen eli en ole joka viikonloppu jossain menossa. En tarkoittanut, että en haluaisi äitini hoitavan lastani tai sellaista.
Tällä palstalla kohteliaisuus, pidättyvyys ja toisen huomioon ottaminenkin käännetään negatiiviseksi.
Korostan vielä kerran, että tapaamme ja juttelemme myös kasvotusten ja olemme perillä toistemme elämistä. En vain haluaisi kysyä äidiltäni lupaa menemisiini ja toivoisin ettei hänkään kokisi että täytyy hermostua, olla tilivelvollinen ja pyytää anteeksi jos hänelle ei sovi.
Jätin osan elämästämme pois tästä aloituksestani koska halusin käsitellä tätä tiettyä asiaa. Se ei tarkoita että muuta kommunikointia ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti kenelläkään ei ole tähän mitään ideoita? Mun kehuminen tai haukkuminen ei johda ratkaisuun. Vaikka olisin autistinen ja vaikeaselkoinen ja ties vaikka miten hirveä niin toivon silti että lapsi ja mummonsa näkevät toisiaan.
Pitääkö siis vain kestää äitini valitus ja miten toimin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne eläkeläisetkään "ehdi", vaikka valittelevat ikäväänsä ja kertovat kavereilleen, kuinka paljon hoitavat lapsenlapsia ja viettävät aikaa heidän kanssaan.
Todellisuus onkin ihan muuta kuin ne puheet ja ehkä isovanhempien omat luulotkin. Kauan odotin, että sitä aikaa olisi ja lapsikin sitä usein toivoi. Nyt kymmenenvuotiaana vielä kyselee, vaikkei juuri koskaan ollut eikä ole nykyään yhtään enempää.
En osaa vastata kysymykseen, koska itsekin olen pohtinut vähän samaa. Äiti on aina hokenut, että hän sitten kyllä hoitaa ja tulee tarvittaessa ja hoitaa muutenkin mielellään. Ei asu ihan lähellä niin selvitteli jopa bussiaikataulut, että jos tarvitsee tulla pikaisesti aamulla niin moneksi ehtii. Kun sitten on hoitoa kaivattu (ihan syystä) esim kuukauden varoitusajalla niin onkin vähän kaikkea. Äitini on eläkkeellä, että työjutut ei paina ja perusterve ja lapset on kouluikäisiä / viskari. Puoli vuotta etukäteen kun kysyy niin vastaus on totta kai ja sitten viikkoa ennen pohtii, että ei taida ehtiäkään. En tietysti ole enää kysellyt, koska ollaan vaan ongelmissa, kun viime tipassa pitää joku etsiä ja nyt on sitten tarina se, että 'kyllähän minä hoitaisin'.
Keskimmäisellä oli keväällä isovanhempien päivä eskarissa ja hän kysyi äitiäni paikalle. Äiti tuli illalla ja lapsi olikin aamulla kipeä eli ei lähtenyt eskariin ja minulla oli vapaapäivä. Lapsi oli onnellinen, kun hän saa kuitenkin viettää päivän mummin kanssa. Paitsi että mummi oli vähän vaikean oloinen hetken ja ilmoitti sitten lähtevänsä seuraavalla bussilla kotiin, että saa tehtyä lumityöt heti aamusta jos on lunta tullut. Lapsi oli vähän ihmeissään (olin kyllä minäkin).
Eli tuollainen haluan hoitaa ja voi, voi kun ei nähdä tarpeeksi ja kyllähän minä, mutta sitten oikeasti ei kuitenkaan halua olla tai joku muu ongelma. Miksi ei voi vain jättää lupaamatta, höpöttämättä jne.
Alue: Aihe vapaa
Voisiko olla, että nämä asiat eivät äitisi päässä yhdisty toisiinsa? Siis että hän mielellään lupautuu lapsenvahdiksi, mutta haluaa myös jakaa sinun kanssasi sen, että on kiireinen. Pohdit ehkä asiaa liikaa. Toimit mielestäni tosi sensitiivisesti ja äitiäsi ajatellen, jos hän ei pysty sanomaan ei, on se hänen haasteensa. Ja kolme menoa kuussa ei kuulosta mielestäni kohtuuttomalta.