Sukulaismiehen uusi nainen ja lastensuojelu
Minulle läheinen sukulaismies on tavannut uuden naisen. Olin ensin todella iloinen, mies on ollut nyt muutaman vuoden sinkkuna, mutta perimmältään perhekeskeinen ja vielä ns. lapsenteko iässä. Kunnollinen, työssäkäyvä, ei juopottele jne.
Ilo vaihtui huoleen, kun opin lisää uudesta naisesta. Kun tavattiin, en oikein pitänyt hänestä. Äänekäs ja vähän sellainen mustavalkoinen. Ajattelin, että ei mun tarvitsekaan hänestä niin pitää, kunhan mies pitää.
Nyt mies kertoi, että naisella on jo kaksi lasta, jotka on huostaanotettu! Syytä ei tiennyt/sanonut. Nainen kuulema joskus näkee lapsia.
Voi että tekisi mieli nyt ravistella miestä ja sanoa, ettei ainakaan perhettä perusta tuollaisen kanssa. Jos lapsia ei ole edes palautettu äidilleen, eikö se tarkoita, että alkuperäinen syy lasten vientiin on vielä olemassa? Miten varoitan miestä, vai pitääkö olla vain hiljaa?
Kommentit (11)
Aikuisten ravistelu ei ole yhtään sen sallitumpaa kuin lastenkaan. Miksi sukulaisimiehesi ei olisi kyvykäs huolehtimaan lapsistaan vaan hänenkin lapsia uhkaisi huostaanotto?
Et siis luota tähän mieheen, miksi?
Mä kyllä sanoisin. On aika karu ajatus, että he saisivat lapsen eikä isä edes tietäisi mistä syystä edelliset on otettu pois.
No entäs jos lapset on viety, koska nainen pieksi niitä, jätti ne toistuvasti yksin, myi niitä naapuri pedopentille, tai muuta somaa? Siinä ei auta, jos sukulaismies olisi ihana isi, jos äiti tekee lapsilleen pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä sanoisin. On aika karu ajatus, että he saisivat lapsen eikä isä edes tietäisi mistä syystä edelliset on otettu pois.
Auttaisiko sanominen mitään noin tyhmälle miehelle?
Mulla huostattiin kolme lasta ja odotin silloin neljättä. Ei nyt mitenkään ihan täysin syyttä, kuitenkaan, mutta eipä olisi huostaankaan tarvinnut ottaa.
Tein itse neljännestä lapsesta lastensuojeluilmoituksen, eikä hänestä tullut edes asiakasta, koska ei huolta.
Kolmea lastani en kuitenkaan ole reiluun kolmeen vuoteen takaisin saanut. Kotona käyvät kyllä ym, mutta lasu ei ole halukas purkamaan huostaa, koska huoli ym
Tunnen naisen, jolta huostaanotettiin kaksi alle kouluikäistä lasta alkoholinkäytön takia (kännissä lähes koko ajan, miehiä ramppasi kotona ja lapset käytännössä heitteillä). Naisen mielestä huostaanotto oli tarpeeton, koska kyllähän ne lapset olivat hengissä. Tämäkin nainen sai vielä kolmannen lapsen, jota ei sitten huostaanotettu, kun jostain syystä niillä kuopuksilla ei ole samoja oikeuksia kuin isommilla lapsilla.
Kenestäkään näistä lapsista ei ole tullut ehjää ja tasapainoista aikuista. Ei niistä huostaanotetuista eikä siitä, joka sai jäädä äitinsä kasvatettavaksi.
Viestin pointti on siis se, että kun ne lapset joutuvat kokemaan asioita, joita lasten ei kuulu kokea, ei sitä pystytä korjaamaan kuin harvoin. Ei siis kannata ottaa riskiä sellaisen naisen kanssa, joka on pilannut jo muutaman lapsen tulevaisuuden.
Periaatteessa huoli voi olla jo poistunut, mutta silloin joko äiti ei halua huostaanoton purkamista eli lapsia takaisin tai sitä ei ole järkeä purkaa (esim. lapset ovat olleet vauvoista/taaperoista asti samassa sijaisperheessä eli käytännössä pitkän aikaa, vuosia, eivät tunnista omaa äitiään äidiksi).
Vierailija kirjoitti:
No entäs jos lapset on viety, koska nainen pieksi niitä, jätti ne toistuvasti yksin, myi niitä naapuri pedopentille, tai muuta somaa? Siinä ei auta, jos sukulaismies olisi ihana isi, jos äiti tekee lapsilleen pahaa.
Isä ei voi ohittaa lapsia itselleen ja olla heidän yksinhuoltajansa vaan lapset on pakko ottaa huostaan. Ei minusta kerro siitä että isä olisi sopiva isäksi.
Muutama tuossa epäili, etten luottaisi miehen kykyyn. Kyllä luotan hänen kykyynsä olla vastuuntuntoinen ja hyvä isä, mutta eihän se todellakaan poista äidin olemassaoloa!
Ja kyllä suoraan sanottuna olen huolissani myös miehestä, en vain mahdollisista lapsista. Hänellä on hyvä, tasapainoinen elämä ja nyt tuntuu et työntää lusikkansa turhaan väärään soppaan.
Oon tänään tätä miettinyt ja taidan ottaa puheeksi. Hienovaraisesti yritän, en vaadi mitään eroa tietenkään, mutta kerron omasta huolestani. Ap
Pidät suusi kiinni. Sukulaismiehesi lienee kumminkin normaaliälyinen ja päätösvaltainen mies?
Jos hän on rakastunut, tuo naisystävä osaa hänelle kumminkin selittää mustan valkoiseksi ja sinun varoittelusi valuvat kuin vesi hanhen selästä ja kääntyvät sinua vastaan. Sitä paitis ne eivät kumminkaan estä vastuutonta naista hankkiutumasta raskaaksi.
Etkä voi tietää huostaanoton taustoja. Joskus se voi johtua vaikeasta elämäntilanteestakin, vaikkapa osastohoitoa vaativasta masennuksesta. Ehkä nainen on halunnut ajatella lastensa parasta, eikä ole vaatinut lapsia takaisin yksinhuoltajana. Kuka sitä tietää, älä sotkeudu kun et sinäkään tiedä asiasta mitään.