Miten pahasti asiat pitää olla, että lapsi saa lähetteen nuorisopsykiatrian poliklinikan arvioon?

Mä luulin että todella pahasti, mut mun lapsen kohdalla tuntui että lähete tuli lähes olemattomin perustein. Nyt täytyy sanoa että lähetteet ovat olleet ihan täysin perusteltuja. Lapseni on valitettavasti täysin kykenemätön ottamaan muita huomioon. En voi ymmärtää miksi tässä kävi näin.

Ei välttämättä edes kovin pahasti. Siellä vain arvioidaan onko sen kaltaiselle avulle tarvetta. Jos on, niin hyvä että apua tarjotaan.

Oman nuoreni kohdalla käyntejä todella harvoin, muutaman kerran vuodessa ja lähinnä juttelua se on. Hänen tapauksessaan on kyse ahdistuksesta ja lievästä masennuksesta.

Psyykkiset sairaudet ja tilat ovat ihan samanlaisia sairauksia kuin mitkä tahansa muutkin sairaudet, niitä ei pidä pelästya vaan ottaa apu vastaan.

Meillä oli vakavaa viiltelyä ja itsetuhoisuutta. Lyötiin ketipinor resepti käteen ja sanottiin heippa.

Onneksi saatiin pätevää ja oikeaa apua muualta. Ei ole mitään hyvää sanottavaa tuosta paikasta!!

Lapsi siis itse kertoi olevansa masentunut, ja halusi jutella jonkun kanssa. Ja nyt napsahti lähete tuonne.

ap

Vierailija kirjoitti:

Lapsi siis itse kertoi olevansa masentunut, ja halusi jutella jonkun kanssa. Ja nyt napsahti lähete tuonne.

ap

ihan siis syystä, ei oma halu ainakaan paha asia ole. Toivottavasti saa tarvitsemaansa apua.

Hienoa, että lapsesi suhtautuu hoitoon tuolla lailla.

Meillä minä patistin teinityttöni ensin koulun psykologille, kun vaikutti allapäin olevalta ja ahdistuneelta. Koulun psykalla käytiin muutama kerta, mutta hänellä ei ole mahdollisuuksia antaa mitään terapiaa, rooli on ohjata eteenpäin. Sitten käytiin omalääkärillä, jonka lähete ainakin stadissa tarvitaan. Nuorisopsykologian polilla käytiin muutama kerta, diagnoosi oli keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistushäiriö. Tytölle määrättiin Seronil-lääkitys ja alkuvaiheessa tapaaminen terapiahoitajan kanssa viikottain, koska lääkityksen aloitus vaatii aina kontrollikäyntejä.

Kesäloma välissä ja syksyllä alkoi varsinainen terapia, kerran viikossa terapiahoitajan kanssa.

Tytön vointi koheni aika hienosti, nyt on hyväntuulinen teini. Ok, välillä kärsii unettomuudesta ja saattaa satunnaisesti ahdistaa, muttei enää mitään semmoista kaikkivoittavaa alakuloa kumminkaan. Lääkitys lopetettiin kesän lopulla ja siinä yhteydessä mieliala lyhyesti notkahti, mutta vierotusoireet loppuivat kk sisällä. Terapia lopetettiin jo viime talvena.

Minusta kannattaa suhtautua avoimesti ja positiivisesti siihen, että lapsesi hakeutuu hoitoon. Jos hänen tilanteensa ei ole paha, se hoito voi olla lyhytkestoistakin tai voidaan tulla siihenkin tulokseen, että hän ei tarvitse terapiaa.

Älä syyllisty, kyse ei välttämättä ole laisinkaan sinusta tai puutteistasi äitinä. Masennus on osin myös aivokemiaa, kiinni hormoneista - ja sosiaalisista suhteista. Meillä taustalla oli koulukiusaaminen ja mieheni/tytön isän sairastuminen syöpään.

Ainakin tytöillä eriasteiset masennusoireet ja mm. syömishäiriöt ovat ällistyttävän yleisiä. Tyttärenkin kaveriporukassa oli yhdellä niin kova masennus, että kävi kotiopetuksessa yhdeksännen luokan, toisella oli anoreksia ja kolmas ei uskaltanut puhua kenellekään vieraalle aikuiselle moneen vuoteen.

Itse asiassa jopa NELJÄSOSA nuorista kärsii jonkinlaisista mielenterveyden ongelmista, joten nolostella ei tarvitse YHTÄÄN.

https://www.thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyden-edistaminen/las…

"Mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä ja monet mielenterveyshäiriöt ilmaantuvat ensi kertaa nuoruudessa. Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Erilaisia häiriöitä voi olla useampia yhtä aikaa."

Vierailija kirjoitti:

Lapsi siis itse kertoi olevansa masentunut, ja halusi jutella jonkun kanssa. Ja nyt napsahti lähete tuonne.

ap

Sittenhän asiat on todella hyvin. Lapsesi saa oikeasti ammattitaitoista apua, eikä tarvitse tyytyä tk:n poppamiehiin.