Ainoana lapsena en ymmärrä, miten joku voi vapaaehtoisesti kieltää lapseltaan sisarukset

Jokainen tyylillään

Sisarukset eivät ole mikään ihmisoikeus. Maailma ylikansoittuu muutenkin

Ei me olla ainakaan ainokaiseltamme sisaruksia kielletty. Saa ihan itse hankkia niitä heti kun pystyy ja  haluaa :)

Mulla on 2 sisarta ja tosi huonot välit heihin. Jatkuvaa riitaa. Miehellä yksi sisar ja huonot on heidänkin välit. Meillä vain yksi lapsi.

Yksi ainokainen oli vain tyytyväinen tilanteeseen.

Olipas idoottimainen aloitus -onnellinen ainut lapsi

Minäkin olen ainokainen. Joskus 5v:nä pyysin isoaveljeä. ;) Ymmärrettyäni, etten sellaista saisi, jätin asian sikseen. En osaa kaivata sisaruksia. Minun lapsitoiveeni oli 1- max. 2 lasta, miehellä 2-3. Päädyimme kahteen. Seudulla on hyvin vähän lapsia kavereiksi omilleni, siksi pieni ikäero. Oman lapsuuteni vietin kaverilaumassa.

No jaa, ei niistä sisaruksista ole aina pelkkää iloa. Tulee riitoja, tappeluita, kateutta ja katkeruutta. Aikuisena ei välttämättä olla tekemisissä ollenkaan. Mulla on onneksi sisaruksia, he ovat entistä arvokkaampia nyt kun vanhemmat ovat siinä vaiheessa että tarvitsevat apua. Ne tutut, jotka ovat ainokaisia ovat välillä tosi tiukilla hoitaessaan yksin vanhemmat ja jotkut myös vielä isovanhemmat /tädit ja sedät siinä samalla.

Me ei kielletty, tuo ainokainen oli vain ainoa, joka jäi henkiin.

T. 8 raskautta, joista 1 kohtukuolema ja 6 keskenmenoa. Yksi elävä saatiin.

Jaa, itse olen ainoa lapsi ja täysin tyytyväinen siihen. Enpä ole koskaan sisaruksia kaivannut. Ei minulla varsinaisesti mitään asiaan vastaankaan olisi ollut, mutta mitä tuttavia ja ystäviä olen seurannut, niin sisarukset voivat olla niin siunaus kuin kirouskin. Vähän niinkuin kaikki muutkin ihmissuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Me ei kielletty, tuo ainokainen oli vain ainoa, joka jäi henkiin.

T. 8 raskautta, joista 1 kohtukuolema ja 6 keskenmenoa. Yksi elävä saatiin.

Jo otsikossa oli sana vapaaehtoisesti eli ei koskenut sinua. Kaikki myötätuntoni tilanteellesi, mutta kyse oli nimenomaan niistä, jotka vapaaehtoisesti päättivät jättää lapsiluvun yhteen.

Minä taas olen ainokainen, joka en ole koskaan kaivannut sisaruksia. (Hoidan nykyään vanhojen vanhempieni asioita, en vieläkään.) Minusta lapsiluku ei ole lapsen päätös, joten en tuntenut tunnontuskia hankkiessani vain yhden. Hän on nyt 16, eikä omien sanojensa mukaan ole hänkään koskaan kaivannut sisaruksia. Uskoisin tuon olevan luonnekysymys; me olemme rauhaa rakastava introvertteja, joille ystävissä on ollut ihan riittämiin tekemistä.

Mies taas on lapsena tapellut toisen siskonsa kanssa keittiöveitsillä. He ovat vihanneet toisiaan aikuisuuteen saakka ja viihtyvät nykyään samassa huoneessa joulupäivällisen ajan, pari tuntia, anopin vuoksi. Ei sekään näytä aina menevän putkeen.

Et voi olla barma, että toinen olisi voitu tehdä. Lapset säästetään monelta harmilliselta tiedolta.

Ei ole ketään, jonka kanssa muistella lapsuuden lomareissuja, eikä minusta tule koskaan tätiä pikkuiselle :(

Lisäksi olen nyt hiljalleen tiedostanut, että vastuu ikääntyvistä vanhemmista jää kokonaan harteilleni!

Tekee mieli kysyä äidiltä, teinkö lapsena jotain niin kamalaa etteivät uskaltaneet hankkia toista?  

a.p

Se että on sisaruksia ei välttämäti tarkota että tykkäävät toisistaan ja kaikki immeiset nyt vaan ei halua sitä kakara laumaa, riittää se yksi sukua jatkamaan, tai voi olla niin että eiole varaa elättää ja kouluttaa kuin se yksi

Kohtalotoveri. Olen itse 37-v ja toivoin pientä sisarta jonnekin 16-v asti, äidiltä kysyin kerran aikuisena miksi mulla ei ole sisaruksia ja äiti vastasi että "se vain jäi!".

Omia lapsia on 2, välillä tappelevat mutta sitten taas isosisko auttaa pikkusiskoa legoilla rakentelussa tai lukee tälle iltasatua <3  Kun me miehen kanssa lakkaamme olemassa, tytöillä on aina toisensa :)

.

Äiti tuli ja löi minua keskellä yötä päähän, kun veli kuunteli kovalla musiikkia. Aamulla äiti vain  totesi  että  anteeksi muuten,  se olikin Jussi etkä sinä.. Ja kerran olimme viikon kotiarestissa, kun isän lompakosta oli viety rahaa eikä kumpikaan tunnustanut, minä se en ollut eli taas kärsin veljen takia!

Oma lapsi taas on täysi ad/hd  ja vie kaikki voimat, jos noita olisi kaksi tulisin hulluksi . 

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotoveri. Olen itse 37-v ja toivoin pientä sisarta jonnekin 16-v asti, äidiltä kysyin kerran aikuisena miksi mulla ei ole sisaruksia ja äiti vastasi että "se vain jäi!".

Omia lapsia on 2, välillä tappelevat mutta sitten taas isosisko auttaa pikkusiskoa legoilla rakentelussa tai lukee tälle iltasatua <3  Kun me miehen kanssa lakkaamme olemassa, tytöillä on aina toisensa :)

.

Tai tytöt riitaantuvat pahasti esimerkiksi perinnönjaossa eivätkä enään koskaan ole toisiinsa yhteyksissä.. Sitä kun ei koskaan tiedä, toki kaikki toivoo parasta mutta ei sitä turhan sinisilmäinen kannata olla..

Sinulla on melko lapsellinen käsitys sisaruksista ja sisaruussuhteen autuudesta. Pahimmillaan sisarus olisi voinut tehdä elämästäsi yhtä helvettiä. Aina sisarukset eivät ole hyviä ja mukavia ihmisiä.

Minulla on sisaruksia, mutta emme tulleet toimeen lapsena, emmekä nytkään ole läheisiä. Törmätään pari kertaa vuodessa, mutta mitään yhteistä ei ole. Mieheni taas on ainoa lapsi, eikä ole mitenkään traumatisoitunut siitä. Hänellä oli hyvä lapsuus, naapurissa kavereita ja vanhempien jakamaton huomio. Aiomme hankkia yhden lapsen.