Masennuksen sairastaneena järkyttää muistot kuinka huonoa kohtelua sain.

Ikä tuo uskottavuutta ja sen myötä saa parempaa kohtelua ja tulee vakavammin otetuksi. Ikä tuon kehityksen tuo tullessaan.

On. Mietin samaa ja on järkyttävää kuinka julmia ihmiset ovat sellaiselle joka on jo valmiiksi heikko. Jopa läheiset kääntävät selkänsä ja minulle läheisin sanoi että sinähän olet aina niin vahva, koeta ryhdistäytyä. En ikinä unohda kuinka en saanut apua keltään vaikka sanoin suoraan että olen itsemurhan partaalla.

Masentuneen aivot toimii niin, että jutut tuntuu ikäviltä, menneisyydestä muistuu mieleen parhaiten ikävät jutut, asioita tulkitaan negatiivisemman mukaan. Osuisko jokin näistä?

Eniten ällistyttää ammattilaisten käytös. He eivät kohtele kuin täysvaltaista henkilöä.

Mt-diagnoosi vaikuttaa kaikkeen kohteluun, ja ilmeisesti ne pomppaa näkyviin ekana.

Vierailija kirjoitti:

On. Mietin samaa ja on järkyttävää kuinka julmia ihmiset ovat sellaiselle joka on jo valmiiksi heikko. Jopa läheiset kääntävät selkänsä ja minulle läheisin sanoi että sinähän olet aina niin vahva, koeta ryhdistäytyä. En ikinä unohda kuinka en saanut apua keltään vaikka sanoin suoraan että olen itsemurhan partaalla.

Mitä apua olisit toivonut?

Minulla on ystävä, joka kaipaa apua, että joku auttaisi. Mutta vaikka mitä yritän, niin en saa häntä innostumaan elämästä, hän vain tahkoaa sitä väkisin läpi. En tiedä mitä hän haluaa ja tarvitsisi. Tiedän vain, että hän haluaisi, että auttaisin, mutta hän ei pysty sanomaan mitä hän haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Eniten ällistyttää ammattilaisten käytös. He eivät kohtele kuin täysvaltaista henkilöä.

Mt-diagnoosi vaikuttaa kaikkeen kohteluun, ja ilmeisesti ne pomppaa näkyviin ekana.

Tuo on kyllä totta. Mitään fyysistä vaivaa ei masentuneella voi olla. Sillä kyllä se aina siihen jää, että miten olet voinut noin niinku henkisesti. Ja ei sitten mitään muuta.

Vähän samaa kuin raskaana ollessa. Silloin tuleva äiti ei voi loukkaantua tai pahoittaa mieltään mistään oikeasti, kun kaikki vain hokee, että ne hormonit, ne hormonit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Mietin samaa ja on järkyttävää kuinka julmia ihmiset ovat sellaiselle joka on jo valmiiksi heikko. Jopa läheiset kääntävät selkänsä ja minulle läheisin sanoi että sinähän olet aina niin vahva, koeta ryhdistäytyä. En ikinä unohda kuinka en saanut apua keltään vaikka sanoin suoraan että olen itsemurhan partaalla.

Mitä apua olisit toivonut?

Minulla on ystävä, joka kaipaa apua, että joku auttaisi. Mutta vaikka mitä yritän, niin en saa häntä innostumaan elämästä, hän vain tahkoaa sitä väkisin läpi. En tiedä mitä hän haluaa ja tarvitsisi. Tiedän vain, että hän haluaisi, että auttaisin, mutta hän ei pysty sanomaan mitä hän haluaisi.

Halausta, että olisi sanonut että kaikki järjestyy. Mutta oli kylmä ja poissaoleva vaikka rukoilin että edes puhuisi minulle.

Vierailija kirjoitti:

Eniten ällistyttää ammattilaisten käytös. He eivät kohtele kuin täysvaltaista henkilöä.

Mt-diagnoosi vaikuttaa kaikkeen kohteluun, ja ilmeisesti ne pomppaa näkyviin ekana.

Niinpä. Puhutaan kuin vähäjärkiselle, vaikka lääkäri itse tuntuu olevan täyttä ymmärrystä vailla.

Mt ongelmaisia kohdellaan kuin siitä ei voisi parantua. Kuka vain voi sairastua.

Masentunut ihminen ei jaksa soitella tuhanteen paikkaan saadakseen apua.

Voiko lääkäri ehdottaa potilaalle tapaamista vapaa-ajalla? Rauhallinen, epämuodollinen keskustelu voisi olla toimivampaa kuin 60 min hoitopuuketjujuttukäytäntö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Mietin samaa ja on järkyttävää kuinka julmia ihmiset ovat sellaiselle joka on jo valmiiksi heikko. Jopa läheiset kääntävät selkänsä ja minulle läheisin sanoi että sinähän olet aina niin vahva, koeta ryhdistäytyä. En ikinä unohda kuinka en saanut apua keltään vaikka sanoin suoraan että olen itsemurhan partaalla.

Mitä apua olisit toivonut?

Minulla on ystävä, joka kaipaa apua, että joku auttaisi. Mutta vaikka mitä yritän, niin en saa häntä innostumaan elämästä, hän vain tahkoaa sitä väkisin läpi. En tiedä mitä hän haluaa ja tarvitsisi. Tiedän vain, että hän haluaisi, että auttaisin, mutta hän ei pysty sanomaan mitä hän haluaisi.

Halausta, että olisi sanonut että kaikki järjestyy. Mutta oli kylmä ja poissaoleva vaikka rukoilin että edes puhuisi minulle.

Hyvä, kiitos vastauksesta! Lohduttaa, ettei se apu tarvitse olla mitään liiallisen vaativaa, vaan ihan tavallista lämmintä kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Mietin samaa ja on järkyttävää kuinka julmia ihmiset ovat sellaiselle joka on jo valmiiksi heikko. Jopa läheiset kääntävät selkänsä ja minulle läheisin sanoi että sinähän olet aina niin vahva, koeta ryhdistäytyä. En ikinä unohda kuinka en saanut apua keltään vaikka sanoin suoraan että olen itsemurhan partaalla.

Mitä apua olisit toivonut?

Minulla on ystävä, joka kaipaa apua, että joku auttaisi. Mutta vaikka mitä yritän, niin en saa häntä innostumaan elämästä, hän vain tahkoaa sitä väkisin läpi. En tiedä mitä hän haluaa ja tarvitsisi. Tiedän vain, että hän haluaisi, että auttaisin, mutta hän ei pysty sanomaan mitä hän haluaisi.

Masentuneiden ynnä muiden mielenterveyden kanssa kamppailevien on pakko avata _itse_ suunsa ja keskustella ammattilaisten, vertaisten, ystävien ja/tai muiden ihmisten kanssa, sillä kukaan ei voi auttaa, jos ei pyydä apua ja tukea. Toinen asia on sitten se, että saako oikeanlaista apua ja tukea, mutta lähtökohtaisesti sitä apua ja tukea on siis ensi alkuun haettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Mietin samaa ja on järkyttävää kuinka julmia ihmiset ovat sellaiselle joka on jo valmiiksi heikko. Jopa läheiset kääntävät selkänsä ja minulle läheisin sanoi että sinähän olet aina niin vahva, koeta ryhdistäytyä. En ikinä unohda kuinka en saanut apua keltään vaikka sanoin suoraan että olen itsemurhan partaalla.

Mitä apua olisit toivonut?

Minulla on ystävä, joka kaipaa apua, että joku auttaisi. Mutta vaikka mitä yritän, niin en saa häntä innostumaan elämästä, hän vain tahkoaa sitä väkisin läpi. En tiedä mitä hän haluaa ja tarvitsisi. Tiedän vain, että hän haluaisi, että auttaisin, mutta hän ei pysty sanomaan mitä hän haluaisi.

Masentuneiden ynnä muiden mielenterveyden kanssa kamppailevien on pakko avata _itse_ suunsa ja keskustella ammattilaisten, vertaisten, ystävien ja/tai muiden ihmisten kanssa, sillä kukaan ei voi auttaa, jos ei pyydä apua ja tukea. Toinen asia on sitten se, että saako oikeanlaista apua ja tukea, mutta lähtökohtaisesti sitä apua ja tukea on siis ensi alkuun haettava.

Apua saa niin tuskastuttavan hitaasti, että sekin lamaannuttaa jo ennestään voimansa menettäneen. mitään ei myöskään tarjota eikä kerrota vaihtoehdoista vaan jätetään masentunut ottamaan itse asioista selvää ja soittelemaan turhaan numeroihin.

Pitää harvinaisen hyvin paikkansa.

Ihmiset kaikkoavat jopa facebookissa. 

Jos huomaan jollain olevan masennus, tykkään kaikista "säädyllisistä" päivityksistään, jos ei ole ihan tuttu. Jos on tuttu tyyppi, kommentoin ja juttelen, vaikka ei usein nähtäisi.

Ei ole yllätys, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Mietin samaa ja on järkyttävää kuinka julmia ihmiset ovat sellaiselle joka on jo valmiiksi heikko. Jopa läheiset kääntävät selkänsä ja minulle läheisin sanoi että sinähän olet aina niin vahva, koeta ryhdistäytyä. En ikinä unohda kuinka en saanut apua keltään vaikka sanoin suoraan että olen itsemurhan partaalla.

Mitä apua olisit toivonut?

Minulla on ystävä, joka kaipaa apua, että joku auttaisi. Mutta vaikka mitä yritän, niin en saa häntä innostumaan elämästä, hän vain tahkoaa sitä väkisin läpi. En tiedä mitä hän haluaa ja tarvitsisi. Tiedän vain, että hän haluaisi, että auttaisin, mutta hän ei pysty sanomaan mitä hän haluaisi.

Masentuneiden ynnä muiden mielenterveyden kanssa kamppailevien on pakko avata _itse_ suunsa ja keskustella ammattilaisten, vertaisten, ystävien ja/tai muiden ihmisten kanssa, sillä kukaan ei voi auttaa, jos ei pyydä apua ja tukea. Toinen asia on sitten se, että saako oikeanlaista apua ja tukea, mutta lähtökohtaisesti sitä apua ja tukea on siis ensi alkuun haettava.

Apua saa niin tuskastuttavan hitaasti, että sekin lamaannuttaa jo ennestään voimansa menettäneen. mitään ei myöskään tarjota eikä kerrota vaihtoehdoista vaan jätetään masentunut ottamaan itse asioista selvää ja soittelemaan turhaan numeroihin.

Hyvin totta. Tässä esimerkkiä: uuteen kaupunkiin muuton jälkeen mulla oli vielä aika vanhassa kaupungissa psykologille. Hän laittoi lähetteen että mut siirretään sinne uuteen paikkaan. Sitten meni pari kuukautta että tuli joku kirje, jossa oli aika tapahtumaan, jonne piti tulla monia ihmisiä ja puhua yleisesti mahdollisista vaihtoehdoista. Onneksi olinkin ainoa paikalla ja sain siten henkilökohtaisempaa ohjausta, muuten tuskin olisi taas tapahtunut mitään. Sitten meni taas pari viikkoa, kunnes tuli kirje, jossa oli aika kuukauden päähän jollekin, joka laittaa asioitani eteenpäin. Tässä välissä kävin myös kahdella lääkärillä, jotka piti varata netissä koska olin niin huonossa tilassa että en kyennyt edes soittamaan. Lääkärit eivät laittaneet mitään tapahtumaan.

Kaikkiaan nyt on mennyt nelisen kuukautta eikä asiat ole vieläkään lähteneet edes liikkeelle. Olen jo oppinut sen että pitää puhua kaikki mitä mieleen juolahtaa, mutta just nyt sekään ei onnistu.

Nykyään panostetaan enemmän asikaspalvelun laatuun. Kun olin nuori niin jotkut kassat eivät edes tervehtineet. Huomasin että mua vanhemmille aikuisille oltiin ystävällisempiä.

Sillä ei ole tekemistä jonkun henkilön masennuksen kanssa.

Kyllähän ihmisillä on taipumusta kaikota, jos menee huonosti. En usko että useimmiten on "lyödyn lyömisestä" kyse, vaan siitä, ettei osata suhtautua oikein, ei tiedetä mitä sanoa, tai ahdistutaan toisen pahasta olosta eikä haluta mennä siihen mukaan. Tiedän itsekin ex-masentuneita, jotka karttavat masentuneita tuttavia koska eivät halua kokea sitä enää.

Sitä en sen sijaan usko, että joku kaupan kassa "vaistoaa" masennuksen ja siksi käyttäytyy tylysti.

Silloin kun olen ollut masentunut, olen kyllä kokenut, että minua kohdellaan tylysti ja epäreilusti, mutta kyse on luultavimmin siitä, että kiinnitin siihen silloin enemmän huomiota. Kaikki ikävät asiat tuntuivat isommilta omassa päässä.

Sen minä kyllä huomasin masentuneena, että useimmilta ihmisiltä on turha odottaa ymmärrystä ja tukea. Tunsin olevani erittäin yksin.

Toisaalta sitten taas tiedostan senkin, että jotkut ystävät yrittivät olla ystäviä, mutta itse mokasin kun minulla ei ollut energiaa pitää yhteyttä jne. Jotkut ymmärsivät selitykseni jälkeenpäin, toiset eivät.