Lue keskustelun säännöt.
Yksi tuttu teinien äiti sanoi, että jos ne jotka tekevät nyt vauvoja näkisivät 10 vuoden päähän, he eivät varmasti tekisi niitä vauvoja.
18.11.2017 |
Tämä on totta. Kuinkakohan moni vauvakuumeilija ajattelee elämäänsä 10 vuotta eteenpäin, että minkälaista auvoa se silloin on isompien lapsien kanssa. Ei varmaan kovinkaan moni.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin järkipuhetta! Asia on juuri näin. Perheelliset vaihtaisivat lapsettomien kanssa paikkaa yhdessä hujauksessa.
En usko. Ne, jotka haluavat lapsia, haluavat myös olla lastensa kanssa. Sitä on vain sellaisen täysin mahdotonta käsittää, joka itse ei halua lapsia.
Missä utopiassa sinä elät? Ei pidä paikkaansa. Mieli voi muuttua.
Lapsen menettäminen on JOKAISEN vanhemman mielestä pahinta, mitä voisi koskaan tapahtua.
Paskat ole. Monetkin ihmiset on tappaneet omia lapsiaan, vielä useampi on katkaissut välit kokonaan omiin lapsiinsa (tavallaan menettämistä sekin), eivätkä välttämättä edes kadu tekemäänsä.
Tuollainen mustavalko-ajattelu on typerää touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen täytyy olla jotenkin kognitiivisesti vajaa, jos hän ei osaa ajatella lapsiperhe-elämää vauvavuosia pidemmälle. Esimerkkejä, kirjallisuutta ja kokemuksia löytyy jokaisen ympäriltä mielin määrin, joten kyllä vanhemmuudesta on saatavissa ihan riittävästi tietoa päätöksen tueksi. Jotkut eivät vain viitsi tätä tietoa käyttää hyödyksi. Aivan älytöntä minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin järkipuhetta! Asia on juuri näin. Perheelliset vaihtaisivat lapsettomien kanssa paikkaa yhdessä hujauksessa.
En usko. Ne, jotka haluavat lapsia, haluavat myös olla lastensa kanssa. Sitä on vain sellaisen täysin mahdotonta käsittää, joka itse ei halua lapsia.
Missä utopiassa sinä elät? Ei pidä paikkaansa. Mieli voi muuttua.
Lapsen menettäminen on JOKAISEN vanhemman mielestä pahinta, mitä voisi koskaan tapahtua.
Et ole kuullu esim. viime maanantain porvoon uutisia?
Moniko tässä ketjussa on "ranskalaistaustainen". Afroranskalainenkin toivottavasti joskus ymmärtää mitä teki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä näitä "Jokaisen kotoa lähteminen on ollut minulle ison itkun ja ikävän paikka." ja "17-18 v on ollut meillä raskainta, tulee sitä irtiottoa ja aikuisuus lähenee."
Lapsi on vain lainaa, jo silloin kun lapsen tekemistä suunnittelee pitäisi olla mielessä että se lapsi lähtee elämään omaa elämäänsä yläasteen jälkeen, kuten vanhemmatkin ovat tehneet.
Onhan se haikeaa kun nuori lähtee kotoa opiskelemaan ym. mutta se on täysin luonnollista, ja iloinen asia kun on teinin kasvattanut oikein ja hän on valmis ja itsenäistyy. Toki lapset tulee kotona käymään ja itsekin voi käydä lapsen luona, mutta kyllä 17-18v elää omaa elämäänsä ja tekee omat päätöksensä. 18-vuotias on aikuinen, hän voi ostaa viinaa, tupakkaa ja veikkauksen pelejä, perustaa yrityksen, mennä naimisiin, ajaa ajokortin, muuttaa ulkomaille, mennä vaaleihin ehdokkaaksi, äänestää vaaleissa ym. ja jos rikoksia tekee, niin vankilaan joutuu ihan itse, ei mamma ja pappa.
Minkälaisia vellihousuja nämä ihmiset ovat itse olleet kun ovat tulleet aikuiseksi 18v.? Ovatko asuneet vanhempiensa helmoissa kolmekymppisiksi? Täysin avuttomia tynnyrissä pumpuliin kiedottuna kasvaneita?
En ole tuo, jolle vastasit, mutta itse olen ollut lukiossa vuoden vaihto-oppilaana ja sitten kirjoittanut ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin. 20-vuotiaana pyrin ja pääsin suoraan lukiosta yliopistoon. Mieheni kävi armeijan ja teki vielä pari vuotta töitä välissä, ja muutti kotoaan yliopistopaikkakunnalle 23-vuotiaana. Mielelläni näkisin omat lapseni yhtä kauan kotona, jos he vain viihtyvät.
Olimmeko vellihousuja? Olemme mielestäni olleet vastuullisia nuoria, joilla on ollut hyvät välit vanhempiinsa ja kohtuulliset taloudelliset lähtökohdat. Muuttamalla pois kotoa aiemmin olisimme saaneet ehkä enemmän rahallista tukea yhteiskunnalta, mutta kotona saimme kartutettua opiskelurahastoa.
Sen sijaan voisin sanoa paljonkin niistä lapsuudenystävistä, jotka "itsenäistyivät" heti yläasteen jälkeen. Pienillä paikkakunnilla voi toki olla, ettei kotoa käsin voi käydä toisen asteen koulua. Mutta lähtökohtaisesti kannatan pitkää lapsuutta ja pitkää nuoruutta, vanhempien taloudellista ja henkistä tukea jopa yli sen 18 vuoden.
Niin, no sinäkään et asunut kotona koko sitä aikaa, ja mieskin oli armeijassa välillä, ja toivottavasti maksoi kotiinsa vuokraa kun kävi töissä. Kyllä aikuisena eli täysi-ikäisenä on jo parisuhdekin suurimmalla osalla, ja on se omituista mun mielestä että saman katon alla on monta pariskuntaa, toki ennenvanhaan se oli ihan yleistä. Mutta minä en halunnut nuorena jäädä "kakkosemännäksi" kotiin, vaan halusin oman kodin ja oman elämän. Samoin en olisi halunnut että tyttäreni jää kotiin nököttämään aikuisenakin, ja tuo seksikumppaninsa tuohon muutaman metrin päähän meidän makuuhuoneesta...
vapaaehtoisesti lapseton mies kirjoitti:
Ihmisen täytyy olla jotenkin kognitiivisesti vajaa, jos hän ei osaa ajatella lapsiperhe-elämää vauvavuosia pidemmälle. Esimerkkejä, kirjallisuutta ja kokemuksia löytyy jokaisen ympäriltä mielin määrin, joten kyllä vanhemmuudesta on saatavissa ihan riittävästi tietoa päätöksen tueksi. Jotkut eivät vain viitsi tätä tietoa käyttää hyödyksi. Aivan älytöntä minusta.
Niin, no jokainen on ollut itse lapsi, eikä ole pysynyt vauvana lopun ikäänsä... Jos ei ole joku onnettomuus käynyt aikuisena niin että on unohtanut kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika surullista sinäänsä kuinka yleistä se vauvakuume vain on.
Ite rakastan lapsia ja vauvoja ja oonkin tällähetkellä raskaana. Mun mielikuvissa vaan ei oo se ihana vauvaikä vaan odotan yhtälailla sitä kun lapset kasvaa ja pääsee tekemään yhdessä kaikkea ihanaa. Odotan myös sitä kun saa olla teinien vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Aika surullista sinäänsä kuinka yleistä se vauvakuume vain on.
Ite rakastan lapsia ja vauvoja ja oonkin tällähetkellä raskaana. Mun mielikuvissa vaan ei oo se ihana vauvaikä vaan odotan yhtälailla sitä kun lapset kasvaa ja pääsee tekemään yhdessä kaikkea ihanaa. Odotan myös sitä kun saa olla teinien vanhempi.
Mulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta enkä ole ollut kiinnostunut toisten lapsista yhtään. Nyt olen itse raskaana koska haluan perheen, en koska haluan vauvan. Jos voisin saada lapsen suoraan 3-vuotiaana, ottaisin mielellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin järkipuhetta! Asia on juuri näin. Perheelliset vaihtaisivat lapsettomien kanssa paikkaa yhdessä hujauksessa.
En usko. Ne, jotka haluavat lapsia, haluavat myös olla lastensa kanssa. Sitä on vain sellaisen täysin mahdotonta käsittää, joka itse ei halua lapsia.
Missä utopiassa sinä elät? Ei pidä paikkaansa. Mieli voi muuttua.
Lapsen menettäminen on JOKAISEN vanhemman mielestä pahinta, mitä voisi koskaan tapahtua.
Paskat ole. Monetkin ihmiset on tappaneet omia lapsiaan, vielä useampi on katkaissut välit kokonaan omiin lapsiinsa (tavallaan menettämistä sekin), eivätkä välttämättä edes kadu tekemäänsä.
Tuollainen mustavalko-ajattelu on typerää touhua.
Omien jälkeläisten tuhoaminen on poikkeustilanne niin eläin- kuin ihmismaailmassa. Jälkeläisten tuottaminen, lisääntyminen, suvunjatkaminen, on eläimen biologinen perustarve ja ihminen on tuota samaa eläinkuntaa. Tämä sama ilmiö koskee kaikkea elollista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on totta. Kuinkakohan moni vauvakuumeilija ajattelee elämäänsä 10 vuotta eteenpäin, että minkälaista auvoa se silloin on isompien lapsien kanssa. Ei varmaan kovinkaan moni.
Sain lapseni 35-vuotiaana. Tottakai ajattelin millaista olisi 10 ja 15 vuotta myöhemmin. Minulla on nyt 15 teini ja hän on edelleen ihan mahtava tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen kyllä, että jos näkisi millaiset ajat on 10 vuoden päästä, niin lasta ei uskaltaisi synnyttää tähän maailmaan. Sitä en ymmärrä, että ihmiset eivät jaksa tai osaa olla omien lastensa kanssa. Lapset on parasta elämässä, pieniä ihmeitä.
Lapsen menettäminen voikin olla, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että jotku katuu lapsiaan ovat lastensa kanssa tekemisissä niin vähän kuin suinkin mahdollista. Partiopaikalta saan seurata näitä perheitä, työni kautta. Ja se on tosi surullista, usein tekevät vielä montakin lasta, vaikkei haluta panostaa siihen ensimmäiseenkään.