Lue keskustelun säännöt.
Yksi tuttu teinien äiti sanoi, että jos ne jotka tekevät nyt vauvoja näkisivät 10 vuoden päähän, he eivät varmasti tekisi niitä vauvoja.
18.11.2017 |
Tämä on totta. Kuinkakohan moni vauvakuumeilija ajattelee elämäänsä 10 vuotta eteenpäin, että minkälaista auvoa se silloin on isompien lapsien kanssa. Ei varmaan kovinkaan moni.
Kommentit (51)
Heh! Mä tein lapset. Katselin ja ohjasin heidän kasvua kymmenen vuotta ja sitten tein vielä iltatähden. Nyt lapset on 16, 14 ja 5. Yhtään ei kaduta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10 v on ihan paras ikä, voi tehdä yhdessä jo vaikka mitä.
17-18 v on ollut meillä raskainta, tulee sitä irtiottoa ja aikuisuus lähenee. Mutta vain sellaisen menettäminen sattuu, joka on ollut aidosti arvokasta.
Entäs sitten, jos on erityislapsi, joka ei muuta koskaan kotoa pois?
Kyllä meillä Suomessa tuetaan erityislastenkin aikuistumista. Käydään ihan samat kuviot kuin muutkin, vaikka uusi koti onkin tuettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, paljon helpompaa on 10-vuotiaan kanssa kuin 1-vuotiaan, ei tarvi syöttää, ei vaihtaa vaippoja, ei tarvi hommata hoitajaa jos menet jonnekin itse, ei tarvi pestä sen hampaita, ei edes kuskata joka paikkaan kun se liikkuu itse pyörällä kouluun ja harrastuksiin, on kavereiden kanssa tuntikausia niin että saa olla itse rauhassa kotona. Eikä mulla ainakaan ole mitään ongelmia teinien kanssakaan. Kaipa sitä jokainen tietää, kun on itsekin ollut teini, että minkälaista se voi olla, ja itse voi jopa välttää omien vanhempien tekemät virheet.
Erityislapsi ei liiku itse eikä häntä voi jättää koskaan yksin.
Aika harvalla on tälläisiä erityislapsia, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten jos tälläisten erityistapausten perusteella jätettääisiin kaikki lapset tekemättä. Suurin osa lapsista on normaaleja ja tasan yhtä mukavia kuin vanhempansa.
Vierailija kirjoitti:
Kristallipalloni kertoo, että jos tämä tuntemasi teinien äiti puolestaan näkisi 10 vuoden päähän, olisi hän taas aivan tyytyväinen siihen, että lapset tuli tehtyä. Teini-ikä ei kestä ikuisesti.
Siihen vielä muutama vuosi, pääsee hyvässä lykyssä isovanhemmaksi ja lapsenlapset on ihan parasta :)
Olen onnellisessa liitossa ja mieheni on elämäni rakkaus. Silti jopa hänen ohitseen menee rakkauteni lapsiini. He ovat elämäni suurin onni, enkä maailmassa iloitse mistään niin paljon kuin heistä. Jokaisen kotoa lähteminen on ollut minulle ison itkun ja ikävän paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se mistään kasvatuksesta ole kiinni, että maailma kurjistuu. Aika lähellä on maailmansota, mitä vähemmäksi resurssit käy, sitä levottomammaksi ihmiset muuttuu. Ja Suomihan on sitten paikka josta tapellaan kynsinhampain, täällä kun on vettä, metsiä, ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10 v on ihan paras ikä, voi tehdä yhdessä jo vaikka mitä.
17-18 v on ollut meillä raskainta, tulee sitä irtiottoa ja aikuisuus lähenee. Mutta vain sellaisen menettäminen sattuu, joka on ollut aidosti arvokasta.
Entäs sitten, jos on erityislapsi, joka ei muuta koskaan kotoa pois?
Poikkeus, kuten siinä toisessakin ketjussa. Ihan jokainen lasta suunnitteleva ja odottava tietää, että riski erityislapsen saamiseen on aina olemassa, ja että ainoa tapa nollata riski on olla tekemättä lasta lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10 v on ihan paras ikä, voi tehdä yhdessä jo vaikka mitä.
17-18 v on ollut meillä raskainta, tulee sitä irtiottoa ja aikuisuus lähenee. Mutta vain sellaisen menettäminen sattuu, joka on ollut aidosti arvokasta.
Entäs sitten, jos on erityislapsi, joka ei muuta koskaan kotoa pois?
Laita laitokseen. Miksi ihmeessä pitää tulla aina hokemaan sitä "mutta jos on erityislapsi" harva lapsi on oikeasti erityislapsi eli vammainen, osa on "erityislapsia" jotka on vain huonosti kasvatettuja. Ei voi mitään johtopäätöksiä tehdä sen perusteella että mitä jos lapsi onkin vammainen koska hyvin pieni prosentti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, paljon helpompaa on 10-vuotiaan kanssa kuin 1-vuotiaan, ei tarvi syöttää, ei vaihtaa vaippoja, ei tarvi hommata hoitajaa jos menet jonnekin itse, ei tarvi pestä sen hampaita, ei edes kuskata joka paikkaan kun se liikkuu itse pyörällä kouluun ja harrastuksiin, on kavereiden kanssa tuntikausia niin että saa olla itse rauhassa kotona. Eikä mulla ainakaan ole mitään ongelmia teinien kanssakaan. Kaipa sitä jokainen tietää, kun on itsekin ollut teini, että minkälaista se voi olla, ja itse voi jopa välttää omien vanhempien tekemät virheet.
Erityislapsi ei liiku itse eikä häntä voi jättää koskaan yksin.
Aika harvalla on tälläisiä erityislapsia, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten jos tälläisten erityistapausten perusteella jätettääisiin kaikki lapset tekemättä. Suurin osa lapsista on normaaleja ja tasan yhtä mukavia kuin vanhempansa.
Ennenmuinoin erityislapset on hylätty metsään ja jätetty kuolemaan. Siksi heitä ei ole nykyään niin paljoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi oletetaan aina että kaikki naiset erityisesti niitä vauvoja kuumeilee? Eiköhän jokainen tiedä että vauvat on sairaan työläitä ja sitovia eikä niiden kanssa voi tehdä mitään. Esim taaperon kanssa voi vaikka piirtää ja se myös ymmärtää jotakin kuvakirjojen päällekin. Teinien kanssa pystyy jo keskustelemaan kunnolla ja tekemään loputtomasti eri asioita.
Sairasta jos vauvoja hankitaan ja kuumeillaan kuin jotain lemmikkipuudelia luullen että ne on aina jotain söpöjä pörriäisiä jotka vaan on eikä niillä ole omaa tahtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin järkipuhetta! Asia on juuri näin. Perheelliset vaihtaisivat lapsettomien kanssa paikkaa yhdessä hujauksessa.
En usko. Ne, jotka haluavat lapsia, haluavat myös olla lastensa kanssa. Sitä on vain sellaisen täysin mahdotonta käsittää, joka itse ei halua lapsia.
Missä utopiassa sinä elät? Ei pidä paikkaansa. Mieli voi muuttua.
Lapsen menettäminen on JOKAISEN vanhemman mielestä pahinta, mitä voisi koskaan tapahtua.
Et ole kuullu esim. viime maanantain porvoon uutisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ymmärrä näitä "Jokaisen kotoa lähteminen on ollut minulle ison itkun ja ikävän paikka." ja "17-18 v on ollut meillä raskainta, tulee sitä irtiottoa ja aikuisuus lähenee."
Lapsi on vain lainaa, jo silloin kun lapsen tekemistä suunnittelee pitäisi olla mielessä että se lapsi lähtee elämään omaa elämäänsä yläasteen jälkeen, kuten vanhemmatkin ovat tehneet.
Onhan se haikeaa kun nuori lähtee kotoa opiskelemaan ym. mutta se on täysin luonnollista, ja iloinen asia kun on teinin kasvattanut oikein ja hän on valmis ja itsenäistyy. Toki lapset tulee kotona käymään ja itsekin voi käydä lapsen luona, mutta kyllä 17-18v elää omaa elämäänsä ja tekee omat päätöksensä. 18-vuotias on aikuinen, hän voi ostaa viinaa, tupakkaa ja veikkauksen pelejä, perustaa yrityksen, mennä naimisiin, ajaa ajokortin, muuttaa ulkomaille, mennä vaaleihin ehdokkaaksi, äänestää vaaleissa ym. ja jos rikoksia tekee, niin vankilaan joutuu ihan itse, ei mamma ja pappa.
Minkälaisia vellihousuja nämä ihmiset ovat itse olleet kun ovat tulleet aikuiseksi 18v.? Ovatko asuneet vanhempiensa helmoissa kolmekymppisiksi? Täysin avuttomia tynnyrissä pumpuliin kiedottuna kasvaneita?
Harmi ettevät tuttusi vanhemmat noudattaneet kyseistä neuvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi oletetaan aina että kaikki naiset erityisesti niitä vauvoja kuumeilee? Eiköhän jokainen tiedä että vauvat on sairaan työläitä ja sitovia eikä niiden kanssa voi tehdä mitään. Esim taaperon kanssa voi vaikka piirtää ja se myös ymmärtää jotakin kuvakirjojen päällekin. Teinien kanssa pystyy jo keskustelemaan kunnolla ja tekemään loputtomasti eri asioita.
Sairasta jos vauvoja hankitaan ja kuumeillaan kuin jotain lemmikkipuudelia luullen että ne on aina jotain söpöjä pörriäisiä jotka vaan on eikä niillä ole omaa tahtoa.
No harva oikeasti haluaa vaan vauvan, vaikka sitä sanotaan vauvakuumeeksi. Jotkut oikeasti tykkää vauvoista tosi paljon, mutta suurin osa tykkää isommista lapsista enemmän, on vauvat söpöjä ei siinä mitään, mutta joskus ne on työläitä. Normaali ihminen muistaa oman lapsuutensa ja nuoruutensa, eikä kuvittele että oma lapsi on vauva kauemman kuin sen vuoden, siksi sitä sanotaan vauvavuodeksi.
Minulla on elämässä uraa, ystäviä ja harrastuksia mutta lapset on oikeasti sitä mikä merkkaa. Paljon millään muulla ole juuri mitään merkitystä. Kun muksut on hyvin kasvatettuja ne ovat kivoja fiksuja ja hauskoja tyyppejä :)
Tähän maailmaan ei tartte penskoja tehä ja näin sanon nuorisolle ja kerron kuinka heidän elämä on mennyttä jos lapsiatekevät
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä näitä "Jokaisen kotoa lähteminen on ollut minulle ison itkun ja ikävän paikka." ja "17-18 v on ollut meillä raskainta, tulee sitä irtiottoa ja aikuisuus lähenee."
Lapsi on vain lainaa, jo silloin kun lapsen tekemistä suunnittelee pitäisi olla mielessä että se lapsi lähtee elämään omaa elämäänsä yläasteen jälkeen, kuten vanhemmatkin ovat tehneet.
Onhan se haikeaa kun nuori lähtee kotoa opiskelemaan ym. mutta se on täysin luonnollista, ja iloinen asia kun on teinin kasvattanut oikein ja hän on valmis ja itsenäistyy. Toki lapset tulee kotona käymään ja itsekin voi käydä lapsen luona, mutta kyllä 17-18v elää omaa elämäänsä ja tekee omat päätöksensä. 18-vuotias on aikuinen, hän voi ostaa viinaa, tupakkaa ja veikkauksen pelejä, perustaa yrityksen, mennä naimisiin, ajaa ajokortin, muuttaa ulkomaille, mennä vaaleihin ehdokkaaksi, äänestää vaaleissa ym. ja jos rikoksia tekee, niin vankilaan joutuu ihan itse, ei mamma ja pappa.
Minkälaisia vellihousuja nämä ihmiset ovat itse olleet kun ovat tulleet aikuiseksi 18v.? Ovatko asuneet vanhempiensa helmoissa kolmekymppisiksi? Täysin avuttomia tynnyrissä pumpuliin kiedottuna kasvaneita?
Lapsi ei todellakaan lähde elämään omaa elämäänsä yläasteen jälkeen. Vanhemmat ovat silloin vielä lapsen huoltajia ja hänestä vastuussa.
Tietenkin jokainen aikuinen haluaa, että lapsi kasvaa ja aloittaa aikuisen elämän kuten kuuluu, mutta ei se sitä tosiasiaa muuta, että siirtymävaiheet ovat paitsi ilonaiheita, myös haikeita. Kun jotain utta alkaa, samalla väkisinkin jotain vanhaa loppuu.
Eikä 18-vuotias ole aikuinen. Hän on täysi-ikäinen, mutta jokainen tietää, että siitä on vielä matkaa todelliseen aikuisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, paljon helpompaa on 10-vuotiaan kanssa kuin 1-vuotiaan, ei tarvi syöttää, ei vaihtaa vaippoja, ei tarvi hommata hoitajaa jos menet jonnekin itse, ei tarvi pestä sen hampaita, ei edes kuskata joka paikkaan kun se liikkuu itse pyörällä kouluun ja harrastuksiin, on kavereiden kanssa tuntikausia niin että saa olla itse rauhassa kotona. Eikä mulla ainakaan ole mitään ongelmia teinien kanssakaan. Kaipa sitä jokainen tietää, kun on itsekin ollut teini, että minkälaista se voi olla, ja itse voi jopa välttää omien vanhempien tekemät virheet.
Erityislapsi ei liiku itse eikä häntä voi jättää koskaan yksin.
Aika harvalla on tälläisiä erityislapsia, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten jos tälläisten erityistapausten perusteella jätettääisiin kaikki lapset tekemättä. Suurin osa lapsista on normaaleja ja tasan yhtä mukavia kuin vanhempansa.
Palstan perusteella joka ikinen lapsi on erityislapsi ja kaikkien muiden kokemus on turhaa ja mistään ei voi keskustella koska erityislapsi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä näitä "Jokaisen kotoa lähteminen on ollut minulle ison itkun ja ikävän paikka." ja "17-18 v on ollut meillä raskainta, tulee sitä irtiottoa ja aikuisuus lähenee."
Lapsi on vain lainaa, jo silloin kun lapsen tekemistä suunnittelee pitäisi olla mielessä että se lapsi lähtee elämään omaa elämäänsä yläasteen jälkeen, kuten vanhemmatkin ovat tehneet.
Onhan se haikeaa kun nuori lähtee kotoa opiskelemaan ym. mutta se on täysin luonnollista, ja iloinen asia kun on teinin kasvattanut oikein ja hän on valmis ja itsenäistyy. Toki lapset tulee kotona käymään ja itsekin voi käydä lapsen luona, mutta kyllä 17-18v elää omaa elämäänsä ja tekee omat päätöksensä. 18-vuotias on aikuinen, hän voi ostaa viinaa, tupakkaa ja veikkauksen pelejä, perustaa yrityksen, mennä naimisiin, ajaa ajokortin, muuttaa ulkomaille, mennä vaaleihin ehdokkaaksi, äänestää vaaleissa ym. ja jos rikoksia tekee, niin vankilaan joutuu ihan itse, ei mamma ja pappa.
Minkälaisia vellihousuja nämä ihmiset ovat itse olleet kun ovat tulleet aikuiseksi 18v.? Ovatko asuneet vanhempiensa helmoissa kolmekymppisiksi? Täysin avuttomia tynnyrissä pumpuliin kiedottuna kasvaneita?
En ole tuo, jolle vastasit, mutta itse olen ollut lukiossa vuoden vaihto-oppilaana ja sitten kirjoittanut ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin. 20-vuotiaana pyrin ja pääsin suoraan lukiosta yliopistoon. Mieheni kävi armeijan ja teki vielä pari vuotta töitä välissä, ja muutti kotoaan yliopistopaikkakunnalle 23-vuotiaana. Mielelläni näkisin omat lapseni yhtä kauan kotona, jos he vain viihtyvät.
Olimmeko vellihousuja? Olemme mielestäni olleet vastuullisia nuoria, joilla on ollut hyvät välit vanhempiinsa ja kohtuulliset taloudelliset lähtökohdat. Muuttamalla pois kotoa aiemmin olisimme saaneet ehkä enemmän rahallista tukea yhteiskunnalta, mutta kotona saimme kartutettua opiskelurahastoa.
Sen sijaan voisin sanoa paljonkin niistä lapsuudenystävistä, jotka "itsenäistyivät" heti yläasteen jälkeen. Pienillä paikkakunnilla voi toki olla, ettei kotoa käsin voi käydä toisen asteen koulua. Mutta lähtökohtaisesti kannatan pitkää lapsuutta ja pitkää nuoruutta, vanhempien taloudellista ja henkistä tukea jopa yli sen 18 vuoden.
Lapsen menettäminen on JOKAISEN vanhemman mielestä pahinta, mitä voisi koskaan tapahtua.