Metsästyskoiraa ei pidä ottaa pelkäksi seurakoiraksi!
Eilen koiralenkillä ajokoiraani lähestyi nainen joka kertoi ihastuneensa koiraani ja haluavansa samanlaisen lenkkikaveriksi ja sisälle seurakoiraksi, ei itse metsästä. Ei metsästyskoiraa saa ottaa pelkäksi lenkkikaveriksi tai pirttiin seurakoiraksi! Vaikka esim suomenajokoira on luonteeltaan ja rauhallisuudeltaan 90% seurakoiria parempi, lasten lellikkikoira se rakastaa metsälle pääsyä. Voi sitä koiran riemua kun näkee isäntänsä tietyt vaatteet päällä ja tietää että nyt pääsee metsälle, ei tarvitse koiraa kysellä että lähettäiskö, kuten vaikkapa päivittäiselle kävelylenkille monesti pitää houkutella tarhasta että lähetään. Ajokoira ei pysy vapaana pihalla vaan lähtee samantien metsälle, sitä ei pidättele edes kupillinen makkaraa aloillaan jos vaihtoehtona on metsälle pääsy. Lenkkeilen päivittäin koirani kanssa, retkeilen metsästysajan ulkopuolella, ajokoira ei ole oikein retkeily eikä vaelluskoirakaan, sillä niin tarkkana saa olla ettei koira vain pääse vapaaksi, se ei kuule eikä näe peräänsä huutelevaa isäntää jos vapaus koittaa, metsästysvietti on ankara. Ajokoira valitsee mieluiten hyvän tarhan koirataloineen asuinpaikakseen kuin sisällä olon, minulla on ollut koira sekä sisällä yöt ja päivät että ulkona tarhassa jossa on lämmin koiratalo sänkyineen jne. Mieluiten on siellä ulkona, vaikka sisälle usein pääseekin.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opponoin sen verran, että metsästyskoira voi olla kyllä seurakoira, kunhan huolehtii sen luontaisista tarpeista. Olen antanut kodin hylätylle suomenajokoiralle ja lopetusuhan alla olevalle jämtimixille. Kumpikin on täysin riistaviettisiä ja minä en metsästä.
Lenkkeilytän koiriani joka päivä vähintään 8 km, yleensä huomattavasti enemmän. Käymme myös juoksemassa yhdessä. Lisäksi koirat pääset metsään juoksemaan viikottain rauhoitusajan ulkopuolella.
Mitään ongelmaa ei ole ollut ja koiratkin ovat silmin nähden tyytyväisiä elämäänsä :)
Miten voit päästää metsästysviettisen koiran metsään juoksemaan jos et itse metsästä? Et voi tai syyllistyt metsästysrikokseen jos sen teet ilman metsästysoikeutta. Jos metsästyskoira hylätään tai on lopetusuhan alla, siltä useimmiten puuttuu juuri metsästysvietti tai jotenkin se on tapettu esim vain sisällä pitäen eikä antamalla mahdollisuutta lajinomaiseen käyttäytymiseen. Metsästysviettinen ajokoira irtipäästessään on 5 sekunnissa 20m isännästä , minuutissa ei enää pahemmin näy, seuraava havainto on haukku tai usean tunnin kuluttua näköhavainto. Ap
Ihan samalla tavalla kuin metsästäjätkin, maan omistajan luvalla, erona vain se, ettei minulla ole asetta mukana :) Koirilla tutkapannat joista voin tarkkailla menoa nuotiolta käsin. Jossain kohtaa koirat palaavat sitten takaisin. Jämti usein ekana ja ajuri myöhemmin. Parhaillaan se on painellut jäljen perässä 32 km.
Samanlaillahan niitä metsästyskoiria pidetään jahdin ulkopuolella kunnossa ja vireessä kelin salliessa. Tai niin ainakin täällä meillä päin.
Aikamonelta maanomistajalta olet pyytänyt luvan että voit koirasi irti päästää, harvemmassa ovat maanomistajat jolla olisi 1000 hehtaaria metsää samassakohtaa. Ajokoira juoksee lyhyelläkin metsäreissulla 20km ja kunnolla metsästysintoinen aamupimeästä seuraavaan aamuyöhön parhaimmillaan 100km (oma koira 97km)eikä siihen riitä yhden maanomistajan maapläntti, pitää kuulua metsästysseuraan ja olla sitäkautta luvat esim 10×10km alueelle joka riittää. Muuten ei ole mitään asiaa päästää koiraa metsään.
Vierailija kirjoitti:
Jos koira ei ole koskaan käynyt metsällä, eikä osaa yhdistää jotain vaatekappaleita metsästykseen, se kääntää kylkeä sohvassa kun näin tapahtuu. Kun taas otan frisbeet kaapista, koira säntää salamana ovelle talutin suussaan odottamaan että lähdemme frisbeekentälle. Onkohan se tuo meisän ajokoira sittenkin frisbeekoira?
Ei se ajokoiran jalostunut metsästysinto sillä katoa että ei ole päässyt metsälle, kyllä meilläkin harrastetaan ajokoiralla monenlaista, mutta metsälle pääsy on koiralle aivan omaa luokkaansa oleva kokemus. Joku saattaa olla innoissaan siitäkin kun pääsee ulos tarpeilleen jos ei mitään muuta virikettä saa.
Näin eilen aivan mahtavan jäniskoiran harjoittelevan tokoa (tottelevaisuuskokeen liikkeitä), kuulemma kilpailee jo voittajaluokassa, mikä on oikeasti jo hyvinkin vaativa kisaluokka. Näytti iloiselta ja aktiiviselta koiralta ja nauttivan tokoharrastuksesta. Vähän ykskantaan ajateltu, että metsästysrotuiset koirat eivät voisi motivoitua ja nauttia muusta kuin metsästyskäytöstä ja ulkotarhassa yksin nököttämisestä. Aika harvalla metsästyskoiralla olen edes nähnyt kunnollisen kokoista aitausta, onnettomia häkkejä pikemminkin, missä mikään liikuntatarve ei kyllä täyty.
Vierailija kirjoitti:
Näin eilen aivan mahtavan jäniskoiran harjoittelevan tokoa (tottelevaisuuskokeen liikkeitä), kuulemma kilpailee jo voittajaluokassa, mikä on oikeasti jo hyvinkin vaativa kisaluokka. Näytti iloiselta ja aktiiviselta koiralta ja nauttivan tokoharrastuksesta. Vähän ykskantaan ajateltu, että metsästysrotuiset koirat eivät voisi motivoitua ja nauttia muusta kuin metsästyskäytöstä ja ulkotarhassa yksin nököttämisestä. Aika harvalla metsästyskoiralla olen edes nähnyt kunnollisen kokoista aitausta, onnettomia häkkejä pikemminkin, missä mikään liikuntatarve ei kyllä täyty.
Ainahan näitä selittäjiä riittää kuinka ajokoiralla voi harrastaa muutakin kuin metsästystä, mutta koskaan ei pidä ottaa ajokoiraa pentuna sillä ajatuksella ettei sillä metsästetä, se on eläinrääkkäystä koiraa kohtaan. Itsekkin olen kerran myynyt metsästysinnottoman ajokoiran lenkkikaveriksi uuteen kotiin. Se ei tarkoita etteikö ajokoiralla voisi harrastaa muutakin kuin metsästystä, mutta metsälle sen on myös päästävä.
Kyllä! Katso metsästyslaki koiran irtipidosta. Ilman maanomistajan lupaa tai oikeutta ei koiraa saa koskaan päästää vapaaksi metsässä. Syyllistyt jonkinlaiseen rikokseen jos päästät ja jos jatkuvasti päästät alueelle jossa sattuu olemaan vaikka metsästys käynnissä, syyllistyt koirasi kanssa metsästysrikokseen. Näitä asioita eivät tunnu ymmärtävän metsäpoluilla ja metsäautoteillä irrallaan koiria juoksuttavat lenkkeiliät. Ei ole olemassakaan yleistä koirien irtipitoaikaa, kaikki ovat metsästysoikeuteen sidonnaisia. Ap