Ei meinaa enää jaksaa yläkouluopena

Riippuu ilmeisesti minkälainen alue, vnahemmat jotka käyneet kouluja niin kannustavat tosissaan lapsia koulunkäynnissä. 

Samaa mieltä. Asenne on vanhemmillakin, että lapsen pitää saada hyvä numero tekemättä töitä, kun on rankkaa olla murrosikäinen ja kun on sitä ja tätä vaikeutta ja keskittymisvaikeuksia ja iltavirkku, joka ei vain jaksa aamuisin nousta ja seliseliseli...

Aloitin myös urani parisenkymmentä vuotta sitten ja kaksi asiaa oli toisin:

1) Erityistukea tarvitsevia ei juurikaan ollut, ehkä koko luokka-asteella max 5 (150 oppilaasta). Nyt niitä tukea tarvitsevia on pahimmillaan 10-12 luokasta eli puolet ja joka luokassa ainakin se viisi.

2) Käytösongelmaisten vanhemmat olivat noloja eivätkä syyttäneet koulua lapsensa riehumisesta. Nyt tulee viestiä, miten joku katsoi pahasti ja provosoi tai opettaja ei vain osaa käsitellä lasta juuri oikein. Mikään ei ole koskaan sen lapsen vikaa. Minkähänlaisia narsisteja näistä lapsista oikein kasvaakaan? Kun vika on aina muissa.

Mutta onneksi on vielä se puolikas ikäluokkaa, jotka ovat normaaleja tai lähes normaaleja ja joiden vanhemmatkin osaavat suhtautua järkevällä tavalla lapsensa toilailuihin. Mokia tulee murrosikäisillä mutta ei niitä saa lakaista maton alle eikä niistä ainakaan syytetä toisia oppilaita/opettajia/avustajia/koulun ilmapiiriä tms.

Mikä oletus sulla on, että haluaisit opettaa vain menestyjiä? Opetat kuitenkin ihan tavis oppilaita, jotka eivät suunnittele itselleen menestyjän uraa.

Pitäisikön sun hankkia itsellesi työnohjausta?

Eiköhän menestyminen ole jäänne 90-luvulta. Itse olen ka oppilas ja muistan, että pidin itseäni surkeana koulussa.

Sisko luki kuin hullu - ka 9.9 ja suoritti kaksi akateemista tutkintoa. Hän todella yritti hampaat irvessä ja ihmetteli meitä kasin oppilaita. Itki jos sai huonon numeron. Tarina on surullinen, sillä ura ei hänellä auennut....loppua en viitsi edes kertoa.

Tuttava porskutti maisteriksi 7.5 ka:lla ja on tavaratalon johtaja.

Toinen tuplasi lukiossa luokan ja valmistui surkeilla Yo-papereilla. On nyt DI ja kansainvälisen pörssiyhtiön toimitusjohtaja.

Tehdä työtä menestymisen eteen? Voi olla, että sulla on pipo liian kireällä.

En ihmettele yhtään. Nuoret näkevät miten ahkerat ja hyviä numeroita saaneet päätyvät ihan samalla leipäjonoon kuin muutkin

Ap pn varmaan nainen ja lukemalla lukenut itselleen opettajan paperit. Ylisuorittaja. Olisit sinäkin mennyt teknilliseen korkeakouluun ja väitellyt tohtoriksi.

Aika keskinkertaisen koulutuksen olet itsellesi hankkinut.

Miksi sitten annoit tänään kympin meidän teinille kokeesta?

Vierailija kirjoitti:

Mikä oletus sulla on, että haluaisit opettaa vain menestyjiä? Opetat kuitenkin ihan tavis oppilaita, jotka eivät suunnittele itselleen menestyjän uraa.

Eikö kaikkien pitäisi tavoitella menestystä? Ei toki välttämättä samalla tavalla, mutta eikö kaikilla nuorilla pitäisi kuitenkin olla tavoitteena hyvä elämä ja se on mun mielestä menestystä. Joku voi menestyä putkimiehenä ja joku toinen lakimiehenä. Joku on tyytyväinen ja hyvä työssään kadunlakaisijana ja joku toinen aivokirurgina. Kunniallisia töitä yhtä kaikki.

Mutta juuri se kunnianhimo menestyä JOSSAIN on avain koko yhteiskunnan menestykseen. "Rupeen sossupummiksi" tai "ideologiseksi työttömäksi" tai makaan koko ikäni kotona pelaamassa pleikkaa ei ole menestystä millään asteikolla.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän menestyminen ole jäänne 90-luvulta. Itse olen ka oppilas ja muistan, että pidin itseäni surkeana koulussa.

Sisko luki kuin hullu - ka 9.9 ja suoritti kaksi akateemista tutkintoa. Hän todella yritti hampaat irvessä ja ihmetteli meitä kasin oppilaita. Itki jos sai huonon numeron. Tarina on surullinen, sillä ura ei hänellä auennut....loppua en viitsi edes kertoa.

Tuttava porskutti maisteriksi 7.5 ka:lla ja on tavaratalon johtaja.

Toinen tuplasi lukiossa luokan ja valmistui surkeilla Yo-papereilla. On nyt DI ja kansainvälisen pörssiyhtiön toimitusjohtaja.

Tehdä työtä menestymisen eteen? Voi olla, että sulla on pipo liian kireällä.

Keskiarvo ei kerro välttämättä mitään ahkeruudesta, yrittämisestä ja lahjakkuudesta. Joku voi saada sen ysin todella pienellä panostuksella ja toiselle seiska on kovan työn takana. Väitän, että ponnistelemaan oppiminen takaa myös menestystä elämässä. Överiksi voi toki mennä siinäkin ja oppilaan uuvuttaminen yläkoulussa tai lukiossa ei ole kenenkään etu.

Kultainen keskitie on se ratkaisu tässäkin. Ponnistellaan sen verran, että ylletään omalla mittapuulla hyvään (ei aina täydelliseen) tulokseen. Se riittää. Jollekin tulos on kutonen, jollekin ysi. Mutta tuloksen eteen on opittu ponnistelemaan.

Yläkoulun keskiarvo ei paljon kerro. Viisitoistavuotias on elämänsä alussa ja aivotkin vasta kehityksensä puolivälissä tuolloin.