Kukaan eronnut ja jatkanut yhdessä asumista?

Prosesssoin sitä ehkä puoli vuotta ennen kuin lopulta päätin ja ilmoitin. Olin muuttamassa pois mutta mies sanoi että voin jäädä lasten kanssa asumaan ja hän etsii asunnon.



Asuimme siis yhdessä eronneina joitakin aikoja, ikään kuin kämppiksinä. Se jotenkin laukaisi tilanteen ja loukkaantumiset, ja saatoimme alkaa puhua ja lopulta sopia uudenlaisista pelisäännöistä ja uudenlaisesta yhteiselämästä.



Se vaatii kyllä hirveästi yrittämishalua, muuttumishalua ja varsinkin anteeksiantoa molemmin puolin. Mutta on se näköjään mahdollista:)

jossa ei sanoja säästelty eikä toivoa paljon annettu. Mutta kyllä se siitä sitten kun sai kaiken sanottua, ja puolin ja toisin pyydettiin anteeksi ja myönnettiin virheitä.

2

Itedän, että on pitkä prosessi edessä, mutta kun takanakin on jo 5vuotta epärehellisyyttä ja valhetta niin en tiedä jaksanko : (

Täytyy yrittää kuitenkin ja keskittyä hieman enemmän itseensä.



Kiitos 2 kokemuksestasi!

-ap

Ja meilläkin oli vuosien alamäki takana. Vasta kun päätin että en voi muuttaa miestä, voin muuttaa vain oman asenteeni ja ottaa haltuun oman elämäni, alkoi tapahtua. Mieskin heräsi ja alkoi kunnioittaa minua uudella tavalla. Olemme molemmat nyt muuttuneet aikalailla, ja varmasti kipinät sinkoileva vielä paljon. Mutta nyt olemme jo kerran löytäneet tiemme aivan kauhean kriisin läpi, ehkä muistamme seuraavalla kerralla että mahdotonkin on mahdollista.



Siihen kuitenkin tarvittiin molemmilta paljon miettimistä siitä mikä elämässä on tärkeää. Huomasimme että molemmat laitoimme lopulta lasten perheen ykköseksi, ja olimme valmiit tekemään hyvin paljon sen eteen. Sen kautta aloimme myös uudestaan arvostaa toisiamme, koska minäkin näin mihin mies on valmis pitääkseen ei vain perheemme vaan myös minut. Huomasin että hän on alkanut arvostaa ja kunnioittaa minua niin kuin ei koskaan ennen.



Onnea sinullekin, kuinka sitten käykin. Toivottavasti sinullakin on mies joka todella herää kun tajuaa mitä menettää. Ja alkaa tehdä työtä ja uhrauksia sen eteen. Jos hän ei sitä tee, niin joka tapauksessa sinä olet löytänyt oman arvosi ja oman elämäsi, ja annat myös lapsillesi parasta mitä pystyt. Onnea matkaan,

t. 2

Itsekin haluaisin onnistua enemmän kuin erota, mutta kun on niin hiton tylsää ja tuntuu, ettei ole mitään yhteistä, siis lapsia lukuun ottamatta tietenkin.



Eniten haluaisin onnelllista ja tasapainoista suhdetta, mutta miten se on mahdollista, kun mies ei jaa eikä puhu mitään ja jos minä puhu, suuttuu heti ja lähtee vetämään, sitten uhkaa erolla.

Naimisissa olimme viitisen vuotta, sitten minä laitoin alulle avioeron,eli ensin astui puolen vuoden harkinta-aika voimaan. Muutimme erilleen ja en hakenut avioeroa puolen vuoden kuluttua. Eli kokonainen vuosi oli aikaa miettiä.



Mies oli koko ajan vastaan eroa, mutta vein sen silti loppuun vuoden kuluttua. Tarvitsin tilaa ja aikaa miettiä asioita, kävin myös varmasti jotain omaa ikäkriisiä läpi. Meillä säilyi kuitenkin koko ajan puhevälit ja asuimme lähekkäin.



Nyt olemme asuneet avoliitossa parisen vuotta ja kyllä me yhdessä pysymme. Kriisit on läpikäyty aikalaisen varmasti ja yhteiseloakin on jo takana kymmenisen vuotta. Olen onnellinen, ettei mies luovuttanut omalta puoleltaan!



Ollaan ihan onnellinen perhe ja kenties " virallistetaan" suhde vielä uudestaan maistraatissa joskus.



Onnea teille. Elämässä on niin monta tarinaa ja erilaista suhdetta kuin ihmisiäkin. Ei ole aina yhtä ja " oikeaa" tapaa/tietä selvitellä tunteita,ihmissuhdekiemuroita ja karikoita. Teet/teette juuri niin kuin se TEILLE on parhain ratkaisu!

Minäkin lakkasin ajattelemasta mikä on hyväksi miehelle ja perheelle jne. vaan aloin ajatella mitä itse haluaisin olla. Mitä haluaisin tehdä, mitä haluaisin muuttaa elämässäni.



Sitten ilmoitin että nyt pyrin tällaisiin asioihin, joko yksin tai jonkun avulla. Jos ei apua tule niin sitä ei tarvita, pärjään kyllä ilmankin. Onneksi pitkän ajan kuluttua saatoimme molemmat myöntää että ne asiat voi toteuttaa myös eroamatta:) mutta se vaatii että mies alkaa esim. osallistua lasten ja kodin hoitoon, minulla on oikeuksia ilmoittaa vaan että nyt on sellainen meno tai harrastus tai opinto, ja esim. myös minun uran takia voi joutua muuttamaan.



Mies joutui myös tekemään isoja valintoja elämäsään, ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.



Mieti mitä todella haluat elämältä. Toivon sinullekin hyvää kevättä, vaikka se prosessi on raskas ja pelottava, niin voit yllättyä että elämä voi muuttua parempaan! Joko itsenäisenä naisena, tai naisena jolla on rakastava mies tukena ja rinnalla.



2

Kai minä tein sen miehelle liian helpoksi kun olin itsestään selvä. Oikeasti meidän piti erota ennen kuin miehen kovaan päähän meni oivallus että hän voi menettää kaiken sillä tavalla.



Ehkä sinunkin miehesi kuvittelee ettet koskaan voisi lähteä. Me jotka emme muuta halua kuin onnellisen perheen, teemme joskus liikaakin sen eteen... vasta kun itkien luovuin siitä haaveesta ja päätin lähteä, siis oikeasti päätin ja melkein toteutinkin sen jo, yllättävällä tavalla sain takaisin sen mistä päästin irti.



Liika kiltteys ja joustavuus. ei näköjään kannata. Terve itsekkyys on joskus hyvästä. Minäkin ymmärrän nyt (taas vähän aikaa) että minun on vaadittava asioita, eivät ne tule ilmaiseksi.

2

Miestäni en sinne taatusti saa, mutta uskoisin, että minulle olisi hyötyä kiihkottoman asiantuntijan kanssa keskusteluista. Mietin vain, että kannattaako rahallinen ja ajallinen satsaus.



Tai siis tämänhän juuri olisi ensimmäinen askel, että minäkin asettaisin jonkin oman tarpeeni perheen ja ukon edelle.

sellaiseen en viitsisi aikaa ja rahaa tuhlata. Me ainakinn tarvitaan ihan oikeasti apua ja neuvoja mjiten tästä eteenpäin.



-ap

Varmaan psykologit on erilaisia, mutta meidän psykologi otti kyllä kantaa, mutta ei syyllistänyt. Sanoi, mm. että " vaikuttaa, että mies on kuin yksi lapsi perheessä" , joka on aivan totta. No, tuosta terapiasta on jo aikaa ja uudet kriisit ovat saapuneet. Käytiin vaan pari kertaa kun tuntui, että ei tarvita sitä enää. Jatkuvaa riitelyä, kamojen paiskomista, eikä minkäänlaista rakkautta ja läheisyyttä. Pari lastakin. On vaikeaa. Miehellä on jotakin psyykkisiä ongelmia, on kärsinyt mm masennuksesta. Menemme uudelleen terapiaan jos se auttaisi. En tiedä. Alkaa olla voimat vähissä ja lapsillehan tämä on super-rankkaa..( On raskasta kun toinen ei huolehdi mistään ja elelee kun hotellissa. Raivarit tulee kun yrittää pyytää heräämään aamulla..

Avioeroa ei ole haettu, mutta ollaan asuttu erillään jonkin aikaa. Meillä ei ole ollut ulkopuolista apua. Ihan itse (ja mies omalla tahollaan) olen miettinyt asioita...



Meillä tärkein muutos on ollut se, että minä olen muuttunut. Olen liikaa aina ajatellut muita ja nyt ajattelen myös itseäni. Tämä on varmaan aika yleistä naisilla, että tavallaan " uhraa" itsensä sille perheelle. Tietynlainen itsekkyys välillä on tervettä ja ainakin meillä se on saanut myös miehen ajattelemaan minua enemmän.



Toista ihmistä voi muuttaa ainoastaan muuttamalla itseään, omaa käyttäytymistään ja suhtautumistaan asioihin. Kun minä aloin pitää huolta itsestäni ja vaatia enemmän itselleni, myös mies alkoi antaa enemmän eli siis antaa minullekin enemmän omaa aikaa, huomiota, kunnioittaa enemmän ja auttaa enemmän kaikessa.



Aiak sekavasti varmaan sanottu, mutta minun " reseptini" on ollut yksinkertaisesti miettiä, mitä minä haluan, mikä tekee minusta onnellisen - ja sitten olen pyrkinyt elämään sen mukaisesti. Ja siitä on elämä lähtenyt paranemaan, myös mieheni kanssa!

kahdenlaista kokemusta. Minulle osui henkilö jonka kanssa oli helppo keskustella, ja joka myös kommentoi ja analysoi. Se auttoi paljon jäsentämään omia ajatuksiaan. Hän myös pystyi antamaan hyviä neuvoja " malta siihen ja siihen asti" tai " tuo on hyvin ymmärrettävää" yms.



Miehelle taas osui henkilö joka vain kuunteli, ja osittain kyllä heillä ei henkilökemiat synkanneet, luulen. ei niin hyötyä. Hänen olisi kannattanut kokeilla jotakuta toista.



Yhdessä käyminen oli siitä hyvä että ne riidat saattoi siirtää ja lykätä siihen sovittuun aikaan, jolloin sai ladata tulemaan kaiken. Muuna aikana saattoi sitten keksittyä tulemaan ylipäätään sivistyneesti toimeen, kun tiesi että tämä asia tulee vielä käsittelyyn.

2

2