Mun kanssa ei vain viihdytä

Kyllä on vähissä ne ystävät jotka ottavat itse yhteyttä ja pyytävät käymään tai muuta. Me kyllä kutsutaan kylään mutta jos emme itse tee aloitetta niin siihen se jää. Ainoastaan yks eläkeläispariskunta on aktiivinen. Ehkä ollaan liian tylsiä tai vaikkapa liian onnellisia heh heh

Vierailija kirjoitti:

Mihin tarvit kavereita jos lähdet perheesi kanssa vaikka tukholman risteilylle? Laivalla on ville viikinki ym lastenohjelmaa. Jos olet perheenäiti, ole perheenäiti nyt kun on sen aika.

Herätä sisäinen emäntäsi, ota elämä haltuun. Äidin vointi heijastuu lapsiin. Kadehtiminen on huono lähtökohta, keskity siihen mitä sinulla on. Mikään ei ole ikuista.

Täsmälleen samaa mieltä. Ap voisi olla onnellinen siitä mitä hänellä nyt jo on ja pitää perheensä onnellisena myös omalla hyvällä käytöksellään. Kun hän on onnellinen ja tasapainoinen, niin muutkin huomaavat sen ja kavereita löytyy, mutta perseeseen ammuttu äitikarhu niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin on hyvin ikävä ja lapset siitä mallin omalle käytökselleen ottavat.

Itsellä vähän sama juttu. Olenkin pikkuhiljaa alkanut mennä yksin (miestä ei ole) sellaisiin paikkoihin, minne ns. ystäväni menevät toistensa/miestensä kanssa. Kipeätä on tehnyt, kun olen huomannut instassa tai facessa samankaltaisia päivityksiä kuin tuo edellä oleva yksi. No, jos ei tykätä, niin ei tupata. Monet kerrat olen ihan suoraan kysynyt, että mennäänkö (en mitään mentäisiinkö), mutta välillä on vastaus sellaista kiemurtelua, että olen ne kysymiset jättänyt vähemmälle. Kerrasta tai kahdesta oppii, ettei kaivata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin tarvit kavereita jos lähdet perheesi kanssa vaikka tukholman risteilylle? Laivalla on ville viikinki ym lastenohjelmaa. Jos olet perheenäiti, ole perheenäiti nyt kun on sen aika.

Herätä sisäinen emäntäsi, ota elämä haltuun. Äidin vointi heijastuu lapsiin. Kadehtiminen on huono lähtökohta, keskity siihen mitä sinulla on. Mikään ei ole ikuista.

Mihin tarvitaan kavereita, mihin perheellinen nainen ketään muuta tarvitsee kun on mies ja lapset? 

Uskomattoman ylimielinen vastaus. 

Ei ollut ylimielinen vastaus, vaan normaali ja aiheesta toteava. Minulla on paljon ystäviä ja silti pistän aina perheeni etusijalle. Ap ei niin tee, vaan hänelle perhe tuntuu olevan vain riesa, joka roikkuu hänessä kuin minä purukumi. Se kuulostaa lähinnä teinien höpötykseltä, ei aikuisen naisen tavalta toimia.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vähän sama juttu. Olenkin pikkuhiljaa alkanut mennä yksin (miestä ei ole) sellaisiin paikkoihin, minne ns. ystäväni menevät toistensa/miestensä kanssa. Kipeätä on tehnyt, kun olen huomannut instassa tai facessa samankaltaisia päivityksiä kuin tuo edellä oleva yksi. No, jos ei tykätä, niin ei tupata. Monet kerrat olen ihan suoraan kysynyt, että mennäänkö (en mitään mentäisiinkö), mutta välillä on vastaus sellaista kiemurtelua, että olen ne kysymiset jättänyt vähemmälle. Kerrasta tai kahdesta oppii, ettei kaivata.

Minä olen myös kysynyt ihan suoraan. Että hei tässä kun harmitellaan ettei "koskaan" ehditä Pori Jazzeille (tai vastaavaan) niin mitä jos nyt varataan jo hotellihuoneet ja ostetaan liput heti kun tulee myyntiin? 

Vastaus: niin no joo no ja vaivautunut hymy. 

Viimeisen kerran jälkeen mietin hiljaa mielessäni, että ei sitten saatana. Mutta että pitääkö valittaa ja kertoa että haluaisi mennä sellaisen seurassa jonka kanssa ei kuitenkaan mihinkään lähtisi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä. Aina jos on toinen vaihtoehto - se otetaan. En ikinä ole se ensimmäinen kenen kanssa halutaan esim. mennä lounaalle tai lähteä matkalle.. Olen yrittänyt olla supermukava, vähän etäinen, kyselijä, hiljaisempi... Mikään ei muuta sitä, ettei minusta oikeastaan IKINÄ pidetä.

Nykyään en ota kehenkään mitään kontaktia. En moikkaa, en sosialisoi, en edes yritä.

Kai mä olen tylsä tai ällöttävä.

Negatiivista negatiivista... Etkö moikkaa enää edes kavereillesi, tutuillesi ja naapureillesi? Missä itsetuntosi on? Minkälainen äiti olet lapsillesi, joissa näytät tällaista esimerkkiä? Minkä ikäisiä lapsesi ovat ja onko miehesi samanlainen jörrikkä kuin sinä?

En jaksa tutustua enää uusiin ihmisiin. Naapureiden kanssa jutellaan ja moikataan. Kaikille kyllä hymyilen ja olen ystävällinen. Mutta jos työpaikalla aloittaa uusi - en yritä enää tutustua, vaan esittelen itseni ja jatkan elämää. Olen aina kyllä kohtelias jos minulle puhutaan. Ehkä viileämpi kuin ennen, mutta aika tasapaksu. En tee haloota itsestäni.

Sukulaisia ei ole, miehen sukulaisia näen harvoin, mutta ystävällinen olen. Mies on ujo, mutta mukava. Lapset on supersosiaalisia, kilttejä ja ihania.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mihin tarvit kavereita jos lähdet perheesi kanssa vaikka tukholman risteilylle? Laivalla on ville viikinki ym lastenohjelmaa. Jos olet perheenäiti, ole perheenäiti nyt kun on sen aika.

Herätä sisäinen emäntäsi, ota elämä haltuun. Äidin vointi heijastuu lapsiin. Kadehtiminen on huono lähtökohta, keskity siihen mitä sinulla on. Mikään ei ole ikuista.

Jos minua tarkoitat, niin en ole perheenäiti (per se ainakaan). Olen eronnut ja uusissa naimisissa. Lapset tykkäävät asua isällään, kun asutaan eri kaupungeissa. AP

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut myös ystäväpiirissäni, että toiset voivat kohdella ystäviään aika tylystikin ja olla todella itsekkäitä ja silti he hyväksytään. Itse yrittänyt olla mukava ja joustava sekä hyvä ystävä, mutta minuun ei välitetä ottaa yhteyttä tapaamisiin ym.  Face tykkäyksiäkään ei tule kavereilta, vaikka samantapaisiin juttuihin muut tykkäilevät  toisiaan?

Joo, tätä mä ihmettelen myös, miten ne ilkeät, manipuloivat ja itsekkäät ihmiset saa eniten huomiota, ja me normaalit, mukavat tyypit ei mitään! :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä yrität liikaa? Ole vain oma itsesi niin kyllä ne oikeat ihmiset tulevat elämääsi. Kuulostat mukavalta tyypiltä. <3

Kun en edes oikeastaan yritä. Olen vain ottanut eri asenteita kokeillakseni muuttaako se asiaa, mutta ei sillä ole vaikutusta. Olen aika rauhallinen ja itsenäinen ihminen. Se kuulemma pelottaa monia, kun minusta huokuu itsevarmuus.. En omasta mielestäni ole itsevarma ollenkaan, ja tätä en ole onnistunut kitkemään pois. Haluaisin olla helposti lähestyttävä, mutta olen enemmänkin luotaantyöntävä :)

En todellakaan usko, että olet huokuvan itsevarma, vaan juuri päinvastoin. Olet enemmänkin kylmä ja epävarma ja se sinusta huokuu jo kauas. Kylmä ja epävarma ihminen ei ole milloinkaan hyvää seuraa, jos vaihtoehtona on lämmin, iloinen ja mukava ystäväkin. Olet eräänlainen kilttimiesnainen, joka on kaikkien mielestä ihan ok, mutta siihen se sitten jääkin. Olet hajuton ja mauton ihminen.

Ennen olin todella itsevarma, äänekäs ja naurava ihminen, mutta nykyään minusta on tullut arempi ja en enää tuo itseäni esiin ja minusta voi saada todella tylyn kuvan, vaikka oikeasti olen vain pelokas tapaamaan ketään.  Vuosien varrella olen vai huomannut ettei minusta pidetä, vaikka olisin mitä - ja se on musertanut itsetuntoa. En ole masentunut asiasta, pärjään kyllä. Ihmettelen vain, miten jotkut saavat niin helposti ystäviä, ja jotkut ei edes lounasseuraa :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Jos juttelen vaikka työpaikalla jonkun kanssa kahdestaan ja huoneeseen tulee joku kolmas henkilö niin nämä kaksi alkavat heti jutella keskenään. Se kolmas henkilö on aina mielenkiintoisempi kuin minä. 🙁

Sama siskojeni kanssa.

Voi niin sama mulla!! Mulla on kyllä ihmisiä ympärillä ja musta pidetään, mutta en ole kenenkään ykkösvalinta mihinkään. Mua joko pyydetään kun muita ei ole tai pyydetään ns täyteihmiseksi eli ettei tarvisi mennä yksin. Sit kun paikalta löytyy muita tuttuja niin jään vähän sivuun.

Mua se ei kylläkään yleensä edes haittaa kun olen itsekseen viihtyvä, paitsi huonoina päivinä saattaa vähän harmittaa mut en jaksa tehdä siitä numeroa. Olen opetellut menemään paikkoihin yksinkin ja kyselemään useammalta tutulta onko joku menossa niin voi vaihtaa seuruetta jos joku tekee oharit.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut myös ystäväpiirissäni, että toiset voivat kohdella ystäviään aika tylystikin ja olla todella itsekkäitä ja silti he hyväksytään. Itse yrittänyt olla mukava ja joustava sekä hyvä ystävä, mutta minuun ei välitetä ottaa yhteyttä tapaamisiin ym.  Face tykkäyksiäkään ei tule kavereilta, vaikka samantapaisiin juttuihin muut tykkäilevät  toisiaan?

Saman olen huomannut. Viime viikonloppuna mies onnistui ottamaan minusta kivan kuvan, ja ajattelin että jes, kerrankin voin uusia profiilikuvan. Tykkäyksiä? Kolme. Omasta mielestäni olen kuvassa nätti. Ja iloinen. 

Ja toinen mitä olen huomannut on, että toiset saavat avautua elämästään ja ihan suoraan purnata siitä, ja heille sanotaan kannustavia sanoja ja kehujakin. Jos itse sanon vaikka että mietityttää tämä koulutus ja tulevaisuus, vastassa on hiljaisuus. Jos sanon että väsyttää kun mies on työmatkalla vielä vajaan viikon, vastassa on hiljaisuus. No toisaalta, kerroin että varattiin matka - hiljaisuus. Sain hyvän arvosanan tentistä jota jännitin silloin viime viikolla - hiljaisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin tarvit kavereita jos lähdet perheesi kanssa vaikka tukholman risteilylle? Laivalla on ville viikinki ym lastenohjelmaa. Jos olet perheenäiti, ole perheenäiti nyt kun on sen aika.

Herätä sisäinen emäntäsi, ota elämä haltuun. Äidin vointi heijastuu lapsiin. Kadehtiminen on huono lähtökohta, keskity siihen mitä sinulla on. Mikään ei ole ikuista.

Mihin tarvitaan kavereita, mihin perheellinen nainen ketään muuta tarvitsee kun on mies ja lapset? 

Uskomattoman ylimielinen vastaus. 

Ei ollut ylimielinen vastaus, vaan normaali ja aiheesta toteava. Minulla on paljon ystäviä ja silti pistän aina perheeni etusijalle. Ap ei niin tee, vaan hänelle perhe tuntuu olevan vain riesa, joka roikkuu hänessä kuin minä purukumi. Se kuulostaa lähinnä teinien höpötykseltä, ei aikuisen naisen tavalta toimia.

Tuota noin. Tuleeko mieleen että ollenkaan, ettei lapseni välttämättä ole enää niin lapsia, jotka haluavat lähteä risteilemään äitinsä kanssa? :)

En ole lasteni isän kanssa yhdessä enää, emme asu samassa kaupungissa, ja lapset eivät ole enää mitään kovin pieniä...

Ap

No mäpä heitän erilaisen

Mulle kelpaisi hyvinkin kaveri, mieluiten ystävä.

-viiskymppinen-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin tarvit kavereita jos lähdet perheesi kanssa vaikka tukholman risteilylle? Laivalla on ville viikinki ym lastenohjelmaa. Jos olet perheenäiti, ole perheenäiti nyt kun on sen aika.

Herätä sisäinen emäntäsi, ota elämä haltuun. Äidin vointi heijastuu lapsiin. Kadehtiminen on huono lähtökohta, keskity siihen mitä sinulla on. Mikään ei ole ikuista.

Mihin tarvitaan kavereita, mihin perheellinen nainen ketään muuta tarvitsee kun on mies ja lapset? 

Uskomattoman ylimielinen vastaus. 

Ei ollut ylimielinen vastaus, vaan normaali ja aiheesta toteava. Minulla on paljon ystäviä ja silti pistän aina perheeni etusijalle. Ap ei niin tee, vaan hänelle perhe tuntuu olevan vain riesa, joka roikkuu hänessä kuin minä purukumi. Se kuulostaa lähinnä teinien höpötykseltä, ei aikuisen naisen tavalta toimia.

Onko tämä sitä rivien välistä lukemista vai selvänäköä?   ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin tarvit kavereita jos lähdet perheesi kanssa vaikka tukholman risteilylle? Laivalla on ville viikinki ym lastenohjelmaa. Jos olet perheenäiti, ole perheenäiti nyt kun on sen aika.

Herätä sisäinen emäntäsi, ota elämä haltuun. Äidin vointi heijastuu lapsiin. Kadehtiminen on huono lähtökohta, keskity siihen mitä sinulla on. Mikään ei ole ikuista.

Mihin tarvitaan kavereita, mihin perheellinen nainen ketään muuta tarvitsee kun on mies ja lapset? 

Uskomattoman ylimielinen vastaus. 

Ei ollut ylimielinen vastaus, vaan normaali ja aiheesta toteava. Minulla on paljon ystäviä ja silti pistän aina perheeni etusijalle. Ap ei niin tee, vaan hänelle perhe tuntuu olevan vain riesa, joka roikkuu hänessä kuin minä purukumi. Se kuulostaa lähinnä teinien höpötykseltä, ei aikuisen naisen tavalta toimia.

Onko tämä sitä rivien välistä lukemista vai selvänäköä?   ;)

Mä mietin ihan samaa, että missäköhän sanoin mitään perheeni olevan riesa :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut myös ystäväpiirissäni, että toiset voivat kohdella ystäviään aika tylystikin ja olla todella itsekkäitä ja silti he hyväksytään. Itse yrittänyt olla mukava ja joustava sekä hyvä ystävä, mutta minuun ei välitetä ottaa yhteyttä tapaamisiin ym.  Face tykkäyksiäkään ei tule kavereilta, vaikka samantapaisiin juttuihin muut tykkäilevät  toisiaan?

Saman olen huomannut. Viime viikonloppuna mies onnistui ottamaan minusta kivan kuvan, ja ajattelin että jes, kerrankin voin uusia profiilikuvan. Tykkäyksiä? Kolme. Omasta mielestäni olen kuvassa nätti. Ja iloinen. 

Ja toinen mitä olen huomannut on, että toiset saavat avautua elämästään ja ihan suoraan purnata siitä, ja heille sanotaan kannustavia sanoja ja kehujakin. Jos itse sanon vaikka että mietityttää tämä koulutus ja tulevaisuus, vastassa on hiljaisuus. Jos sanon että väsyttää kun mies on työmatkalla vielä vajaan viikon, vastassa on hiljaisuus. No toisaalta, kerroin että varattiin matka - hiljaisuus. Sain hyvän arvosanan tentistä jota jännitin silloin viime viikolla - hiljaisuus. 

ei ihmiset halua kuulla miten sua mietyttää viidennen korkeakoulutkinnon suorittaminen, miten rikas mies on taas työmatkoilla, teidän sadas lomamatka tai sun hyvä arvosana minkä saat aina kokeista. Kuulostaa vain vittuilulta tavalliselle tallaajalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut myös ystäväpiirissäni, että toiset voivat kohdella ystäviään aika tylystikin ja olla todella itsekkäitä ja silti he hyväksytään. Itse yrittänyt olla mukava ja joustava sekä hyvä ystävä, mutta minuun ei välitetä ottaa yhteyttä tapaamisiin ym.  Face tykkäyksiäkään ei tule kavereilta, vaikka samantapaisiin juttuihin muut tykkäilevät  toisiaan?

Saman olen huomannut. Viime viikonloppuna mies onnistui ottamaan minusta kivan kuvan, ja ajattelin että jes, kerrankin voin uusia profiilikuvan. Tykkäyksiä? Kolme. Omasta mielestäni olen kuvassa nätti. Ja iloinen. 

Ja toinen mitä olen huomannut on, että toiset saavat avautua elämästään ja ihan suoraan purnata siitä, ja heille sanotaan kannustavia sanoja ja kehujakin. Jos itse sanon vaikka että mietityttää tämä koulutus ja tulevaisuus, vastassa on hiljaisuus. Jos sanon että väsyttää kun mies on työmatkalla vielä vajaan viikon, vastassa on hiljaisuus. No toisaalta, kerroin että varattiin matka - hiljaisuus. Sain hyvän arvosanan tentistä jota jännitin silloin viime viikolla - hiljaisuus. 

Äääh, älä välitä. Varmasti näytät kuvassa nätiltä ja iloiselta. Itselläni tekee pahaa aina kun näkee osalta kavereista tosi hienoja, kivoja kuvia ja melkein kukaan ei tykkää niistä, ja sitten joku toinen postaa jonkun ylifiltteröidyn rakeisen selfien ihan ihme kuvakulmasta ja siihen tulee todella paljon tykkäyksiä ja kehuvia kommentteja. En ymmärrä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut myös ystäväpiirissäni, että toiset voivat kohdella ystäviään aika tylystikin ja olla todella itsekkäitä ja silti he hyväksytään. Itse yrittänyt olla mukava ja joustava sekä hyvä ystävä, mutta minuun ei välitetä ottaa yhteyttä tapaamisiin ym.  Face tykkäyksiäkään ei tule kavereilta, vaikka samantapaisiin juttuihin muut tykkäilevät  toisiaan?

Saman olen huomannut. Viime viikonloppuna mies onnistui ottamaan minusta kivan kuvan, ja ajattelin että jes, kerrankin voin uusia profiilikuvan. Tykkäyksiä? Kolme. Omasta mielestäni olen kuvassa nätti. Ja iloinen. 

Ja toinen mitä olen huomannut on, että toiset saavat avautua elämästään ja ihan suoraan purnata siitä, ja heille sanotaan kannustavia sanoja ja kehujakin. Jos itse sanon vaikka että mietityttää tämä koulutus ja tulevaisuus, vastassa on hiljaisuus. Jos sanon että väsyttää kun mies on työmatkalla vielä vajaan viikon, vastassa on hiljaisuus. No toisaalta, kerroin että varattiin matka - hiljaisuus. Sain hyvän arvosanan tentistä jota jännitin silloin viime viikolla - hiljaisuus. 

ei ihmiset halua kuulla miten sua mietyttää viidennen korkeakoulutkinnon suorittaminen, miten rikas mies on taas työmatkoilla, teidän sadas lomamatka tai sun hyvä arvosana minkä saat aina kokeista. Kuulostaa vain vittuilulta tavalliselle tallaajalle.

Omasta elämästä puhuminen on vittuilua? Okei.

Sellainen hyväksynnän hakeminen ja mielistely on ainakin joillain ihmisillä ongelmana. Et ole aito oma itsesi, jos käyttäydyt niinkuin ajattelet ihmisten haluavan sinun käyttäytyvän.

Mutta monet suomalaiset ovat itse ei-avoimia ja vähän epäaitoja. Jos taas itse olet oma itsesi, niin on hankala löytää samanhenkistä seuraa. Yritä löytää ulkomaalaisia ystäviä tässä tapauksessa : )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut myös ystäväpiirissäni, että toiset voivat kohdella ystäviään aika tylystikin ja olla todella itsekkäitä ja silti he hyväksytään. Itse yrittänyt olla mukava ja joustava sekä hyvä ystävä, mutta minuun ei välitetä ottaa yhteyttä tapaamisiin ym.  Face tykkäyksiäkään ei tule kavereilta, vaikka samantapaisiin juttuihin muut tykkäilevät  toisiaan?

Saman olen huomannut. Viime viikonloppuna mies onnistui ottamaan minusta kivan kuvan, ja ajattelin että jes, kerrankin voin uusia profiilikuvan. Tykkäyksiä? Kolme. Omasta mielestäni olen kuvassa nätti. Ja iloinen. 

Ja toinen mitä olen huomannut on, että toiset saavat avautua elämästään ja ihan suoraan purnata siitä, ja heille sanotaan kannustavia sanoja ja kehujakin. Jos itse sanon vaikka että mietityttää tämä koulutus ja tulevaisuus, vastassa on hiljaisuus. Jos sanon että väsyttää kun mies on työmatkalla vielä vajaan viikon, vastassa on hiljaisuus. No toisaalta, kerroin että varattiin matka - hiljaisuus. Sain hyvän arvosanan tentistä jota jännitin silloin viime viikolla - hiljaisuus. 

ei ihmiset halua kuulla miten sua mietyttää viidennen korkeakoulutkinnon suorittaminen, miten rikas mies on taas työmatkoilla, teidän sadas lomamatka tai sun hyvä arvosana minkä saat aina kokeista. Kuulostaa vain vittuilulta tavalliselle tallaajalle.

Korkeakoulututkinto on ensimmäinen, mies ei ole rikas ja menestyminen tenteissä on uutta ja ihmeellistä. Lomamatka on ensimmäinen kahteen vuoteen. 

Se, että jollain joskus menee hyvin, ei ole v*ttuilua kenellekään. Se on elämää siinä missä vastoinkäymisetkin.