Terapian aloituksesta, kauanko teillä kesti että alkoi toipua? Millaisia oloja oli?

Varmaankin mielen ongelmista toipuminen on siksakia. Harvoin jatkuvaa nousua koko aikaa,

Itselläni rankka tausta, seksuaalinen hyväksikäyttö pienenä, alkoholisti isä jne. Terapia menossa yli 3 vuotta. Hitaasti edetään, ja välillä niin rankkaa, että tuntuu kun kuolisi ahdistukseen. MUTTA paljon asioita mennyt parempaan suuntaan. Kauhea häpeän ja itseinhon tunne on jo lähes poissa. Arvostan itseäni sekä ihmisenä yleensä, että naisena. Jatka vaan sisukkaasti terapiaasi, se kannattaa : )

Vierailija kirjoitti:

Varmaankin mielen ongelmista toipuminen on siksakia. Harvoin jatkuvaa nousua koko aikaa,

Tästä on puhuttu terapeutin kanssa, ja tosiaan, että toipuminen ei ole pelkkää nousua. Mutta olisin arvellut ettei ihan niin syvälle mentäisi, että olisin huonompana kuin ennen terapiaa. Tuntuu kertakaikkiaan romulta. Ennen pystyin vielä jotenkin suoriutumaan arjen askareista, mutta nyt pelkkä oleminenkin on hankalaa. Ajattelin että toipumisessa tulisi hetkellisiä laskuja, mutta ne jaksaisi kun tietäisi ja kokisi niitä nousujakin. Nyt tuntuu pelkältä laskusuunnalta.

Ap

On varmasti raskasta ja pelottavaa kuvailemasi.  Ehkä kaiken kurjan ja tuskaisen olon alla kuitenkin jotakin tapahtuu ja olosi paranee ajan kanssa. Varmaankaan se ei ole helppoa ja vie energiaa ja aikaa enemmän kuin jaksaisit ja haluaisit. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni rankka tausta, seksuaalinen hyväksikäyttö pienenä, alkoholisti isä jne. Terapia menossa yli 3 vuotta. Hitaasti edetään, ja välillä niin rankkaa, että tuntuu kun kuolisi ahdistukseen. MUTTA paljon asioita mennyt parempaan suuntaan. Kauhea häpeän ja itseinhon tunne on jo lähes poissa. Arvostan itseäni sekä ihmisenä yleensä, että naisena. Jatka vaan sisukkaasti terapiaasi, se kannattaa : )

Voimia sinulle toipumiseen!

Eli tällaiset laskut on ihan normaaleja? Olo on hirveän turhautunut, kun haluaisin olla jo terve. Tiedän että en varmasti koskaan voi olla täysin kuin muut, ja taustani tulee kummittelemaan minulle, mutta haluaisin jo takaisin normaaliin arkeen. Pelkään kuinka pystyn sovittamaan työelämän ja terapian, kun sekin on kohta ajankohtaista. Minä, enkä puolisoni huomaa vielä juurikaan edistystä voinnissani. Tosiaan vain sitä laskusuuntaa. Tähän mennessä olen vasta oppinut paremmin historiaani, mutta haluaisin kyetä hallitsemaan oireitani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

On varmasti raskasta ja pelottavaa kuvailemasi.  Ehkä kaiken kurjan ja tuskaisen olon alla kuitenkin jotakin tapahtuu ja olosi paranee ajan kanssa. Varmaankaan se ei ole helppoa ja vie energiaa ja aikaa enemmän kuin jaksaisit ja haluaisit. 

Kiitos!

Omat odotukset toipumisen etenemisestä kyllä lisää tuskaa entisestään. Kai se on sitten niin, että täytyy käydä tämä valtavien tunteiden kausi läpi, jotta opin säätelemään niitä. En kyllä olisi uskonut että menen näin paljon huonompaan suuntaan. Ystävät ja tuttavat ovat kyllä puhuneet, että ulkoisesti vaikutan toipuneemmalta. Sisäinen kokemukseni vaan ei vastaa sitä.

Ap

Up

Hei, 

ensimmäisen vuosi oli todella rankka. Toisaalta asioiden aukaiseminen oli helpottavaa, mutta syyllisyys painoi. Pikkuhiljaa mentiin eteenpäin ja välillä tulee takapakkeja ne kuuluvat asiaan. Lääkitys ollut koko ajan mukana, jotta jaksan terapian käydä läpi. Nyt 8 vuotta terapiaa rankan lapsuuden ja aikuisuuden takia.