Ahdistaa, kun kaikkialla hehkutetaan isänpäivää.

Minun oma isäni kuoli viime vuoden kesänä eli tämä on jo toinen kerta, kun en voi juhlia hänen kanssaan isänpäivää. Tosin emme oikein voisi sitä juhlia vaikka hän olisi elossa, koska hän oli jo kuollessaan niin huonomuistinen, että ei edes kunnolla meitä lapsiaan tuntenut eikä oikein ymmärtänyt sellaisia asioita kuin isänpäivä ja miksi hänen pitää sitä juhlistaa, koska hän ei siis enää muistanut kunnolla olevansa isä.

Omien lapsienkaan kanssa en isänpäivää juhlistaa, en ole tavannut heitä sen jälkeen kun 11 vuotta sitten muutin avioeron jälkeen pois kotoa. Vaimoni ei päästänyt lapsia minua tapaamaan ja on aivopessyt heidät minua vastaan, he eivät halua olla minuun missään yhteydessä. Vanhin heistä on nyt 16 ja nuorin 12v, heitä on 5 (joukossa kaksoset). Elatusavut on kyllä pitänyt maksaa ja lähettää rahaa kaikenlaisiin kalliisiin harrastusvälineisiin, tietokoneisiin ja älypuhelimiin vähistä rahoistani, mutta muuten minuun ei lapseni ole yhteydessä. Työssä olen mutta palkkani on sen verran pieni, että kun vuokran ja muut välttämättömät maksut maksan, niin rahaa ei juuri jää muuhun kuin kaurapuuroon ja maitoon kun joudun lähettämään rahat vaikka jonkun lapsen harrastukseen ja toisen uuteen tietokoneeseen. Että sellaista tämä isyys on, kun vaimoni epäilee minua syyttä uskottomuudesta niin nyt en saa lapsiani tavata.