Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun suutun, suutun kunnolla -> en uskalla hankkia lapsia
10.11.2017 |
Alan tulla siihen tulokseen että en voi hankkia lapsia. En luota itseeni tarpeeksi. Olen muuttunut aikuisena toiseksi vanhemmistani; suutun harvoin, mutta kunnolla.
Viimeisin esimerkki: Mieheni loukkasi minua eräällä ajattelemattomalla teolla. En syytä häntä siitä, kaikki joskus mokaavat ja hän tekee niin erittäin harvoin. Yritän olla se ihminen, joka pysyy viilipyttynä ja ratkaisee ongelmat ja ristiriidat keskustelemalla. Useimmiten onnistun, mutta tällä kertaa en. Kun tilanne oli päällä, olin hurjistunut. Halusin saada miehen tuntemaan itsensä yhtä nöyryytetyksi kuin tunsin sillä hetkellä itseni. "Nerokas" keksintöni oli vetää narulta alas hänen kuivumassa olevat pyykkinsä, levittää lattialle hänen korttipakkansa ja rytätä eteisen matot (mitä hän inhoaa). Riitelimme aikamme, mutta sovimme vielä saman päivän aikana.
Väkivaltaa tai liian pahoja sanoja välillämme ei ole koskaan tapahtunut, mutta pelkään. Pelkään itseäni. Olen samanlainen kuin toinen vanhemmistani oli kun olin lapsi, ja lapselle ei tee hyvää nähdä jotain pyykkien heittelyä. Uskon siis olevani epäsopiva vanhemmaksi, ehkä jopa epäsopiva olemaan parisuhteessa.
Häpeän itseäni tällä hetkellä aika massiivisesti. Tätä tapahtuu 1-2kk välein. Yleensä PMS on mukana kuvioissa, ja jostain syystä joka toinen kuukausi PMS-oireeni ovat erityisen voimakkaat.
En käytä hormonaalista ehkäisyä eikä käytökselleni ja reaktioilleni ole muuta syytä kuin PMS, muu stressi ja luonne / kotoa opittu käytös. En usko että tulen muuttumaan, sillä aiemmassa pitkässä suhteessani oli sama ongelma. Se suhde ei tosin päättynyt siitä syystä, eikä nykyinenkään mies ole vihjannut pitävänsä tätä deal breakerina.
Millaisia ajatuksia tämä herättää teissä? Itse olen itseeni pettynyt. Ajatus ikisinkkuna elämisestä tuntuu tällä hetkellä lohdulliselta, sillä en kestä sitä etten ole parisuhteessa tämän parempi.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Voi sinua, luuletko että me kaikki muut parisuhteessa olevat tai perheelliset olemme täydellisiä emmekä koskaan polta päreitämme? Niin kauan kuin fyysistä tai henkistä väkivaltaa ei ole, et ole paha ihminen. Vähän lapselliselta kostokeinosi kylläkin kuulostavat... :)
Kiitos kommentista <3 En luule että kaikki muut olisivat täydellisiä, mutta en silti hyväksy itseäni tällaisena. Kun suutun, on minun pakko purkaa se johonkin fyysisesti, siksi voin paiskoa sohvatyynyjä lattialle yms. Jotkut suuntaavat nyrkin puolisonsa kasvoihin. Rukoilen kyynärpäät ristissä, etten itse koskaan sorru sellaiseen...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vielä täysin eri asia kajota sohvatyynyyn kuin toiseen ihmiseen. Useimmilla raja kulkee siinä.
Varmasti moni kertoo sinulle, että kukaan vanhempi ei ole täydellinen, ja että hommaan kyllä kasvaa.
Mutta omasta puolestani taputan käsiäni siitä riemusta, että joku ymmärtää kyseenalaistaa oman soveltuvuutensa vanhemmuuteen.
Itse olen ollut aina lempeä ihminen, mutta omat lapseni ovat tuoneet pintaan sellaisia tunteita, joita en ole kokenut ikinä - tai ehkä omassa lapsuudessa pyrkien ne unohtamaan.
Suomalaisista nykyvanhemmista jopa puolet on käyttäytynyt väkivaltaisesti omaa lastaan kohtaan, vaikka kuritusväkivalta kiellettiin jo yli 30 vuotta sitten. Jos joku aavistelee kuuluvansa siihen joukkoon, hatunnosto hänelle rehellisyydestä ja toinen siitä, jos jättää vanhemmuuden väliin.
Voi luoja.. Oikeasti aikuinen ihminen repii jotain pyykkiä kostoksi narulta?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti moni kertoo sinulle, että kukaan vanhempi ei ole täydellinen, ja että hommaan kyllä kasvaa.
Mutta omasta puolestani taputan käsiäni siitä riemusta, että joku ymmärtää kyseenalaistaa oman soveltuvuutensa vanhemmuuteen.
Itse olen ollut aina lempeä ihminen, mutta omat lapseni ovat tuoneet pintaan sellaisia tunteita, joita en ole kokenut ikinä - tai ehkä omassa lapsuudessa pyrkien ne unohtamaan.
Suomalaisista nykyvanhemmista jopa puolet on käyttäytynyt väkivaltaisesti omaa lastaan kohtaan, vaikka kuritusväkivalta kiellettiin jo yli 30 vuotta sitten. Jos joku aavistelee kuuluvansa siihen joukkoon, hatunnosto hänelle rehellisyydestä ja toinen siitä, jos jättää vanhemmuuden väliin.
Mielestäni kaikkea pitää kyseenalaistaa, ja erityisesti tässä tilanteessa. Jos joskus käyttäytyisin väkivaltaisesti jotakuta kohtaan, menettäisin varmasti itsekunnioitukseni loppuiäkseni. En ole langennut vielä koskaan, mutta pystyn kuvittelemaan miten kovasti vanhemmuus voi ajoittain raastaa hermoja.
Minäkin olen todella lempeä ihminen suurimman osan ajasta. Mutta siitä huolimatta olen taipuvainen räjähtämään. Ja se huolettaa...
ap
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja.. Oikeasti aikuinen ihminen repii jotain pyykkiä kostoksi narulta?!
En minä kostoa siinä tavoittele, vaan sitä että myös toiselle osapuolelle tulisi harmi ja pahaa mieltä samoin kuin minulle on tullut.
En väitä että tämä ajatuksenkulku olisi looginen tai järkevä, saati aikuismaista käytöstä.
ap
Alue: Aihe vapaa
Voi sinua, luuletko että me kaikki muut parisuhteessa olevat tai perheelliset olemme täydellisiä emmekä koskaan polta päreitämme? Niin kauan kuin fyysistä tai henkistä väkivaltaa ei ole, et ole paha ihminen. Vähän lapselliselta kostokeinosi kylläkin kuulostavat... :)