Bujoiluun, plannereihin ja kalenterituunaukseen hurahtanutta marittajaa ahdistaa
Fb-ryhmissä (Vihkokaupan kuuma linja, Kalenterimania ym.) kerrotaan päivittäin uusista hienoista plannereista, vihkoista ja ties mistä. Tulee ahdistus, kun ei osaa päättää, millaiset systeemit hankkisi vuodelle 2018. Eilen päätin, että hankin erään plannerin. Tänään katsoin videon jossa esiteltiin ihan toisenlaiset vihkosysteemit ja ajattelin että ei kun hankinkin tuollaisen, se eilen miettimänihän on ihan huono. Sitten katsoin vielä yhden videon, jossa haukuttiin se mitä olin tänään ajatellut. Palasin takaisin eiliseen suunnitelmaan.
Ryhmistä päätellen en ole ainoa, joka miettii näitä asioita pikkuisen liikaa. Onko kohtalotovereita? (Marittamisen mainitsin otsikossa siksi, kun sekin kuuluu tähän oireyhtymään.)