Mikä sua vit***aa just nyt?
Kommentit (31)
Märkä pelto jonka muokkaus on aivan naurettavaa rypemistä.
t. maajussi
Sekava tilanne työpaikalla, sekava tilanne kotona, sekava tilanne sydämessä. Tossa nyt noin alkuun.
Teini ei jaksa herätä kouluun, joka aamu myöhästyy kun ei herää kellonsoittoon ja me mennään töihin jo aiemmin. Ei muutenkaan opiskele enää vaikka aiemmin oli hyvä oppilas. Keskiarvo oli ennen yhdeksän ja nyt ysillä laskenut hälyttävästi ja pelkään että tyttö ei pääse haluamiinsa lukioihin. Tätä murehdin.
Tilasin netistä takin ja tietysti se oli taas liian iso. Mistä saisi kokoa 32 olevan laadukkaan villakangastakin, jossa vähintään 80% villaa.
Masentavat työkaverit jotka valittaa kokoajan ja puhuu pahaa toisista.
Nyt ärsyttää Etelä-Suomen marraskuun pimeys. Sama juttu se on joka vuosi. Joulukuun alussa helpottaa jo. Mutta marraskuuta on jäljellä vielä paljon ja se on se vuoden pahin aika.
Ärsyttää työ, olen liian tyhmä nykyiseen työhön. Ja toisaalta jos olisin fiksu, eihän mun kannattaisi nykyisessä työssä edes olla, palkka on ihan paska 2400 euroa kuussa. Hirveä stressi koko ajan, rahoitusala.
Mielenterveysongelmani, se etten kykene "oikeisiin töihin". Mielialani on paska, tekisi mieli maata sikiöasennossa koko päivän. Vituttaa olla tälläinen luuseri.
Olen Krabilla Thaimaassa ja vettä sataa tai siis tulvii taivaalta. Lämpötila kyllä jotain 27, mutta aurinkoa oli tänään noin 1,5 tuntia, kiitos vaan. Sadekausi on kuulemma pitkittynyt. Vielä 2 viikkoa ja luvassa kai puolipilvisiä päiviä muutama. Olen neljän tähden huoneessa DeLuxe-huoneessa, jonne kiivetään aivan hirveä määrä portaita. Aivan varmasti tulen vielä kaatumaan flipflopeissani, kaiteita on vain siellä täällä. Matkalla on Tsunami-reittioppaat että korkealla ollaan.
Harkitsen huoneen vaihtoa, mutta olen täällä vielä vain 4 yötä ja jatkan Lantalle, jossa sää luultavasti sama.
Huoneen flektin säädöt eivät toimi, vain on ja off, pyysin jo huoltoa tsekkaa maan mutta mitään ei voi tehdä. Ulkona siis 27 ja sadetta. Sisällä helvetillinen tuuli flektin ansiosta eikä ilmanvaihdon säädötkään toimi, katkaisin kummatkin nyt. Tukka vain hulmusi kylmässä tuulessa. Safetyboxissa väärät ohjeet ja taas pyytämään ihmistä näyttämään ne jotka toimivat. Lykkäsin väärät ohjeet hänelle kouraan ja sanoin että uusikaa. Telkkarista säädöt päin vittua ja taas kyselemään. Huoltomiehet yritti jotain mutta kuulemma huoneeni on niin korkealla etteivät signaalit toimi. Perkele!
Eilen kävin leikkauttaamassa tukkaani. Minulla oli toispuoleinen leikkaus, josta tykkäsin. Oikealta n 7 cm pidempi kuin vasemmalta. Sanoin kampaajalle että leikkaus ei ole symmetrinen, mutta haluan nyt että leikkaat 2 cm joka puolelta ja pidetään sama malli. Toi jotain kuvia malleista. Sanoin että no new model, just cut 2cm from everywhere, just look at the model on my head and hair. Hänhän leikkasi sellaisen tätikampauksen, jossa sivut ovat yhtä pitkät. En yleensäkään seuraa kampaajan touhuja missään, vaan luotan että tekevät työnsä ohjeen mukaan. Ei tämä.
Sanoin etten maksa tästä kuin korkeintaan puolet. Muita kampaaja siinä mukana ihmettelemässä ja pölöttämässä. Sanoin että katsokaa leikattuja suortuvia. Tuossa leikattu 5 cm ja suortuvia lattialla. Vasemmalla 2 cm ja minä tilasin saman mallin vain 2 cm lyhyempänä. Olisi maksanut 200 pattia, mutta eivät veloittanut mitään, mutta kyllä vituttaa vieläkin. 200 pattia on noin 5€.
Tähän thai-englannin ymmärtämiseen ei siis voi yhtään luottaa.
Onneksi sain eilen hyvän thai-hieronnan ja tänään refleksologisen jalkahieronnan.
Eilisiltana pääsin kitkerään sähköpostikirjeenvaihtoon vielä isännöitsijän kanssa. Hän myönsi että olin oikeassa asiassa, jonka pyysin korjaamaan, mutta samalla ilmoittaessaan oman nimensä väärinkirjoituksesta, kirjoitti minun sukunimeni väärin. En ollut saanut ilmoitusta hänen nimensä vaihtumisesta toiseen muotoon. Oma nimeni on erikoinen ja sitä kirjoitetaan paljon väärin, mutta nyt hän taisi tehdä sen tahallaan. Laitoin postit hallituksen puheenjohtajalle myös nähtäväksi, koska isännöitsijä oli todella röyhkeä vastauksissaan.
Sen jälkeen alkaa pahoitella ja ehdotella kahville menoa ja näkemistä kasvotusten. Puhuu mielenpahoittamisesta. En tiedä pahoittiko mielensä sitten omasta tyhmyydestään minua kohtaan. Vastasin etten halua tutustua ja tavata, koska minulle riittää se, että virheet korjataan ja ollaan asiallisia. Vieläkin uusi sposti, jonka jälkeen pyysin lopettamaan pahoittelemisensa ja lohdutin että kyllä hänen mielensä pian toipuu. Sitten laitoin ämmän estolistalle. Otan pois vasta Suomeen tultuaan.
Ihan helvetin paska mäihä eilen ja tänäänkin.
Erään ravintolan seinällä oli kyltti: IF GOD BRINGS YOU TO IT, HE WILL BRING YOU THROUGH IT.
Vierailija kirjoitti:
Masentavat työkaverit jotka valittaa kokoajan ja puhuu pahaa toisista.
Niin tuttua. Mä käyn töissä saadakseni rahaa ja puheenaiheita on maailma täynnä jos haluaa jutustella jonkun kanssa, mutta toiset tuntuu käyvän töissä vaan siksi että pääsee haukkumaan muita. Varmaan ne suostuis mieluummin siihen että niiden palkkaa pienennetään puolella, kun siihen että toisten haukkuminen ja jatkuva valittaminen täytyy lopettaa kokonaan.
Suomen paska ilmasto.