Lue keskustelun säännöt.
Palstan perusteella perhe-elämästä innostuu sellainen, jonka elämä ennen perhettä on ollut tyhjää.
09.11.2017 |
Entä sitten, jos elämä on ollut huikean täyttä ja aivan uskomattoman satumaista? Pudotus on hirvittävä. Toisin sanoen, jos elämä ei ole tyhjää, ei kannata hankkia lapsia.
Kommentit (40)
yllätyitkö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa.
Olen kansainvälisesti toimiva taiteilija ja elämäni on paljon sisältörikkaampaa siihen nähden, mitä lapsia tehneet yleensä kuvailevat elämänsä sisällön olleen ennen perhettä (= bilettäminen, kavereiden kanssa hengailu, turismi). Lasten hankkiminen typistäisi elämäni aivan totaalisesti, ja vaikka pidän lapsista ja uskon, että jotain sisältöä tulisi tilallekin, en millään usko että päätoimisena äitinä oleminen olisi kaikesta nykyisestä luopumisen arvoista. Ja luopumaan todellakin joutuisin - työni on niin vaativaa että se käy hyvin lapsesta tai kahdesta: on oltava jatkuvasti käytettävissä ja valmiina ottamaan isojakin haasteita vastaan lyhyellä varoitusajalla, tulee paljon yövalvomisia ja muutenkin elämän aikatauluttamista työn ympärille, jne. En ymmärrä ollenkaan niitä ihmisiä, jotka väittävät ettei lasten vuoksi muka tarvitse luopua mistään. Heillä ei ilmeisesti ole ollut oikein mitään mistä luopua, ja siksi heistä voi tuntua tuolta.
Ja sä et ilmeisesti tajua että toisille tuo sun elämäntyylis kuulostaa jo ajatuksentasolla niin vastenmieliseltä, että vois tehdä mukulan ihan vaan siksi että pääsis kaikesta tuosta eroon.
Naurettava, silmittömästä kateudesta lähtevä kommentti! Siinä ei ole kommentoijalla ollut mitään kokemusta todellisesta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa.
Olen kansainvälisesti toimiva taiteilija ja elämäni on paljon sisältörikkaampaa siihen nähden, mitä lapsia tehneet yleensä kuvailevat elämänsä sisällön olleen ennen perhettä (= bilettäminen, kavereiden kanssa hengailu, turismi). Lasten hankkiminen typistäisi elämäni aivan totaalisesti, ja vaikka pidän lapsista ja uskon, että jotain sisältöä tulisi tilallekin, en millään usko että päätoimisena äitinä oleminen olisi kaikesta nykyisestä luopumisen arvoista. Ja luopumaan todellakin joutuisin - työni on niin vaativaa että se käy hyvin lapsesta tai kahdesta: on oltava jatkuvasti käytettävissä ja valmiina ottamaan isojakin haasteita vastaan lyhyellä varoitusajalla, tulee paljon yövalvomisia ja muutenkin elämän aikatauluttamista työn ympärille, jne. En ymmärrä ollenkaan niitä ihmisiä, jotka väittävät ettei lasten vuoksi muka tarvitse luopua mistään. Heillä ei ilmeisesti ole ollut oikein mitään mistä luopua, ja siksi heistä voi tuntua tuolta.
Hmm... aika monet kansainvälisesti hyvin arvostetut taiteilijat ja tieteilijät jotka elävät työlleen ovat hankkineet myös lapsia. Ehkä enemmän persoonakysymys kuin täysin dikotominen joko-tai-asia. Jokainenhan saa elää elämänsä omalla tyylillään, miksi kadehtia tai halveksia toisen tyyliä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, voi olla niinkin että on jo "kokenut kaiken" ts, on matkusteltu ja seikkaltu, juhlittu ja pistetty rahat omaan nautintoon. Ei sitä vuosikymmeniä välttämättä jaksa, ilman että haluaa jotain muuta.
Mikä tässä on sitä, mitä minulla ei ole, mutta velalla mukamas on?
Vapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapsentekijäryhmä on nää jotka ei osaa ajatella omilla aivoilla, vaan perustelee lastentekoa sillä, että saa sitten ne kohta pois ja pääsee nauttimaan elämästä :D eli kun oikein nuorena tekee niin sitten pääse matkustelemaan. On kyllä säälittävää jengiä. Kommentit on luokkaa "eipä tarvii jaksaa nelikymppisenä mitään vaippoja tai pikkulapsia". Luulis jättävän muksut väliin kun on noin huonokuntoista ja lapsivihamielistä jengiä, että kolmi-nelikymppisenä ei enää mitään pysty ja halua.
höpöhöpö. Kakskymppisenä hoidetaan ne vaipparallit ja yövalvomiset koska ne rasittaa kehoa eniten. Kolme-neljäkymppisenä lapset rasittaa enää lähinnä henkisesti, mutta sulla on jo elämänkokemuksen tuomaa viisautta kasvattaa niitä angstiteinejä. Neljä-viiskymppisenä saat poimia työsi hedelmät ja nauttia ihanien lastesi seurasta, ilman että he enää rasittaa sinua juuri mitenkään fyysisesti tai henkisesti.
Jokainen meistä vanhenee ja jokaisen meidän lapset kasvaa. Tämä on vain luonnollinen kulku vanhemmuudelle, ei ole tarkoituskaan haluta elää vaipparallia 50 vuotta vaan lapset kasvaa ja vanhemman rooli muuttuu sen mukana.
Nuorena lapsensa hankkivat saavat viettää lapsensa kanssa enemmän aikaa + vielä mahdollisten lastenlastenkin kanssa.
Höpöhöpö. Lapsia saatu molemmilla kymmenillä, ja kyllä tää vaan on helpompaa "vanhana". On tasasuutta ja uskoa itseen, kertoohan sen tutkimuksetkin että vanhempi vanhempi osaa antaa turvallisemman ympäristön lapselle, kun nuorempi. Nuorena olin itsekin ihan lapsi, en tietenkään olisi sitä millään itse kyennyt tai suostunut uskomaan. Oi niitä aikoja :´) Kaikesta tietenkin selviää, mutta parempi näin.
Äiti 23v ja 35v
Minä sain esikoisen 20v, enkä todellakaan ollut itse enää lapsi, olin kuitenkin jo vuosia sitten lähtenyt kotoa, opiskellut ammatin ja asunut miehen kanssa. Kun sain kaksoset 34v. niin en ollut erityisesti parempi vanhempi, väsyneenpi vaan. Nyt kun on yli nelikymppinen, pidän entistä enemmän viisaana sitä ajatusta joka minulla on aina ollut, että ei lapsia enää 35v ja yli. Nuo nuorimmaisetkin tuli niin myöhään kun meni 8 vuotta saada ne, mieluummin olisin heillekin ollut nuori äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut tyhjää, vaan täyttynyt toisarvoisista asioista. Kun saa lapsen, kummasti muuttuu tärkeysjärjestys elämässä.
Juuri näin. Mikä muka on mahtavampaa kuin oma perhe?
Oma vapaus, itsensä kehittäminen ja parisuhdeaika.
Mielenkiinnosta: kerro vähän elämästäsi. Miten vietät tyypillisen päivän?
Mahtavampaa kuin oma perhe on juuri se, mitä tuo yksi kommentoija kertoi. Se taiteilija. Se on todellista elämää. Mikään perhe-elämä ei ole edes kissan aivastus verrattuna siihen, missään muodossaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa.
Olen kansainvälisesti toimiva taiteilija ja elämäni on paljon sisältörikkaampaa siihen nähden, mitä lapsia tehneet yleensä kuvailevat elämänsä sisällön olleen ennen perhettä (= bilettäminen, kavereiden kanssa hengailu, turismi). Lasten hankkiminen typistäisi elämäni aivan totaalisesti, ja vaikka pidän lapsista ja uskon, että jotain sisältöä tulisi tilallekin, en millään usko että päätoimisena äitinä oleminen olisi kaikesta nykyisestä luopumisen arvoista. Ja luopumaan todellakin joutuisin - työni on niin vaativaa että se käy hyvin lapsesta tai kahdesta: on oltava jatkuvasti käytettävissä ja valmiina ottamaan isojakin haasteita vastaan lyhyellä varoitusajalla, tulee paljon yövalvomisia ja muutenkin elämän aikatauluttamista työn ympärille, jne. En ymmärrä ollenkaan niitä ihmisiä, jotka väittävät ettei lasten vuoksi muka tarvitse luopua mistään. Heillä ei ilmeisesti ole ollut oikein mitään mistä luopua, ja siksi heistä voi tuntua tuolta.
Hmm... aika monet kansainvälisesti hyvin arvostetut taiteilijat ja tieteilijät jotka elävät työlleen ovat hankkineet myös lapsia. Ehkä enemmän persoonakysymys kuin täysin dikotominen joko-tai-asia. Jokainenhan saa elää elämänsä omalla tyylillään, miksi kadehtia tai halveksia toisen tyyliä?
Tämä. Miksi ihmisillä palstalla on niin hirveä tarve vakuuttaa kuinka omat valinnat on universaalisti parhaita ja muiden tapa elää on vähintäänkin tylsä? Ei kovin kypsää eikä avarakatseista.298
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa.
Olen kansainvälisesti toimiva taiteilija ja elämäni on paljon sisältörikkaampaa siihen nähden, mitä lapsia tehneet yleensä kuvailevat elämänsä sisällön olleen ennen perhettä (= bilettäminen, kavereiden kanssa hengailu, turismi). Lasten hankkiminen typistäisi elämäni aivan totaalisesti, ja vaikka pidän lapsista ja uskon, että jotain sisältöä tulisi tilallekin, en millään usko että päätoimisena äitinä oleminen olisi kaikesta nykyisestä luopumisen arvoista. Ja luopumaan todellakin joutuisin - työni on niin vaativaa että se käy hyvin lapsesta tai kahdesta: on oltava jatkuvasti käytettävissä ja valmiina ottamaan isojakin haasteita vastaan lyhyellä varoitusajalla, tulee paljon yövalvomisia ja muutenkin elämän aikatauluttamista työn ympärille, jne. En ymmärrä ollenkaan niitä ihmisiä, jotka väittävät ettei lasten vuoksi muka tarvitse luopua mistään. Heillä ei ilmeisesti ole ollut oikein mitään mistä luopua, ja siksi heistä voi tuntua tuolta.
No minä tunnen montakin taiteilija-muusikkoa joilla on lapsi/lapsia. Työhuoneella ollaan kun lapsi on päivähoidossa ja puoliso/tukiverkko hoitaa lasta kun on keikkoja tai matkoja. Eipä tuo lapsi ole työtahtia hidastanut, toki on suunniteltava enemmän aikatauluja.
Helppoa tuollainen elämä ei toki ole mutta eivät nämä ihmiset ole hakeneetkaan helppoutta alaa valitessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, voi olla niinkin että on jo "kokenut kaiken" ts, on matkusteltu ja seikkaltu, juhlittu ja pistetty rahat omaan nautintoon. Ei sitä vuosikymmeniä välttämättä jaksa, ilman että haluaa jotain muuta.
Mikä tässä on sitä, mitä minulla ei ole, mutta velalla mukamas on?
Vapaus.
Nimellinen vapaus käydä jumpassa silloin kun huvittaa. Millä tavoin luulet, että minua lapsi jotenkin sitoo enemmän kuin sinua sitovat jotkin muut rajoitteesi oli se sitten rahaa, vapaa-aikaa tms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut tyhjää, vaan täyttynyt toisarvoisista asioista. Kun saa lapsen, kummasti muuttuu tärkeysjärjestys elämässä.
Kerro tästä enemmän. Mitä pidit ennen tärkeänä ja mitä lasten saannin jälkeen?
Olen toinen. Ennen lapsia pidin tärkeänä parisuhdetta, opiskelua, uraa, sukua, ystäviä, matkustamista... Ja lasten saamisen jälkeen parisuhdetta, lapsia, uraa, sukua, ystäviä matkustamista...
Olen vela ja parisuhde, suku sekä ystävät on mun pyhä kolminaisuus. Oisko tässä nyt sitten vaikutusta iälläkin? Ehkäpä ihmiset arvostaa noita asioita ihan ilman lapsiakin? Meitä on isommasta sisarusparvesta 3 velaa ja ollaan toistemme kanssa miltei päivittäin jotenkin tekemisissä (pariskuntia kaikki=. Lisäksi hoidetaan ne vanhemmat, mille ei näytä lapsellisilla sisaruksilla oikein liikenevän aikaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa.
Olen kansainvälisesti toimiva taiteilija ja elämäni on paljon sisältörikkaampaa siihen nähden, mitä lapsia tehneet yleensä kuvailevat elämänsä sisällön olleen ennen perhettä (= bilettäminen, kavereiden kanssa hengailu, turismi). Lasten hankkiminen typistäisi elämäni aivan totaalisesti, ja vaikka pidän lapsista ja uskon, että jotain sisältöä tulisi tilallekin, en millään usko että päätoimisena äitinä oleminen olisi kaikesta nykyisestä luopumisen arvoista. Ja luopumaan todellakin joutuisin - työni on niin vaativaa että se käy hyvin lapsesta tai kahdesta: on oltava jatkuvasti käytettävissä ja valmiina ottamaan isojakin haasteita vastaan lyhyellä varoitusajalla, tulee paljon yövalvomisia ja muutenkin elämän aikatauluttamista työn ympärille, jne. En ymmärrä ollenkaan niitä ihmisiä, jotka väittävät ettei lasten vuoksi muka tarvitse luopua mistään. Heillä ei ilmeisesti ole ollut oikein mitään mistä luopua, ja siksi heistä voi tuntua tuolta.
Tuollainen elämä on erittäin, erittäin harvinaista, kellään. Sulle ok. Mutta harva tuollaisesta edes tykkäisi. Velat ja sinkut joita minä tunnen, ovat yleensä yksinäisiä ja masentuneita, yleensä työttömiä, ei ole heidän elämässään koskaan tuollaista säihkettä. Itkevät kaikkina juhlapäivinä miten yksinäisiä ovat eikä kukaan välitä, eikä ole mitään tekemistä, ei viitsi yksin mennä mihinkään eikä ole rahaakaan.
Myös perheitä on erilaisia, ei voi kaikkien perhe-elämää niputtaa samaan sen enenpää kuin perheettömienkään. Toiset matkustelee toiset ei, toisilla on mielenkiintoinen työ, toisilla ei, toisilla on hyvä puoliso, toisilla ei...
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa.
Olen kansainvälisesti toimiva taiteilija ja elämäni on paljon sisältörikkaampaa siihen nähden, mitä lapsia tehneet yleensä kuvailevat elämänsä sisällön olleen ennen perhettä (= bilettäminen, kavereiden kanssa hengailu, turismi). Lasten hankkiminen typistäisi elämäni aivan totaalisesti, ja vaikka pidän lapsista ja uskon, että jotain sisältöä tulisi tilallekin, en millään usko että päätoimisena äitinä oleminen olisi kaikesta nykyisestä luopumisen arvoista. Ja luopumaan todellakin joutuisin - työni on niin vaativaa että se käy hyvin lapsesta tai kahdesta: on oltava jatkuvasti käytettävissä ja valmiina ottamaan isojakin haasteita vastaan lyhyellä varoitusajalla, tulee paljon yövalvomisia ja muutenkin elämän aikatauluttamista työn ympärille, jne. En ymmärrä ollenkaan niitä ihmisiä, jotka väittävät ettei lasten vuoksi muka tarvitse luopua mistään. Heillä ei ilmeisesti ole ollut oikein mitään mistä luopua, ja siksi heistä voi tuntua tuolta.
Tämä on niin hyvä kommentti ja nolottaa, että joku wt heti nousi sitä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, voi olla niinkin että on jo "kokenut kaiken" ts, on matkusteltu ja seikkaltu, juhlittu ja pistetty rahat omaan nautintoon. Ei sitä vuosikymmeniä välttämättä jaksa, ilman että haluaa jotain muuta.
Mikä tässä on sitä, mitä minulla ei ole, mutta velalla mukamas on?
Vapaus.
Nimellinen vapaus käydä jumpassa silloin kun huvittaa. Millä tavoin luulet, että minua lapsi jotenkin sitoo enemmän kuin sinua sitovat jotkin muut rajoitteesi oli se sitten rahaa, vapaa-aikaa tms?
No meillä ei kyllä kaveripariskunta tee enää mitään. Ei pääse lenkille, ei pääse leffaan tai syömään. Ei pääse reissuun, ei oluelle illalla ei taidenäyttelyyn. Just eilen ukon kanssa työnnettiin pyykit koneeseen ja talsittiin viinilasilliselle. Oli ihana ilta, kevyt olo ja niin rentouttavaa. EI me enää jakseta kysyä niitä toisia "onnellisia" mukaan, kun niillä on kiire lihota siellä sohvalla salkkareita tuijottaen likasten lapsipyykkien keskellä. Olen tästä kokemuksesta ymmärtänyt, että kyllä ne lapset vaan vie kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa.
Olen kansainvälisesti toimiva taiteilija ja elämäni on paljon sisältörikkaampaa siihen nähden, mitä lapsia tehneet yleensä kuvailevat elämänsä sisällön olleen ennen perhettä (= bilettäminen, kavereiden kanssa hengailu, turismi). Lasten hankkiminen typistäisi elämäni aivan totaalisesti, ja vaikka pidän lapsista ja uskon, että jotain sisältöä tulisi tilallekin, en millään usko että päätoimisena äitinä oleminen olisi kaikesta nykyisestä luopumisen arvoista. Ja luopumaan todellakin joutuisin - työni on niin vaativaa että se käy hyvin lapsesta tai kahdesta: on oltava jatkuvasti käytettävissä ja valmiina ottamaan isojakin haasteita vastaan lyhyellä varoitusajalla, tulee paljon yövalvomisia ja muutenkin elämän aikatauluttamista työn ympärille, jne. En ymmärrä ollenkaan niitä ihmisiä, jotka väittävät ettei lasten vuoksi muka tarvitse luopua mistään. Heillä ei ilmeisesti ole ollut oikein mitään mistä luopua, ja siksi heistä voi tuntua tuolta.
Tuollainen elämä on erittäin, erittäin harvinaista, kellään. Sulle ok. Mutta harva tuollaisesta edes tykkäisi. Velat ja sinkut joita minä tunnen, ovat yleensä yksinäisiä ja masentuneita, yleensä työttömiä, ei ole heidän elämässään koskaan tuollaista säihkettä. Itkevät kaikkina juhlapäivinä miten yksinäisiä ovat eikä kukaan välitä, eikä ole mitään tekemistä, ei viitsi yksin mennä mihinkään eikä ole rahaakaan.
Myös perheitä on erilaisia, ei voi kaikkien perhe-elämää niputtaa samaan sen enenpää kuin perheettömienkään. Toiset matkustelee toiset ei, toisilla on mielenkiintoinen työ, toisilla ei, toisilla on hyvä puoliso, toisilla ei...
Tuo on täysin normaali elämä sellaisille, jotka siihen ovat tottuneet. Jos ei ole elämässään mitään tehnyt, ei mitään myöskään saa. Mutta se, että se pitäisi heittää pois lasten takia, on sulaa hulluutta. Siksi pitäisi rohkaista lapsia ja nuoria jäämään lapsettomiksi. Sosiaalinen paine nimittäin usein painostaa lastenhankinnan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, voi olla niinkin että on jo "kokenut kaiken" ts, on matkusteltu ja seikkaltu, juhlittu ja pistetty rahat omaan nautintoon. Ei sitä vuosikymmeniä välttämättä jaksa, ilman että haluaa jotain muuta.
Mikä tässä on sitä, mitä minulla ei ole, mutta velalla mukamas on?
Vapaus.
Nimellinen vapaus käydä jumpassa silloin kun huvittaa. Millä tavoin luulet, että minua lapsi jotenkin sitoo enemmän kuin sinua sitovat jotkin muut rajoitteesi oli se sitten rahaa, vapaa-aikaa tms?
Lapsi/lapset sitovat huomattavasti. Minä voin tulla ja mennä ja elää täysin vapaana, tehdä kaikki päätökset pelkästään omalta kannaltani. Vapautta ei ole koskaan enää, jos tekee lapsia. Kaikki eivät sellaista vapautta edes kaipaa, mutta minulle se on elinehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, voi olla niinkin että on jo "kokenut kaiken" ts, on matkusteltu ja seikkaltu, juhlittu ja pistetty rahat omaan nautintoon. Ei sitä vuosikymmeniä välttämättä jaksa, ilman että haluaa jotain muuta.
Mikä tässä on sitä, mitä minulla ei ole, mutta velalla mukamas on?
Vapaus.
Nimellinen vapaus käydä jumpassa silloin kun huvittaa. Millä tavoin luulet, että minua lapsi jotenkin sitoo enemmän kuin sinua sitovat jotkin muut rajoitteesi oli se sitten rahaa, vapaa-aikaa tms?
No meillä ei kyllä kaveripariskunta tee enää mitään. Ei pääse lenkille, ei pääse leffaan tai syömään. Ei pääse reissuun, ei oluelle illalla ei taidenäyttelyyn. Just eilen ukon kanssa työnnettiin pyykit koneeseen ja talsittiin viinilasilliselle. Oli ihana ilta, kevyt olo ja niin rentouttavaa. EI me enää jakseta kysyä niitä toisia "onnellisia" mukaan, kun niillä on kiire lihota siellä sohvalla salkkareita tuijottaen likasten lapsipyykkien keskellä. Olen tästä kokemuksesta ymmärtänyt, että kyllä ne lapset vaan vie kaiken.
Todellakin vievät. Se on hirvittävää. Lasten hankkimisesta pitäisi varoittaa. Siihen pitäisi perustaa kampanja. Älä hanki lapsia, tulet katumaan. Älä anna elämääsi pois. Älä heitä elämääsi hukkaan. Jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, voi olla niinkin että on jo "kokenut kaiken" ts, on matkusteltu ja seikkaltu, juhlittu ja pistetty rahat omaan nautintoon. Ei sitä vuosikymmeniä välttämättä jaksa, ilman että haluaa jotain muuta.
Mikä tässä on sitä, mitä minulla ei ole, mutta velalla mukamas on?
Vapaus.
Nimellinen vapaus käydä jumpassa silloin kun huvittaa. Millä tavoin luulet, että minua lapsi jotenkin sitoo enemmän kuin sinua sitovat jotkin muut rajoitteesi oli se sitten rahaa, vapaa-aikaa tms?
No meillä ei kyllä kaveripariskunta tee enää mitään. Ei pääse lenkille, ei pääse leffaan tai syömään. Ei pääse reissuun, ei oluelle illalla ei taidenäyttelyyn. Just eilen ukon kanssa työnnettiin pyykit koneeseen ja talsittiin viinilasilliselle. Oli ihana ilta, kevyt olo ja niin rentouttavaa. EI me enää jakseta kysyä niitä toisia "onnellisia" mukaan, kun niillä on kiire lihota siellä sohvalla salkkareita tuijottaen likasten lapsipyykkien keskellä. Olen tästä kokemuksesta ymmärtänyt, että kyllä ne lapset vaan vie kaiken.
Ei tuossa kyse ole siitä etteivätkö pääsisi. Heitä ei enää vaan kiinnosta teidän seuranne ja lapsettomien juttunne. Meillä lenkkeillään, käydän leffassa ja syömässä. Näihin mennään yleensä parisuhdetta hoitamaan, ei niihin kaivata kolmansia pyöriä. Reissussa käymme kutakuinkin kaksi-kolme kertaa vuodessa, lapsen kanssa. Mihin me siellä niitä viininlatkijoita kaivattaisiin? Ystävät muuttuvat automaattisesti toisiksi perheellisiksi, jotta lapsillakin on seuraa toisistaan kun aikuiset illastavat ja ottavat parit lasit viiniä. Luuletko tosiaan, että lapsellinen kaipaa jotain nenäänsä pitkin katselevaa velaa seuraansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, voi olla niinkin että on jo "kokenut kaiken" ts, on matkusteltu ja seikkaltu, juhlittu ja pistetty rahat omaan nautintoon. Ei sitä vuosikymmeniä välttämättä jaksa, ilman että haluaa jotain muuta.
Mikä tässä on sitä, mitä minulla ei ole, mutta velalla mukamas on?
Vapaus.
Nimellinen vapaus käydä jumpassa silloin kun huvittaa. Millä tavoin luulet, että minua lapsi jotenkin sitoo enemmän kuin sinua sitovat jotkin muut rajoitteesi oli se sitten rahaa, vapaa-aikaa tms?
No meillä ei kyllä kaveripariskunta tee enää mitään. Ei pääse lenkille, ei pääse leffaan tai syömään. Ei pääse reissuun, ei oluelle illalla ei taidenäyttelyyn. Just eilen ukon kanssa työnnettiin pyykit koneeseen ja talsittiin viinilasilliselle. Oli ihana ilta, kevyt olo ja niin rentouttavaa. EI me enää jakseta kysyä niitä toisia "onnellisia" mukaan, kun niillä on kiire lihota siellä sohvalla salkkareita tuijottaen likasten lapsipyykkien keskellä. Olen tästä kokemuksesta ymmärtänyt, että kyllä ne lapset vaan vie kaiken.
Ei tuossa kyse ole siitä etteivätkö pääsisi. Heitä ei enää vaan kiinnosta teidän seuranne ja lapsettomien juttunne. Meillä lenkkeillään, käydän leffassa ja syömässä. Näihin mennään yleensä parisuhdetta hoitamaan, ei niihin kaivata kolmansia pyöriä. Reissussa käymme kutakuinkin kaksi-kolme kertaa vuodessa, lapsen kanssa. Mihin me siellä niitä viininlatkijoita kaivattaisiin? Ystävät muuttuvat automaattisesti toisiksi perheellisiksi, jotta lapsillakin on seuraa toisistaan kun aikuiset illastavat ja ottavat parit lasit viiniä. Luuletko tosiaan, että lapsellinen kaipaa jotain nenäänsä pitkin katselevaa velaa seuraansa?
No, nää kyseiset ihmiset ihan ite valittelee toisistaan riippumatta kun mitään ei enää ehi ja "oispa ihanaa" jne. Ei ne kyllä keskenään hirveesti tee muuta kun tappelee. Ei muakaan muuten ois jaksanut niin pitkään kiinnostaa niitä mukaan kysellä, mutta tuntu pahalta että ne oli niin leipääntyneitä. Sua ei kyllä varmasti kukaan mihinkään kutsuiskaan, miten sun lapset voi noin pahansisuisen ihmisen kanssa?
Huomaa että täällä on kaksi katkeraa velaa vauhdissa taas 😂
Hah..ihanan katkeraa tilitystä lapsettomilta. Mikä ihmeen tarve joillain on todistella oman elämän tai valinnan (olikohan sittenkin vaan ihan epäonninen kohtalo?) paremmuutta? Ei onnellisen ihmisen tarvitse todistella moista. Oikeasti tyytyväinen ihminen iloitsee toisen puolesta, hänen elämäntilanteestaan jos toinen kerran on valinnut miten haluaa elämänsä elää. Annetaan kaikille vapaus päättää omasta elämäntavastaan, lapsilla tai ilman!
Mielenkiinnosta: kerro vähän elämästäsi. Miten vietät tyypillisen päivän?