Pidättekö outona jos parisuhteen alussa ei olla jatkuvasti kiinni toisessa ja haluamassa seksiä?
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Siis jatkuu joko ajan mutta kuitenkin vain parisuhteen alussa? Aavistuksen epämääräinen avaus, mutta kyllähän seksiä ja yhteistä aikaa on sekä alussa että jatkossa. Ei ole outoa.
Yhteistä aikaa on, mutta seksiä ei ole ollut kertaakaan. Ei paneskella missään vaiheessa kuin kaniinit.
Useimmiten se tarkoittaa sitä, että myöskään suhteen edetessä ei ole seksiä niin paljon. Joko kaksi sellaista ihmistä, jotka ovat tyytyväisiä vähempään määrään ovat löytäneet toisensa. Tai sitten voi käydä niin, että seksuaaliset halut eivät kohtaa, mikä ei pitkässä juoksussa kuulosta hyvältä suhteen jatkuessa. Paljon riippuu myös ns. kemiasta, onko sitä roihua, intohimoa seksissä. Joskus ei niin seksuaalisesta ihmisestä voi kuoriutua sen kiihkeän kumppanin kohdatessaan erittäin halukas ja himokas. Minulle kävi niin nykyisen mieheni kanssa. Ystäväni sanoivat, kun aloimme seurustella, että aivan kuin "hehkuisin". Se näkyi ilmeisesti sitten niin selvästi myös ulospäin.
Mitä outoa tuossa nyt on? Ei kai kaikkien tarvitse haluta alvariinsa. Joillekin riittää se kerran kuussa alusta alkaen. Luonnekysymys.
Huonona enteenä pidän. Jostakin syystä mun miehet tuppaavat väsähtämään parin vuoden jälkeen, joten haluan paljon seksiä edes silloin, kun sitä on mahdollista saada.
Ja kuinka pitkästä suhteesta nyt mahtoikaan olla kyse? Jos suhde kestää muutaman kuukauden, ei ollenkaan outoa. Jos taas on pitkä parisuhde ilman seksiä, se on vähintäänkin harvinaista.
Me olemme kyllä aika paljon kiinni toisissamme, mutta yhdyntään asti edetään vain 1-2 kertaa viikossa. Ikinä ei ole ollut joka päivä seksiä. Takana on pitkä parisuhde, ja toivottavasti vielä edessäpäinkin.
No minä pidän outona mutta olen muutenkin niitä naisia, joille maistuu koko ajan. Vielä nytkin viiden vuoden jälkeen tekisi mieli joka päivä. Mies ei niin usein enää halua, joten alkukiihko on siksi laantunut. Mutta tämä siis vain minusta. Ihmiset on erilaisia, kaikille se seksi ei näyttele yhtä isoa roolia. Joten ei se oikeasti ole outoa, outoa se on jos sen itse kokee outona tai häiritsevänä.
Yleistä on se että alussa ollaan niin kuin kanit ja rakastellaan joka välissä. Myös se että ajan myötä tuo tiheys vähenee ja ehkä korvautuu "laadukkaammalla" seksillä. Ei tosin aina. Joskus käy niin että kanivaihe jää päälle jos juurikin ne kemiat kohtaa. Jatkossa voi myös tuo "laadukas" seksi olla ihanaa, mutta mua ainakin turhauttaisi jos se kipinä katoaa kokonaan. Vastauksena ap:lle riippuu kai ihmisestä ja pariskunnasta :)
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka pitkästä suhteesta nyt mahtoikaan olla kyse? Jos suhde kestää muutaman kuukauden, ei ollenkaan outoa. Jos taas on pitkä parisuhde ilman seksiä, se on vähintäänkin harvinaista.
Me olemme kyllä aika paljon kiinni toisissamme, mutta yhdyntään asti edetään vain 1-2 kertaa viikossa. Ikinä ei ole ollut joka päivä seksiä. Takana on pitkä parisuhde, ja toivottavasti vielä edessäpäinkin.
Kolme vuotta yhdessä ja eroaikeita ei ole kummallakaan ja olemme tyytyväisiä suhteeseen
Vierailija kirjoitti:
No minä pidän outona mutta olen muutenkin niitä naisia, joille maistuu koko ajan. Vielä nytkin viiden vuoden jälkeen tekisi mieli joka päivä. Mies ei niin usein enää halua, joten alkukiihko on siksi laantunut. Mutta tämä siis vain minusta. Ihmiset on erilaisia, kaikille se seksi ei näyttele yhtä isoa roolia. Joten ei se oikeasti ole outoa, outoa se on jos sen itse kokee outona tai häiritsevänä.
Alkukiihkoa ei ole koskaan ollutkaan vaan paremminkin lempeää välittämistä ja rakkautta
Tarkottaa että toinen ei ole tarpeeks viehättävä. Eikä tuu perhosia vatsaan. Eli surkein suhde ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Alkukiihkoa ei ole koskaan ollutkaan vaan paremminkin lempeää välittämistä ja rakkautta
Tällaista mäkin oikeestaan haluan, en jaksaisi niitä unettomia öitä ja sekoboltsioloa.
Siis jatkuu joko ajan mutta kuitenkin vain parisuhteen alussa? Aavistuksen epämääräinen avaus, mutta kyllähän seksiä ja yhteistä aikaa on sekä alussa että jatkossa. Ei ole outoa.