Alkoholistiperheessä kasvaneet, minkälaisia teistä tuli?

Traumatisoituneita, joille puolison saunakalja saa aikaan pelkotiloja.

Ihaan hjyviinh hik hik mull meneehh ja oonnh männy.

Mitä minusta tuli? Alkoholisti.

Mistä kärsin? Turvattoman, alkoholihuuruisen ja riitaisen lapsuuden takia olen koko elämäni kärsinyt unettomuudesta ja herkkäunisuudesta joka aiheuttaa heräilyä pienestäkin syystä.

Masennuksesta, ahdistuksesta, riittämättömyyden tunteista, häpeästä, syyllisyydestä jne. jne. jne.

Älkää ihmiset juoko. Älkää alkoholistit tehkö lapsia.

Vielä 37v käyn läpi itseäni ja pyrin muuttamaan syvältäkumpuavia käytösmalleja,päällimmäisenä tällä hetkellä esim hallinnan tunteen menettämisestä aiheutuva ahdistus. Työrooli on selkeä,olen perusteellinen ja hyvä työntekijä. Erotan oman itseni kuitenkin tuosta aika pitkälle. Olen aikuisiällä opetellut sanomaan omia ajatuksia ääneen ja pitämään itseäni muutenkin tärkeänä.

Mielestäni olen pitkälti ihminen,jollainen haluankin olla ja jollaisia ihailen.

Suren sitä että koko suku on jäänyt etäiseksi alkoholin vuoksi mutta en henk.koht kaipaa näitä ihmissuhteita,toivoisin yleisesti että olisi läheinen suku.

Suhde alkoholiin on haastava. En juo juurikaan mutta toisaalta tunnistan riippuvuusmekanismin ja kun joskus juon (n. 2kk välein,en koskaan viittä annosta enempää), minuun tulee pelko ajautumisesta alkoholistiksi. Alko vaikuttaa psyykeeseeni. Silti en osaa jättää sitä kokonaan vaikka haluaisin. Olisi kiinnostava kuulla muiden suhteesta alkoholiin..

Epävarma ja liian kiltti joka ei osaa pitää puoliaan eikä sanoa ei. Välttelen konflikteja, paikkaan esim töissä muiden virheitä "salaa". Suoraan sanottuna aika reppana vaikka päällisin puolin kaikki näyttää normaalilta. Olenhan jo pienestä pitäen oppinut pitämään kulissit pystyssä.

Vierailija kirjoitti:

Mistä kärsitty vielä aikuisena? Mitä kaikkea olette joutuneet käymään läpi?

Paska lapsuus. Mitään ei ollu mitää ei saanu. Ainoo positiivinen asia ettei mua hakattu ikinä. 15 vuotiaana kesätöihin ja mutsi keksi pöllii ne rahat tililtä, kun kortinnumero oli laatikossa. 18 vuotiaana lähdin kävelee ja ilmotin että ei nähä ihan heti. Nyt 40 vuotias, oma firma ja ihan ok menee. En kärsi yhtään traumoja mistään. Lapsi ja vaimo ja niiltä ei tule ikinä puuttumaan yhtään mitään. Mä en ite juo yhtään. Tiedän jo mitä se on. Mutsii ja faijaa nähny kerran sen jälkeen kun lähdin. Mulle ne on kuollut ajat sitten.

Muistakaa kaikki,että kun omat käytösmallit tunnistaa,niitä voi alkaa myös hitaasti muuttamaan! Haluan vain tsempata!

5 jatkaa...

En käytä alkoholia lainkaan. En varsinaisesti ole absolutisti, mutta lasten syntymän jälkeen en ole halunnut ottaa yhtään. Ennen lapsia käytin alkoholia kohtuudella. Onneksi miehenkin alkon käyttö on hyvin vähäistä eli lapset saavat kasvaa raittiissa perheessä eivätkä ole koskaan joutuneet näkemään läheisiä ihmisiä humalassa.

Ihan tavallinen, tosin huomaan pärjääväni monessa asiassa lähipiirin naisia omatoimisemmin. Olenhn tehnyt kaikki "miesten- ja naisten työt" jo nuoresta. Olen oppinut huolehtimaan kaikesta ja se on jäänyt päälle. En voi sietää jos joku auttaa tms. Hammasta purren kestän, koska olen rauhallinen, mutta en voi siettää.

Olen miellyttämisenhaluinen suorittaja joka käynyt ahdistuksen ja masennuksen takia terapiassa pitkään. Sinnikäs olen kyllä myös eli olen opiskellut itselleni arvostetun tutkinnon, olen hyvässä työssä ja on ihana perhe jne eli olen mielestäni pärjännyt oikein hyvin elämässä. Joskus mietin, missä olisinkaan jos taakkanani ei olisi epävarmuutta ja taipumusta paniikkiin ym.

Alkoholisti.

Lespo

Vihainen. Ja uupunut. Liiallinen vastuunkantaminen lapsena ja nuorena saa kaiken tavalliseen elämään liittyvät valvollisuudet tuntumaan raskailta. Eikä huoli alkoholisteita lopu kuin heidän kuolemaansa. Siitä viha.

Kärsin ahdistuksesta, kausittaisesta masennuksesta, epävakaudesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, dissosiaatioista, huonosta itsetunnosta ja hylkäämisen pelosta. Alkoholinkäyttö lähtee helposti lapasesta itselläkin, mikä ei liene yllätys, kun en kohtuukäytön mallia ole ikinä saanut. Olen ollut koko lapsuuteni varpaillani ollen mahdollisimman huomaamaton ja kiltti tyttö, vasta viime aikoina olen alkanut arvostamaan itseäni ja tajuamaan, ettei kaikkien tarvitse pitää minusta tai tekemisistäni, ja että olen oikeasti ihan kelvollinen. 

Neuroottinen absolutisti.Taloudellisesti on kyllä poikkeuksellisen helppoa.

Pidin perhettä pystyssä ja nain lopulta alkoholistin vaikkei siinä niin pitänyt käydä.

Mies raitistui Minnesota-mallisessa hoidossa, itse kävin saman lafkan läheishoidon. Suosittelen, siitä elämäni vasta alkoi.

Eli nykyään se on vain taustani, ei herätä väristyksiä ne hirveimmätkään muistot.

Pelokas ja epävarma, yksinäinen ylisuorittaja. Suhtaudun liian vakavasti kaikkeen, kärsin jatkuvasta hylätyksi tulemisen tunteesta ja vihan ja katkeruuden tunteista, jotka kohdistuvat milloin mihinkin. Kärsin pakko-oireista, sosiaalisten tilanteiden pelosta, masennuksesta, unettomuudesta, agressiivisuudesta. Sosiaaliset suhteet ovat vaikeita ylläpitää. Ulospäin olen ihan tavallinen, akateemisessa asiantuntijatehtävässä, perheellinen ja toimeentuleva ihminen.

Alkoholinkäytön lisäksi perheessä oli mm. väkivaltaa ja emotionaalista laiminlyöntiä. Väittäisin näidenkin johtuneen alkoholinkäytöstä.

Musta tuli itsenäinen jo varhain ja sopeudun tosi monenlaisiin tilanteisiin. Tunnepuolelta ontuu jotain, mun on vaikeaa vastata ja käsittää mm. kysymyksiä jotka liittyvät tunteisiin. Ahdistuneisuutta ja sellaista lapsenomaista avuttomuudentunnetta mitä en oikein osaa selittää. Itsetunto on myös todella heikko ollut lapsesta asti. Koulussa oon aina pärjännyt hyvin.

Alkoholia käytän itse toisinaan muttei se ole mulle ongelma.

Toimitusjohtaja ja alkon kohtuukäyttäjä. Joskus olutta, ei väkevät maistu. Olen päässyt yli äidin kännäämisestä, mutta meille hänellä ei ole asiaa. En luota, että pysyy selvänä.

16-vuotiaana lähdin jo kotoa ja olen pärjännyt ihan loistavasti. Kyllästyin olemaan psykiatrin roolissa. Kävin koulut ja perhettäkin on.

Joskus näinkin.

N34

Up