Mitä olet mieltä ihmisestä joka hotkii ruuan nopeasti?
Itsellä tapana syödä nopeasti. Kun muut ovat puolessa välissä ateriaa, niin minä olen jo syönyt lautasen tyhjäksi.
Kommentit (25)
Käytöstapojen puutetta näen noin yleensä. Ok, jos kotona ahmii ruokansa tai "työmaalla", kuten joissakin ammateissa nään työntekijöiden tekevän (sairaanhoitajat, rakennusmiehet). Jos ahmii, niin pitäisi miettiä ensin miksi ahmii.
Ei osaa nauttia ruuasta. Eli minä. Mulle ruoka on vain keino pysyä hengissä ja katson vain, että syön ravintoarvoiltaan riittävää ruokaa. En tarvitse mausteita, mutta syön mausteitakin ruokaa. Joskus ruoka on ihan hyvää, joskus just ja just syötävää. Valitettavasti kuulun siihen sarjaan, missä ruoka on vain välttämätön paha. Ravintolassa kyllä joskus käydään ja sitten yritän hidastella ja nauttiakin.
Jos tulen kiireellä ruokapöytään, niin huomaan puolessa välissä ateriaa hotkivani ruokaa hirveätä tahtia. Ihan kuin olisi edelleen hirveä kiire:-) ja nälissään tulee hotkittua, ettei kukaa ehdi viedä sitä ruokaa nokan edestä;-)
Ajattelen että olipa se nälkäinen. Tai että hän on töissä hoitoalalla, päiväkodissa tai ravintola-alalla.
Taas tuo lapsellisia "mitä mieltä ihmisestä..." -avauksia tehtaileva liikkeellä. Tällä kertaa yrittää piiloutua nimimerkin taakse, mutta helppo tunnista silti.
Ruoanhotkija ei luultavasti osaa nauttia elämän muistakaan nautintoa tuottavista asioista. Siis NAUTTIA. Suorittaa luultavasti seksinkin nopeasti ja tehokkaasti ja oletettavasti vielä niin, ettei huomioi kumppaniaan. Säntäilee, eikä osaa nauttia tekemisestä yhdessä muiden kanssa, vaan suorittaa mukavatkin ajanvietteet pois alta mahdollisimman tehokkaasti ajatus jo tulevassa ja seuraavissa tehtävissä. Läsnäolon taito nykyhetkessä ei luultavasti onnistu.
Samaa olin tulossa sanomaan... En haluaisi miestä joka hotkii. Kertoo muustakin , esim seksi todennäköisesti olisi pikainen suoritus. Samoin jos on kovin ennakkoluuloinen , ei esim syö sushia( hui, raakaa kalaa... ) niin tuskin on odotettavissa suuseksiä..
Jos ei syö huomiota herättävästi / ällöttävästi esim. suu auki, en kiinnitä huomiota syömisnopeuteen.
Itsekin syön joskus nopeasti, koska on kiire takaisin töihin. Tai jos on tosi kova nälkä, niin ei kiinnosta höpötellä kesken lounaan vaan keskityn syömiseen, jolloin tulee syötyä nopeasti vaikkei kiire olisikaan.
Jos vain syö nopeasti mutta siististi, en ajattele mitään. Jos ahmii niin että ruoka lentää suupielistä jne, niin pidän sivistymättömänä junttina.
Mitäpä minä ajattelemaan, kun olen samanikäinen kuin ap, mutta nainen ja syön myös nopeasti.
Opin lapsena, että on taisteltava ruoasta, tai sen parhaista paloista. Taistelen muutenkin elämässäni ja tahdon voittaa. En kuitenkaan ole ahne, vaan huolehdin muistakin. Syön kerralla hyvin ja siedän tarvittaessa nälkää. Jos menen seisovaan pöytään tai työpaikka lounaalle olisi tyhmää syödä vähän, kun maksan saman verran kuitenkin. Tärkeää on mitä syö ei niinkään miten syö.
mieltä kirjoitti:
Ruoanhotkija ei luultavasti osaa nauttia elämän muistakaan nautintoa tuottavista asioista. Siis NAUTTIA. Suorittaa luultavasti seksinkin nopeasti ja tehokkaasti ja oletettavasti vielä niin, ettei huomioi kumppaniaan. Säntäilee, eikä osaa nauttia tekemisestä yhdessä muiden kanssa, vaan suorittaa mukavatkin ajanvietteet pois alta mahdollisimman tehokkaasti ajatus jo tulevassa ja seuraavissa tehtävissä. Läsnäolon taito nykyhetkessä ei luultavasti onnistu.
Kiitos mielipiteestäsi. Minä syön nopeasti. Olen joskus koittanut muuttaa itseäni tässä suhteessa, mutta jossain vaiheessa luovutin. Nautin kuitenkin noista muista yllä mainitsemistasi asioista ja aviomiehenikin on hyvin tyytyväinen. Säntäilen usein, mutta teen myös asioita pitkän kaavan mukaan ja intoilen yksityiskohdista sekä nautin kesäilloista saunan jälkeen. En siis ihan kelvoton ihmisenä kuitenkaan.
Ajattelen, että on varmaan hoitaja. 20 minuutissa ehdittävä syömään ja käymään vessassa.
Mulla oli yks tällainen ystävä, joka aina hotki ruuan nopeasti. Se oli jotenkin noloa, koska kukaan muu ei syönyt niin nopeasti. Kuulin myöhemmin häneltä itseltään että äitinsä piti häntä nälässä lapsena ja kaurapuuroa tuli syötyä liikaakin.
Ihmisen paras ystävä Koira ymmärtää,miksi Mies hotkaisee makkararan ja miksi se maistuu juuri hotkaistuna parhaimmalta.
Mä nautin hyvästä ruuasta ja on kiva syödä nopeasti kun ruokaa on koko ajan suussa.
Minä teen tätä, pahoittelen monesti vetoamalla 10 vuoden ravintola-alan työskentelyyn, jossa kyllä asiakkaille sai kuskata ruokaa mutta oma syöminen oli mitä ehti välissä kymmenessä sekunnissa hotkia.
En mitään.
Eri asia sitten, jos syö äänekkäästi tai hoputtaa muitakin kiirehtimään eikä anna heidän nauttia ruokahetkestään rauhassa.