Lue keskustelun säännöt.
Kuinka huonoon jamaan toimimaton parisuhde voi ihmisen ajaa?
02.11.2017 |
Olen henkisesti kuollut. Aivan loppu. Omasta hyvinvoinnista en ole kyennyt huolehtimaan vuosiin. Sinnittelen työt ja lapset olen kasvattanut onnistuneesti ihaniksi teineiksi. Parisuhde on räpiköinyt vuosia. En rakasta miestä, pidän kyllä hänestä. Yhdessä oltu 12 vuotta (mies ei ole lasten isä). On ollut hirveitä aikoja suhteessa. Nyt meneillään ihan seesteinen vaihe.
Mietin kuitenkin vakavasti suhteen lopettamista. Mistä hitosta sen tietää johtuuko oma paska olo huonosta suhteesta vai olisinko ilman suhdetta samassa tilanteessa. Olen yrittänyt kohentaa oloani siinä onnistumatta.
Kommentit (39)
Anoppi juuri avautui, ekan kerran ikinä, suhteestaan nyt muistisairaaseen appiukkoon. Yhdessä ovat olleet 50 vuotta ja näistä 48 vuotta liikaa. Henkistä väkivaltaa, kontrollointia, pettämisiä jne. Appiukko esimerkiksi oli lähtenyt matkalla, kun anopilla oli 20 vuotta sitten syöpäleikkaus. Nyt, 70-vuotiaana, anoppi on kyyninen, katkeroitunut ja vihainen. Kysyy itseltään, miksi ei ole elänyt omaa elämäänsä.
Tuosta voitte tehdä omat johtopäätöksenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle huonon parisuhteen tekee se että en saa huomiota, juurikaan minkäänlaista, mieheltä. Yritän lähestyä, halailla, pusutella, seksiäkin vongata ja olen aivan myös hajalla kun yritän ja yritän, mies ei vain tule vastaan.
Paha juttu koska rakastan häntä niin kovasti. Olen nätti, eloisa ja iloinen nainen, mutta tuo äreä vanha mies tappaa mua hitaasti sisältäpäin, tappaa hitaasti ilon ja elon + halut. Ollaan oltu yhdessä yli 20 v. ja olen tuuminut että onhan se mies toki ollut koko ajan tuollainen, en vain ehkä ole niin pannut merkille.
En mä ymmärrä, että mikä sillä on?! Kai se vain on sitten perusluonteeltaan tuollainen empatiakyvytön narsisti. Kipeää varmasti tekisi kun vaimo lähtisi, mutta myöntäisikö tuollainen machoilija sitä? No ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Parisuhteessa kohtelu vei minut vuosiksi pohjalle ja siellä nyt ollaan. Vihdoinkin puolisoni tajusi jotain, mutta se ei enää tuo menetettyjä mahdollisuuksia, vuosia ja voimia takaisin. Paha olo seuraa jatkuvasti.
Sama täälläkin. Itsemurha käynyt aktiviisesti mielessä 4 kertaa tänä vuonna. Lapset pitävät hengissä, terapiassa käyn. Se, että mies monen vuoden jälkeen tajusi miten huonosti on minua kohdellut, ei poista niitä haavoja ja rikkoutunutta mieltä minkä se kohtelu sai aikaan. Ainoa asia mikä tulee auttamaan on avioero. Tämän teen heti kun saan siihen taloudellisesti paremmat lähtökohdat, pitäisi onnistua 2018 aikana. Lapset on vielä melko pieniä, se raastaa minua. Mutta parempi äiti elossa ja erillään isästä kuin kuollut äiti, näin minä järkeilen.
Olet itse vastuussa mielestäsi eikä miehesi.
Siksi käyn terapiassa ja aion erota hänestä.
Millaisia asioita siellä terapiassa käsitellään?
Vierailija kirjoitti:
Itsemurhaan. Mikään parisuhde ei ole sen arvoinen että sen takia riistää itseltään hengen koska on liian loppu lähteäkseen.
Tää oli mulla. Olin niin loppu että se oli joko jojoon tai ero. Ja ero ilman muuta koska lapset. Semmoista kärsimystä heille en tee!
Erosta nyt 10v ja kadun kun en lähtenyt aiemmin vaan vedin liian pitkälle.
Lapset voi paremmin kuin koskaan koska saavat nauttia omasta elämästään eikä tarvitse pelätä/murehtia vanhempia tai kylmästä kodin ilmapiiristä. Tuovat kavereita kylään mikä aiemmin oli mahdotonta koska oli niin kylmää.
Parisuhteessa on kaksi osapuolta ja omat voimansa tietää. Se ei ole heikkoutta sanoa että en pysty tähän enää vaan vahvuutta. Kumpikin on ansainnut hyvän elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Parisuhteessa kohtelu vei minut vuosiksi pohjalle ja siellä nyt ollaan. Vihdoinkin puolisoni tajusi jotain, mutta se ei enää tuo menetettyjä mahdollisuuksia, vuosia ja voimia takaisin. Paha olo seuraa jatkuvasti.
Sama täälläkin. Itsemurha käynyt aktiviisesti mielessä 4 kertaa tänä vuonna. Lapset pitävät hengissä, terapiassa käyn. Se, että mies monen vuoden jälkeen tajusi miten huonosti on minua kohdellut, ei poista niitä haavoja ja rikkoutunutta mieltä minkä se kohtelu sai aikaan. Ainoa asia mikä tulee auttamaan on avioero. Tämän teen heti kun saan siihen taloudellisesti paremmat lähtökohdat, pitäisi onnistua 2018 aikana. Lapset on vielä melko pieniä, se raastaa minua. Mutta parempi äiti elossa ja erillään isästä kuin kuollut äiti, näin minä järkeilen.
Rahat on vaan yksi tekosyy. Ensi/turvakotiin hae.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet on kyllä pahoja naisilleen! Raukat havahtuvat vasta kun on liian myöhäistä ja märehtivät asiaa sitten loppuelämänsä. No olisko kannattanut arvostaa sitä vaimo siellä kotona? Olis! Happy wife, happy life. Eikä se edes vaadi paljoa!
Vierailija kirjoitti:
Miehet on kyllä pahoja naisilleen! Raukat havahtuvat vasta kun on liian myöhäistä ja märehtivät asiaa sitten loppuelämänsä. No olisko kannattanut arvostaa sitä vaimo siellä kotona? Olis! Happy wife, happy life. Eikä se edes vaadi paljoa!
Kunniotusta ja oikeasti läsnäoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on kyllä pahoja naisilleen! Raukat havahtuvat vasta kun on liian myöhäistä ja märehtivät asiaa sitten loppuelämänsä. No olisko kannattanut arvostaa sitä vaimo siellä kotona? Olis! Happy wife, happy life. Eikä se edes vaadi paljoa!
Kunniotusta ja oikeasti läsnäoloa.
Tätä itsekin vaimona tahtoisin että olisin onnellinen, en muuta. ❤ Miehelleni olen nämä asiat sanonut, mutta kun otan suhteemme epäkohtia puheeksi, hän vain vetäytyy yhä kauemmaksi, en ymmärrä.
Pitkän liiton salaisuus: KÄRSIvällinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi miehet että ootte sikoja! Eipä ihme että lesbopareja sikiää kuin sieniä sateella, ei mikään ihme!
Mitä pitää tehdä kun tilanne on toisinpäin, pitääkö miehen uhrautua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laksoberon kirjoitti:
Mitä pitää tehdä kun tilanne on toisinpäin, pitääkö miehen uhrautua?
Vanha mutta aina ajankohtainen aihe.
Voimakastahtoinen nainen, "liian kiltti" mies.
Välit viilenivät vuosiksi kun vaimon käytös omissa ympyröissä kävi miehelle käsittämättömäksi mutta asioista ei voinut puhuakaan ilman vaimon raivostumista ja pahaa mieltä.
Rakkaus muuttui tottumukseksi ja lapsiperheen arjen pyörittämiseksi
ja kipeät asiat lakaistiin maton alle, arkiset asiat kyllä sujuivat hyvin eikä mitään anteeksiantamatonta sanottu.
Lasten aikuistuessa mukaan tuli vaimon vauhdin lisääntyminen, someviestittelyt miesten kanssa ja ihastuminen työkaveriin.
Siinä vaiheessa mies heräsi ja kaikesta huolimatta rakastui uudelleen vaimoonsa ja yritti kaikkensa että vaimolla olisi hyvä ja rakastettu olo.
Miehen tuska on sydäntä raastavaa, rakastaa tietäen että toinen ei tunne ehkä koskaan samoin. Päällisin puolin suhde on parempi kuin koskaan, hellyyttä on paljon ja vaimokin on pehmentynyt sitä vastaanottamaan mutta vaimon oma maailma salattuine suhteineen ja vapaamielisine käytöksineen on asia joka todennäköisesti tulee johtamaan eroon ja miehen suureen suruun.
Vuosikymmenten jälkeen on vain todettava että toisilleen sopimattomat luonteet ovat silmänsä sulkien tuhlanneet suurimman osan aikuisiästään sinnittelemällä yhdessä läpi asuntolainojen ja lapsiperhevaiheen, koskaan asioita selvittämättä.
Millaisia asioita siellä terapiassa käsitellään?[/quote]
Siellä käsitellään asioita joita tuot esille. Terapeutti on tuki ja apu näkemään uusia näkäkulmia ja avaamaan ovia joita et yksin ahdistuksessasi huomaa.
Terapeutti ei anna valmista ratkaisua eikä neuvoa mitä sinun pitäisi tehdä. Terapeutti auttaa sinua itseäsi löytämään voimat ja ratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies sanoi, että parisuhde voi huonosti pelkästään minun vuokseni ja aloin sen uskoakin. Että ehkä olin masentunut ja itkuinen ihan omaa herkkyyttäni ja mielenvikaisuuttani, ja se heijastui suhteeseen. Ehkä olin stressaantunut tuohon pisteeseen työstäni, jota rakastin, mutta jonka piikkiin mies laittoi väsymykseni.
Olin töistä pitkällä uupumuslomalla, söin masennuslääkkeitä ja aloitin terapian pelastaakseni parisuhteen. Siellä hiljaksiin ymmärsin, että se vain oli se parisuhde, joka minua itketti ja masensi. Näin jälkikäteen ihmettelen, että en suhteessa nähnyt kokonaisuutta ja syitä ja seurauksia, mutta eipä omaa elämäänsä helposti kykene katsomaan ulkopuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Mulle huonon parisuhteen tekee se että en saa huomiota, juurikaan minkäänlaista, mieheltä. Yritän lähestyä, halailla, pusutella, seksiäkin vongata ja olen aivan myös hajalla kun yritän ja yritän, mies ei vain tule vastaan.
Paha juttu koska rakastan häntä niin kovasti. Olen nätti, eloisa ja iloinen nainen, mutta tuo äreä vanha mies tappaa mua hitaasti sisältäpäin, tappaa hitaasti ilon ja elon + halut. Ollaan oltu yhdessä yli 20 v. ja olen tuuminut että onhan se mies toki ollut koko ajan tuollainen, en vain ehkä ole niin pannut merkille.
En mä ymmärrä, että mikä sillä on?! Kai se vain on sitten perusluonteeltaan tuollainen empatiakyvytön narsisti. Kipeää varmasti tekisi kun vaimo lähtisi, mutta myöntäisikö tuollainen machoilija sitä? No ei.
Tiedätkös... Ei kuule ole mitenkään mahdotonta, että sitten kun ilmoittaisit järjestäneesi elämäsi uusiksi ilman häntä ja hän oikeasti ymmärtäisi, että nyt ei ole pelkästä suunsoitosta kyse, hän voisi itkien kontata jalkojesi juureen ja rukoilla sinua jäämään. Ja tulla rukoilemaan uuden kotisi ovella seuraavat puoli vuotta vähintään kerran viikossa. Tämä on nähty. Ja vinkki siihen, kun tämä tapahtuu: Älä anna periksi. Sinulla on nyt oma elämä, ja jos miehen luokse palaat, sama p*ska alkaa alusta.
Laksoberon kirjoitti:
Mitä pitää tehdä kun tilanne on toisinpäin, pitääkö miehen uhrautua?
Ei tietenkään. Jos on paha olla ja toinen ei välitä eikä ole oikeasti läsnä, silloin on parempi olla yksin. Miehetkin ovat ihmisiä.
Kannattaa pohtia sitä, antaako parisuhde ja kumppanisi seura sinulle enemmän kuin mitä se ottaa. Itse erosin huonosta suhteesta, olin epäillyt suhteemme laatua jo pitkään. En muista milloin olisin voinut näin hyvin. Toki olen vielä ns. toipumisvaiheessa, mutta huomaan jo selvän eron. Se myrkyllinen suhde tukahdutti minut. Nyt voin taas hengittää.
Entä jos ei vaan pysty ottamaan järkeä käteen, tuntuu raskaalta ajatukselta myöntää sekin että vuodet ovat menneet tavallaan hukkaan ja niiden hyvien hetkien, velvollisuudentunnon ja alttarilla annetun lupauksen, periksiantamattomuuden, häpeän, epäonnistumisen julkitulon ja ties minkä takia ei uskalla ääneen sanoa haluavansa erota, peläten loukkaavansa puolisoa ja aiheuttavansa hänelle surua ja pettymystä ja joutuvansa raivon kohteeksi jos lähtee pois?
Vaikka on mielessään varma että olisi parempi elää jatkossa vaikka yksin?
Vastaus ap: lle: Hautaan asti.