Musta on lapsen saatuani tullut todella saikky ja pelokas. CSIkin on liian jannaa katsottavaa. Kaikki lapsiin kohdistuva pahuus kuristaa kurkkua kyyneliin saakka.

En enää kattos mitään pelottavia/väkivaltaa sisältäviä ohjelmia telkusta - en katso telkkaria paljon enää siitä syystä kai. Ja kummat asiat pelottaa, kuten pelkään että kolautan vauvan pään ovenpieleen tai johonkin vahingossa, ja pelottaa kulkea portaissa vauva sylissä kun tuntuu että tiputan. Siis ahdistaa koko ajatuskin että jotain sattuisi vauvalle. En tiedä miten voin ikinä antaa kenenkään muun hoitaa häntä.. Seuraan sen hengitystäkin koko ajan. En nuku hyvin kun tuntuu etten voi nukkua liian sikeästi jos vaikka jotain tapahtuu ja en herää siihen. Toisaalta paljontoivottu esikoinen on, joten ehkä siitä johtuu, en tiedä.

Tosiaan rappusia alaspäin kulkiessa tuntuu, että kaadun aivan holtittomasti ja satutan vauvaa :(



Ehkä tämä tästä, kiva kuulla, etten ole ainut " pipipää" :)

mä olen alkanut kuuntelemaan sellaista rentoutus-cd:tä, kun ajattelin että varmaan väsymyksestä johtuu. Ja olen pahimmillaan kun olen väsynyt. En ole masentunut joten en usko että siitä johtuisi. Rakastan vaan pientä niin paljon. Paras juttu mikä mulle on ikinä tapahtunut, ja ehdottomasti paras asia elämässäni tällä hetkellä, tai no siis vertaansa vailla!!! Ollaan itseasiassa miehen kanssa ylihuolehtivaisia, naurattaa itseämmekin se niskan koskettelu kun tarkistetaan onko kuuma/kylmä... Ja hassu juttu on se että tyyppi on itseasiassa tooosi rauhallinen ja helppohoitoinen. Joskus tuli mieleen sekin ajatus että voi kun itkis enemmän ja olis niinkuin normaali vauva, kun on niin tyytyväinen.. heh, ihan kuin voisi olla liian tyytyväinen.

Mun ongelmana on siis vaan sellainen liiallinen huolehtiminen, ja ahdistaa ajatella että jotain pienelle avuttomalle vauvalle sattuis, etenkin jos minä sen aiheutan.

Mutta tosiaan väsymyksen ja hormoonien summahan se varmaan on.

Minäkään en ENÄÄ uskalla katsoa enkä edes lukea mitään vähänkään jännittävää! Ja vielä joitakin kuukausia sitten luin innoissani kaikki kauhujutut mitä vaan käsiini sain!



Meillä myös kauan kaivattu esikoinen ja minä myös pelkään, että hänet vielä menetän! Semmoista ei uskalla alkaa edes ajattelemaan ettei mene ihan mahdottomaksi tämä elämä!!



Eli luulempa että on ihan normaalia, ainakin meillä kenellä tämä vauvan saaminen on ollut vaikeampaa!



Saa nähdä rauhoittuuko nämä pelot ajan myötä...