Miksi ostaa Suomesta, kun kiinalainen myy halvemmalla?
Olen tänä vuonna siirtynyt yhä enenevässä määrin kiinalaisten nettikauppojen asiakkaaksi.
Miksi ostaa suomalaisista kivijalkakaupoista tai jättimarketeista non-foodia, kun kaiken sen ja vieläkin enemmän saa Kiinasta halvemmalla? Foodini joudun tietysti ostamaan Suomesta, mutta sen saan halpojen hintojen Lidlistä.
Suomessa kaikki on kallista, ylihinnoiteltua. Miksi siis jättää kuluttamansa raha tähän maahan? Pannaan raha kiertämään maailmalle. Pannaan hyvä kiertämään. Ruokaostosten raha saksalaisille, muiden tuotteiden kiinalaisille.
Ei minua haittaa se, että Suomesta vähenevät työpaikat jos ostajat ostavat ulkomaista tavaraa. Mitäs ovat ahnaat suomalaiset hinnoitelleet tuotteensa ylikalliiksi. Turha siis voivotella.
Jos haluan ostaa vaikkapa kolme käsipyyhettä, se maksaa suomalaisessa kaupassa lähes kolme kymppiä. Kiinasta saan pyyhkeet kympillä - ja ilman postikuluja, koska Kiinan valtio on tehnyt lukemattomien maiden kanssa sellaiset sopimukset, että Kiina maksaa tilaajien postimaksut!
Jos haluan ostaa voimakastehoisen LED-taskulampun, saan Suomessa pulittaa siitä 20 €. Kiinalaisesta nettikaupasta samanlaisen sen jopa ilmaiseksi (kyllä, kaupan nimi on Wish).
Wish, DressLily, Ali Express... Käykää katsomassa ja ihastukaa. Suomessa esim. sisustustavaroiden, keittiövälineiden ja kankaiden valikoima on pieni, ankean näköinen ja kallis, mutta kiinalaisilla on valtavat valikoimat halvalla. Ja vieläpä laadukasta tavaraa!
Kommentit (63)
Onnellinen ostaja kirjoitti:

Ostin Jyskistä kolme käsipyyhettä, yhteishintaa tuli 3€, miksi sinä tilasit Kiinasta kympillä?
Ne "non-brändien" taskulamput on kyllä aika onnettomia tekeleitä. Ostin juuri 2€ Rainbow:n, arvaat mistä. Roskaa voi ostaa kivijalkakaupastakin.
Tilaan Kiinasta lähinnä askartelutuotteita, sillä ne ovat hirveän kalliita Suomessa. Usein kuitenkin aivan samaa tavaraa. Juuri laitoin joulukortteja ja lahjojen paketointia varten tilauksia menemään.
En tilaa vaatteita tai kosmetiikkaa. Yhden hdmi-kaapelin ostin, ja se on ollut kestävä.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen työvoima ja sitä kautta tuotanto on hinnoitellut itsensä ulos markkinoilta. Ei se laatu ole täällä niin paljon parempaa, että siitä kannattaisi maksaa moninkertaista hintaa.
Olisi aika palata todellisuuteen.
Todellisuus vain on sitä missä kiinalainen halpistuote kestää ja toimii vain hintansa väärtisti. Euroopan länsipuolella (ja Suomessakin) tehdään hieman eri laaduntarkkailulla.
Kiinalaiset tavarat on yleensä huonolaatuisia. Välttelen niitä aina kuin voin. Mieluummin ostan jotain euroopassa tehtyä mikä kestää 20 vuotta ja vielä näyttää tyylikkäältä koko sen ajan.
Vierailija kirjoitti:
kokemustaonII kirjoitti:
Juu, mutta en tue (enää) sellaista valtiota joka ei takaa tiettyjä työolojen edellytyksiä.
Ostamalla kiinalaista tukee sikäläisiä työntekijöitä, jotka hiljalleen keskiluokkaistuvat ja alkavat vaatia oikeuksiaan.
Jenkit kyllä ostaa ihan tarpeeksi Kiinasta, ei siihen suomalaisten ostopanosta enää tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Ostatteko mieluummin Iittalan haarukoita sekä veitsiä ja Hackmannin valurautapannuja Suomesta, vai tilaisitte halvempia Aasiasta ja rahaa säästyisi vaikka Muumimukeihin?
Oliko tämä vitsi tai kompakysymys?
Ainakin Hackmannin ateriaimet tehdään nykyään Vietnamissa ja Muumimukit tulevat Thaimaasta.
Toki lopullinen laaduntarkkailu lienee Suomessa, mutta silti.
Vierailija kirjoitti:
Ostatteko mieluummin Iittalan haarukoita sekä veitsiä ja Hackmannin valurautapannuja Suomesta, vai tilaisitte halvempia Aasiasta ja rahaa säästyisi vaikka Muumimukeihin?
Ostan niin kauan kuin ne on oikeasti MADE in FInland.
Muumimukin Designed in Finland on jo toisarvoista. Ja maahantuojan kiinatavaran ostan itse suoraan kiinasta.
Ennenkaikkea ostan vain sellaista mitä tarvitsen ja haen siitä itselleni parhaan vaihtoehdon. En osta siksi että krääsää saa halvalla.
Lapsen balettitossut: Piruetti 30€, Prisma 15€ ja Aliexpress 3€.
Piruetti keskustassa avoinna 9-17 aikaa menee tunti ja parkkimaksut,
Prisma lähempänä pellolla 40min,
Aliexpress puoliltaöin kotosalla 10 min ja mahdollisesti postipaketin nouto työmatkalla toinen 10min jos ei tule postilaatikkoon.

Kompa. :D Hackmannin valurautatuotteet ja Iittalan ateriet tehdään Kiinassa, osa Muumimukeista Thaimaassa. Se siitä kiinalaisen laadun panettelemisesta.
https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/tiesitko-tata-suomalainen-d…
Vain tyhmä ostaa halpaa. Esimerkiksi jos kengät maksavat 20 euroa, niin kuinka suurella todennäköisyydellä ne tulevat hajoamaan alle kuukauden sisällä? Tiedän erään henkilön, joka sanoo ettei hänellä ole varaa kalliiseen, joten hän ostaa mieluummin useamman kerran kuussa 20 euron kengät kuin esimerkiksi 150 euron laadukkaat kengät jotka kestäisivät vuosia. Ei taida alkeelliset yhteenlaskutoimitukset häneltä onnistua.
Enpä ole niin köyhä että tarvisi Kiinasta asti tilata ja odotella sen pari viikkoa, mieluummin käyn sen kaupasta heti ja otan käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy miksi välttelen kiinakauppoja on sen tavaran laatu. Kyllä Kiinassa varmasti laatuakin tehdään, mutta sitä ei noitten nettikauppojen kautta löydy koska samannäköisen tuotteen voi valmistaa halvemmallakin. Toki, osa suomessakin jälleenmyytävistä tuotteista tulee kiinasta, mutta niissä minulla on mahdollisuus a) tehdä itse se valinta hypistelemällä tuotetta ja todeta että huonoa en osta b) valittaa liikkeelle mikäli tuotteet ovat huonolaatuisia c) palauttaa tuote joka menee rikki nopeammin.
Euroopassa vaaditaan elektroniikalta CE-standardia mikä takaa sähkölaitteiden turvallisuuden. Myös isompien ketjujen tavarat menevät läpi laatukontrollista joka takaa ettei vaatteita esim. ole käsitelty myrkyillä suojatakseen niitä esim postituksessa.
Ostan mieluummin 2e kalliimman laadukkaan tuotteen Suomesta kuin shaibaa kiinasta. Mutta toki, suomen markkinoiden takia kaikkea ei löydy suomalaisista kaupoista joten poikkeuksiakin tulee tehtyä. Sitten aina sormet ristissä toivotaan että tuote tällä kertaa olisi ok :)
Vain high-end kuluttajaelektroniikkatuotteet tehdään muualla kuin Aasiassa. Se, että tilaa Kiinasta, ei tarkoita halvimman mahdollisen valitsemista. Voi ostaa saman tehtaan merkittömän tuotteen, mitä ns. brändituotteet myyvät maailmalla. Useimmiten he eivät tee tuotteelle mitään muuta kuin lyövät oman logon kylkeen.
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole niin köyhä että tarvisi Kiinasta asti tilata ja odotella sen pari viikkoa, mieluummin käyn sen kaupasta heti ja otan käyttöön.
Harvoin tarvitsee mitään niin kiireellä etteikö ehdi ennakoida :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostatteko mieluummin Iittalan haarukoita sekä veitsiä ja Hackmannin valurautapannuja Suomesta, vai tilaisitte halvempia Aasiasta ja rahaa säästyisi vaikka Muumimukeihin?
Ostan niin kauan kuin ne on oikeasti MADE in FInland.
Muumimukin Designed in Finland on jo toisarvoista. Ja maahantuojan kiinatavaran ostan itse suoraan kiinasta.
Ennenkaikkea ostan vain sellaista mitä tarvitsen ja haen siitä itselleni parhaan vaihtoehdon. En osta siksi että krääsää saa halvalla.
Lapsen balettitossut: Piruetti 30€, Prisma 15€ ja Aliexpress 3€.
Piruetti keskustassa avoinna 9-17 aikaa menee tunti ja parkkimaksut,
Prisma lähempänä pellolla 40min,
Aliexpress puoliltaöin kotosalla 10 min ja mahdollisesti postipaketin nouto työmatkalla toinen 10min jos ei tule postilaatikkoon.
Luulen sinun vaikka konttaavan sen "40min pellolla"-matkan nopeammin kuin se 21 päivää, minkä kiinasta tavaran saapuminen kestää.

Odottaminen ei ole aktiivista tekemistä..... Voi käydä vaikka töissä odotellessa ja nukkua :)
Olen köyhä, saan pienintä mahdollista kansaneläkettä. Eli siinä missä ehkä keskiluokkaiselle suomalaiselle se on arvokysymys, ostaako Luhtaa vaiko kiinalaista, minä teen vertailua korkeintaan markettirättien tai H&M:n ja Wishin/Alin välillä. Ja oman kokemukseni mukaan ns. kiinarätit ovat lähes joka kerta olleet ihan hintansa arvoisia. En tosin maksakaan mistään kymppiä enempää, paitsi juhlamekoista, mutta nekin posteineen alle 20€.
Ostan Kiinasta siis vaatteita, lisäksi sisustustuotteita ja sellaisia fanituotteita, mitä ei Suomesta edes saa. Korujakin joskus, taas kerran lähinnä siksi ettei vastaavia saa Suomesta kuin tilaustyönä- ja siihen minulla ei ole edelleenkään varaa.
Elektroniikkaa en osta, meikkejä harvemmin.
Ostan kaiken mahdollisen kiinalaisista nettikaupoista tai Ebaysta.
En ymmärrä miksi globaalissa maailmantaloudessa pitäisi ostaa kotimaisia tai kotimaahan tuotettuja tuotteita, sillä jokainen välikäsi nostaa tuotteen hintaa kohtuuttomasti.
Esim. auton varaosat saa Ebaysta murto-osalla siitä hinnasta mitä kotimaiset kauppiaat niistä pyytävät.
Elektroniikkatuotteista suuri osa tehdään kiinassa, joten miksi en ostaisi niitä suoraan sieltä ja välttäisi suomalaisten kauppiaiden kohtuuttomat katteet.
Monia tuotteita ei edes saa suomesta, vaan on pakko tilata ne suoraan tuotteen valmistajalta, olkoon maa mikä hyvänsä.
Yksi pätevä syy tilata tuotteen ulkomailta, on kotimaisten nettikauppojen kohtuuuttoman suuret postituskulut.
Jonkin pienen tuotteen postittaminen saatta maksaa 5-10 euroa ja kiinasta tilaamalla saman tuotteen saa postikuluitta :-)
Minä en tilaa Suomesta korkeiden postikulujen takia. En todellakaan maksa 6,90€ siitä, että saan parin euron paidan lähipostiini!
Tehdään joka valmistaa tuotteita Euroopan markkinoille tekee tuotteita laatustandardien mukaan joita maahantuoja asettaa. Suoraan Kiinasta tilattuna se saman tehtaan vempain on CE - China Export - eli ilman mitään taetta esim sähköturvallisuudesta tai siitä, ettei sen vaatteen väreissä ole käytetty raskasmetalleja - atsovärejä tms ihmiselle vaarallisia aineita.
Kiinasta tilattua kosmetiikkaa on Euroopassa testattukin ja niistä on löytynyt ainesosana esim ureaa (kusta) ja syöpää aiheuttavia myrkkyjä . Juuri vedettiin markkinoilta sänkyvaatteita, joissa oli syöpää aiheuttavia väriaineita (Hmm olisiko nämä olleet intialaisia...? Mutta samaa laatustandardoimatonta paskaa)- varmasti OSA tuotteista on turvallisia, mutta mikä osa???
En ymmärrä teidän valitustanne lapsityövoimasta. Teidänkin isovanhempanne tai ainakin heidän vanhempansa tekivät töitä lapsena ollessaan. Siihen aikaan 10-vuotiaat tytöt paimensivat ja lypsivät karjaa ja tekivät maatiloilla muutenkin kotitöitä siinä missä muutkin, ja 12-vuotiaat pojat lähtivät isiensä kanssa tukkimetsälle. Kovaa työntekoa pienestä pitäen ja silti selvisivät hengissä vanhuuteen asti.
Ja huomatkaa: se lapsityö oli vieläpä palkatonta, toisin kuin Kiinassa! Kun Kiinassa tilanne on se, että köyhyydessä elävät vanhemmat ovat usein vielä sairaita, niin pakkohan jonkun on perhe elättää. Se elättäjä on se ainoa lapsi, joka käy vaatetehtaassa tekemässä vaatteita myytäväksi länteen tai korjailee polkupyöriä naapurin fillariliikkeessä. Olisiko parempi, että koko perhe kuolisi nälkään?
Ostatteko mieluummin Iittalan haarukoita sekä veitsiä ja Hackmannin valurautapannuja Suomesta, vai tilaisitte halvempia Aasiasta ja rahaa säästyisi vaikka Muumimukeihin?