Muita joiden lasta kiusataan?

Koulu on lapsen työtä, ei kaverikerho. Entä vapaa-aika? Harrastukset? 

Kotona ja harrastuksissa on kavereita. Jokainen aikuinen voi miettiä, miltä tuntuu mennä työpaikalle, jossa kukaan ei puhu sulle ja sut eristetään sosiaalisista tilanteista.

Vierailija kirjoitti:

Kotona ja harrastuksissa on kavereita. Jokainen aikuinen voi miettiä, miltä tuntuu mennä työpaikalle, jossa kukaan ei puhu sulle ja sut eristetään sosiaalisista tilanteista.

Ei se työpaikkakaan ole mikään kaverikerho.

Vierailija kirjoitti:

Kotona ja harrastuksissa on kavereita. Jokainen aikuinen voi miettiä, miltä tuntuu mennä työpaikalle, jossa kukaan ei puhu sulle ja sut eristetään sosiaalisista tilanteista.

Sittenhän tytöllä on asiat hyvin. Ne 10 min mitä koulussa on välituntia lapsi keskittyy itseään kiinnostaviin asioihin esim. läksyihin, puhelimeen, jne. ja jättää tuollaisen käytöksen omaan arvoonsa ja opettelee laittamaat käyttäytyjän puutteellisuuden piikkiin kuten me aikuisetkin tekisimme siellä työpaikalla. Ihanne maailmaa ei vaan ole ja kaikki ei ole niitä luokan kuningattaria. 

Vierailija kirjoitti:

Koulu on lapsen työtä, ei kaverikerho. Entä vapaa-aika? Harrastukset? 

Toivottavasti tämä oli trollaamista, eikä jonkun ihmisperseen oikea mielipide.

Onpa surullista luettavaa. Oman lapseni kohdalla kaikenlaista yritettiin, mutta valitettavasti ratkaisua ei löytynyt eikä lapsi enää suostu menenmään kouluun. Koulunvaihtokin auttoi vain hetkeksi, kun oli ehtinyt jo traumatisoitua pahasti. Toivottavasti teillä löytyy ratkaisu.

Veisin lapsen psykologille, koska jos on nykyään hajamielinen ja surullinen niin muiden käytös on vaikuttanut jo persoonaan, ja se surullinen ja kenties epävarma persoona taas ei vedä muita puoleensa myöhemminkään. Tiedän omasta kokemuksesta. Toivon että itse olisin saanut hoitoa jo lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona ja harrastuksissa on kavereita. Jokainen aikuinen voi miettiä, miltä tuntuu mennä työpaikalle, jossa kukaan ei puhu sulle ja sut eristetään sosiaalisista tilanteista.

Ei se työpaikkakaan ole mikään kaverikerho.

Työpaikkakiusaajan puhetta.

Tuo on kautta aikojen ollut tyttöjen yleisin tapa kiusata ja sen uhriksi joutunut lähes jokainen meistä. Ja suurinmmasta osasta meistä kasvoi ihan terveitä aikuisia sosiaalisten taitojen kasvaessa niin itsellään kuin "kiusaajilllakin" . Miten tyttö haluaisi sinun puuttuvat? Osittain olen minäkin sitä mieltä, että tytön ajatuksia tulisi ohjata posiivisempaan suuntaan. Koulussa keskittyä siihen koulunkäyntiin ja vapaa-ajalla nauttia niistä kavereista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona ja harrastuksissa on kavereita. Jokainen aikuinen voi miettiä, miltä tuntuu mennä työpaikalle, jossa kukaan ei puhu sulle ja sut eristetään sosiaalisista tilanteista.

Ei se työpaikkakaan ole mikään kaverikerho.

Työsuojelulainsäädäntö on vähän eri mieltä siitä, onko tuo ok työpaikallakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona ja harrastuksissa on kavereita. Jokainen aikuinen voi miettiä, miltä tuntuu mennä työpaikalle, jossa kukaan ei puhu sulle ja sut eristetään sosiaalisista tilanteista.

Ei se työpaikkakaan ole mikään kaverikerho.

Työpaikkakiusaajan puhetta.

Ei, kun se  kiusattu joka on tietoisesti ulkoistanut itsensä näistä sosiaalistatilanteista jo ala-asteelta. Eli se vika ei yksin ole niissä "kiusaajissa" Eristäytyminen voi olla ihan tietoinen valinta jo lapsuudessa. Esim. kirjat on mielenkiintoisempaa seuraa kuin yksikään ihminen.

Itseäni jossain kohtaa kiusattiin ala-asteella, eli jätettiin porukasta yms. Kiusaaminen loppui siihen kun äiti sitten soitti yhden kiusaajan äidille. Kyllä se kannattaa ainakin kokeilla. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kautta aikojen ollut tyttöjen yleisin tapa kiusata ja sen uhriksi joutunut lähes jokainen meistä. Ja suurinmmasta osasta meistä kasvoi ihan terveitä aikuisia sosiaalisten taitojen kasvaessa niin itsellään kuin "kiusaajilllakin" . Miten tyttö haluaisi sinun puuttuvat? Osittain olen minäkin sitä mieltä, että tytön ajatuksia tulisi ohjata posiivisempaan suuntaan. Koulussa keskittyä siihen koulunkäyntiin ja vapaa-ajalla nauttia niistä kavereista.

Ei se kyllä noin ole, että kaikki lapset olisi vuorollaan muutaman vuoden ajan koulussa vailla ystäviä ja syrjittyjä ja vältettyjä. Useimmilla on koulussa kavereita eikä jokapäiväinen laajan joukon harjoittama kiusaaminen ole mikään normi.

Vierailija kirjoitti:

Veisin lapsen psykologille, koska jos on nykyään hajamielinen ja surullinen niin muiden käytös on vaikuttanut jo persoonaan, ja se surullinen ja kenties epävarma persoona taas ei vedä muita puoleensa myöhemminkään. Tiedän omasta kokemuksesta. Toivon että itse olisin saanut hoitoa jo lapsena.

Onko sinulla paljonkin kokemuspohjaa, että elämäsi suunta olisi toinen, jos sitä hoitoa olisit saanut? Minä olen koko lapsuuteni juossut "ammattilaiselta" toiselle, mutta ei se ole mihinkään johtanut. Heikot häviää ja vahvat voittaa. Luonnonlaki.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni jossain kohtaa kiusattiin ala-asteella, eli jätettiin porukasta yms. Kiusaaminen loppui siihen kun äiti sitten soitti yhden kiusaajan äidille. Kyllä se kannattaa ainakin kokeilla. 

Ketäpä ei olisi kiusattu jossain kohtaa ala-astetta. Ollaanhan lastenmaailmassa, jossa on tavaton määrä lapsia joilta puuttuu se kodin turva ja hoiva kokonaan. Eikä vanhempia voisi vähempään kiinnostaa lapsensa tekemiset.

Voisit ottaa yhteyttä kouluun kolmikantaneuvottelujen käynnistämisestä, jossa yhteen kutsuttaisiin kaikki osapuolet vanhempineen. Tällä tavalla aikoinaan oma kiusaaminen väheni.

Vierailija kirjoitti:

Kaipasin asiallisia neuvoja ja kommentteja. Tyttöjen maailma koulussa voi olla julma. Mitätöintiä, silmien pyörittelyä, selän kääntämistä, yksinäisiä välitunteja. Tätä lapseni on saanut kestää koko ala-asteen. Koulun henkilökunta on tehnyt kaikkensa mutta milläpä tuon aikuisten silmien näkymättömissä tapahtuvan, lähinnä psyykkisen kiusaamisen saa kitkettyä pois?

Pitääkö tässä alkaa soitella tyttöporukan kingien koteihin, se tosin voi vain pahentaa tilannetta.

Koulun vaihtokin on käynyt mielessä.

Joka tapauksessa ennen niin iloinen tyttö on muuttunut hajamieliseksi ja surulliseksi. Se miksi juuri häntä kiusataan, miksi jopa paras ystävä käänsi selkänsä, miksi luokan muut tytöt juoksevat välitunnilla karkuun omaa tytärtäni, menee yli ymmärrykseni.

Mitä ihmettä mä teen?

Olen monesti miettinyt, mistä kumpuaa tämä suomalaisten naispuolisten ihmisten hirvittävä julmuus?

Kouluaikana vihan kohteena ovat koulukaverit, kuten tässä jutussa. Teini-iässä seurustelukumppanit, myöhemmin aviomiehet ja perheen lapset.

Onkohan meillä Suomessa mennyt tämä tasa-arvolla meuhkaaminen jo liian pitkälle? Sukupolvi toisensa jälkeen kasvaa uusia naispuolisia narsisteja, jotka aiheuttavat niin paljon kärsimystä viattomille sivullisille Samalla myös koko yhteiskunnalle uhriensa mielenterveyden hoidon aiheuttamina kustannuksina.

Kotikoulu.

Ap, oletko jutellut vaikkapa koulukuraattorin kanssa, voisiko hän tulla juttelemaan luokan tytöille kiusaamisesta, siis yleisellä tasolla yrittää puhua kaikille järkeä? Tuo on meinaan koko yhteisön ongelma, ei pelkästään tyttösi ja kiusaajien välinen, koska siellä on myös ne hiljaiser hyväksyjät, jotka eivät ota aktiivisesti kiusaamiseen osaa, mutta eivät myös puutukaan siihen.

Meillä tytöllä tuo auttoi, oli silloin kuudennella luokalla.

Valitettavasti vaan hän ystävystyi yläasteella aika erikoisen tytön kanssa, jolla oli pahoja mielenterveyden ongelmia ja tämä ystävä alkoi kaataa itsemurhapuheitaan tyttäreni niskaan ja syyllistää tytärtäni pahasta olostaan. Samaan aikaan mieheni (ja siis tyttäreni isä) sairastui syöpään, mikä rapautti perusturvallisuuden tunnetta, vaikka syövällä oli hyvä ennuste ja mieheni parani.

Tytölleni puhkesi masennus ja yleistynyt ahdistushäiriö, joiden takia koulunkäynti kävi todella hankalaksi. Hän söi ssri-lääkettä vuoden ja kävi viikottain keskustelemassa nuorisopsykiatrisella.

Nyt tilanne on helpottunut ja tyttö on iloinen ja oma itsensä jälleen, lukiossa opiskelee.

Jos olet huomannut selviä mielialan muutoksia lapsessasi, sinuna varaisin hänelle ajan omalääkäriltä terveyskeskuksesta ja pyytäisin lähetettä lasten- ja nuorten psykiatrian polille arviota varten. Toki koulupsykologillekin kannattaa varata aika, mutta koulupsykologi ei anna lähetettä terapiaan ja se on lähinnä keskustelemassa muutaman kerran käymistä.

Tsemppiä, kannattaa nyt tarttua toimeen, koska kukaan muu ei tytärtäsi auta kuin sinä. Ja unohda nuo "tytär vaan keskittyy muuhun ja katsoo kiusaajiaan nenän vartta pitkin", kyse on LAPSESTA, joka ei niin vaan omin avuin nousekaan vuosia jatkuneen mitätöinnin ja sosialaisen eristämisen yläpuolelle! Hän tarvitsee siihen aikuisten apua.

Koulun vaihtaminen on toki hyvä vaihtoehto, mutta eikös tyttäresi joka tapauksessa kohta vaihda koulu mennessään yläasteelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipasin asiallisia neuvoja ja kommentteja. Tyttöjen maailma koulussa voi olla julma. Mitätöintiä, silmien pyörittelyä, selän kääntämistä, yksinäisiä välitunteja. Tätä lapseni on saanut kestää koko ala-asteen. Koulun henkilökunta on tehnyt kaikkensa mutta milläpä tuon aikuisten silmien näkymättömissä tapahtuvan, lähinnä psyykkisen kiusaamisen saa kitkettyä pois?

Pitääkö tässä alkaa soitella tyttöporukan kingien koteihin, se tosin voi vain pahentaa tilannetta.

Koulun vaihtokin on käynyt mielessä.

Joka tapauksessa ennen niin iloinen tyttö on muuttunut hajamieliseksi ja surulliseksi. Se miksi juuri häntä kiusataan, miksi jopa paras ystävä käänsi selkänsä, miksi luokan muut tytöt juoksevat välitunnilla karkuun omaa tytärtäni, menee yli ymmärrykseni.

Mitä ihmettä mä teen?

Olen monesti miettinyt, mistä kumpuaa tämä suomalaisten naispuolisten ihmisten hirvittävä julmuus?

Kouluaikana vihan kohteena ovat koulukaverit, kuten tässä jutussa. Teini-iässä seurustelukumppanit, myöhemmin aviomiehet ja perheen lapset.

Onkohan meillä Suomessa mennyt tämä tasa-arvolla meuhkaaminen jo liian pitkälle? Sukupolvi toisensa jälkeen kasvaa uusia naispuolisia narsisteja, jotka aiheuttavat niin paljon kärsimystä viattomille sivullisille Samalla myös koko yhteiskunnalle uhriensa mielenterveyden hoidon aiheuttamina kustannuksina.

Tähän on esitetty syyksi kansakuntamme suurinta epätasa-arvoa sota-aikoja, joka synnytti isättömyyttä. Yksinhuoltajaperheitä joista isä enemmän tai vähemmän puuttuu on paljon, johon lisätään vielä eräänlainen rakenteellinen isättömyys.  Päiväkotien työntekijöistä valtaenemmistö on naisia, tilanne on jotakuinkin sama peruskoulun ala-asteilla. Lapset ovat pääosan valveillaoloajastaan naisten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipasin asiallisia neuvoja ja kommentteja. Tyttöjen maailma koulussa voi olla julma. Mitätöintiä, silmien pyörittelyä, selän kääntämistä, yksinäisiä välitunteja. Tätä lapseni on saanut kestää koko ala-asteen. Koulun henkilökunta on tehnyt kaikkensa mutta milläpä tuon aikuisten silmien näkymättömissä tapahtuvan, lähinnä psyykkisen kiusaamisen saa kitkettyä pois?

Pitääkö tässä alkaa soitella tyttöporukan kingien koteihin, se tosin voi vain pahentaa tilannetta.

Koulun vaihtokin on käynyt mielessä.

Joka tapauksessa ennen niin iloinen tyttö on muuttunut hajamieliseksi ja surulliseksi. Se miksi juuri häntä kiusataan, miksi jopa paras ystävä käänsi selkänsä, miksi luokan muut tytöt juoksevat välitunnilla karkuun omaa tytärtäni, menee yli ymmärrykseni.

Mitä ihmettä mä teen?

Olen monesti miettinyt, mistä kumpuaa tämä suomalaisten naispuolisten ihmisten hirvittävä julmuus?

Kouluaikana vihan kohteena ovat koulukaverit, kuten tässä jutussa. Teini-iässä seurustelukumppanit, myöhemmin aviomiehet ja perheen lapset.

Onkohan meillä Suomessa mennyt tämä tasa-arvolla meuhkaaminen jo liian pitkälle? Sukupolvi toisensa jälkeen kasvaa uusia naispuolisia narsisteja, jotka aiheuttavat niin paljon kärsimystä viattomille sivullisille Samalla myös koko yhteiskunnalle uhriensa mielenterveyden hoidon aiheuttamina kustannuksina.

Tähän on esitetty syyksi kansakuntamme suurinta epätasa-arvoa sota-aikoja, joka synnytti isättömyyttä. Yksinhuoltajaperheitä joista isä enemmän tai vähemmän puuttuu on paljon, johon lisätään vielä eräänlainen rakenteellinen isättömyys.  Päiväkotien työntekijöistä valtaenemmistö on naisia, tilanne on jotakuinkin sama peruskoulun ala-asteilla. Lapset ovat pääosan valveillaoloajastaan naisten kanssa. 

Kyllähän tämä Suomi on suoraan sanottuna sellainen maa, että missä nainen, siellä narsisti.