Onko paavi vela?
Onko teistä paavi vapaaehtoisesti lapseton? Paavi on naimaton, joka ehkä olisi saanut nuorena vaimon, jos olisi yrittänyt. Jos paavi olisi mennyt naimisiin, hän tod.näk. olisi yrittänyt saada lapsia vaimonsa kanssa. Onko se ettei yritä saada puolisoa, sama kuin vela?
Kommentit (6)
Eikun pala. Jeesus kieltää paavilta panemisen.
Juu, tässä tapauksessa valta ennen lapsia = vela.
Vai avioon kelpaamaton? Vain hän itse tietää.
Paavi on munkki eli tehnyt siveyslupauksen pidättäytyä sukupuolisuhteista ja keskittyä uskonnolliseen elämään. Mielestäni munkit ja nunnat ovat veloja, koska munkiksi tai nunnaksi ryhtyminen on vapaaehtoinen valinta, johon on sisäänkirjoitettuna lapsettomuus.
Menneinä aikoina tosin monen naisen vapaaehtoisuus oli ehkä kyseenalaista. Toisaalta monelle naiselle, joka ehkä oli vela, nunnaksi ryhtyminen oli pelastus pakkoavioliitolta, johon ennen ehkäisyn keksimistä ja sallimista saattoi liittyä vähän enemmänkin kuin pari muksua. Nunnana oleminen oli myös pelastus vanhaltapiikuudelta, joka oli sosiaalisesti raskas asema, koska vanhapiika oli aina sukulaisten taakkana, nainenhan ei voinut elää itsenäisesti kuin korkeintaan leskenä. Siksi lesken sääty olikin ennen autuas sääty.
Vierailija kirjoitti:

Nykyisinä vuosina monille katolisille papeille vapaaehtoisuus on kyseenalaista. Niin paljon siellä on pappeja kärähtänyt homoseksuaalisuudesta yms. Katoliset papit ovat ehkä virallisesti veloja, mutta saattavat olla avioon kelpaamattomia oikeasti. Ei kaikki tietenkään mutta uutisten perusteella monet.
Jokainen jonka lapsettomuus on vapaaehtoista on vela. Kyllä paavi vela.