Lue keskustelun säännöt.
Miksi suurin osa muista naisista näyttää naisellisille?
29.10.2017 |
En osaa ajatella itseäni naisena, saati viehettävänä naisena. Sellaisena josta kukaan mies voisi ikinä kiinnostua. Meikkaan ja pukeudun ehkä jopa hieman keskivertoa naisellisemmin, mutta tunnen itseni lähinnä sukupuolettomaksi, vaikka tiedänkin olevani biologisesti nainen ja heteroseksuaali. Onkohan mulla joku ruumiinkuvan häiriö tai identiteettiongelma? Tunteeko muut naiset itsensä naisiksi, ja miltä tuntuu olla viehettävä?
Kommentit (29)
En varsinaisesti ajattele sukupuoltani aktiivisesti. Eikä viehättävyys ole sukupuolesta tai sen tunnusmerkeistä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assburger?
Ei kai. Pärjään Ihmisten kanssa muuten ihan hyvin ja osaan olla sosiaalinen.
Ap
Jos olet aikuinen ihminen niin varmaan ymmärrät miten yhteiskunta vaikuttaa asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet aikuinen ihminen niin varmaan ymmärrät miten yhteiskunta vaikuttaa asiaan.
En oikeastaan, voitko täsmentää hiukan?
Ap
Käsityksesti siitä että muut naiset ovat jotenkin naisellisempia kuin sinä on vain omassa päässäsi. Todennäköisesti moni niistä joita sinä pidät itseäsi naisellisempina katsovat sinua ja pitävät sinua itseään naisellisempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En varsinaisesti ajattele sukupuoltani aktiivisesti. Eikä viehättävyys ole sukupuolesta tai sen tunnusmerkeistä kiinni.
Vaikket itse sitä ajattelisi, voi sillä ulkoisella sukupuolella voi muille olla paljonkin väliä. Sinua saatetaan pitää viehättävänä nimenomaan naisena tai komeana miehenä ihan vain ulkonäkösi tähden. Sillä mitä itse koet olevasi, ei välttämättä ole muillekaan väliä.
Itsekään en tätä kovin paljon miettisi, ellen hormonitoiminnan takia olisi naiseksi tosi miehekkään näköinen. Sukupuoleni on kyseenalaistettu, vaikka en ole antanut omalla toiminnallani mitään merkkejä siitä, että pitäisin itseäni miehenä. Minulle sukupuoleni oli itsestäänselvyys, jota en miettinyt, ennen kuin muut kyseenalaistivat sen itsestäänselvyyden. Silloin tajusin miten tärkeästä asiasta itselleni onkaan kyse. Miten perseestä on, ettei sama (käsitys omasta sukupuolesta) välity muille.
Kun ulkonäöstäni on viimeksi huomauteltu, on jo vuosia aikaa, enkä ole varma näytänkö enää yhtä miehiseltä tai näytänkö jopa miehekkäämmältä. Käsitys ulkonäöstäni on aika epäselvä, mutta luulen, että jollain tavalla ruma mun on kuitenkin oltava, koska muuten peilikuvani ei olisi niin outo. Olen välttellyt ihmisiin läheisempää tutustumista vuosia, koska tuo mieheksi haukkuminen (tai oikeastaan se ei edes ollut haukkumista, koska heidän mielestään ilmeisesti olin jollain tavalla oikeastikin "mies") satutti niin paljon ja jäi mieleen kummittelemaan. Kaverit sitä tekivät. En ole sen koommin halunnut kavereita, koska pelkään, mitä epämiellyttäviä asioita ne minulle sitten kertoo, jos ovat tarpeeksi tuttavallisia. Se että luulin muiden näkevän mut omana itsenäni, paljastui valheeksi. Tuntui hirveältä ettei millään sanomallani tai toiminnallani ollut väliä, vain ulkonäkö, jolle en voinut itse mitään ja joka tavallaan on minulle täysin väärä, ratkaisi sen miten minut nähtiin.
Nykyään mietin lähes päivittäin epäilevätkö ihmiset sukupuoltani, vaikka minua on kyllä "rouviteltu" ja "tytötelty", eli siis jollain tavalla naiseksi kuitenkin tunnistetaan. Olen siitä tosi iloinen aina.
Silti se mitä joskus sanottiin, vaikuttaa aika vahvasti olemiseeni. En kehtaa pitää "liian" naisellisia vaatteita, jotten näyttäisi transvestiittimieheltä, enkä myöskään liian miehekkäitä vaatteita, koska sitten luultaisiin varmasti mieheksi. Joskus kun joku on mut nopeasti nähnyt vaikka takaa, niin on luullut mieheksi. On sanottu esim. "ai täällä on uus jätkä".
Aina kun mua tuijotetaan vaikka kaupassa, niin mietin johtuuko se siitä, että ne pohtii onko tuo oikeasti mies vai nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei ole ikinä luultu mieheksi koska ole lyhyt, lähinnä itse en tunne itseäni naiseksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En varsinaisesti ajattele sukupuoltani aktiivisesti. Eikä viehättävyys ole sukupuolesta tai sen tunnusmerkeistä kiinni.
Vaikket itse sitä ajattelisi, voi sillä ulkoisella sukupuolella voi muille olla paljonkin väliä. Sinua saatetaan pitää viehättävänä nimenomaan naisena tai komeana miehenä ihan vain ulkonäkösi tähden. Sillä mitä itse koet olevasi, ei välttämättä ole muillekaan väliä.
Itsekään en tätä kovin paljon miettisi, ellen hormonitoiminnan takia olisi naiseksi tosi miehekkään näköinen. Sukupuoleni on kyseenalaistettu, vaikka en ole antanut omalla toiminnallani mitään merkkejä siitä, että pitäisin itseäni miehenä. Minulle sukupuoleni oli itsestäänselvyys, jota en miettinyt, ennen kuin muut kyseenalaistivat sen itsestäänselvyyden. Silloin tajusin miten tärkeästä asiasta itselleni onkaan kyse. Miten perseestä on, ettei sama (käsitys omasta sukupuolesta) välity muille.
Kun ulkonäöstäni on viimeksi huomauteltu, on jo vuosia aikaa, enkä ole varma näytänkö enää yhtä miehiseltä tai näytänkö jopa miehekkäämmältä. Käsitys ulkonäöstäni on aika epäselvä, mutta luulen, että jollain tavalla ruma mun on kuitenkin oltava, koska muuten peilikuvani ei olisi niin outo. Olen välttellyt ihmisiin läheisempää tutustumista vuosia, koska tuo mieheksi haukkuminen (tai oikeastaan se ei edes ollut haukkumista, koska heidän mielestään ilmeisesti olin jollain tavalla oikeastikin "mies") satutti niin paljon ja jäi mieleen kummittelemaan. Kaverit sitä tekivät. En ole sen koommin halunnut kavereita, koska pelkään, mitä epämiellyttäviä asioita ne minulle sitten kertoo, jos ovat tarpeeksi tuttavallisia. Se että luulin muiden näkevän mut omana itsenäni, paljastui valheeksi. Tuntui hirveältä ettei millään sanomallani tai toiminnallani ollut väliä, vain ulkonäkö, jolle en voinut itse mitään ja joka tavallaan on minulle täysin väärä, ratkaisi sen miten minut nähtiin.
Nykyään mietin lähes päivittäin epäilevätkö ihmiset sukupuoltani, vaikka minua on kyllä "rouviteltu" ja "tytötelty", eli siis jollain tavalla naiseksi kuitenkin tunnistetaan. Olen siitä tosi iloinen aina.
Silti se mitä joskus sanottiin, vaikuttaa aika vahvasti olemiseeni. En kehtaa pitää "liian" naisellisia vaatteita, jotten näyttäisi transvestiittimieheltä, enkä myöskään liian miehekkäitä vaatteita, koska sitten luultaisiin varmasti mieheksi. Joskus kun joku on mut nopeasti nähnyt vaikka takaa, niin on luullut mieheksi. On sanottu esim. "ai täällä on uus jätkä".
Aina kun mua tuijotetaan vaikka kaupassa, niin mietin johtuuko se siitä, että ne pohtii onko tuo oikeasti mies vai nainen.
Tässä on meille kaikille hyvä esimerkki siitä, miten muutama ajattelematon kommentti ja tölväisy voi saada aikaan pahaa mieltä ja ongelmia vuosikausiksi! Ap, me emme tiedä kavereidesi syytä moiseen kommentointiin. On ihan mahdollista, että joku esim. oli sinulle kateellinen tai koki, että olet liian itsevarma ja halusi vähän tiputtaa ja näpäyttää sinua. Älä rakenna loppuelämääsi jonkun random menneisyyden ihmisen kommentteihin. Olen aika varma, että jos näkisimme sinut nyt, pitäisimme sinua ihan tavallisenna av-mammana emmekä minään "transuna". Terapiakin voisi auttaa, jos saisit pari kertaa purkaa nämä asiat ja sitten rakentaa itsetunnon takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä usko, että suurin osa ihmisistä koko ajan miettii sukupuoltaan tai "tunne sukupuoltaan". Se on vaan fakta joka taustalla on. Itse asiassa minusta on parempi unohtaa se tavallisessa elämässä, ja käyttäytyä "ihmisenä". Näin ei ainakaan toteuta niitä yleisimpiä stereotypioita elämässään tai esim. jätä tekemättä jotain "koska olen nainen" tai tee jotain eri tavalla "koska niin kuuluu".
Niin minua ei siis ole luultu mieheksi, kuten joku tuossa kirjoitti omista kokemuksistaan, enkä myöskään tunne itseäni sellaiseksi. Lähinnä olo on kuin olisin sukupuoleton olento alikehittyneessä, muiden silmissä ja biologisesti naiseksi luokiteltavassa, ruumiissa. Muita naisia katson ihailun ja kateuden sekaisin tuntein.
Silloin harvoin kun joku mies lähestyy minua tai saan ulkonäkökohteliaisuuksia en oikein osaa suhtautua niihin millään tavalla. Kiitän, mutta tunnen lähinnä hämmennystä ja mietin mitäköhän tuo oikein luulee, en ole sellainen kuin kuvittelet. Ja toisaalta myös pelkoa siitä, että muut huomaavat, etten tosiaan ole se mikä esitän olevani. Mikä minä sitten olen, en tiedä. Ikä tai lapsen saaminen ei ole vaikuttanut asiaan. En ole ikinä puhunut kenellekään tästä asiasta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin minua ei siis ole luultu mieheksi, kuten joku tuossa kirjoitti omista kokemuksistaan, enkä myöskään tunne itseäni sellaiseksi. Lähinnä olo on kuin olisin sukupuoleton olento alikehittyneessä, muiden silmissä ja biologisesti naiseksi luokiteltavassa, ruumiissa. Muita naisia katson ihailun ja kateuden sekaisin tuntein.
Silloin harvoin kun joku mies lähestyy minua tai saan ulkonäkökohteliaisuuksia en oikein osaa suhtautua niihin millään tavalla. Kiitän, mutta tunnen lähinnä hämmennystä ja mietin mitäköhän tuo oikein luulee, en ole sellainen kuin kuvittelet. Ja toisaalta myös pelkoa siitä, että muut huomaavat, etten tosiaan ole se mikä esitän olevani. Mikä minä sitten olen, en tiedä. Ikä tai lapsen saaminen ei ole vaikuttanut asiaan. En ole ikinä puhunut kenellekään tästä asiasta.
Ap
Kuulostaa kyllä poikkeukselliselta. Sukupuolettomaksi itsensä kokeminenhan ei sinänsä ole mitenkään väärin tai sairasta, jos on itse sovussa asian kanssa. Sinä olet nainen ja haluat kokea olevasi nainen, mutta jokin estää sinua ja tunnet alemmuutta. Taustalla on varmaan jokin varhaislapsuuteen tai kasvatuksee liittyvä seikka. Miten naiseuteen ja naisellisiin asioihin suhtauduttiin perheessäsi? Pitäisikö sinun pohtia asiaa ihan ammattilaisen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En varsinaisesti ajattele sukupuoltani aktiivisesti. Eikä viehättävyys ole sukupuolesta tai sen tunnusmerkeistä kiinni.
Vaikket itse sitä ajattelisi, voi sillä ulkoisella sukupuolella voi muille olla paljonkin väliä. Sinua saatetaan pitää viehättävänä nimenomaan naisena tai komeana miehenä ihan vain ulkonäkösi tähden. Sillä mitä itse koet olevasi, ei välttämättä ole muillekaan väliä.
Itsekään en tätä kovin paljon miettisi, ellen hormonitoiminnan takia olisi naiseksi tosi miehekkään näköinen. Sukupuoleni on kyseenalaistettu, vaikka en ole antanut omalla toiminnallani mitään merkkejä siitä, että pitäisin itseäni miehenä. Minulle sukupuoleni oli itsestäänselvyys, jota en miettinyt, ennen kuin muut kyseenalaistivat sen itsestäänselvyyden. Silloin tajusin miten tärkeästä asiasta itselleni onkaan kyse. Miten perseestä on, ettei sama (käsitys omasta sukupuolesta) välity muille.
Kun ulkonäöstäni on viimeksi huomauteltu, on jo vuosia aikaa, enkä ole varma näytänkö enää yhtä miehiseltä tai näytänkö jopa miehekkäämmältä. Käsitys ulkonäöstäni on aika epäselvä, mutta luulen, että jollain tavalla ruma mun on kuitenkin oltava, koska muuten peilikuvani ei olisi niin outo. Olen välttellyt ihmisiin läheisempää tutustumista vuosia, koska tuo mieheksi haukkuminen (tai oikeastaan se ei edes ollut haukkumista, koska heidän mielestään ilmeisesti olin jollain tavalla oikeastikin "mies") satutti niin paljon ja jäi mieleen kummittelemaan. Kaverit sitä tekivät. En ole sen koommin halunnut kavereita, koska pelkään, mitä epämiellyttäviä asioita ne minulle sitten kertoo, jos ovat tarpeeksi tuttavallisia. Se että luulin muiden näkevän mut omana itsenäni, paljastui valheeksi. Tuntui hirveältä ettei millään sanomallani tai toiminnallani ollut väliä, vain ulkonäkö, jolle en voinut itse mitään ja joka tavallaan on minulle täysin väärä, ratkaisi sen miten minut nähtiin.
Nykyään mietin lähes päivittäin epäilevätkö ihmiset sukupuoltani, vaikka minua on kyllä "rouviteltu" ja "tytötelty", eli siis jollain tavalla naiseksi kuitenkin tunnistetaan. Olen siitä tosi iloinen aina.
Silti se mitä joskus sanottiin, vaikuttaa aika vahvasti olemiseeni. En kehtaa pitää "liian" naisellisia vaatteita, jotten näyttäisi transvestiittimieheltä, enkä myöskään liian miehekkäitä vaatteita, koska sitten luultaisiin varmasti mieheksi. Joskus kun joku on mut nopeasti nähnyt vaikka takaa, niin on luullut mieheksi. On sanottu esim. "ai täällä on uus jätkä".
Aina kun mua tuijotetaan vaikka kaupassa, niin mietin johtuuko se siitä, että ne pohtii onko tuo oikeasti mies vai nainen.
Olitko selvästi pidempi kuin kaverisi?
Mun yksi kaveri teki sitä että pilkkasi mua amatsoniksi ja jalkojani miehen jaloiksi yms.
Oikeasti taisi vain olla kateellinen siitä että olin 15 cm pidempi kuin hän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen olen mutta olen aina ollut sellainen rohjake ja kasvonpiirteet eivät ole naisellisen pehmeät vaan vähän jylhät. Olen ajatellut ilkikurisesti että jospa minusta meinasi tulla mies mutta viime metreillä synnyinkin naiseksi ;) En koe itseäni naiselliseksi vaikka on pitkät hiukset jne vaan minusta minulla on miehisiä piirteitä. Kroppakin on enemmän voimakas ja vahva ja jotenkin maskuliininen kuin pehmeä ja naisellinen. Tietysti vaatteilla voi keventää tätä vaikutelmaa ja meikkaamalla. Nuorena on kuvia että näytän ihan pojalta joissakin kuvissa haluamatta olla poika tms, tosin suurimmassa osassa olen pieni tyttö. Mieli on naisen mutta ulkonäkö jotenkin maskuliininen.
Minä koen itseni osittain epänaiselliseksi, koska minulla on isot kädet ja jalat. Naamaltani olen ihan nätti ja naisellinen. Hartiatkin ovat leveät. Pituuttani en harmittele, moni nainen on yhtä pitkä kuin minä, 170 cm. Ei mua mieheksi luulla, on kurveja ja isot rinnat. Mieleltäni olen androgyyni, en edes haluaisi olla mieleltäni naisellisempi.
Koen itseni naiselliseksi. On mulla jotain ulkoisesti "miehekkäitä" piirteitä, mutta tunne ei riipu niistä lainkaan. Sisältäpäin tunnen olevani naisellinen. En kyllä tiedä mistä moinen kokemus kumpuaa, joten vastauksesta ei taida olla hyötyä.
Mä en ole koskaan tuntenut itseäni naiselliseksi enkä seksikkääksi. En tiedä edes, miltä sen pitäisi tuntua, millainen on naisellinen tunne?
Tämä siitä huolimatta, että objektiivisesti katsottuna tiedän muiden ihmisten pitävän minua äärinaisellisen näköisenä ja miesten pitävän myös seksikkäänä. En vain itse "tunne" sellaista tunnetta.
Eiköhän tämä ole sitäpaitsi hyvin normaalia.
Voisiko joku siis ensialkuun määritellä, miltä naisellisuuden pitäisi ylipäänsä tuntua? Ihan kummallista puhua sellaisen sanan avulla määrittelemättä, mitä se konkreettisesti tarkoittaa ja miltä se muka tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En varsinaisesti ajattele sukupuoltani aktiivisesti. Eikä viehättävyys ole sukupuolesta tai sen tunnusmerkeistä kiinni.
Vaikket itse sitä ajattelisi, voi sillä ulkoisella sukupuolella voi muille olla paljonkin väliä. Sinua saatetaan pitää viehättävänä nimenomaan naisena tai komeana miehenä ihan vain ulkonäkösi tähden. Sillä mitä itse koet olevasi, ei välttämättä ole muillekaan väliä.
Itsekään en tätä kovin paljon miettisi, ellen hormonitoiminnan takia olisi naiseksi tosi miehekkään näköinen. Sukupuoleni on kyseenalaistettu, vaikka en ole antanut omalla toiminnallani mitään merkkejä siitä, että pitäisin itseäni miehenä. Minulle sukupuoleni oli itsestäänselvyys, jota en miettinyt, ennen kuin muut kyseenalaistivat sen itsestäänselvyyden. Silloin tajusin miten tärkeästä asiasta itselleni onkaan kyse. Miten perseestä on, ettei sama (käsitys omasta sukupuolesta) välity muille.
Kun ulkonäöstäni on viimeksi huomauteltu, on jo vuosia aikaa, enkä ole varma näytänkö enää yhtä miehiseltä tai näytänkö jopa miehekkäämmältä. Käsitys ulkonäöstäni on aika epäselvä, mutta luulen, että jollain tavalla ruma mun on kuitenkin oltava, koska muuten peilikuvani ei olisi niin outo. Olen välttellyt ihmisiin läheisempää tutustumista vuosia, koska tuo mieheksi haukkuminen (tai oikeastaan se ei edes ollut haukkumista, koska heidän mielestään ilmeisesti olin jollain tavalla oikeastikin "mies") satutti niin paljon ja jäi mieleen kummittelemaan. Kaverit sitä tekivät. En ole sen koommin halunnut kavereita, koska pelkään, mitä epämiellyttäviä asioita ne minulle sitten kertoo, jos ovat tarpeeksi tuttavallisia. Se että luulin muiden näkevän mut omana itsenäni, paljastui valheeksi. Tuntui hirveältä ettei millään sanomallani tai toiminnallani ollut väliä, vain ulkonäkö, jolle en voinut itse mitään ja joka tavallaan on minulle täysin väärä, ratkaisi sen miten minut nähtiin.
Nykyään mietin lähes päivittäin epäilevätkö ihmiset sukupuoltani, vaikka minua on kyllä "rouviteltu" ja "tytötelty", eli siis jollain tavalla naiseksi kuitenkin tunnistetaan. Olen siitä tosi iloinen aina.
Silti se mitä joskus sanottiin, vaikuttaa aika vahvasti olemiseeni. En kehtaa pitää "liian" naisellisia vaatteita, jotten näyttäisi transvestiittimieheltä, enkä myöskään liian miehekkäitä vaatteita, koska sitten luultaisiin varmasti mieheksi. Joskus kun joku on mut nopeasti nähnyt vaikka takaa, niin on luullut mieheksi. On sanottu esim. "ai täällä on uus jätkä".
Aina kun mua tuijotetaan vaikka kaupassa, niin mietin johtuuko se siitä, että ne pohtii onko tuo oikeasti mies vai nainen.
Olitko selvästi pidempi kuin kaverisi?
Mun yksi kaveri teki sitä että pilkkasi mua amatsoniksi ja jalkojani miehen jaloiksi yms.
Oikeasti taisi vain olla kateellinen siitä että olin 15 cm pidempi kuin hän.
Olen semipitkä (yli 170 cm), mutta ei ne kaveritkaan mitään lyhyitä olleet, vaikka suurin osa mua lyhyempiä. Yksi oli kuitenkin ihan yhtä pitkä kuin minä ja hän sanoi mua mieheksi suorastaan "ihastellen". Se hänen ihastelunsa teki siitä vain kauheampaa. Ja sitten joku vertasi mun ulkonäköä jonkun toisen miehen ulkonäköön (että kumpi on paremman näköinen, ja se toinen oli), ikään kuin meidän ulkonäkömme jotenkin "kilpailisivat" keskenään ja että itse jotenkin toivoisin olevani komea. Hyi!
Olen leveäharteinen, isokätinen, isojalkainen ym., mutta nämä kommentit varmaan liittyi eniten naamaan, koska sitä siinä kommentoidessa katsottiin.
Olen kyllä kuullut aika moneltakin sitä, ettei tunne olevansa oikein mitään sukupuolta, joten ap:n tapaus ei kuulosta minusta mitenkään oudolta. Häiritseekö se häntä itseään?
Sori että tulin tänne avautumaan omilla kokemuksillani, joku luuli kai vielä ap:ksikin. "Identiteettivarkaus" ei ollut tarkoitukseni.
Itsekään en tunne itseäni naiselliseksi, eikä mua haittaa tuntea itseäni henkisesti sukupuolettomaksi, toivoisin vain että ulkomaailma TIETÄISI, että olen nainen, eikä epäilisi asiaa (minusta sukupuoli ei ole sama asia kuin siihen ehkä yhdistyvät luonteenpiirteet, ajatustavat, kiinnostuksenkohteet, käyttäytyminen tms., vaan omalla kohdallani vain sitä, että tunteeko kehonsa osoittaman "luokittelun" itselleen oikeaksi vai ei), mutta kun tunnen itseni suorastaan miehekkääksi, niin se on omasta mielestäni vastenmielinen tunne. Siihen tunteeseen liittyy se, että on esim. tietoinen omasta ulkoisesta "leveydestä ja jykevyydestä". Tämä tunne tulee esim. silloin, jos olen ilman paitaa (hartiat korostuu, ja voin suorastaan "tuntea" ne) tai jos olen jonkun naisen vieressä.
Jos näyttäisin sukupuolettomalta ja androgyyniltä, se ei olisi edes niin paha, vaan eniten häiritsee just se miehekkyys, joka ei "kuulu" minuun.
Assburger?