Tuntuuko sinusta, että lähipiirissäsi on joku melko varmasti mielenterveyshäiriöinen ihminen

tarkoitin että on olemassa keskustelu apua tuohon asiaan. Ja ymmärtämiseen.

diagnoosia odotellaan ja raskasta on

Aluksi anopin kanssa meni usein sukset ristiin pienestäkin asiasta ja kerroin oman mielipiteeni aina asioihin, mutta nyt olen jo oppinut, ettei niin voi tehdä. Hänen mielipiteensä on aina ainoa ja oikea ja hänellä on oikeus loukkaantua, jos joku on toista mieltä. Se on hänelle henkilökohtainen loukkaus.



Kun luin tällä palstalla joskus kuvauksen mielenterveyshäiriöstä, josta joku oli saanut itselleen diagnoosin, ymmärsin, että anoppini on juuri sellainen. Hänellä on sairaus. Nyt olen alkanut jättää hänen sanomisensa huomiotta (ja hän osaa sanoa todella loukkaavasti, mutta loukkaantuu itse vielä verisemmin, jos hänelle sen kertoo). Annan mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Nyt on vaan sitten se vika, kun en kommentoi hänen sanomisiaan mitenkään, niin hän kokee etten ole kiinnostunut hänen asioistaan ja on taas loukkaantunut. Aikamoista luovimista... Mutta tämän sairauden ymmärtäminen on jo helpottanut omaa oloani, hänelle ei kertakaikkiaan vaan voi olla mieliksi eikä mikään ole koskaan hyvin, teki niin tai näin!

ja nää 2 myös loppujen lopuks on mennyki terapiaan..

ja opitte elämään sairauden kanssa. Voimia! Ap

Anoppini on takuuvarmasti mielenterveysongelmainen, mutta syyttää miniäänsä ja muita kaikesta. Hänen kannattaisi mennä mielenterveystoimistoon jne.

Minun anoppini on juuri tuollainen. Olisin voinut itse kirjoittaa tuon tekstin, niin samanlainen tilanne. Muiden mielipiteet ovat anopin mielestä vääriä ja hänen ainoita oikeita. Hän saa sanoa mitä tahansa ja loukata miten vain. Enää en ole anoppini kanssa tekemisissä, kun katsoin sen itselleni parhaaksi.

Vanhemmiten vain pahenee. Kaikkein eniten loukkasi kun sanoi minua huonoksi äidiksi ja vielä lasteni kuullen. Oli vaan erimieltä jostakin asiasta. Itse en osaisi edes loukata ketään niin hyvin kuin äitini osaa. Vaikeaa on olla kokonaan tapaamattakaan koska haluan todella paljon tapailla isääni.

t.5

Vaikka se niin ikävää onkin, niin jollain tavalla se lohduttaa, etten ole ainoa joka joutuu tulemaan toimeen sellaisen ihmisen kanssa. Me asumme toistaiseksi vieläpä samassa taloudessa, joten pakko vaan on tulla toimeen. Eniten säälin kyllä hänen miestään, joka saa kaiken p:n niskaansa ja joutuu vielä hoitamaan anoppia, koska tämä on sairastunut. Ja nielemään kaiken. Jos joskus erehtyy sanomaan napakammin, niin se on valtava trauma ja itku ja parku: minusta ei kukaan välitä vaikka olen sairas, huudetaan vaan, vaikka voin kuolla milloin vain! Hänen sairautensakin on muiden aiheuttamaa. Ihmiset ovat olleet hänelle koko elämänsä ajan niin ilkeitä, että sen takia hän on sairastunut. Hän uskoo tähän ihan vakavissaan.



Yksi hyöty tästä ainakin minulle on: olen ajatellut, että juuri tällaiseksi ihmiseksi en haluaisi koskaan tulla.



ap

oikeestaan se on mun alainen. Epäilen että on skitso tai sit maanis-depressiivinen.

kun todellisuudessa äitini on sairas ja manipuloiva, saanut osan suvusta minua vastaan. Olen kuulemma huora, minusta ei ole äidiksi, lapseni ovat vahinkoja, olen luuseri joka ei pärjää työelämässä jne. Oikeasti hän on kaikkea tuota itse ollut mutta projisoi sen näppärästi aina muille. Terkkuja kälylle!