Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä minun on? Tuntuu että elämään tulee asioita mutten tunne eläväni siinä enkä saa mukamas mitään aikaiseksi.
28.10.2017 |
Parissa vuodessa olen työstänyt paljon menneisyyden asioita. Ne olivat hyvin rankkoja mutta selvisin ja lähdin koko ympäristöstä pois.
Sen aikana minulle on tullut paljon uusia mielenkiinnon kohteita, työpaikka joka on näillä näkymin varma ja minusta pidetään.
Kuitenkin olen hyvin epävarma sen suhteen vaikka kuinka kuulisin hyvää.
Pelkään koko ajan etten riitä, se myös hallitsee unelmieni toteutumista ja oppimista.
Minulla on aivan ihana miesystävä mutta melkein tyrin senkin oudolla käytökselläni. Jokin paha minussa on joka kaipaa seikkailuja enkä ymmärrä sitä sillä olen muuten todella kiltti enkä halua satuttaa ketään.
En kuitenkaan ole siis pettänyt mutta en koe olevani hänen arvoisensa.
Minulla on tullut ihmisiä elämääni, jotka ovat kannustaneet mutta pelkään etteivät he kuitenkaan ole sitä mitä sanovat. Tai pitävät minua tyhmänä.
Loppuen lopuksi tuntuu, että kaikki pitävät minua jotenkin tyhmänä ja nauravat minulle.
Ei aina ole näin, tämä on taas jokin pysähtymisen vaihe enkä tiedä kuka olen enkä saa aikaiseksi yhtään mitään.
Välillä olen todella itsevarma, haluan tehdä ja mennä. Minun elämäni tuntuu ihanalta ja haluan työstää unelmiani, tehdä töitä paljon ja muutenkin olen paljon positiivisempi, innokaampi ja luottavaisempi.
En kuitenkaan koskaan saa oikein alkua ja loppua millekään asialle koska en voi luottaa itseeni. Vaikka Innostuisin ja lupaisin tehdä asioita niin huomenna minua ehkä ei kiinnosta tai en edes muista.
En jotenkin vain pääse mihinkään suuntaan vaikka olenkin päässyt paljon.
Mutta mikään ei tunnu loppuen lopuksi saavutukselta ja tunnen olevani huono ihmisenä ja työntekijänä sekä parisuhteessa.
Olen vielä nuori, hyvin tunnollinen ihminen ja minulla on ehkä toivoa mutta kuitenkin minussa on kaksi puolta. Enkä tiedä lähteekö se koskaan.
En pidä lainkaan siitä toisesta puolesta ja olen rukoillut että paha lähtisi pois.
Se saa minut tarttumaan pulloon ja hidastamaan kehitystä kaikilla osa alueilla.
Sekä muutenkin haen impulsseja jostain syystä välillä liikaa.
Olen kypsä nuori aikuinen mutta jokin piru minussa elää enkä käsitä sitä.
Osaako joku sanoa mitä ihmettä tämä on?
Tuntuu, etten tee välillä päätöksiä ja asioita niin kun minä tekisin. Ei tunnu omalta itseltä ja taas itken kun olen mennyt tyrimään asioita ja se vie minulta energiaa enkä jaksa kehittyä.
Olen vain paikoillani.
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko suvussanne alkoholiongelmaa?
Kyllä.
Ap
Ongelmasi kuulostaa tutulta. Tekstisi lause "En kuitenkaan koskaan saa oikein alkua ja loppua millekään asialle koska en voi luottaa itseeni" kuvaa hyvin myös minun ajatuksiani. Itse ajattelen, että se johtuu siitä, että muutos on ollut niin kokonaisvaltainen, että mieli rupeaa jarruttamaan muutosta vastaan. Ihmisen kun on tapana takertua kaikkeen tuttuun ja turvalliseen. Siksi muutokset pitäisikin tehdä pikkuhiljaa, että mieli pysyy mukana. Tämä ei kuitenkaan elämässä ole useinkaan mahdollista, vaan joutuu hyppäämään suoraan tuntemattomaan. Ihmisen muuttuminen kokonaisvaltaisesti vie usein kuitenkin kauan aikaa. Älä ole niin ankara itsellesi. Takapakit kuuluvat kehitykseen, eikä niitä oikein voi välttää. Muistaa vaan pitää suunnan oikeana ja ottaa useamman askeleen aina eteenpäin kuin taaksepäin, niin muutokseen alkaa jossain vaiheessa tottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain tuttua on kirjoituksessasi. Onko sinulla jokin sisäinen ristiriita siis noista valinnoistasi? Jotenkin irrallinen olo? Omasta mielestäni ihmissuhteet on kyllä tärkeitä, tai no siinä tapauksessa että niissä on hyvä olla, ei jotenkin ahdistava tms. Ehkä juuri se luottamusasia on jotenkin oleellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja katso osuuko. Kuulostaa kovin tutulta ajatusmaailmasi. Itselläni tämä diagnoosi, jonka saaminen oli suuri helpotus.
Oletko varma,että menneisyytesi asiat ovat todella loppuun käsitely?
Tekstisi kuullostaa todella tutulta. Kasvoin tunnehäiriöisessä kodissa, minulla oli jo silloin pahoja ongelmia, mutta vaihdettuani maisemaa ja päästyäni eteenpäin elämässä, luulin että olen päässyt asian yli.
Tajusin kuitenkin vasta hetki sitten, että lapsuuteni asiat, vaikuttavat minuun syvemmin kuin ymmärsinkään ja minulla on sittenkin vielä todella paljon tekemistä minäkuvani ja itseluottamuksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista.
Paljon hyviä ehdotuksia ja pointteja.
Olen käynyt psylologeilla, aikuisten lapsien alkoholiryhmässä, yrittänyt käsitellä yksin ja huutanut tuskaa.
Pohtinut asioita, käynyt pohjalla monia kertoja näitä asioita miettiessä ja jossain vaiheessa alkoi tuntuun, että pikkuhiljaa alan nousemaan tästä oikeasti.
Olin kuin eri ihminen, itsevarmempi ja kiitollisempi.
Muutos on kyllä pysynyt minussa eikä menneisyys enää niin pahasti määritä minua.
Mutta ongelma on, etten usko itseeni. Jokin minussa tappelee vastaan enkä koe ansaitsevan sitä mitä muut.
Tai en todella uskalla puolustaa itseäni ehkä tarpeeksi, tietenkin tilanteesta riippuen.
En usko vaistoihin silloin kun pitäisi ja tunnen häpeää ihmisten lähellä jotka ovat mielestäni erityisen taitavia tai fiksuja.
Mitkään kehut ei oikein auta. Välillä tietenkin on paljon parempi itsetuntemus eikä minua hävetä tai pelota.
Mutta se lapsi minussa tulee välillä esiin ja vahingoitan elämääni päihteillä. Siis alkoholi ja tupakka.
En pidä lainkaan siitä mutta jokin tapa ja kuoren säilyttämisen keino se on.
Näin nuorena olen toki halukas muuttamaan tässä vaiheessa suuntaa vain parempaan.
En halua mahdollisuuksien lipuvan sen takia etten uskalla ja lisäksi hoidan itseäni väärin.
Toki olen parantanut itseäni joka osa-alueella.
Fyysisenkin terveyden puolella mutta monia sisäisiä ongelmia vielä on.
Impulssit, riippuvuudet ja suuri häpeä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä muutokseen. Ei kannata ottaa liikaa paineita. Musta tuntuu, että kaikki ihmiset ovat jossain elämänsä vaiheessa enemmän tai vähemmän hukassa itsensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
.