Ero pitkästä suhteesta vai ei sittenkään?
Millasissa tilanteissa olette päätyneet pitkässä suhteessa eroon? Erityisesti kiinnostaa tilanteet, joissa ei ole taustalla suurempaa draamaa. Ja perheelliset. Miten arki lähti yksin rullaamaan? Miten lapset reagoi? Miten itse jaksoitte? Tiedän mieheni rakastavan minua ylikaiken ja ero olisi hänelle todella raastava. Ja tiedän kyllä että se olisi itsellekin helvetin rankka. Miten varmistutte siitä että ero on oikea vaihtoehto? Oliko?
Entäs onko asumuserossa olevia? Miten käytäntö silloin hoitui?
Rakastan kyllä miestäni. Mutta se romanttinen tunne puuttuu. Suhteemme on kestänyt lähemmäs kymmenen vuotta. Välillä hieman sykähdyttää, mutta hyvin hetkittäin. Usein ahdistun hänen seurassaan ja läheisyyden kaipuusta. Harrastamme seksiä ja vietämme aikaa yhdessä, mutta se ei aiheuta itselleni suurempia tunteita. Lause "rakastan sinua" tulee suusta automaattisesti, en halua pahoittaa hänen mieltään. Olemme puhuneet asioista monta kertaa ja tiedän että itseni täytyisi keskittyä enemmän suhteen korjaamiseen, mutta välillä tuntuu ettei tahtotila riitä siihen. Miehessäni ei ole mitään varsinaista vikaa. Kiltti, huomaavainen ja mitä kaikkea. Suhteemme vaikutta kaikinpuolin hyvältä. Mutta jotain puuttuu. Vinkkejä ja kokemuksia suuntaan ja toiseen otetaan vastaan.
Tulihan sekavaa tekstiä.
Ihan normaalia että pitkä suhde tuntuu tolle. Mutta jos nyt eroat, joskus löydät uuden miehen, hänen kanssaan kymmenen vuoden suhteen jälkeen olet samassa tilanteessa jälleen.
Itse tein ton "virheen", oltiin oltu liki kymmenen vuotta yhdessä ja erosin, koska tunteet ei enää roihunnu (mutta niitä oli), ja koin jääneeni paitsi jostain kun nuorena löydettiin toisemme. Onneksi suht nopeaa ymmärsin että mieheni on hyvä mies ja palattiin sitten yhteisellä päätöksellä yhteen.
Ne on kaiketi sellaisia suhteen koetinkiviä nuo tunteet. Sun pitää vaan sisimmässä puntaroida päätös,ja miettiä kannattaako rakasta ja hyvää miestä jättää. Ne ei kasva puissa. Voimia ja viisautta päätökseen, olipa se kumpi hyvänsä!