Mun elämä on pelkkiä huonoja vaihtoehtoja

Mä en kestä mun miestä. Mä en kestä että se muistuttaa mua joka ikinen päivä mun ahdistuksesta ja masennuksesta, jota tämä suhde aiheuttaa.

Mä en kestä jos me erotaan, sitten mä varmaan joutuisin eroon meidän lapsesta, koska mies kostais eron, se vetois mun mielenterveyteen, että pitäis lapsen. Tosin ei mulla ole mitään lääkärin lausuntoa, vaan mistäs sen tietää. Mies sano, ettei kukaan kuulemma uskoisi minua.

Mä en kestä että koko lähipiiri olis noitumassa meidän eroa, kun eihän pienen lapsen vanhemmat saa erota. Ja sitten mua syytettäis siitä, että hylkäisin lapseni, vaikka en ees halua. Mä en kestä sitäkään, kun lapsi on niin leimautunut muhun, se olis melkein kaiken ajan mieluummin mun kanssa kuin isällään.

Mä en kestä vuorotyötä, jota joudun tekemään, enkä ole mistään saanut päivävuoroa, vaikka olen yrittänyt katella ja puhua pomon kanssa. Mä en saa nukuttua.

Mä en kestä nyt, kun en pysty olemaan niin hyvä äiti kuin haluaisin. Silloin kun miestä ei ole paikalla, elämä on paljon valosampaa.

Mistä helvetistä mä tän sotkun rupeen siivoomaan, kun mikään ei etene, eikä mikään vaihtoehto ole hyvä???

Anteeksi säälittävä avautumiseni, toivon vain että joku osaisi auttaa. :(